Hei! Koska nyt minulla ei ole mitään tekemistä, aloin pohtia kysymystä, joka vaivaa minua joskus ja pahasti: miksi minä en pysty solmimaan ystävyyssuhteita?
Sillä minä oikeasti en pysty. Kaikki ne äärimmäisen harvat, perheen ulkopuoliset ihmissuhteeni olen saanut vain sattumalta, ilman, että olen edes yrittänyt. Tällä hetkellä minullä on yksi ystävä. Olen iloinen hänen olemasaolostaan, mutta pelkään, että jos menetän hänet, jään yksin enkä löydä uusia.
En halua vain toivoa, että löydän taas sattumalta uuden ystävän, vaan haluan pystyä itse solmimaan uusia ystävyssuhteita. Melkein onnistuin uudessa koulussani. Vietimme hieman aikaa urheilemassa koulun ulkopuolella, mutta nyt olen huomannut hänen välttelevän minua. Eli se siitä.
En ymmärrä, mitä tein (ja teen) väärin. Miksi en pysty solmimaan ystävyysuhteita? En ole omasta mielestäni ujo ihminen, pystyn puhumaan ihmisille sujuvasti, olen miellyttävä, pystyn katsomaan silmiin, vitsailemaan, mutta silti kukaan ei koskaan ehdota minulle hei, haluatko tulla luokseni ja tehdä jotain kivaa(en nyt tarkoita millään oudolla tavalla kivaa, vaan ihan vaan mieluisaa ajanvietettä, kuten elokuvan katsomista, yhteistä harrastusta, ihan vaan virallisten suhteiden ulkopuolista ajanvietettä)? Mistä se johtuu? Pystyykö kukaan ehdottamaan mitään mahdollista selitystä? Minulta on nimittäin ideat loppu!
Sillä minä oikeasti en pysty. Kaikki ne äärimmäisen harvat, perheen ulkopuoliset ihmissuhteeni olen saanut vain sattumalta, ilman, että olen edes yrittänyt. Tällä hetkellä minullä on yksi ystävä. Olen iloinen hänen olemasaolostaan, mutta pelkään, että jos menetän hänet, jään yksin enkä löydä uusia.
En halua vain toivoa, että löydän taas sattumalta uuden ystävän, vaan haluan pystyä itse solmimaan uusia ystävyssuhteita. Melkein onnistuin uudessa koulussani. Vietimme hieman aikaa urheilemassa koulun ulkopuolella, mutta nyt olen huomannut hänen välttelevän minua. Eli se siitä.
En ymmärrä, mitä tein (ja teen) väärin. Miksi en pysty solmimaan ystävyysuhteita? En ole omasta mielestäni ujo ihminen, pystyn puhumaan ihmisille sujuvasti, olen miellyttävä, pystyn katsomaan silmiin, vitsailemaan, mutta silti kukaan ei koskaan ehdota minulle hei, haluatko tulla luokseni ja tehdä jotain kivaa(en nyt tarkoita millään oudolla tavalla kivaa, vaan ihan vaan mieluisaa ajanvietettä, kuten elokuvan katsomista, yhteistä harrastusta, ihan vaan virallisten suhteiden ulkopuolista ajanvietettä)? Mistä se johtuu? Pystyykö kukaan ehdottamaan mitään mahdollista selitystä? Minulta on nimittäin ideat loppu!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Siis, itsekin olen käynyt läpi saman prosessin. Tai oikeastaan se oli se lähtöpiste koko prosessille, kun tajusin, että miksi olen yksinäinen.
Huomasin, että vika on täysin minussa itsessäni. Lisäksi huomasin sen, että se viha ja kauna jota muihin kohdistin, heijastui heihin. Enkä oikeastaan edes halunnut ystäviä.
Nyt tilanne on toinen, kun tajusi ratkaisun kaikkeen. Minä olen, elän ja hengitän. Eli, teen itse elämästäni sellaisen kuin se on. Nyt minulla on ystäviä ja mahdollisia sellaisia eli kavereita pilvin pimein, jopa niin, että joudun heitä hätyyttelemään pois.
Jos, oikeasti käsittelee asian siltä lähtökohdalta, että ongelma on sinussa itsessäsi tulet varmasti tajuamaan, että kaikki järjestyy. Oman itsetunnon kehittäminen tuottaa huomattavia tuloksia.
Eli miten muka saa jonkun kutsumaan kylään,sanomaan:hei tavattaisko,mentäiskö sinne,käytäiskö siellä? siis kun lähtötilanne on,et itse just on avoin,sosiaalinen,kuuntelee,juttelee mut sit jääkin yksin,kukaan ei kysele tai soittele kuin hätävaraksi...
Sosiaalisissa tilanteissa on aina mukana monia ihmisiä. Omaan käytökseen voi vaikuttaa, ja saada itsensä vaikuttamaan mukavalle tyypille. Mutta pitää muistaa, että mitään varmaan keinoa ei ole, koska toinen päättää viime tingassa, kiinnostuuko vai ei. Pitää vain yrittää parhaansa. Enempään ei pysty... Loppu on toisista kiinni.
ne ns.'ystävät' vain niitä,jotka yrittävät hyötyä aina jossain mielessä sinusta,voivat hetken jutella ja tutkailevat,mutta jos vaikuttaa että ei mahdollisuuksia,niin jättävät sinut..ne eivät sit olekaan mitään ystäviä vaikka ensin luulit...
Enpä nyt tiedä.... Haluaisin uskoa ihmisten hyvyyteen. Onhan ihmisissä ikäviäkin tyyppejä, mutta eihän se nyt ole todennäköistä, että kaikki ihmiset, jotka olen tavannut elämäni aikana, ovat heitä.
Ystävyyshän perustuu yhteisymmärrykseen. Ystävät antavat toisilleen mieluisaa yhdessäoloa.
He ovat samanlaisia. Heillä on yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Ystäviä hankitaan kaiketi siten, että yritetään korostaa hienovaraisesti juttelukumppanille, että olet hänenlaisensa.
Siitä tulikin mieleen kysymys. Tunnetteko te, jotka kirjoittatte tänne, että teillä on paljon yhteistä muiden ihmisten kanssa?
Tuli kärjistettyä liikaa,en tarkoittanut ihan noin.
Uskon kans ihmisten hyvyyteen,ennen enemmän mut nykyäänkin otan jokaisen vastaantulevan yleensä avoimin ja iloisin mielin vastaan. Mut täytyy sanoa,et vaik olen positiivinen ja iloinen ja hauskakin,ei mulla ole ystävissä sellaista jonka kans synkkais et kun katsoo silmiin ni oltas samal aaltopituudella ja olis aidosti hauskaa yhdessä. Nykytilanteeseeni vaikuttaa paljon,että olen muuttanut kauas entisistä tutuista,mutta harva kyselee perään: mitä kuuluu?Haaveeni on törmätä mukavaan ihmiseen josta voisi tulla ystävä,jonka luo voi mennä helposti,joka on helppo kutsua luokseen. Ystävyyssuhteet syntyvät sattumien kautta,ei niitä väkisin voi vääntää. Siihen asti pystyn olemaan ilmankin:)...
..itsekkin aina välillä päädyn juttelemaan ihmisten kanssa. Pystyn katsomaan toisia silmiin, puhumaan avoimestikkin kaikesta, mutta... :/ Olen joskus miettinyt miten tuo toimii?
Mikset itse kysy kaveria ulos? Laulussakin sanotaan "ei kaikki ole kannettu valmiiseen pöytään/joskus täytyy itsekin yrittää.."
Ehkä koska olen ujo....? No ei oikeastaan, en ole ujo, mutta jotenkin en vain koskaan kysy ketään ulos, koska vaikka olisikin mukavaa saada mieluisaa seuraa, niin jotenkin en vain löydä useimpia ihmisiä niin mielenkiintoisiksi, että haluaisin kysyä heitä ulos. En huomaa, että minulla olisi paljoakaan yhteistä maaperää useimpien ihmisten kanssa.
Niin, no sitten ei varmasti ihmekään ole tuo yksinäisyys, jos et löydä seuraa mielenkiintoiseksi. Muista että ei ne muutkaan ihmiset näytä niitä kiinnostavimpia juttuja heti, täytyy vähän tutustua ensin.
Sain tekstistäs sen kuvan että siis olet seurallinen luonne.. Vai onko sullakin niin, että tilanteessa jossa tiedät miten toimia(lääkäri, asiakaspalvelu, haastattelu ym.., olet puhelias ja esität asiasi selkeästi mutta "vapaassa jutustelussa" olet ihan pönkkö? Ei löydy sopivaa roolia, et tiedä mitä seuraavaksi pitää sanoa..? Ujous on pahimmillaan sillon kun se on piiloutunut reippaaseen ja "sosiaalisenn" ulkokuoreen.
Reilusti ujot sentään ovat aina tienneet olevansa ujoja, mutta "reipas"ujot voivat vuosikausia ihmetellä miksei tärppää ennenkuin tajuavat olevansa ujoja!! Joo, sekavaa..
niin, tämä meni hieman ohi aiheen, en tarkoita että sinulla olisi ko. ongelmaa ujouden kanssa, mutta kirjoitimpa tuollaisen purkauksen silti =)
Totuus on kivuliasta kuultavaa joskus, mutta arvostan silti, että kerrot sen minulle. Olet nimittäin aivan oikeassa. Minä esitän. Minä tosiaan esitän. Esitän koulussa olevani muka jotenkin vitsikäs ja avoin luonne, vaikka todelisuudessa minä vain esitän. Minä jopa valehtelen muille jotain pikkutarinoita, mitä minulle on mukamas sattunut, koska en keksi muuten mitään mielenkiintoista sanotavaa. Mutta ei se paljon auta. Kärsin silti hiljaa eristyksestäni. Minä olen ujo. Minun on myönnettävä se, jotta voin yrittää parantua siitä.
no, tiedän tunteen koska...!
Mulla oli samaa, mut en nyt tyrkkää sulle mitään neuvoja ym..mutta mulla autto se, kun rehellisesti aloitin nollasta. Myönsin, että en olekaan niin sosiaalinen kuin esitän, siten ei tule antaneeksikaan sitä virheellistä kuvaa muille, että "minä olen itsenäinen, paljon kamuja omaava henkilö, joka viettää hyvää seuraelämää."
Eli pikkuhiljaa aloin mennä harrastuksiin, yritän keskittyä parhaani mukaan siihen mitä teen, ilman että pällään jatkuvasti mahdollisia kavereita, niitä kyllä tulee omalla painolla, mutta ensin myös minulla pitää olla jotain todellista sanottavaa, ilman että esitän vaan tietäväni jotain. On loppujen lopuksi aika itsekästä kuvitella olevansa hemmetin kiinnostava henkilö vaan seistessä tuppisuuna. Ja mitä siihen esittämiseen tulee..porukat huomaa sen =( Mutta nää oli taas näitä mun ajatuksia, en tarkoittanut olla pistävä. Hyvät jatkot!