Hullaantuminen

Nyt on pakko esittää kysymys hullaantumisesta. Mitä se sellainen hullaantuminen on?

Oma tarinani menee nähtävästi jatkuvasti niin, että kun tapaan miehen hän hullaantuu täysin minuun. On hyvin aktiivinen, on yhteyksissä, puhuu paljon, tunnustaa tunteitaan (ei lipevästi), suuntaa -me- ajattelun tulevaisuuteen. Ja sitten kuitenkin kun huomaan olevani ihastunut nämä sankarini katoavat elämästäni selittelemättä ja lopulta kuitenkin välittämättä yhtään, miltä minusta tuntuu. Näin tapahtui taas. Olen ymmälläni, sillä itse en ns. hullaannu. Ihastun tulisesti, mutta se tapahtuu kuukausien sisällä. Elämässäni on jo useampi vastaava tapaus ja nyt on pakko kysyä, että mistä se johtuu? Mieheni ovat olleet kaikki hyvin erilaisia ja kaava silti sama????????Eivät ole mitään pelimiehiä, ihan perusjannuja ja usein tunnettu muuta kautta kuin baarituttavuuksia. Miksi he todistelevat ihastumistaan niin kovin, vaikka en sellaista odota? Moni on humalapäissään ottanut yhteen muuton esille hyvinkin alkuvaiheessa. Miksi puhutaan suuremmista asioista ja sitten kaikki on ohi sekunnissa? Mihin moinen tunne perustuu? Tässä menee itsetunto ja elo taas ihan sekaisin. Kertokaa, kommentoikaa, neuvoja jo kolmikymppiselle naiselle. Tiedän, että se kuuluu tähän leikkiin, mutta että nyt jo ihan joka kerta.
3946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kirjoitan omasta elämästä,ja mun kaveriden tässä ja luvalla.KUN olin sinun ikäinen takana nuoruudesta takana,kaksi vuosiA kestänyttä suhdetta.
Kaiken jälkeen pysähdyi ja kysyin mikä minun elämässä on kaikkein tärkeitä.EI ainakaan parisuhde,ollut elämän kaIKKEIN tärkein ja en halunnut mukaan tähän sinkku meininkiin joka alkoi tulla muotiin suomessa.tein valinnan ja päätöksen että alan opiskella työni ohella ja viellä kun asuin lapseni kanssa se toi lisää vastuuta elämään.
Kaikkien vuosin jälkeen tykkään ja arvostan itseäni ja nyt on sitten näitten muitten asioiden aika.Mun kaverit ,muutama heistä ovat eläneet toisin ja niinkuin he itsekkin sanovat että ovat tuhlanneet elämäänsä ihan toisarvoisiin asioihin..
MUTTA hei nyt sinullakin on hyvin SINÄ ALATTELET,JA olet senverran nuori että mistä tiedät mitä mukavaa elämällä on sinulle varattu.Ei muuta kuin tukka takana ja ELÄMÄ EDESSÄ, MATKUSTELKAA KUN TERVEYTTÄ RIITTÄÄ NIIN MINUN AITI MINUA MM. KEHOITTI..NÄHKÄÄ ELÄMÄÄ, JA IHMISIÄ.

Äänestä

Ei ole tullu mieleen, että he ehkä ovat oikeasti ihastunet suhun, mutta sulta ei ole sitten tullut vastakaiku heidän tunteisiin. Ei ihastuskaan kestä ikuisesti jos sitä ei ruoki. Kun sinä sitten olet ottanut asian puheksi, he ovat ehkä jo luovuttaneet ja pitävät sun tunnustustasi lähinnä hidän tunteillaan leikimisenä.

Äänestä
  • Minulle on käynyt aivan samalla tavalla. Olen itse sitä mieltä että jos toinen on riittävän kiinnostunut niin hän jaksaa myöskin odottaa ja ymmärtää tilanteen. Varsinkin jos on riittävän älykäs että uskaltaa ja osaa keskustella asioista. Onhan jo se että seurustelet hänen kanssaan ja vietät mukavia hetkiä osoitus siitä että pidät hänestä. Liian nopea ihastuminen voi muuten olla merkki sitoutumiskammosta. Näin ei ole tietysti aina, mutta kannattaa kyllä miettiä asioita kunnolla ennen kun sitoutuu täydellisesti.En näe mitään ongelma siinä. Aika omituisesti että luopuu toisesta vaan siitä syystä että toinen ei ole samanaikaisesti halukas muuttaa yhteen, saamaan lapsia tai kertomaan rakastumisesta.Pidemmän päälle sellainen systeemi ei varmaan toimii mutta kyllä hän pitää ainakin vuosi antaa toiselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä se on? kirjoitti:

Nyt on pakko esittää kysymys hullaantumisesta. Mitä se sellainen hullaantuminen on?

Oma tarinani menee nähtävästi jatkuvasti niin, että kun tapaan miehen hän hullaantuu täysin minuun. On hyvin aktiivinen, on yhteyksissä, puhuu paljon, tunnustaa tunteitaan (ei lipevästi), suuntaa -me- ajattelun tulevaisuuteen. Ja sitten kuitenkin kun huomaan olevani ihastunut nämä sankarini katoavat elämästäni selittelemättä ja lopulta kuitenkin välittämättä yhtään, miltä minusta tuntuu. Näin tapahtui taas. Olen ymmälläni, sillä itse en ns. hullaannu. Ihastun tulisesti, mutta se tapahtuu kuukausien sisällä. Elämässäni on jo useampi vastaava tapaus ja nyt on pakko kysyä, että mistä se johtuu? Mieheni ovat olleet kaikki hyvin erilaisia ja kaava silti sama????????Eivät ole mitään pelimiehiä, ihan perusjannuja ja usein tunnettu muuta kautta kuin baarituttavuuksia. Miksi he todistelevat ihastumistaan niin kovin, vaikka en sellaista odota? Moni on humalapäissään ottanut yhteen muuton esille hyvinkin alkuvaiheessa. Miksi puhutaan suuremmista asioista ja sitten kaikki on ohi sekunnissa? Mihin moinen tunne perustuu? Tässä menee itsetunto ja elo taas ihan sekaisin. Kertokaa, kommentoikaa, neuvoja jo kolmikymppiselle naiselle. Tiedän, että se kuuluu tähän leikkiin, mutta että nyt jo ihan joka kerta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu