Miten olette käsitelleet koiranne poismenon? Oma tilanteeni on vaikea koska koira katosi (ei ollut minun hoidossani silloin. Eikä sitä koskaan löytynyt. En ole päässyt yli asiasta vaan vieläkin mietin vuosien jälkeen voisikohan se vielä jostakin löytyä. Jopa itken pieniä kyyneleitä. Koiran kanssa oli yhteys jota on vaikea kuvailla sanoin...
Koiran menettäminen
sureva-
8489
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensimmäinen sai epilepsian ja putosi yksin ollessaan tähystyspaikaltaan ikkunan äärestä niin, että loukkaantui pahoin. Vein hänet eläinlääkäriin, joka päästi hänet kivuistaan.
Toinen eli pitkään, sai sydämentoimintavajauksen ja piti myös viedä lopetettavaksi.
Molemmissa tapauksissa itkimme vaimokullan kanssa ja poltimme tavallista enemmän tupakkaa.
Ensimmäisen menetyksestä selviydyimme nopeammin. Otimme uuden pennun ja se täytti nopeasti sydämissämme paikan, jonka vanhempi koiramme oli valloittanut.
Toista suremme vieläkin. Emme enää ota uutta pentua. Eläkeläisinä olemme jo heikentyneet, ettemme kumpikaan jaksaisi pentua hoitaa.
itse olen joutunut kanssa luopumaan rakkaistani koirista,aina se on ikävää,viimeisin odottaa tuolla hyllyllä,-ja hänen kanssaan sain elää 14v onnellista elämää,mutta se ajan kohta ei ole ollut vielä että olisin hänestä luopunut kaikki on muu valmiiksi laitettu.Omena-puun alla odottaa hänen paikkansa,kivi on jo valmiiksi laitettu kukka-sipulit maan huomassa mutta tuhka odottaa.
En tiedä koska olen valmis hänet luovuttaman maan-äidille,sinun tarinasi on tosin kamalan surullinen kun et tiedä koirastasi mitään,en sanoin voi kuvitella mikä tuska sulla on.
Ehkä tähän auttais uusi rakas-pehmoinen hali nalle....:D
koirasi katoamisen vuoksi. Onko katoamisesta kauan kulunut aikaa? Koiran menettämiseen ihmiset reagoivat hyvin eri tavalla...toiset surevat näkyvästi ja itkevät vuolaasti karvaisen kaverin menetystä ja toiset pitävät kaiken sisällään.Varmasti on yhtä montaa tapaa käsitellä surua kun on ihmistäkin, mutta luulen että voisiko sanoa rohkeasti antaa tunteiden purkautua ja surra asiaa ns. pohjia myöden pääset loppujen lopuksi ehkä paremmin asiasta eteen päin.
Vaikeaa neuvoa miten pitäisi surua käsitellä, kun se on niin henkilökohtainen asia,mutta itse olen surrut juuri pohjia myöden ja itkenyt kun on itkettänyt,käynyt haudalla ja polttanut haudalla kynttilää ja muistellut kaikkia meidän ihania yhteisiä hetkiä...
Sinun tapauksessasi on vielä epäselvää että mikä on koiran kohtalo. Olisiko se voinut päätyä johonkin toiseen kotiin lemmikiksi tai onko käynyt huonommin.Jokatapauksessa tunnen surua yhdessä kanssasi, tilanteesi on kiusallinen sikäli ettei ole varmuutta koiran kohtalosta.
En tiedä paljonko sanat voivat lohduttaa,mutta toivotaan yhdessä että koiralla on hyvä koti jossain. Mikäli hän on koiraenkelinä, ei häneen enään voi sattua mikään...ja kuka tietää mitä elämän jälkeen tapahtuu.
katoamisesta on kulunut n. 4 vuotta..kuulostaa paljolta mutta surutyöni ei ole päättynyt siksi että en tiedä mikä koiran kohtalo oli. Se katosi Espanjassa perheenjäseneni hoidossa ollessaan. Joten koiran kohtalona voi olla mitä karmeimmat asiat. En halua kuvitella niitä vaan toivon sen päässeen uuteen kotiin tai sitten koirien taivaaseen. Ehkä auttaisi jos järjestäisin jonkinlaisen muistomerkin/haudan jossa voin käydä sitä muistelemassa.
Joku mainitsi tuossa että ehkä uuden kaverin otto auttaisi ja olen niin tehnytkin ja se on auttanut. Uuden koiran kanssa eläminen on ihanaa! Mutta kumminkin jokainen on niin yksilö ja ensimmäinen koirani oli kumminkin se ensimmäinen. Kun sain kuulla koirani katoamisesta itkin suoraan 9 tuntia putkeen ja sen jälkeen olen yrittänyt vältellä aihetta. Ehkä pitäisi vihdoin uskaltaa kohdata se ja itkeä ne viimeisetkin kyyneleet pois. Ja järjestää vaikka se muistomerkki.
on hyvä ajatus, niin sinulla on joku konkreettinen paikka surullesi.
Eihän sen tarvitse olla mikään hautakivi tai patsas, vaan vaikka kynttilä pöydällä, ja pieni kirja omille ajatuksille jos tykkäät kirjoittamalla purkaa omia tuntoja. (Tuo on joskus ollut minun tapa saada surutyö suoritettua, siksi se tuli mieleen.)
Osanotto ja voimia sinulle! Pahinta on varmasti epätietoisuus. Hyvä että olet kuitenkin siinä vaiheessa että haluat kohdata kipeän asian uudelleen ja päästä siitä yli. Koirallasi on varmasti hyvä olla nyt, joko sateenkaarisillalla tai sitten jonkun kiltin ihmisen luona joka on sen adoptoinut. Se on ainakin varmaa, että koira ei haluaisi sinun surevan enää! Oikein lämmintä joulua sinulle ja karvaiselle kaverille, ja kaikkea hyvää.
ihan hyväkin ajatus,jotain konkreettista joka liittyy ensimmäiseen koiraasi ja hänen muistoonsa.
Uusi koira ystävä varmasti lohduttaa,vaikka ei koskaan mennyttä korvaakaan...
Neljä vuotta ei ole ollenkaan pitkä aika sikäli, että et tiedä mitä koirallesi on tapahtunut.
Ymmärrän hyvin tunteesi, varmasti sinulla on ollut tämän neljän vuoden aikana monta kertaa kysymyksiä mielessäsi, miksi,mihin ja miten kaikki on tapahtunut. Todella raastava tilanne...
Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää uuden koira ystäväsi kanssa ja monia onnellisia yhteisiä hetkiä. Toivon myös neljä vuotta sitten kadonneelle koirallesi käyneen hyvin ja missä ikinä hän onkin olisi hänellä hyvä olla.
ei neuvoa, ei aikaa. Surulle pitää antaa aikaa. Olemme yksilöllisiä jokainen. Tässä on hyvä artikkeli joka minulla on. En muista mistä sen olen saanut, mutta laitan sen tähän.
Elämä on jatkuvaa muutosta. Se ottaa meiltä pois myös arvokkaita asioita, joista emme millään haluaisi luopua. Juuri silloin tarvitsemme avuksi surua. Surutyö auttaa päästämään irti siitä, minkä on peruuttamattomasti menettänyt. Se tekee tilaa uusille asioille elämässä.
Surun ainoa hoito on sureminen. Suru ei tuhoa, vaan rakentaa ja eheyttää. Se on ihmiselle kuin kotelo perhoselle. Sen suojissa koemme kuin muodonmuutoksen ja voimme nähdä kaiken uudessa valossa.
Surun kotelossa myllertävät usein muutkin tunteet kuten viha, pelko, syyllisyys, häpeä, kaipuu ja jopa ilo. Ne kaikki on tarkoitettu aidosti koettaviksi.
Surutyö onkin juuri tunteiden kohtaamista ja käsittelyä. Se vie aikaa, joskus jopa vuosia. Eikä täällä työllä saa olla kiirettä tai suoritustapaa.
Jos ohitamme surutyön ja torjumme kipeät tunteet, alkaa keho ennen pitkää oireilla. Itkemätön itku saattaa lopulta sairastuttaa kehon tai masentaa mielen vakavasti. Kyky itkeä on siis toipumisen merkki.
Toivon sinulle voimaa kohdata koko totuuden myös sen joka jää piiloon.
on ihanaa kuulla ymmärtäviä mielipiteitä ja tuntemuksia. Monet ystäväni/perheenjäseneni kun eivät omista koiraa tai välttämättä edes erityisemmin pidä niistä. Siksi olen ollut hieman yksin, kun ei oikein ole ollu ihmistä joka ymmärtäisi mitä koen. Kiitos ihanista kommenteista ja tuesta! ne piristivät oloa kummasti kun tietää, että on edes joitain jotka ymmärtävät. Jonkin pienen muiston järjestän koiralleni varmasti.