TAAS alkoi aamu sillä että 3v tyttöni huusi suoraa huutoa yläkerrassa kun olin vessassa että tule hakemaan alakertaan...kun lopulta hain ,huuto jatkui ja hän tönäisi pikkusiskon lattialle(1v)...
otin hartioista kiinni3vuotiasta ja ravistin muutamia kertoja kun hän istui lattialla ja sanoin kovalla äänellä että tuon tönimisen on loputtava!
Säikähti hän varmaan kun alkoi vielä itkeä,mutta teinkö mielestänne oikein vai miten tulisi toimia seuraavalla kerralla?Tämä on jatkuvaa,kokoajan jostain raivoaa ja huutaa,pienimmästäkin asiasta!Aina ollut hyvin vahva luonteinen!Paljon kiitoksia jos vastaatte minulle!
otin hartioista kiinni3vuotiasta ja ravistin muutamia kertoja kun hän istui lattialla ja sanoin kovalla äänellä että tuon tönimisen on loputtava!
Säikähti hän varmaan kun alkoi vielä itkeä,mutta teinkö mielestänne oikein vai miten tulisi toimia seuraavalla kerralla?Tämä on jatkuvaa,kokoajan jostain raivoaa ja huutaa,pienimmästäkin asiasta!Aina ollut hyvin vahva luonteinen!Paljon kiitoksia jos vastaatte minulle!
Vastaukset 11
Vanhimmat
joskus auttaa että ulkopuolinen joka tietää tilanteen sanoo. itseänikin autaa pohtia tällasta muiden kansa kun on pinna palanut. mä luen just anna wahlgrenin lapsikirjaa, ja siinä on ton osalta ihan hyviä ohjeita. siis lapsen uhman. sitähän se on.
lapsi kokielee koko aja rajojaan, se haluaa tietää että sen vamhempi on rauhallinen ja päättäväinen ja silloin suuttuminen vain pahentaa tilannetta. helpommin sanottu kuin tehty. en oikeesti tiedä mikä tohon on ratkaisu kun tuntuu mahdottomalta...
ainoo mita itse voin koittaa on että an ainakaan suutu tai menetä malttia, tai hermostu ja luottaa että sitä kauttta löydän ratkaisun. mutta paljon on tällä äidillä vielä harjoiteltavaa
pahimmassa uhmassa just vissiin eli koita vaikka lukea sitä wahlgrenia, siitä saa konkreettsisa ohjeita ja on kai muitakin, mutta tunnen aika huonosti
Teit väärin. laki kieltää lapsen ruumiillisen kurittamisen. Toki lapselle pitää tiukasti sanoa, ettei noin saa tehdä ja sen jälkeen viedä eri huoneeseen rauhoittumaan ja ovi kiinni. Näin lapsi ei ala pelkäämään sinua, tiedäthn, että vanhempana lapsen pelko sinua kohtaan muuttuu todennäköisesti vihaksi.
niin ja etkö sinä väkivaltaisella käytökselläsi juuri opeta tytölle väkivaltaa. miksi hän ei siis saisi töniä siskoaan, jos sinäkin teet hänelle pahaa. mallioppiminen on tosi tehokasta tuossa iässä.
että lapsen rankaiseminen ja peloittelu on väärin. mutta olen myös sitä mieltä että me äidit olemme tosiaan vaan ihmisiä ja joskussuutumme myös niinkuin lapset...
kirjoitin tosta ulkopuolisesta tuesta ewsim se lapsikirja, koska taytyy yrittää pyrkiä aina parempaan, jos on lipsunut.
lapsi on kuitenkin niin hauras.
KAIKEN mitä heille opettaa, myös väkivallan ja raukkamaisen peloittelun. olen itse kiivas ihminen ja hermostun uhmalapselle luvattoman useiin ja koko ajan pyrin parempaan ja opettelen.
väkivaltaa ollu. Tuskinpa. Ja tuosta eri huoneeseen viemisestä olen kyllä eri mieltä. mitäs helvettiä se mukula siellä tekee. Meillä ainakin istuu tuolilla miettimässä ihan samassa huoneessa. Siinä voidaan sitten samalla puhua asiat selviks. eri huoneessa lapsi voi tehdä ihan mitä sattuu kiukussaan ja uhmassaan ja sinä sitten ihmettelet toisessa huoneessa.
Itse en käytä ruumiillista kuritusta, enkä kannata sitä, mutta mielestäni sinä nyt olit liian kärkkäästi karvat pystyssä kun on otettu hiukan hartioista kiinni. Jos ei ole rutistettu ja ravisteltu kovaa, niin ei siinä nyt mitään.
Käytetty ruumiillista väkivaltaa näissä kerrotuissa tilanteissa.
Ihan hyvä välillä hieman ottaa kiinni ja sanoa kovemmallakin äänellä että asia menisi perille ja mielestäni omaan huoneeseen vieminenkin on ihan hyvä vaihto ehto myös.
http://www.ebm-guidelines.com/terveysportti/ekirjat.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=lno00104
"Vauvan ravistelu aiheuttaa pienelle lapselle erityislaatuisen oireyhtymän, jota kutsutaan "Shaken baby syndroomaksi" (SBS). Oireyhtymä syntyy, kun aikuisen kokoinen ihminen ravistelee vauvaa rajusti. Voimakas ravistelu 4–5 kertaa edestakaisin kestää noin kaksi sekuntia ja 40–50 kertaa kestää noin 20 sekuntia. Lapsi ei voi aiheuttaa vammoja itse. Vammat eivät synny myöskään reippaissakaan hytkyttelyleikeissä, sisarusten kanssa leikkiessä eikä esim. vauvan ollessa selkärepussa aikuisen kävellessä nopeatempoisesti. Tavallisimmin ravistelun kohteeksi joutuu 5–9 kuukauden ikäinen vauva. SBS:n riskitekijöitä ovat vanhempien nuori ikä, runsas päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat, uupumus sekä omat väkivallan kokemukset lapsuudessa. Lapseen liittyviä riskitekijöitä ovat lapsen nuori ikä, keskosuus ja itkuisuus. Erityinen piirre on mahdollinen itseään ruokkiva pahoinpitely: itkevä lapsi hiljenee ravistelulla, minkä vuoksi se toistetaan.
Ravistelu voi saada aikaan suoria aivovammoja, kaularangan alueen selkäydinvammoja, silmän sisäisiä vammoja sekä raajojen murtumia. Jos ravisteluun liittyy lapsen paiskaaminen alustaa vasten, nähdään löydöksenä usein myös kallonmurtuma. Diagnoosin tekeminen vaatii erityistä valppautta, koska anamneesi on eri tutkimusten mukaan 92–95 %:ssa tapauksia puutteellinen. Lapsen oireet vaihtelevat lievistä hengenvaarallisiin. Tavallisimpia oireita ovat oksentelu, itkuisuus, huono syöminen, tajunnantason häiriöt, hengityskatkokset, kohtausoireet ja jäykistely. Yleisimmät kliiniset löydökset ovat aivojen kovakalvon alaiset verenvuodot ja silmänpohjaverenvuodot.
Tutkimusten mukaan SBS:n esiintyvyyttä voidaan ehkäistä mm. asiallisella informaatiolla. Tiedetään, että erityisesti pienet itkuiset imeväiset ovat alttiina joutua ravistelun kohteeksi. Siksi vanhemmille on syytä kertoa ravistelun vaarallisuudesta ja antaa jo etukäteen ja toistuvasti keinoja itkevän vauvan rauhoittamiseen. Pelkän koliikkivaivan diagnosoiminen ei riitä, vaan perheen tilanteeseen ja vanhempien jaksamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Vanhemmilla tulisi olla selvillä paikka, johon he voivat ottaa yhteyttä omien voimiensa loppuessa.
Pienten lasten kohdalla varhaisen vuorovaikutuksen havainnointi on keskeistä (Mäntymaa amp Tamminen 1999). Kaikkien neuvolassa työskentelevien terveydenhoitajien, perhetyöntekijöiden ja lääkärien tulisi saada koulutus varhaisen vuorovaikutuksen häiriöiden ja kaltoinkohteluun viittaavien tekijöiden havaitsemiseen ja vuorovaikutuksen tukemiseen.
Vastaanottotilanteessa on hyvä tarkkailla, millä tavalla lapsi ja vanhempi kommunikoivat keskenään. Huolestuttavaa on (Söderholm 2000), jos:
* äidin/isän ja ammattilaisen käsitykset lapsen hyvinvoinnista ja mahdolliset huolet lapsesta eroavat oleellisesti toisistaan
* äiti/isä ei pidä ongelmallista tilannetta ongelmallisena
* äiti/isä on vihamielinen, syyttelevä tai loukkaava lasta kohtaan
* äiti on väkivallan kohteena parisuhteessaan
* lapselle ei anneta tilaa
* äiti/isä ei "näe" tai "kuule" lasta
* äiti/isä ei pysty lohduttamaan lasta
* äiti/isä ei osaa käsitellä lasta
* äidin/isän suuttuminen viranomaisille on suurempi kuin huoli lapsesta
* lapseen on vaikea saada katsekontaktia
* lapsi on poikkeuksellisen arka ja passiivinen
* lapsi on vihamielinen, kiukkuinen, levoton tai pelokas
* lapsi viestittää tai kertoo kaltoinkohtelustaan
* lapsi ei halua lähteä vastaanotolta
* lapsella on epämääräisiä mustelmia epänormaaleissa paikoissa
* lapsi tekee väistöliikkeitä vanhemman lähestyessä
Työntekijän tehtävä on aina kartoittaa kaikkien osapuolten (vanhempien, lapsen, työntekijän) huolet ja koota ne selkeästi. Huolten kartoitus auttaa näkemään selkeämmin, onko asiantuntijoiden ja vanhempien näkemysten välillä ristiriitaa.
Lapsiaan pahoinpiteleviä vanhempia luonnehtii, että vanhemmat ovat valmistautumattomia vanhemmuuteen, he eivät ymmärrä lapsen kehitykseen liittyviä vaikeuksia ja rajoituksia eri ikävaiheissa eivätkä he tiedä, miten suhtautua tai kasvattaa lapsia ilman väkivallalla uhkailua (Elliot 1993). Vanhemmalla voi olla puutteellinen kyky ymmärtää realistisesti lapsen tarpeita tai kykyjä huolehtia itsestään. Puutteellinen vanhemmuus tarkoittaa myös empatian puutetta: kyvyttömyyttä asettaa lapsen tarpeita omien tarpeidensa edelle ja kyvyttömyyttä positiiviseen vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Omaa tuskaa ja frustraatioita ei pidä purkaa lapseen. (Killén 1996, Söderholm 1997.)
Kaltoinkohteluepäily edellyttää aina yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa. Lastenneuvolan työntekijän on syytä keskustella aiheesta omassa neuvolatyöryhmässään. Aina, kun herää kaltoinkohteluepäily, on lastensuojelulain nojalla tehtävä viipymättä lastensuojeluilmoitus. Ilmoituksen syy, herännyt huoli, pitää aina selittää vanhemmille. Ilmoitus on yhteistyöaloite, joka merkitsee lisätukea perheelle. Lastensuojeluilmoituksesta huolimatta neuvolaseurannan tulee jatkua. Jokainen perhe tarvitsee oman tarpeenmukaisen tukitiiminsä, joka jatkaa verkostoyhteistyötä (ks. luku Lastenneuvolatyöryhmä ja muu neuvolan yhteistyö 5).
Kirjallisuutta"
Soitapa kunnan lastensuojelutyöntekijöille ja kysy missä kulkee väkivallan raja. Olen itse ollut lastensuojelutyössä ja tiedän, että aloittajan kuvaama teko on lapseen kohdistuvaa väkivaltaa. Kaikki uhmaikäiset eivät todellakaan pysy samassa huoneessa tuolilla istumassa, kun ovat todella raivoissaan. Silloin on parempi viedä lapsi toiseen huoneeseen (toki huoneen on oltava turvallinen) rauhoittumaan. Aloituksen kirjoittaneella äidillähän oli jo mennyt hermot uhmapakkaukseen, joten hän tuskin olisi hermostumatta pitänyt rieuvaa kaksivuotiasta aloillaan. Tällöin paras ratkaisu on laittaa lapsi eri huoneeseen ja rauhoittua itse sillä välin itse. Lapsikin sitten toisessa huoneessa rauhoittuu ja sitten voi jo vähän haliakin sovinnon merkiksi.
ei saa viedä kun on itse vihainen. musta tuntuu että kaikki "kasvatus " joka tapahtuu vihaisena (myös huutaminen ja haukkuminen) on väkivaltaa. se on kasvatusta jos aikuuinen on ystävällinen ja rauhallinen.
siinä onkin se juttu että miten vois olla niin täydellinen ettei ikinä raivostuisi...