Ensimmäisen kerran voin tilastoida alkoholin kulutukseni vuositasolla. Syy siihen on, että olen ostanut kaiken vuonna 2006 pankkikortilla, enkä automaatin kautta kiertäen käteisellä. Tulokset eivät saaneet aikaiseksi ainakaan hyvää mieltä itsestäni.
Nyt kuitit läpikäytyänäni (tähän päivään mennessä) pääsin seuraaviin tuloksiin :
Ostin vähittäistavaramyymälöistä:
0,5 litran tölkkeinä myytäviä sixpäkejä 41 kpl.
0,33 litran sixpäkejä 11 kpl.
0,33 litran mäyräkoiria 28 kpl.
Itselläni on taulukkolaskennassa tarkempi kirjanpito merkkeineen, ostoajankohtineen ja ostokohteiden sijalta. Kun nyt tulin tietoja syötelleeksi koneeseen. Jonkinlaisesta päiväkirjasta tämäkin käy. Tölkkipakkauksia olen ostanut useiten varmaankin siksi, että niitä on kätevintä, huomaamattominta ja siksi yleensä keveintä kuljetella kotiin.
Alkossa olen käynyt vain neljä kertaa vuoden aikana. Jokainen kerta on ollut silloin, kun oluella ei ole enää saanut krapulaa pois. Kapakkakuitit ovat nekin pääsääntöisesti tallessa. Enpä vielä ole niitä kehdannut laskea, mutta harvalukuista se kapakassa käynti on ollut. Itsekseenhän sitä pääsääntöisesti vain.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei tuosta tule kuin reilu 10 kaljaa per viikko. Vain puolet suurkulutusrajasta. Itsellä paukkuu suurkulutusraja kaksinkerroin...
Tulee siitä joku 16-17 kaljaa/viikko kumminkin, laskin väärin. Sitä se alkoholi teettää. :-( Ei tuokaan ole kovin paha määrä vielä.
Kyllähän tuo alkoholi aika tavalla on mielessä joka päivä. Joskus menee peräti viikko (hyvin harvoin yhtään pitempään), että ei ota lainkaan. Sitten ottaakin sen perään useamman päivän yhtä soittoa. Kun olen alkanut nyt miettimään tätä juomistani tarkemmin, niin jonkinmoista yleisvitutuksen karkoitustahan se. Humalassa kun naurattaa, eikä vituta. Paitsi silloin kun pännii kännissä, niin sittenpähän se onkin jo raivoa. Mutta siihen tarvitsee aina sen, että on tosiaan ottanut vähän pitempään taas.
Pirun äkkiä sitä tottuu annoksiinsa. Kun yhtenä iltana hymyilläkseen ja hyviin yöuniin tarttee 6*0,5 litraa kaljaa, niin seuraavana iltana mäyräkoiran. Ja sitä seuraavana mäyräkoiran sekä pari lisätölkkiä. Sitten kolmantena iltana mikäli on pakko olla ottamatta, niin ei sitä nuku, kierii vaan sängyssä ja jumalauta kuinka vihaa kaikkea, kaikkia ja itseään.
Kiitos sinulle, joka vastailit. Vähän on hämmentynyt olo, kun nyt tuntuu itsestäkin, että eihän tässä paskempia ja ei tuo viikkotasolla nyt maailmaa kaada. Siltikin olen onnistunut tuhomaan turhan monta ihmissuhdetta ja monta muuta hyvää mahdollisuutta elämässä ihan sen takia, että on vituttanut ja siihen vitutukseen on tarvinnu kaljaa.
Nytkin tekisi mieli hakea "lääkettä" lähikaupasta, mutta kun ei voi, niin hajottaa taas.
Kyllä olut maistuu täälläkin ja viikossa menee n. 30pulloa. viime viikolla 60 ja aattelin, et hui kamala tässä menee ulkonäkö ja kunto. Joten taidanpa ruveta täysraittiiksi. Onko mieltä jos pistetään jokun oma foorumi jonnekin ja lopetetaan. Jos kunnon porukka, niin varmasti jaksetaan tukea ja näyttää että eletään ja arvostetaan selviytyvien suorituksia. Joskus voisi porukka tapailla ja chattailla anonyyminä? onko mieltä? jos meitä on paljon, niin paremmat ratkaisut saadaan aikaan :)
t. m33
ps. uusi vuosi on oikea aika lupauksiin ja sitä ennen aion juoda olutta ja kessutella oikein urakalla