Elämäni on mielestäni täydellistä. Olen saanut lähes kaiken mitä olen toivonut, mutta silti välillä tulee kausia jolloin ei jaksa mitään ja kiukuttaa. Ruoka ei maistu ja nukkumisesta ei tule mitään, saatan laihtua tällaisina kausina monta kiloa.
Syön paniikkilääkkeitä toista kertaa, olen sairastanut paniikkihäiriötä jo viisi vuotta välillä se pysyi poissa puolisen vuotta.
Vaikka minulla on nyt kaikkea, perhe koti ja harrastukset en pysty iloitsemaan asiasta, pelkään että menetän kaiken, koko aikainen pelko ja varuillaan olo on väsyttävää kun oikeasti tiedän ettei ole mitään hätää...
Mitenköhän tätä asiaa pitäisi alkaa purkaa?
Onko täällä kenties muita samankaltaisessa tilanteessa olevia/olleita?
Syön paniikkilääkkeitä toista kertaa, olen sairastanut paniikkihäiriötä jo viisi vuotta välillä se pysyi poissa puolisen vuotta.
Vaikka minulla on nyt kaikkea, perhe koti ja harrastukset en pysty iloitsemaan asiasta, pelkään että menetän kaiken, koko aikainen pelko ja varuillaan olo on väsyttävää kun oikeasti tiedän ettei ole mitään hätää...
Mitenköhän tätä asiaa pitäisi alkaa purkaa?
Onko täällä kenties muita samankaltaisessa tilanteessa olevia/olleita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tavallaan OLIN samassa tilanteessa, sillä menetin jo sen kaiken. Elämä oli täydellistä, hyvä duuni, vaimo, koti, harrastuksia ja ystäviä. Nyt on kaikki noi menneet, lisäksi vielä ammatti on mennyt. Nyt olen työtön mielenterveyskuntoutuja.
Pitkän odottamisen jälkeen olen päässyt kuntoutukseen. Joku työ on ensi viikolla minulle tarjolla, mutta käytännössä saan siitä vain sen työmarkkinatuen suuruisen osuuden.
Olen yrittänyt miettiä miten olen tähän tilanteeseen joutunut ja olisko jotain ollut tehtävissä jo aikaisemmin? Nyt kun luin kuvauksesi niin kiinnitin huomiota tiettyyn asiaan. Se on nimeltään sisäinen tyhtyys. Se on asia mitä on vaikea tunnistaa itsessä, pystyin myöntämään tai tunnustamaan sen itselleni vasta silloin kun kaikki oli menossa alta.
Tuntuu siltä että ihmiset kasvatetaan (lue: ohjelmoidaan) jo peruskoulussa ja lastentarhassa tietynlaiseen elämämtapaan. Sitä luulee että kun on kiltti ihminen ja tekee kaikki asiat niinkuin on käsketty, niin tulevaisuudessa odottaa joku epämääräinen kilteille ihmisille varattu palkinto.
Luulin että kun olen käyn koulut läpi ja olen kiltti, niin minulle käy elämässä hyvin. Toisin kävi. Jossain vaiheessa vaan tajusin että en pysty käsittelemään omia tunteitani. Päällimmäisenä fiiliksenä oli nimenomaan eräänlainen tunnottomuus. Söin masislääkkeitä ja uskoin terkkarin lääkärin puheisiin siitä kuinka "sinulla on kuitenkin asiat niin hyvin elämässä". Sen jälkeen onkin menty syöksykierteellä alaspäin...