Onko kokemuksia henkilökortilla matkustamisesta?
Olemme lähdössä jouluksi Riikaan ja itselläni henkilökortti, kun passi ei voimassa. Mutta sillä pitäisi päästä samalla tavalla kuin passilla. Mutta haluaisin kuulla varmistuksen asiaan..
Kiitos!
Henkilökortti!!
10
1101
Vastaukset
- eu...
JOKA ON VOIMASSA VÄHINTÄÄN 3 KK
- JEESSIR
EU- ja Schengen-maat
Vaikka rajatarkastukset ovat poistuneet EU-maiden välillä (lukuun ottamatta Irlantia ja Iso-Britanniaa), on passi syytä pitää mukana kaikkialla EU:ssa liikuttaessa.
Kaikissa EU-maissa, myös uusissa, henkilöllisyyden todistamiseen käy myös EU-henkilökortti. Korttia ei kuitenkaan välttämättä vielä tunneta kaikkialla, joten passi on syytä pitää mukana.
EU-henkilökortti käy myös Irlannissa ja Iso-Britanniassa, vaikka ne eivät kuulu Schengen-alueeseen.
Uudet jäsenmaat liittyvät Schengenin piiriin, mutta tarvittava tietojärjestelmä otetaan niissä käyttöön aikaisintaan vuonna 2008.
EU-henkilökortti käy myös Norjassa ja Islannissa, vaikka ne eivät ole EU-maita, mutta kuuluvat Schengen-alueeseen. - Katja
Näin luin nimittäin aiemmin suomen matkatoimiston sivuilta: "Suomen kansalaisen matkustusasiakirjana käy passi tai 1.3.99 jälkeen myönnetty henkilökortti (sähköinen kortti 1.12.99 lukien). Mikäli vanhemmat matkustavat henkilökortilla, on lapsilla oltava oma henkilökortti iästä riippumatta. Henkilökortista tai passin henkilötietosivusta kannattaa ottaa mukaan valokopio henkilöllisyystodistukseksi, jolloin alkuperäisen matkustusasiakirjan voi perillä jättää tallelokeroon."
Mutta nytkö se ei käykään??
Eihän mulla oo nyt ees enää mahdollisuutta hankkia mitään passia..
- Käsittääkseni..
Olenko nyt ymmärtänyt jotain täysin väärin kun olen sitä mieltä että henkilökortilla voi matkustaa vain Schengen-maiden välillä? Ja kun tulee muusta maasta Schengen-alueelle, pitää olla passi?
Sen tiedän että Latvia ei (vielä) kuulu Schengeniin.- schengen2008
Schengenin rajat ylittävässä liikenteessä henkilöllisyyden todentamiseen kelpaa ainoastaan passi. Euroopan Unionin alueella sekä sen ulkopuolelle Sveitsiin, EU-kansalainen voi myös matkustaa EU-standardin mukaisella kuvallisella henkilökortilla, josta käy ilmi matkustajan kansallisuus sekä kortin voimassaoloaika. Huomio kuitenkin, että Suomessa myönnetty väliaikainen henkilökortti ja alaikäiselle ilman huoltajan lupaa myönnetty kuvallinen EU-henkilökortti (alaikäisen henkilökortti) eivät kelpaa matkustusdokumentiksi Pohjoismaiden ulkopuolelle.
- Käsittääkseni..
schengen2008 kirjoitti:
Schengenin rajat ylittävässä liikenteessä henkilöllisyyden todentamiseen kelpaa ainoastaan passi. Euroopan Unionin alueella sekä sen ulkopuolelle Sveitsiin, EU-kansalainen voi myös matkustaa EU-standardin mukaisella kuvallisella henkilökortilla, josta käy ilmi matkustajan kansallisuus sekä kortin voimassaoloaika. Huomio kuitenkin, että Suomessa myönnetty väliaikainen henkilökortti ja alaikäiselle ilman huoltajan lupaa myönnetty kuvallinen EU-henkilökortti (alaikäisen henkilökortti) eivät kelpaa matkustusdokumentiksi Pohjoismaiden ulkopuolelle.
Eli jos Schengenin rajat ylittävässä liikenteessä tarvitaan passi, niin silloinhan Latviasta Suomeen tultaessa tarvitaan passi? Vaikka molemmat maat ovatkin EU-maita?
- official
Käsittääkseni.. kirjoitti:
Eli jos Schengenin rajat ylittävässä liikenteessä tarvitaan passi, niin silloinhan Latviasta Suomeen tultaessa tarvitaan passi? Vaikka molemmat maat ovatkin EU-maita?
Passi
Maasta poistuessaan Suomen kansalainen voi käyttää matkustusasiakirjana passia.
Muihin Pohjoismaihin (Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) matkustaessaan Suomen kansalainen ei tarvitse passia, mutta hänen on kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä.
Henkilökortti matkustusasiakirjana
Suomen kansalainen saa käyttää henkilökorttia matkustusasiakirjana passin sijasta matkustaessaan seuraaviin maihin:
Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Saksa, San Marino, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Tsekki, Unkari ja Viro. - Katja
official kirjoitti:
Passi
Maasta poistuessaan Suomen kansalainen voi käyttää matkustusasiakirjana passia.
Muihin Pohjoismaihin (Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) matkustaessaan Suomen kansalainen ei tarvitse passia, mutta hänen on kyettävä todistamaan henkilöllisyytensä.
Henkilökortti matkustusasiakirjana
Suomen kansalainen saa käyttää henkilökorttia matkustusasiakirjana passin sijasta matkustaessaan seuraaviin maihin:
Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Saksa, San Marino, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Tsekki, Unkari ja Viro.Henkilökorttilla pitäisi päästä, mutta nyt en oikein ymmärtänyt, että passiko pitäisi olla kun tulen takaisin Suomeen?
Mistä häthätää passi? - Expat
Katja kirjoitti:
Henkilökorttilla pitäisi päästä, mutta nyt en oikein ymmärtänyt, että passiko pitäisi olla kun tulen takaisin Suomeen?
Mistä häthätää passi?Latviaan voit matkustaa "uudenmallisella" henkilokortilla. Ja Suomeen voit palata silla samalla lapyskalla. Piste.
- jepulis
Euroopan Unionin alueella sekä sen ulkopuolelle Sveitsiin, EU-kansalainen voi myös matkustaa EU-standardin mukaisella kuvallisella henkilökortilla, josta käy ilmi matkustajan kansallisuus sekä kortin voimassaoloaika. Huomio kuitenkin, että Suomessa myönnetty väliaikainen henkilökortti ja alaikäiselle ilman huoltajan lupaa myönnetty kuvallinen EU-henkilökortti (alaikäisen henkilökortti) eivät kelpaa matkustusdokumentiksi Pohjoismaiden ulkopuolelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370