Minäkö?
Niin voiko se olla mahdollista, minäkö sairastunut? enkö vain olekkaan nyt kaiken tapahtuneen jälkeen tälläinen? Olinko edes toisenlainen? yhdistänkö vain kaikki oireet itseeni?
Näihin ei liene voi vastata jos en kerro tarinaa kysymysten takana.
Kaikki alkoi oikeastaan kesällä 2005 (siis reilusti yli vuosi sitten!), ensi loppuivat työt sitten meinasi perheeltä loppua "leipä" hain lähes epätoivoisena töitä ja epätoivon vimmalla töitä hekiessani niitä sitten yhtäkkiä tarttuikin puseroon hiukan liikaakin, tosin kaikki lisä ansiot olivat tuolloin tervetulleita.
Hetken työttömyyden jälkeen siis tein kovasti töitä, olin ehken väsynyt välillä, mutta jollain oudolla tavalla onnellinen, olinhan "pelastanut" perheeni ja itseni.
Töitä tehdessä ei sitten aikaa parisuhteelle hirmuiseti ollut, mutta kaikki minun silmissäni toimi hienosti, kotona minua aina vastaan otti hymyilevä, halaileva ja rakastava sekä rakastettu vaimo ja ne ylimääräisetkin työt alkoivat olla tehtynä, pieni hetki ja perheellä olisi taas ollut rahaa, yhteistä aikaa ja rakkautta.
Jokin alkoi kuitenkin vaivata mieltäni, jokin jota en osannut selittää, jokin jota ei pitänyt olla olemassakaan... täissä ollessani olikin kotona tapahtunut jotain jota ei minulle tapahdu, vaimollani oli suhde, suhde parhaaseen ystävääni.
Putosin aika lujaa ja putosin melkoisen korkealta, mutta en halunnut luovuttaa, halusin antaa anteeksi, korjata taas kaiken, olla taas kerran onnellinen tässä perheessä. Kaikki siksi että tiesin ja tiedän vaimoni rakastavan minua kuin minä häntä, minä tiedän sen.
Tein lujasti töitä pitääkseni itseni jonkinmoisessa kunnossa, jotta voisin rakentaa raunioille jotain jonka varassa tulevaisuutemme voisi roikkua, se vei silloin kaiken energiani, huomioni, kaikkeni, mutta olihan kaikkeni siinä kyseessä. Enkä kait minäkään voinut peiliin katsella täysyn pyhimyksenä?
Teimme yhdessä töitä ja saimme liittomme jonkinmoiseen järjestykseen, oli pyydetty ja annettu anteeksi, oli puhuttu, huudettu, riidelty ja sovittu, oli eletty niinkuin ihmiset jotka rakastavat.
Tänään kaiken pitäisi olla kunnossa, rakastamme toisiamme, murheet ja virheet ovat vain muistoja, mutta... minä en ole entiseni, en edelleenkään nuku öitä ilman että herään, painoni nousi viimekeväänä ihan itsestään 8kg parissa kuussa (se kyllä minuun sopii, en edelleenkään ole ylipainoinen!), kesäloma tuntui raskaalta (jopa eräs minulle niin tärkeä jokavuotinen tapahtuma oli "velvollisuus").. seksi ei maistu, pystyn kyllä mutta se tuntuu raskaalta. Työt eivät tahdo maistua/onnistua, joudun väkisin laittamaan itseni tekemään pienetkin tehtävät töissä ja kotona, vapaa ajalla... Tunnen katselevani itseäni vierestä ja pelkään etten pysy perässä, kaikki tuntuu kokoajan olevan "hiuskarvan varassa" saan asiat juuri ja juuri tehtyä, pelkään milloin menee munille ja rajusti...
Ei, lukiessani masennuksesta ja sen oireista saan yhdistettyä oireita itseeni, mutta miksi edelleen? siitä kaikesta on jo niin kauan? Eikö minun olisi jo pitänyt päästä järkytyksestä yli?
Jos jaksoita kaiken lukea ja ehkä jotakin nuovoa tai tukea antaa, kiitän jo etukäteen!
Ken
Niin voiko se olla mahdollista, minäkö sairastunut? enkö vain olekkaan nyt kaiken tapahtuneen jälkeen tälläinen? Olinko edes toisenlainen? yhdistänkö vain kaikki oireet itseeni?
Näihin ei liene voi vastata jos en kerro tarinaa kysymysten takana.
Kaikki alkoi oikeastaan kesällä 2005 (siis reilusti yli vuosi sitten!), ensi loppuivat työt sitten meinasi perheeltä loppua "leipä" hain lähes epätoivoisena töitä ja epätoivon vimmalla töitä hekiessani niitä sitten yhtäkkiä tarttuikin puseroon hiukan liikaakin, tosin kaikki lisä ansiot olivat tuolloin tervetulleita.
Hetken työttömyyden jälkeen siis tein kovasti töitä, olin ehken väsynyt välillä, mutta jollain oudolla tavalla onnellinen, olinhan "pelastanut" perheeni ja itseni.
Töitä tehdessä ei sitten aikaa parisuhteelle hirmuiseti ollut, mutta kaikki minun silmissäni toimi hienosti, kotona minua aina vastaan otti hymyilevä, halaileva ja rakastava sekä rakastettu vaimo ja ne ylimääräisetkin työt alkoivat olla tehtynä, pieni hetki ja perheellä olisi taas ollut rahaa, yhteistä aikaa ja rakkautta.
Jokin alkoi kuitenkin vaivata mieltäni, jokin jota en osannut selittää, jokin jota ei pitänyt olla olemassakaan... täissä ollessani olikin kotona tapahtunut jotain jota ei minulle tapahdu, vaimollani oli suhde, suhde parhaaseen ystävääni.
Putosin aika lujaa ja putosin melkoisen korkealta, mutta en halunnut luovuttaa, halusin antaa anteeksi, korjata taas kaiken, olla taas kerran onnellinen tässä perheessä. Kaikki siksi että tiesin ja tiedän vaimoni rakastavan minua kuin minä häntä, minä tiedän sen.
Tein lujasti töitä pitääkseni itseni jonkinmoisessa kunnossa, jotta voisin rakentaa raunioille jotain jonka varassa tulevaisuutemme voisi roikkua, se vei silloin kaiken energiani, huomioni, kaikkeni, mutta olihan kaikkeni siinä kyseessä. Enkä kait minäkään voinut peiliin katsella täysyn pyhimyksenä?
Teimme yhdessä töitä ja saimme liittomme jonkinmoiseen järjestykseen, oli pyydetty ja annettu anteeksi, oli puhuttu, huudettu, riidelty ja sovittu, oli eletty niinkuin ihmiset jotka rakastavat.
Tänään kaiken pitäisi olla kunnossa, rakastamme toisiamme, murheet ja virheet ovat vain muistoja, mutta... minä en ole entiseni, en edelleenkään nuku öitä ilman että herään, painoni nousi viimekeväänä ihan itsestään 8kg parissa kuussa (se kyllä minuun sopii, en edelleenkään ole ylipainoinen!), kesäloma tuntui raskaalta (jopa eräs minulle niin tärkeä jokavuotinen tapahtuma oli "velvollisuus").. seksi ei maistu, pystyn kyllä mutta se tuntuu raskaalta. Työt eivät tahdo maistua/onnistua, joudun väkisin laittamaan itseni tekemään pienetkin tehtävät töissä ja kotona, vapaa ajalla... Tunnen katselevani itseäni vierestä ja pelkään etten pysy perässä, kaikki tuntuu kokoajan olevan "hiuskarvan varassa" saan asiat juuri ja juuri tehtyä, pelkään milloin menee munille ja rajusti...
Ei, lukiessani masennuksesta ja sen oireista saan yhdistettyä oireita itseeni, mutta miksi edelleen? siitä kaikesta on jo niin kauan? Eikö minun olisi jo pitänyt päästä järkytyksestä yli?
Jos jaksoita kaiken lukea ja ehkä jotakin nuovoa tai tukea antaa, kiitän jo etukäteen!
Ken
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sulta on tainnut jäädä asiat käsittelemättä henkisellä tasolla silloin aikoinaan, kun olet keskittänyt kaiken energiasi asioiden kuntoon saattamiseen. Nyt ne sitten pulpahtatavat pintaan ja aiheuttavat oireita.
Kiitoksia vastauksesta, mutta millä ihmeellä sitten tiedän olenko vain hiukan heikossa kunnossa (henkisesti) vai olenko sairas/sairastumassa?...
Mikäli sinulla on ollut huono olo pidempään, joka voi viitata siihen, että olet sairastumassa, niin kannattaisi käydä juttelemassa vaikka psykologilla. Sanon kokemuksesta, että tuollaiset asiat on käsiteltävä, tai ne jäävät vaivaamaan todella pahasti.
Lisäksi, pettämisestä on kulunut loppujen lopuksi vasta vähän aikaa. Itsellä kului muutama vuosi, että pystyin antamaan anteeksi ja sain asian pois mielestäni niin, että en ajatellut sitä vähän väliä. Sen jälkeen meni vielä vuosia, että luottamus kasvoi takaisin ja ei enää sattunut. Luulen, että olisin pystynyt käsittelemään asian läpi paljon nopeammin, jos olisin hakenut apua.
Näinhän se menee!
Justiinsa kun luulet, että vaikeudet ovat ohi, huomaat sairastuvasi, ihmismieli on niin outo, ettei sitä oikein käsitä. Alitajunta työskentelee, kun tietoinen mieli lepää! Tai jotain sen suuntaista!
Mulla on "vahva" kokemus tästä asiasta.
Olet tehnyt parhaasi, yrittänyt kovasti, tehnyt töitä perheen elatukseksi, parisuhteessasi tehnyt kaikkesi mitä vain voit.
Onko se sitten ihme,että nyt olet uupunut, ei kukaan määrättömiin jaksa yrittää, ilman lepoa.
En osaa sanoa miten toimisit, mutta joka tapauksessa sun on nyt pakko heivata välillä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Jos vaimosi todella rakastaa sua, niin kyllä hän vierellä pysyy, jos hän ei ole "kevytkenkäistä sorttia", ja jos on, ei hän pitkän päälle ole sun rakkautesi arvoinen. Älä pahastu, kun kirjoitin noin, mutta ota sekin huomioon!
Mene lääkäriin, tarviisit varmaan jotain lääkettä ja ainakin keskustelu apua, äläkä pidä näitä oireita pitkään yksinäsi. Tsemppiä!
sain tietää,että mieheni petti minua.Henkinen romahdus,hän pyysi anteeksi plus pläsi juttuja,uskoin.Sitten minulla alkoi hirveä miellyttämisen tarve.Tein töitä ,kotona mökillä ja tietysti työssä.Tein kaiken ,että hän olisi minuun tyytyväinen,syytin pettämisestä itseäni.Koti oli aina kunnossa ,lapset hoidettu ,kavin kuntosalilla 90kertaa plus tein hyvät ruuat-uhrasin paljon rahaa myös alusvaatteisiin ja rakennekynsiin .yritin ja yritin....Sitten paljastui uusi juttu,nainen soitti minulle,kysyi kuka olen? Siitä alkoi kaikki se alamäki missä nyt olen.Sairaslomalla ..en antanut enää anteeksi .Nyt syön mielialalääkettä ja kaikki asiat sekaisin.
Kaiken lisäksi mieheni eilen pyysi takaisin kaikkea taas,,enää en vain voi.
Otan lääkettä säännöllisesti ja kuntoni alkaa paranemaan,viinaan en koske.
Luulet tai luulit että ne riidat ja puhuminen auttoivat sinua,,ei se mene niin.
Olet minun nähdäkseni kärsinyt tiedostamattasi miellyttämisen tarpeesta??
Ota jotain oppia minun tarinastani.tsemppiä.