Onko täällä muita joilla kiusaaminen on jättänyt jälkensä?Miten olette selviytyneet niistä?
En tiedä oliko tämä oikea palsta,mutta...
Kirjoitin tänne,koska halusin tietää onko muilla näitä kokemuksia.Eli siis olin mielestäni masentunut,ystäväni onneksi passittivat minut lääkärille,en tiennyt syytä.Kävin yhden kerran lääkärillä puhumassa, joka auttoi tajuamaan että kaiken masennuksen takana oli menneisyydessä tapahtunut koulukiusaaminen.Melkein 3 vuotta tapahtuneesta jo on mutta vielä olen todella epävarma, minulla on vaikeuksia varsinkin uusien ihmisten tutustumisessa sekä parisuhteessa luottaminen ja toisten kehujen vastaaanottaminen.Tämä asia todella vaivaa,enkä oikein tiedä miten nämä voisi käydä läpi...
En tiedä oliko tämä oikea palsta,mutta...
Kirjoitin tänne,koska halusin tietää onko muilla näitä kokemuksia.Eli siis olin mielestäni masentunut,ystäväni onneksi passittivat minut lääkärille,en tiennyt syytä.Kävin yhden kerran lääkärillä puhumassa, joka auttoi tajuamaan että kaiken masennuksen takana oli menneisyydessä tapahtunut koulukiusaaminen.Melkein 3 vuotta tapahtuneesta jo on mutta vielä olen todella epävarma, minulla on vaikeuksia varsinkin uusien ihmisten tutustumisessa sekä parisuhteessa luottaminen ja toisten kehujen vastaaanottaminen.Tämä asia todella vaivaa,enkä oikein tiedä miten nämä voisi käydä läpi...
Vastaukset 29
Vanhimmat
Juu,tiedän kyllä mitä koulukiusaaminen tekee,ja mikä negatiivinen vaikutus sillä on koko elämään ei ainoastaan koulun meneminen pilalle...kuitenkaan sen ei tarvitse antaa määritellä itseä tai tulevaisuutta.Joskus ala-asteen lopulla kiusaaminen alkoi kohdallani.Ulkonäköni aiheutti ärsytystä sekä perheeni ns.varallisuus.Olin huomattavasti vanhemman näköinen ja sain vapauden ilmaista itseäni...siis meikkasin jo varhain yms...Ylä-asteelle mentäessä koko uusi koulu tunsi minut ja tuntui minua vihaavan,ainakin jotkut vanhemmat tytöt.Minua nimiteltiin ja löysimpäkerrankin tavarani roskiksesta.Ainoat kaverit tuntuivat olevan ns.tarkkiksen tytöt,joiden ansiosta kukaan ei sentään uskaltanut kimppuun käydä tai jotain.Kuitenkin koko koulu meni kohdaltani pilalle koulukiusaamisen takia.On sairasta,että lapselta viedään vapaus käydä turvallisesti koulua.Kyllähän se ottaa,kun näkee ja kuulee pahimman kiusaajan elävän ihanaa elämää opiskeluineen ja urineen hetkeäkään ajattelematta tekojansa minulle.Uskon,että sinua kohdellaan kun annat kohdella.Olen kokemukseni päättänyt kääntää positiivisiksi...kehun erillaisuutta ja vältän kateutta.Saatoin olla koulussa ahdistettu nurkkaan mutta en enää.Tiedän miltä sinusta tuntuu.Tiedän itsestäni samat oli pelot kuin sinulla,kunnes lopetin murehtimisen.En jaksa enää välittää mitä minusta ajatellaan,sillä tuhlasin siihen koko nuoruuden ja loppujen lopuksi sillä ei ole väliä...Jos joku pettää luottamuksen niin menköön ja hyvä,että pääsin turhasta tyypistä...Pääosin pääsin traumoistani itseni kunnioittamisella...Päätin todella rakastaa itseäni.Annoin vapauden olla miettimättä muiden mielipiteitä...eihän minunkaan mielipiteiden pitäisi vaikuttaa kehenkään.Tärkein kuitenkin oli ymmärtää kiusaajiani ja syitään heidän käytökselle.Tärkeintä oli antaa anteeksi.
Moi !
On kokemusta koulukiusaamisesta, jota kesti koko yläasteen ajan ja se oli yhtä helvettiä... Henkistä kiusaamista, haukkumista, nimittelyä yms, fyysistä ei koskaan.. Mutta henkinen on kyllä raskaampaa... se jättää syvät ja elinikäiset arvet...
Mun kohdalla kiusaaja oli omasta luokasta yksi poika ja pian koko luokka kääntyi mua ja mun siskoani vastaan.. meitä molempia kiusattiin, koska olimme aina yhdessä ( ollaan identtisiä kaksosia) ja ei niin cooleja kuin muut... Yläaste oli elämäni kauheinta aikaa.. Kiusaamiseen yritettiin kyllä puuttua, mutta ei se koskaan loppunut kunnolla.. vasta lukiossa saimme kavereita ja kiusaaminen loppui..
On siitä ollut aika vaikea päästä yli. Viime vuonna ennen joulua aloin käydä koulupsykologilla puhumassa asiasta... Sitä ennen olin yrittänyt kieltää asian... Oloni on helpottunut paljon, kun olen saanut puhua asiasta ja käydä sitä läpi.. itseluottamukseni on parantunut paljon, olen paljon avoimempi uusien ihmisten suhteen enkä enää pelkää, että mua aletaan heti kiusaamaan tai mua ei hyväksytä sellaisena kuin olen... Ennen olin todella pelokas ja epäsosiaalinen... Nyt tilanne on parantunut huomattavasti.. Mutta on minussa silti jäljellä vähän sellaista ennakkoluuloa etten heti luota ihmisiin täysillä.. ehkä se on ihan hyväkin.. ei sitten tule ainakaan niin kovasti loukatuksi.. Kyllä koulukiusaaminen jättää arvet, vaikka sen saisikin käsiteltyä ja oppisi elämään sen kanssa.. se kulkee aina mukana läpi koko elämän.. kokemus toisten joukossa, tosin ikävä sellainen... Toivoisin niin ettei kukaan joutuisi kärsimään koulukiusaamisesta ja asiaan puututtaisi heti ja paremmilla keinoilla... Kukaan ei ansaitse sellaista tuskaa... Tsemppiä sulle !!:)
Koulukiusaamisesta löytyy kyllä kokemusta!Luokalla oli tyttö joka kiusasi,oli alunperin koulukiusattu itse ala-asteelta.Koin henkistä kiusaamista,potkimista kiusatun kanssa kahdenkesken,joskus saattoi penaali olla varastettuna ja seuraavana päivänä tuli takasin,kaikkea tähän tyyliin.
Jäljet on kyllä jäänyt,esimerkiksi jos kuulen joidenkin nauravan enkä tiedä syytä,tulkitsen sen heti että minulle nauretaan.
Jos haluat hakea apua niin ei välttämättä tarvitse käydä ammattiauttajalla,mulla ainakin toimi kirjoittaminen,esim kirjoitin kirjeitä kiusaajalle yms yms.
Toivottavasti selviät,tsemiä sulle.
jättää...itselläni jatkui koko ala-asteen täydellistä eristämistä muista koululaisista. Meni viikkoja, etten sanonut sanaakaan kellekään, jos keskusteluksi ei lueta sitä, että toiset haukkuivat kun ilmestyin paikalle. Ja minä kuuntelin. Kuuntelin kun uhattiin hakkaamisella päivittäin. Kerrottiin avoimesti kuinka paljon parempi olisi jos olisin poissa koko maailmasta. Ja myöhemmin itkin piilossa. Kun pääsin yläasteelle, en ollut valmis sosiaalisiin kontakteihin ja taas minua alettiin inhota koska olin niin pelokas ja hiljainen. Oli sentään jo pari kaveriakin, joiden kanssa notkua, ulkopuolisia hekin.
Nykyisin, lukiossa on kavereita, mutta kotona muistutetaan mahdollisimman usein, päivittäin kuinka paha ihminen olen ja kuinka olisi parempi ilman minua.
Olen siis täysin turha ihminen. Olen yrittänyt itsemurhaa, en onnistunut, minkäs minä sille mahdan.
Päiväni ovat yhtä hysteriaa, itken ja raivostun. Olen hermoheikko ja tukea on turha hakea mistään. En tiedä, miten selviän. Onneksi maailmassa on eräs ihminen, joka vielä on puolellani. Ja pelkään pahoin, koska hänkin katoaa elämästäni, koska tahtomattani käännytän häntä pois luotani.
Ja kyllä...en enää usko mitään hyvää itsestäni, tai jos sellaista kuulen, niin käännän kaiken kieroutuneessa päässäni päinvastaiseksi. Mitäpä niillä kehuilla, ei niillä enää mun elämääni pelasteta. Se meni jo.
Mitä tarkoitat sillä,että sinua kotona muistutetaan?Siis,kiusataanko sinua kotona jonkun toimesta?Erillaista apua nuori varmasti saa elämäntilanteeseensa,jos tilanne esim.kotona on liian ahdistava ja vaikuttaa elämänlaatuun.Kuulepa nyt,olet varmasti hieno ihminen ja sinulla on vielä nuorielämä ja paljon ihanaa edessä.Usko pois.Olet tärkeä osa tätä maailmaa ja meillä on kaikilla tehtävämme täällä maailmassa,kuten sinullakin:)Voit kirjoitella vaikka minullekkin näille sivuille,jos haluat.
x-kiusattu
...niin...tarkoitin sillä kotona muistuttamisella, että nykyisin olen kotonani kiusattu. Minusta se alkaa mennä jo kiusaamiseksi, 17 ja melkein aikuisiässä olen, enkä silti saa minkäänlaisia vapauksia. Jokainen poistuminen kodin ulkopuolelle pitää suurinpiirtein raportoida tyyliin " mitä tein siihen, mitä siihen kellonaikaan." Päälle päätteeksi haukutaan aivan samoista asioista kuin ala-asteella, huorittelusta, juopottelusta. Vaikken edelleenkään kyseisiä harrasta. Vähän kuten ala-asteellakin äitini aina syytti minua siitä, ettei minulla ole kavereita koulussa koska olen niin rasittava. Sanotaan ettei minusta ole mihinkään, en edes yritä vaikka stressi lukiosta on järkyttävä ja toistaiseksi numerot kiitettäviä. Noo...puututaan vain liikaa minun henkilökohtaisuuksiini aina kun riidellään, eli joka päivä monta kertaa. Läheisimmät ihmiset tietävät aina, mistä parhaiten satuttaa, koska tuntevat parhaiten, kaipa se pitää kestää nyt vielä kunnes kirjoitan. Jos sellainen päivä tätä menoa minulle koittaa...
No tänään sain vapautuksen kotoa päiväksi, sain kokea vaihteeksi olevani ihan ihminen poikaystäväni seurassa.
Just,no sinun ei tarvitse kyllä kokea tuollaista kotoa.Et ansaitse tuollaista puhetta keneltäkään.Onhan vanhemmilla aina huolta lapsestaan,mutta tuollainen on jo henkistä väkivaltaa.Lapselleen ei saa puhua huoritteluista eikä kuullosta oikein korrektilta käyttäytymiseltä vanhempien osalta.Olisiko sinun mahdollista puhua jollekkin es.terveydenhoitajalle tai psykologille esim.tästä kotitilanteesta.He ovat vaitiolovelvollisia ja eivätkä ilmoittele asiasta vanhemmillesi esim,vaikka olet ala-ikäinen.Saisitpa puhua ja saisit ehkä neuvoja tilanteen ja pahanolon suhteen.Koulu on jo todella vaativaa ja ei-tukevassa ympäristössä vielä rankempaa.Se puhuminen helppottaisi varmasti.Uskon todella,että se selvittäisi asioita.Minulla oli aikoinaan ystävä joka koki samaa ja sai apua henkisesti ja jopa asumiseen helpotusta.Voit edelleen kirjoitella minulle tänne.Voimia.Joulukin tulee ja lomat,yritä sitten hieman rentoutua ainakin koulutyöstä.
vastailla x-kiusattu:) No...henkistä väkivaltaahan tämä kieltämättä on. Mutta sitä samaa joutuvat perheessäni kokemaan muutkin kuin minä, olen suurimman osan ajasta aika turtunut. Toisinaan, kun on muitakin hankalia juttuja, kuten koulussa, tai väsymystä erilaisten mielen ja kehon ongelmien kanssa niin se haukkuminen painaa mielen entistä alemmas ja saa minut kadottamaan lopunkin ihmisarvoni. Sitä purkaa vihaansa itseään kohtaan sairailla tavoilla, bulimian, paastoamisen, viiltelyn yms. keinoin. Ja niistä nyt pitäisi vähitellen päästä eroon. Syyksi näihin ongelmiini en toki voi laittaa kotona tapahtuvaa mollaamista ja valvontaa, mutta osasyynsä silläkin.
jos nyt myönnetään, että olen käynyt aikoinaan psykologilla. Mutta henkilökemiat eivät lainkaan kohdanneet, menin täysin lukkoon. Ymmärsin, ettei hän osaa minua auttaa. Terveydenhoitaja on ottanut eräissä asioissa ilman suostumustani jo aiemmin yhteyttä vanhempiini, häneen en enää kykene luottamaan. Oikeastaan ihminen, jolle olen näistä kotiasioista ensi kertaa kertonut, on ollut poikaystäväni. Ja hänellekin on hävettänyt kertoa, aivan kuin kertoisin äärimmäisen ilkeitä valheita, vaikka puhuisin totta. On ollut pakko kertoa totuus koska muutenhan vaikuttaisi siltä, etten haluaisi esim. ikinä itse tavata poikaystävääni, että olisi pelkästään omaa temppuiluani kaikki "esteet" sille ja tälle ja tuolle menemiselle, tekemiselle.
Sitä pelkään, kuinka kauan rakkaani kestää tätä, melkein vuosi jatkunut. Voiko hän ymmärtää enää lainkaan sitten kun olen täysi-ikäinen ja asun kotona että samoja sääntöjä joudun noudattamaan kuin ennenkin, siihen asti kunnes pois muutan.
Vanhempani kun sentään ovat aina korostaneet, kuinka perheen asiat ovat perheen välisiä, niihin ei kukaan ulkopuolinen kajoa. Ikinä ei saa kertoa itsestään liikaa kellekään. Ja nyt olen kertonut...tuntuu että olen pettänyt vanhempani, ovathan he usein ihan normaaleja vanhempia kunhan en väitä missään vastaan ja teen kuten he haluavat.
Niinpä, onneksi tulee lomat, vaikka se tarkoittaakin sitä, ettei pääse minnekään pakoon riitelyä kotona. On se silti helpompaa kun ei ole koulua ja huomaa, että loman jälkeen tätä on jäljellä enää puolitoista vuotta. Sen jälkeen kakkuni on ehkä lusittu ja pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä omaa elämääni.
Hyvää joulua ja kaikkea hyvää sinullekin:) Ja muille palstalaisille:)
On todella ikävä tuo sinun tilanne.Kirjoituksesi perusteella taidan jollain tavalla ymmärtää sinua ja tilannettasi.Minulla oli ystävä joka joutui kokemaan samaa.Onko paikkakunnallasi mahdollista päästä toiselle psykologille?Ensimmäinen mitä sinun tulisi ymmärtää on se,että et tee mitään väärää puhuessasi asioista!Ei ole väärin,että kirjoitat tänne esim.Et petä ketään tai perhettäsi.Helppoa on tuntea "katumusta",jos aina syyllistetään.Itse olen joutunut aikoinaan syyllisyyden kanssa taistelemaan.Miksi perheessäsi halutaan pitää asiat"itsellään"?Vaikea tilanne.Jos ja kun löydät oikean psykologin voit olla varma,että siellä ei vanhempia informoida asioista.Jos psykologia ei löydy,niin onko sulla mahdollisuutta soittaa esim,johonkin auttavaan puhelimeen ja puhua siellä asioista?Miten niin,sinun täytyy asua kotona koulun loppuun?Uskon,että sinulla on hyvätkin mahdollisuudet saada omakin asunto ja oma elämä.Juuri siellä psykologilla ja sosiaalipuolella näitä asioita hoidetaan,jos asumisesi on mahdotonta kotona.Niin,usein sisäinen pahaolo tulee ulos juuri noilla fyysisillä toiminnoilla,esim.viiltely ja bulimia,siis itseä vahingoittamalla,jollei pahaa oloa saa muuten pois itsestään.Aika vaikea sinun on olla,jos kytätään noin.Kuitenkin,sinun pitää ainakin aloittaa siitä itsensä rakastamisesta ja kunnioittamisesta,ettet vahingoita enää itseäsi.Viiltely ja ruumiin rääkkäys eivät ole oikeita keinoja.Onneksi sinulla on ihminen jota rakastat ja joka rakastaa sinua.Olet kyllä todella onnekas!Älä mieti miten tulevaisuudessa asiat poikakaverin kanssa menevät.Tulevaisuutta ei voi tietää,joten turha siitä on murehtia.Hyvinhän asiat nyt ovat!Nauti vaan ajastasi ja rakastumisen tunteesta hänen kanssaan.Onneksi olet hänelle puhunut asioista.Se on niin tärkeää se puhuminen,ettei sitä voi liikaa korostaa.Vain puhumalla voi asioita ratkaista.Jos,haluat saat vaikka minun maili osoitteen.Minulle ainakin pystyt puhumaan/kirjoittamaan luottamuksella.Voi hyvin.Ps.sori,jos tuli kirjoitusvirheitä paljon...on jo myöhä...
annapa osoitteesi niin voin kirjoitella:) Taidan olla liian harhaluuloinen laittaakseni omaani tännekään mutta vastailen kyllä.
Laitan sulle tänne hieman myöhemmin emailosoitteen.Turvallisuussyistä aukaisen uuden laatikon,jonka osoitteen ilmoitan tässä.Omaani en julkisille sivuille turvallisuussyistä laita.Eli,odottele jonkun aikaa sitä,että saan boxin jossain välissä aukaistua.En unohda sitä.Voimia.
Tahdotko vielä sen osoitteen?Miten menee muuten?
Kyllä mä olen käynyt täällä tarkastamassa tilannetta, kelpaisi se osoite vieläkin, mikä ettei:)
Mitä me teemme sen osoitteen kanssa.Haluan todella kirjoitella kanssasi,mutta kävi tässä sellainen juttu,että jätin toiselle palstalle osoitteen joku aika sitten ja pian tulvi vaikka mitä sekavaa tekstiä!Kuoletin sen laatikon.Mitä teemme?Mitä sulle kuuluu muuten?Miten vuosi vaihtui?
X-Kiusattu
yllätys, että jaksoit kirjoittaa:) Mietin jo tässä, kannattaako edes tarkistaa. Vai sellainen juttu...kuolettavaa tekstiä? No...eipä sun sitten kannata kirjoitella minunkaan kanssa, aika jähmettävää tämä minunkin oloni ja kirjoitukseni:D
Vähän vaihtelevia mielentiloja. Tänään jäin vain makaamaan päiväksi sänkyyn. Ei tämä näin voi jatkua, en pysty enää suorittamaan hommiani. Alan olla sen verran väsynyt, että toivoisin löytäväni jostain tsemppiä jopa lääkäriin menoon, yleensä ajan varaamiseen. Ensinnä, että saisi unirytmiin jotakin tolkkua, toiseksi ehkä niitä masennuslääkkeitä. Omia hoitomuotoja kun jo kokeiltu tarpeeksi kauan ja todettu, ettei tehoa.
Ilmoittele nyt vielä, jos jaksat, haluat, viitsit.
Muussa tapauksessa, jos nyt luet tämän, niin hyvää jatkoa sinulle ja onnea tulevaisuudelle:)
jaksan kirjoittaa!Olet ollut siitä asti mielessä kun lupasin sen osoitteen antaa!Siis...ei siihen laatikkoon tullut kuolettavia tekstejä vaan kuoletin sen sähköpostilaatikon.Haluaisin todella kirjoitella kanssasi.Tietäisi vain mitä kautta saisit turvallisesti mun osoitteen tai minä sinun?Mitähän me keksittäisiin?...Tuosta nukkumisesta...En ihmettele ettet jaksa asioita hoitaa.Univelka on lohduton kaveri ja veroittaa sekä kroppaa,että mieltä.Tiedän siitä asiasta kaiken!Sitten sitä on väsynyt ja ei jaksa tehdä mitään niin siitä tulee huono omatunto ja lopulta masentaa...Etkö saa unesta kiinni vai onko unenlaatu huono?Heräiletkö,näetkö painajaisia yms.Jos ihminen on todella yliväsynyt ei unen saaminen ole helppoa ja siihen esim.terveyskeskuslääkäri voi määrätä lyhyeksi ajaksi nukahtamis/unilääkkeet.Jos sinulla on rytmi mennyt totaalisesti...niin sen saa kyllä itsekin kohdilleen,tosin aikaa se vie jonkin verran.Kirjoittele niin mietitään yhdessä lisää.Voimia sinulle:)
Jospa minä sitten tekisin uuden sähköpostin?
Ei se nyt niin suuri homma ole, ettenkö minäkin voisi. en vain halunnut paljastaa osoitetta, jonka joku muukin voi tietää.
Nukkumisesta...no, nyt olen nukkunut ehkä muutoin aika paljon, mitä nyt juuri sitä "epäterveellisempää" unta iltapäivisin ja iltaisin kotiin tullessani. Nukun muutaman tunnin, koska on aivan pakko. Sitäkin on koittanut, että väkisin valvoo siihen nukkumaanmenoon asti. Mutta sitten usein onkin jo virkeämpi...väsymys mennyt ohitse. Valvoo toisen yön ja sitä seuraava päivä vasta tuskaa onkin.
Näen myös usein painajaisia...paljolti samanlaisia kuin aivan pienenä lapsena. Tosin tunnen ne herättyäni vielä todellisempina kuin pienenä, aika nurinkurista. Saatan vain täristä, itkeä, pelätä, enkä osaa enää samana yönä nukkua. Pelkään että uni jatkuu tai että nukkuessani tapahtuu jotakin pahaa. Toisaalta jopa toivon, että se olisi niin helppoa. Että joku viikatemies saapuisi kotoa asti hakemaan. Mutta eipä ole käväissyt vieraisilla tai sitten en ole herännyt avaamaan ovea sille. Pelko vain voittaa noina öinä...ei se nyt ole joka yö tapahtuvaa...mutta viime aikoina nähnyt unia oikein urakalla.
Nukahtamislääkkeitä olen jopa käyttänyt kuukauden, n. vuosi sitten. Niitä on pitänyt hakea rytmin tasoittamiseksi ja samalla voisi puhua tästä olostaan. Katsoo nyt...on vain liian iso askel varata aika. Tuntisi itsensä ihan tyhmäksi, jos mut toteaisi lääkärikin vain vainoharhaiseksi.
Jos haluat niin laita vain se osoite!Varmasti kirjoitan heti sulle.Puhutaan sit lisää...:)
Ymmärrän hyvin.Itse näen hyvinkin paljon unia,onneksi kyllä enemmän hyviä kuin painajaisia.En nyt tässä kirjoittele itse unista sen enempää tai niiden tarkoituksesta(jätetään se siihen kun saamme rauhassa meilata),mutta painajaisista voi jopa oppia...Tosin kukaan ei jaksa niitä joka yö katsella,koska unenlaatu on huono ihminen on väsynyt.Unien jälkeen jopa väsyneempi kuin nukkumaan mennessä.Käy nyt ikmeessä sen lääkärin luona.Kerrot tästä unijutusta kaiken...Hän osaa varmaan määrätä oikeanlaiset unilääkkeet.Älä nyt viikatemiestä toivo itsesäsi hakemaan!Ei.Kyllä näistä elämän haasteista selvitään.Miten koulussa menee muuten ja poikakaverin kanssa?Äsken vastasin lyhyesti koska oli kiire,mutta nyt oli aikaa.Eli,laita vaan se osoite tähän.Mulle tuli tosiaan siihen uuteen boxiin roskapostia sen verran!Kirjoitellaan sit enemmän...Minä käyn aina tarkistamassa,että onko osoite tullut.Kannattaisikohan ylläpidolta kysyä voiko sen osoitteesi poistaa tästä ketjusta kunhan olen saanut sen?
se [email protected]
Kirjoitellaan siellä sitten lisää.
osoitteesta!Laitan hetimiten postia tulemaan!
koko ala ja yläasteen.
Yläasteen jälkeen opiskelusta ei tullut mitään, enkä voinut mennä mihinkään kouluun, kun pelkäsin että taas kiusataan. Vasta yli parikymppisenä uskalsin opiskella.
Itsetuntoni on ollut aina todella huono, olen kärsinyt masennuksesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, vaikea luottaa ihmisiin ja varsinkin miehiin.
Olen vähitellen selvinnyt masennuksesta ym. ja itsetuntokin on nykyään parempi.
Minulla oli aivan sama. Henkistä kiusaamista jatkui koko ala-sekä yläasteen. Ja vielä tämän lisäksi perhe-elämässäni on ollut kaikenlaisia vaikeuksia, joissa minä olen tukena "joutunut" olemaan. Yläasteen opinnot menivät joten kuten läpi, vaikka ei kovin hyvin arvosanoin. Poissaoloja oli niin paljon. Yläasteen jälkeen en ole kyennyt opiskelemaan, samat vanhat ongelmat jatkuvat. Olen tällä hetkellä 18-vuotias.
Minulla myös itsetunto aina ollut todella huono, kärsin tälläkin hetkellä masennuksesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, paniikkihäiriöstä.. lievästä kylläkin.
En uskalla myöskään luottaa kovin helposti ihmisiin, olen usein varautunut. Tämäkin myös kohdistuu suurilta osin miespuolisiin. On helpottavaa jossain mielin kuulla, että tästä selvinneitä on. Tai että ainakin parempaan suuntaan tästä on mahdollisuus edetä. Iso halu on parantua ja saada itseäni eteenpäin ja saada nauttia ylipäätäänsä elämästä. Mutta raskastahan tämä taistelu on.
on paljon...Pakko se on jaksaa ja taistella itseä eteenpäin.Ehkä ne kiusaajat saivat menneisyydessämme paljon pahaa aikaan,mutta tulevaisuushan on meidän.Voimme tehdä itsestämme mitä haluamme vielä ja samalla opettaa suvaitsevaisuutta ja rakkautta.Vain hyvällä paha voitetaan.Täytyy muistaa että kiusaajakin voi olla olosuhteiden uhri.Onko sinulla ajatuksia mahdollisesta koulun jatkamisesta?Valinnanvaraa on vaikka mitä...Aikuislukio,oppisopimus...Sanon kokemuksesta sen,että jos vain mahdollista niin kannattaa hommata itsesnsä johonkin kouluun tai alalle.Aikuisempana se on jo vaikeampaa.Itse jätin myös koulut yläasteeseen ja nyt sitä pakerretaankin aikuislukiossa.Oletko käynyt muuten missään puhumassa masennuksestasi,peloista yms...?
Näinhän se on. Itsehän sitä voi tulevaisuuteen vaikuttaa. Toisaalta pitäisi ehkä tuokin paha asia kääntää voimavaraksi. Kyllä se loppupeleissä on antanutkin jotain, vaikka se myös paljon on vienyt meiltä pois ja satuttanut. Mutta sitähän elämä on. Aina pitää antaa jotain, että vastaavasti saakin jotain.
Kyllä olen ajatellut yrittää ensi vuoden puolella koulua jatkaa. Varmasti edelleen monia mutkia on edessä, mutta ei ne pakenemalla häviä tai katoa, vaan ainoastaan läpikäymällä.
Olen käynyt keskustelemassa aikaisemmin psykologin/psykiatrin luona, mutta nyt tällä hetkellä ollut pitemmän aikaa taukoa keskusteluista. Ajan olen nyt varannut, ja aion jatkaa nyt käyntejäni psykologin pakeilla. Nyt olen kylläkin masennukseen ja paniikkihäiriöön saanut lääkkeen. Tosin olen vielä niin alussa sen käytössä, niin se ei vielä ole ehtinyt vaikuttamaan.
Aika viisata tekstiä.Onnea sinulle kouluun,kun sen aloitat.Tosiaan,koulukiusaaminen on kauheaa ja musertavaa ja hän joka siitä selviää on pakostikin voittanut jo sellaisia henkisiä vastuksia joista muut eivät tiedäkään.Hyvä kun olet suunnitellut tulevaisuutta ja usko pois unelmat vielä toteutuvat!Hyvä jos tunnet saavasi apua psykologiasta.Onnea kaikkeen mitä teetkin ja Hyvää joulua ja onnellista uuttavuotta.
Kiitoksia sinulle. Näinhän tuo on, toisaalta voisi jopa ajatella että me olemme sitäkin kautta saaneet tietynlaisia rikkauksia elämäämme.. Viittaan tässä noihin henkisiin vastuksiin. Huomaan ainakin paljon asioita omasta ajatusmaailmastani.
Yritän elää toivossa, ja uskonkin että joskus tämä elämä myös palkitseekin taistelumme.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta myös sinulle!
Eikö ole vielä yhdistystä perustettu tämän asian tiimoilta,
johon voisivat liittyä Xkiusatut, heidän vanhempansa,
ystävänsä ym., jotka kokisivat tarpeelliseksi taistella
asiantilaan tehtävän ennaltaehkäisyn, korjausen ja
toimenpiteiden kehittämiseksi ja TOTEUTTAMISEKSI.
Voitaisiin ajatella esim. jonkun, koko maata ja kaikki koulut
kattavan ohjelman suunnittelemista ja toteutusta; strategioita ja linjauksia,
joilla tämä koulujamme saastuttava ja ihmisiä
tuhoava syöpä saataisiin parannettua ja leikattua pois...
Aihe on ainakin tärkeä ja siinä olisi jollekin urhealle
ja tarmokkaalle ihmiselle ja ihmisille mielekästä haastetta.
Olen halunnut tehdä jotain tuollaista jo vuosia!Kaikki me kouluhelvetin kokeneet voisimme yhdistää voimamme ja "hyödyntää"pahat koulukokemukset johonkin positiiviseen.Onhan Mannerheimin Lastensuojeluliitolla ollut varuujenkeräystä asian tiimoilta,mutta mitään sen mittavampaa en muista.Todella,koulukiusaaminen on niin tuhoava asia,jonka vaikutukset ovat romahduttavia monella eri elämänalueella,että jotain olisi jo tehtävä suojellaksemme lapsia.Mitä tehdään asian hyväksi?