Elämän

Aikaisemmin ehdotettiin luonnehdinnan laatimista myös elämän kantajista. Millainen se olisi?

Ensinnäkin Aborttiasiamiehen vastakohta on elämän kantaja. Hän ei ole pelkästään abortin vastustaja, sillä hänen näkemyksensä ja perustelunsa liittyvät yleisempään elämän kehykseen. Keskeinen asia on elämän ja ihmisen arvostaminen sekä ”oikein tekeminen” vaikeissakin tilanteissa.

Elämän kantaja pitää elämää sinänsä arvokkaana. Hän arvostaa ihmistä ja ihmisen välistä rakkautta korkeammalle kuin välineellisiä arvoja. Aineen, taloudellisten etujen tai nautinnon joutuessa vastakkain ihmisarvon ja elämän kanssa elämän kantaja valitsee jälkimmäisen. Elämän kantaja on vakuuttunut, että ihmisyys, herkkyys ja tilan antaminen heikommille on oikein sinänsä. Heikkoina pidetyistä kasvaa vahvoja. Maailma muuttuu ja hitusen paranee kun inhimillisyys ja hyvä kasvaa korkoa elämän pääomassa.

Elämän kantaja näkee lapsen osana sukupolvien ketjua. Hän arvioi ihmisillä olevan luonnollisia velvollisuuksia toisilleen. Hän arvio, että vahvemman on suojattava heikompaa ja että on väärin käyttää voimaa ja valtaa suojattoman vahingoksi.

Elämän kantaja katsoo lapsen syntymässä olevan useita osapuolia. Tärkein on tietysti lapsi itse. Osansa on äidillä ja isällä sekä muillakin ihmisillä.

Elämän kantaja pitää elämää sinänsä arvokkaana ja kauniina. Elämän kantaja pahoittaa mielensä oman edun tavoittelusta heikompien kustannuksella.

Henkilöt:

Keitä elämän kantajat aborttien vastustajana ja lapsien sekä äitien ja isien oikeuksien puolustajina ovat? He edustavat suomalaisten enemmistöä käytännön perhepolitiikassa. Palstalla näkyy monenlaisia persoonia:

-   Herkkiä teinejä, jotka pitävät lapsen surmaamista hirvittävänä raakuutena.

-   Pari-kolmekymppisiä äitejä, joilla on oma lapsi ja jotka kavahtavat abortin ajatusta.

-   Vanhempia naisia, joilla on iltatähti ja jotka ovat joutuneet puntaroimaan elämän keskeisiä arvoja.

-   Uskonnollisen herätyksen saaneita, jotka siteeraavat raamatun käskyjä.

-   Isiä, jotka ovat oivaltaneet lapsien merkityksen

-   Isiä/miehiä äitejä/naisia, jotka ovat kokeneet abortin harkitsemattomana tekona.

-   Miehiä, jotka on asetettu vastustamansa pakkoabortin eteen.

-   Naisia, jotka katuvat ja kaipaavat erilaisten aikojen kuluttua menetettyä lastaan ja elämänsä mahdollisuuksia.

-   Hoitajia, lääkäreitä yms. jotka ovat kokeneet aborttikäytännön ongelmat ja ovat saattaneet joutua vastoin etiikkaansa sellaisia suorittamaan

Elämän kantajissa on runsaasti niitä onnellisia, jotka oivaltavat elämän arvon ilman karvaita kokemuksia. Heidän joukossaan on melkoisin joukoin ihmisiä, joiden mielessä asuu enkeli-lapsi.

Yhteenveto: Elämän puntarointia

Aborttiasiamies punnitsee elämän ja kuoleman kysymyksiä kuin oikeuden jumalatar, ts. sokeana tai silmät sidottuna. Toisessa vaakakupissa on laillinen mahdollisuus aborttiin, käytännön porsaanreikä-käytäntö, joka mahdollistaa vapaan abortin sekä oma halu käyttää elämänsä ja aikansa omaksi hyväkseen. Toisessa vaakakupissa on lapsen elämä ja tulevaisuus. Näitä ei hauta nähdä. Koska lapsen oikeuksia ei ole laillisesti turvattu äitinsä kohdussa kallistuu oikeuden vaaka ensimmäisen vaakakupin suuntaan.

Elämän kantaja mittaa elämän kultavaa`alla. Toisessa vaakakupissa on henkilökohtainen vaiva lapsen hoidosta, ilkeiden ihmisten puheet. Toisessa vaakakupissa on lapsen elämä, sukupolvien vastuu. Lapsen ja elämän näkeminen kallistaa vaakakupin jälkimmäiseen suuntaan.
17720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

osuva kuvaus pakkosynnytysasiamiehestä! Kaikki kliseetkin olivat mukana!

Äänestä
  • tuo oli erittäin OSUVA ja ainakin minun tuntemuksia ja ajatuksia hyvin kuvaava! Varaudu edellisen kaltaisiin kommentteihin, koska sitä se valitettavasti aiheuttaa!

    Äänestä

Kieli keskellä suuta kirjoitettu tarina. Ihanata. Kohta meillä on kokonainen olkiukkopersoonallisuuksien perhe joiden kanssa käydä täällä sotaa, oikeista ihmisistä välittämättä. Metkaa.

"hänen näkemyksensä ja perustelunsa liittyvät yleisempään elämän kehykseen. Keskeinen asia on elämän ja ihmisen arvostaminen sekä ”oikein tekeminen” vaikeissakin tilanteissa. "

Hassua. Minut on nimetty abortti-asiamieheksi (yhä kieliopillisesti päin honkia...), ja kuitenkin tuo istuu minuun kuin nenä päähän. Kuinka ihmeessä??

"Maailma muuttuu ja hitusen paranee kun inhimillisyys ja hyvä kasvaa korkoa elämän pääomassa. "

Pääsitkös peruskoulusta jo? :D Tuollainen idealismi on paperilla kivaa, mutta tosielämän kanssa sillä on kovin vähän tekemistä. Ei ole elämä sinua juuri päähän potkinut kun jaksat uskoa ihmisten hyvyyteen ja maailman oikeudenmukaisuuteen? Täytyy ihailla.

"Elämän kantaja näkee lapsen osana sukupolvien ketjua."

Check. Näin teen. Tosin syntyneet lapset näen sellaisina, en mahdollista lasta.

"Elämän kantaja katsoo lapsen syntymässä olevan useita osapuolia. Tärkein on tietysti lapsi itse. Osansa on äidillä ja isällä sekä muillakin ihmisillä. "

Toki. Lapsen syntymässä onkin. Ei-toivotussa raskaudessa noita osapuolia on hiukan vähemmän.

"Elämän kantajissa on runsaasti niitä onnellisia, jotka oivaltavat elämän arvon ilman karvaita kokemuksia. Heidän joukossaan on melkoisin joukoin ihmisiä, joiden mielessä asuu enkeli-lapsi. "

Minullakin on enkelilapsi :D ja kaksi elävää. Ai että noita herttaisia ajatuksiasi, oikein hellyttävää. Todellisuus jää huutelemaan poissaoloaan mutta miksi siitä huoehtia, onhan ihanteet kohdallaan?

"mahdollistaa vapaan abortin sekä oma halu käyttää elämänsä ja aikansa omaksi hyväkseen."

Mmh... olen varmaankin todella ilkeä ihminen kun minusta jokaisen oma elämä on hänen oma elämänsä ja hänen vallassaan käyttää mihin haluaa? Siinä vaiheessa kun lapset on tarkoituksella hankittu, he ovat luonnollinen osa omaa geenistöä ja heidät otetaan lähes automaattisesti huomioon elämän kysymyksissä, he ovat osa sitä elämää... mutta silloin kun on kyseessä jokin minkä ei haluta olevan olemassa, mikä velvoittaa toimimaan sen edun mukaisesti? Minusta tuo on ikävä ajatus. Aivan kuin moraali jotenkin velvoittaisi toimimaan aina sitä heikompaa, ei-toivottua ajatellen, eikä suinkaan sitä jonka elämälle päätöksellä on eniten merkitystä.

Nooh, jos se on ideaalisi niin elä toki sen mukaan. Uhraudu, elä muille. Auta heikompaa. Minä autan heikompaa silloin kun minulla on siihen itseäni ja läheisiäni vaarantamatta mahdollisuus. Minun elämässäni ovat etusijalla minä itse ja minun rakastamani ihmiset.

Olenpa kauhea :D

***

Äänestä
  • ei oikein enää jaksaisi kuunnella kun ovat aina yhtä itsekeskeisiä...

    "Minun elämässäni ovat etusijalla minä itse ja minun rakastamani ihmiset."
    syntymätöntä lastahan ei tarvitse rakastaa... ??

    ja moraalista sinulla ei ole minkäänlaista käsytystä!

    "Olenpa kauhea :D "
    Hyvä kun itsekin huomasit... tosin minua se ei naurata, mutta se on hyvä että sinua naurattaa!

    Äänestä

  • mielipiteitäsi kirjoitti:

    ei oikein enää jaksaisi kuunnella kun ovat aina yhtä itsekeskeisiä...

    tietää, mitä moraali on?

    " syntymätöntä lastahan ei tarvitse rakastaa... ?? "

    Useimmiten sitä rakastaa. Ei-toivottua ja omaa elämää uhkaavaa on hiukka vaikea rakastaa jos siitä haluaa eroon, eikö? Yleensä syntymätöntä toivottua alsta rakastetaan kovin paljon, omiani rakastin ainakin.

    Ilmaisin tällä että minun elämässäni etusijalla ovat ne ihmiset joiden onnellisuutta haluan edistää, ne joita rakastan, minä ja perheeni, sukuni ja ystäväni. Eivät ventovieraat tai ei-toivotut ihmiset tai niiden alut.

    "ja moraalista sinulla ei ole minkäänlaista käsytystä! "

    :D :D eikö? Tuohon voisi olla eriävä mielipide kenellä tahansa joka tuntee minut. Toistaiseksi sinun mielipiteelläsi minusta ei ole suurtakaan painoarvoa. Minä itse koen moraalini erittäin korkeaksi ja elän myös itse sen mukaan mitä neuvon muille.

    Ja kyllä minua hiukan naurattaa.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Niin, rakkaus on monimutkaisempaa kuin voisi kuvitella.

    Minut on jo moneen otteeseen leimattu täällä tunnekylmäksi ihmiseksi, kun olen sanonut, etten kyennyt sitä sisälläni olevaa alkiota rakastamaan. Tai paremminkinkin en halunnut sen syntyvän. Tämä yksi elämäni tilannehan määrääkin jo minkälainen ihminen minä olen ja millainen moraali minulla on :D

    Mutta siitä huolimatta kyllä näen lapset elämän jatkajina. Esimerkiksi sisareni lapset ovat minulle todella tärkeitä; tämä viimeinen jo paljon ennen syntymääkin. Onhan se todella erikoista :D

    Mutta minulle onkin tärkeätä millaisiin oloihin niitä lapsia synnytetään. Nuo kyseiset sisareni lapset ovat molemmat syntyneet odotettuina (vaikkakin vahinkona?). Sen saman minä haluan omalle lapselleni tarjota sitten joskus, jos kaikki hyvin menee.

    Äänestä

  • itse edes kirjoitti:

    tietää, mitä moraali on?

    Juuri sen takia en koskaan voisi toimia moraalisesti väärin ja tappaa KETÄÄN! Elämä ei katsos ole minun päätettävissä sen paremmin kuin kuolemakaan - ja niin se on tarkoitettu olleen!

    Äänestä

  • varsin hyvin! kirjoitti:

    Juuri sen takia en koskaan voisi toimia moraalisesti väärin ja tappaa KETÄÄN! Elämä ei katsos ole minun päätettävissä sen paremmin kuin kuolemakaan - ja niin se on tarkoitettu olleen!

    ihmisen päätettävissä, ja elämäkin on hyvin pitkälti. Miten selität sen?

    Äänestä

  • on jokaisen kirjoitti:

    ihmisen päätettävissä, ja elämäkin on hyvin pitkälti. Miten selität sen?

    voi päättää omastaan, ei toisen!!

    Äänestä

  • oma elämä. kirjoitti:

    voi päättää omastaan, ei toisen!!

    äiti saa vapaasti päättää alle 12-viikkoisen sikiön elämästä, piditpä siitä tai et.

    Äänestä

  • lain mukaan kirjoitti:

    äiti saa vapaasti päättää alle 12-viikkoisen sikiön elämästä, piditpä siitä tai et.

    Kaikki mikä on laissa sallittu on myös moraalisesti oikein??

    Lait ovat ihmisten keksimiä ja niillä on taipumuksena aikojen kuluessa muuttua. Syntymätön ihminen on rajattu ihmisoikeuksien ulkopuolelle jotta murhaaminen on voitu mahdollistaa.

    Ja se raja on kyllä 20 viikkoa (tai 24 jos sikiössä on naisen mielestä liikaa vikaa).

    Abortti on laillinen murha, piditpä siitä tai et.

    Äänestä

  • laki vs. moraali kirjoitti:

    "Kaikki mikä on laissa sallittu on myös moraalisesti oikein??"

    Ei. Riippuu tietysti, kenen moraalista on kyse.

    "Lait ovat ihmisten keksimiä ja niillä on taipumuksena aikojen kuluessa muuttua."

    Niin... ja moraali on yksilön tai yhteisön käsitys oikeasta ja väärästä, ja sillä on myös taipumuksena muuttua aikakausittain ja kulttuureittain. Kenen keksimänä moraalia oikein pidät?

    "Ja se raja on kyllä 20 viikkoa (tai 24 jos sikiössä on naisen mielestä liikaa vikaa)."

    Niin... mutta 12. viikolle asti abortin saa ilman terveydellistä perustetta, joten ennen sitä kyse on tyystin naisen omasta valinnasta.

    "Abortti on laillinen murha, piditpä siitä tai et."

    Kaikki eivät ole samaa mieltä, piditpä siitä tai et

    Äänestä

  • XXXXXXXXXXXXXXXX kirjoitti:

    ""Abortti on laillinen murha, piditpä siitä tai et."

    Kaikki eivät ole samaa mieltä, piditpä siitä tai et"

    Lapsen hengen riisto ei tosiasiana muutu piiruakaan lain kirjaimen tai "pitämisten" vuoksi.

    Tämä on fakta, piditpä siitä tai et.

    Äänestä

tästä tekstistä pois tuon vaatimuksen abortin vastustamisesta, niin luulenpa valtaosan aborttioikeuden puolustajistakin olevan elämän kantajia. Minä ainakin olen. Tunnistan itseni paremmin tästä kuvauksesta kuin siitä abortti-asiamiehen kuvauksesta.

Äänestä
  • kai se raskaana oleva, ei kukaan ulkopuolisista, oli asenne aborttiin mikä hyvänsä :)

    Äänestä

Abortti asiamiehen vastakohta on mielestäni kuitenkin abortti huuhaa mies...

(Siis en keksinyt mitään vastakohtaa asialle, siksi tuollainen surkea huuhaa-sana.)

Kuitenkin kun abortti asiamies pohjaa valintansa ja mietteensä asioihin, pohjaa tämä toinen perustelunsa, "melkein todellisiin asioihin"; mm. kahdeksan viikkoinen kykenee kipuun, alkiolla on ihmisoikeudet, aborteissa revitään raajat tuntevalta täysivaltaiselta ihmiseltä, miehet haluavat aina sitoutua lapsiinsa (haluavat puolustaa naisiaan ja lapsiaan hamaan loppuun), naisen elämän täyttymys on tulla äidiksi, 24 viikkoinen sikiö itkee ennenaikaisen syntymänsä jälkeen, jokainen nainen tulee katumaan aborttiaan... Siis paljon asioita, jotka eivät käy asiallisen järjellä ajattelevan ihmisen ajatuksiin; näitä asioita voi syntyä vain äidin rakkaudesta ja tahdosta olla äiti/isä, siis tunteella ajateltuna, aivot narikassa oven pielessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kantaja! kirjoitti:

Aikaisemmin ehdotettiin luonnehdinnan laatimista myös elämän kantajista. Millainen se olisi?

Ensinnäkin Aborttiasiamiehen vastakohta on elämän kantaja. Hän ei ole pelkästään abortin vastustaja, sillä hänen näkemyksensä ja perustelunsa liittyvät yleisempään elämän kehykseen. Keskeinen asia on elämän ja ihmisen arvostaminen sekä ”oikein tekeminen” vaikeissakin tilanteissa.

Elämän kantaja pitää elämää sinänsä arvokkaana. Hän arvostaa ihmistä ja ihmisen välistä rakkautta korkeammalle kuin välineellisiä arvoja. Aineen, taloudellisten etujen tai nautinnon joutuessa vastakkain ihmisarvon ja elämän kanssa elämän kantaja valitsee jälkimmäisen. Elämän kantaja on vakuuttunut, että ihmisyys, herkkyys ja tilan antaminen heikommille on oikein sinänsä. Heikkoina pidetyistä kasvaa vahvoja. Maailma muuttuu ja hitusen paranee kun inhimillisyys ja hyvä kasvaa korkoa elämän pääomassa.

Elämän kantaja näkee lapsen osana sukupolvien ketjua. Hän arvioi ihmisillä olevan luonnollisia velvollisuuksia toisilleen. Hän arvio, että vahvemman on suojattava heikompaa ja että on väärin käyttää voimaa ja valtaa suojattoman vahingoksi.

Elämän kantaja katsoo lapsen syntymässä olevan useita osapuolia. Tärkein on tietysti lapsi itse. Osansa on äidillä ja isällä sekä muillakin ihmisillä.

Elämän kantaja pitää elämää sinänsä arvokkaana ja kauniina. Elämän kantaja pahoittaa mielensä oman edun tavoittelusta heikompien kustannuksella.

Henkilöt:

Keitä elämän kantajat aborttien vastustajana ja lapsien sekä äitien ja isien oikeuksien puolustajina ovat? He edustavat suomalaisten enemmistöä käytännön perhepolitiikassa. Palstalla näkyy monenlaisia persoonia:

-   Herkkiä teinejä, jotka pitävät lapsen surmaamista hirvittävänä raakuutena.

-   Pari-kolmekymppisiä äitejä, joilla on oma lapsi ja jotka kavahtavat abortin ajatusta.

-   Vanhempia naisia, joilla on iltatähti ja jotka ovat joutuneet puntaroimaan elämän keskeisiä arvoja.

-   Uskonnollisen herätyksen saaneita, jotka siteeraavat raamatun käskyjä.

-   Isiä, jotka ovat oivaltaneet lapsien merkityksen

-   Isiä/miehiä äitejä/naisia, jotka ovat kokeneet abortin harkitsemattomana tekona.

-   Miehiä, jotka on asetettu vastustamansa pakkoabortin eteen.

-   Naisia, jotka katuvat ja kaipaavat erilaisten aikojen kuluttua menetettyä lastaan ja elämänsä mahdollisuuksia.

-   Hoitajia, lääkäreitä yms. jotka ovat kokeneet aborttikäytännön ongelmat ja ovat saattaneet joutua vastoin etiikkaansa sellaisia suorittamaan

Elämän kantajissa on runsaasti niitä onnellisia, jotka oivaltavat elämän arvon ilman karvaita kokemuksia. Heidän joukossaan on melkoisin joukoin ihmisiä, joiden mielessä asuu enkeli-lapsi.

Yhteenveto: Elämän puntarointia

Aborttiasiamies punnitsee elämän ja kuoleman kysymyksiä kuin oikeuden jumalatar, ts. sokeana tai silmät sidottuna. Toisessa vaakakupissa on laillinen mahdollisuus aborttiin, käytännön porsaanreikä-käytäntö, joka mahdollistaa vapaan abortin sekä oma halu käyttää elämänsä ja aikansa omaksi hyväkseen. Toisessa vaakakupissa on lapsen elämä ja tulevaisuus. Näitä ei hauta nähdä. Koska lapsen oikeuksia ei ole laillisesti turvattu äitinsä kohdussa kallistuu oikeuden vaaka ensimmäisen vaakakupin suuntaan.

Elämän kantaja mittaa elämän kultavaa`alla. Toisessa vaakakupissa on henkilökohtainen vaiva lapsen hoidosta, ilkeiden ihmisten puheet. Toisessa vaakakupissa on lapsen elämä, sukupolvien vastuu. Lapsen ja elämän näkeminen kallistaa vaakakupin jälkimmäiseen suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu