Aloin voida pahoin kun eksyin näille keskustelusivuille, joilla kuohkataan joistain hippiäisistä, koppakuoriaisista, valkopersetikoista ja siipioravista. Eikö ihmisillä todellakaan ole tärkeäpää tekemistä ja miettimistä.
Ottakaapa esim. selvää maailman lapsikuolleiduudesta. Eikö se olisi parempi aihe antaa apuaan kuin jonkin konnanulpukan pelastaminen?
Kehitysmaiden lapsikuolleisuus on vuodesta 1980 saatu vähenemään noin 15 miljoonasta nykyiseen 10 miljoonaan kuolemaan vuodessa. Rotaviruksen aiheuttama ripuli aiheuttaa noin puoli miljoonaa kuolemantapausta vuosittain ja jos tämä voitaisiin ehkäistä rokotteella, olisi se tietysti merkittävä askel eteenpäin. Mutta kaikkein köyhimmissä maissa esimerkiksi Afrikassa rokotuskampanjoiden tiellä on paljon vaikeuksia. Tiedetään esimerkiksi, että rokotetta tarvitaan enemmän. Siihen vaikuttaa todennäköisesti aliravitsemus ja hivenaineiden puute. Mutta kyllä esimerkiksi suun kautta annettava poliorokote on saatu toimimaan, pitää vain jatkaa rokottamista.
On siis olemassa lääkkeitä, mutta niitä ei saada tuon 10 miljoonan lapsen hengen pelastamiseen.
Miettikääpä voisitteko suunnata aktiivisuutenne ja huolenpitonne vähän toisaalle?

Vastaukset 11
Vanhimmat
kyllä kai ihmisrotu säilyy maapallolla ilman rokotuksiakin. Jos ei säily niin kuka jää suremaan.
tuo liittyy luonnonsuojeluun? Kehottaisin etsimään sopivamman foorumin...
Miksi en voisi kommentoida luonnonsuojeluhihhulointia täällä?
Aika sydämettömiä ihmisiä näyttävät luonnonsuojelijat (fanaattisimmat) olevan kun tuollaisia heittoje heitellään. Siis että annetaan vaan niiden miljoonien lasten kuolla ja keskitytään mieluummin jonkin koppakuoriaisen suojelemiseen?
En oikein usko että fiksuimmat noin ajattelevat.
juuri asetit typeryyttäsi lapsikuolleisuuden ja luonnonsuojelu vastakkain. Tämä palsta on luonnonsuojelulle, mene keskustelemaan lapsikuolleisudesta muualle.
Saisi kuolla enemmänkin, niin pysyisi ihmiskanta luonnollisessa koossa. Luonto se on ihmisillekin asettanut rajan. Ylisuuri ihmismäärä rasittaa jo pahasti luontoa.
Ala auttamaan Afrikan lapsia, kun sinulla näyttää olevan motivaatiota siihen. Tai sitten vain valitat. Kukaan ei saisi tehdä mitään hyvää jos itse et viitsi?
Jos kerran konnanulpukat, valkopersetikat ja siipioravat ovat vähemmän tärkeitä kuin ihmiset, niin silloin me valkoiset eurooppalaisetkin olemme paljon tärkeämpiä kuin muut ja pitää pelastaa ensin?
Kuka niitä yön timoja on käskenyt lisääntymään yli elintilojensa? Jumalako?
Ainut apu sinne olisi tarvittava määrä napalmia kyliin. Muutama jäisi eloon jatkamaan jonkinlaista elämää...
mutta mitä muuta sotahullulta voi odottaa..mitä ihmeitä ovat yön timot?
Timot ovat sinun kavereitasi jostain somaliasta.
Väritys Musta.
kuinka niin, en tunne ensimmäistäkään. Ja Somalialaisilla on mustaa vain tukka.
Olen täsmälleen samaa mieltä tämän keskustelun aloittajan kanssa. Minäkin eksyin näille keskustelusivuille ja hämmästelen sitä, miten joillakin ihmisillä riittää mielenkiintoa (kaikki voimavarat ja ajankäyttö) näin epäolennaisten asioiden kanssa puuhaamiseen. Mielestäni maailmassa, erityisesti kehitysmaissa on niin valtavasti tuskaa ka murhetta ihmisillä erityisesti lapsilla, joita voisi helpostikin auttaa. Panostaa heihin pikemminkin kuin joihinkin nilviäisiin ja torakoihin.