Olen 20-vuotias mies. Olen masentunut. En tunne että lääkkeet auttaisivat. Olen syönyt monia lääkkeitä, mutta vaikutukset ovat vähäiset. Käyn noin jokatoinen viikko terveyskeskuksen mielenterveys toimistossa juttelemassa. Sekin on vain pinnallista jutustelua enkä koe siitä olevan hyötyä. Aloitan ensi viikolla uuden sairaanhoitajan kanssa. Se on jo viides hoitaja, hoitaja on vaihtunut monta kertaa minusta riippumattomista syistä. Eikä mitään syvällisempiä keskusteluja ole käyty, koska osa hoitajista on ollut vain muutaman kerran.
Olen taas aloittanut viiltelyn, en siksi että se helpottaisi, vaan koska arpia on mukava katsella. Se on tavallaan ruumiin koristelua siinä missä tatuoinnit tai lävärit. Ja verta on kiva juoda.
Viime aikoina olen ollut täynnä vihaa. Pienetkin asiat ärsyttää. Tänäänkin ruokapöydässä setä maiskutti ja minut valtasi suunnaton vihan tunne. Tuntui siltä että kohta hakkaan tuolit ja pöydän paskaksi, rupean riehumaan ja hakkaan kaiken paskaks. Varmaan tekisinkin niin jos minulla ei olisi itsehillintää. Moni muukin asia ärsyttää ja viha virtaa suonissa.
Itsemurhakin on taas ollut mielessä, olen kerran yrittänytkin sitä. Tuntuu ettei elämässäni ole mitään, ei ole mitään miksi kannattaisi elää. Tulevaisuuskin näyttää synkältä. Olen kerran jättänyt ammattikoulun kesken ja tänä syksynä aloitin toisen. Haluaisin jättää senkin kesken, koska en jaksa, ei kiinnosta. Ei minua kiinnosta mikään, enkä tiedä mitä työkseni tekisin.
Kaikkein eniten mietityttää se että onko elämäni tälläistä paskaa loppuun asti, jos on niin miksi eläisin.
Olen taas aloittanut viiltelyn, en siksi että se helpottaisi, vaan koska arpia on mukava katsella. Se on tavallaan ruumiin koristelua siinä missä tatuoinnit tai lävärit. Ja verta on kiva juoda.
Viime aikoina olen ollut täynnä vihaa. Pienetkin asiat ärsyttää. Tänäänkin ruokapöydässä setä maiskutti ja minut valtasi suunnaton vihan tunne. Tuntui siltä että kohta hakkaan tuolit ja pöydän paskaksi, rupean riehumaan ja hakkaan kaiken paskaks. Varmaan tekisinkin niin jos minulla ei olisi itsehillintää. Moni muukin asia ärsyttää ja viha virtaa suonissa.
Itsemurhakin on taas ollut mielessä, olen kerran yrittänytkin sitä. Tuntuu ettei elämässäni ole mitään, ei ole mitään miksi kannattaisi elää. Tulevaisuuskin näyttää synkältä. Olen kerran jättänyt ammattikoulun kesken ja tänä syksynä aloitin toisen. Haluaisin jättää senkin kesken, koska en jaksa, ei kiinnosta. Ei minua kiinnosta mikään, enkä tiedä mitä työkseni tekisin.
Kaikkein eniten mietityttää se että onko elämäni tälläistä paskaa loppuun asti, jos on niin miksi eläisin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos asut vielä kotona, niin muuta heti pois. Pahaolosi voi johtua siitä, että olet joutunut henkisen väkivallan kohteeksi omaistesi taholta. Vahemmat haluavat toimia lastensa parhaaksi, mutta omalle persoonallisuudelleen he eivät mitään voi. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että purkavat kaiken läheisiinsä, vaikka näiden terveyden kustannuksella.
En asu kotona. Vähän huonosti muotoiltu lause. Siis olin vaan sedän luona kylässä.
Kuinka monia lääkkeitä olet jo kokeillut? Jaksa uskoa että vielä löytyy se oikea lääke!! Ja kaikkien kanssa se keskustelu ei vain suju, pyydä rohkeasti vaitoa jos näin huomaat!
Tuo noin harvakseltaan käydyt keskustelut mtt:ssa ovat sinulle liian vähän tuossa tilanteessasi! Vaadi enemmän tai pyydä lähete jonnekkin muuaalle!
Usko pois elämä ei ole loppuun asti paskaa, kyllä se sieltä jostain tulee se ilokin vielä joskus!
sinuna en tuossa olotilassa muuttaisi mihinkään. Et ole siinä kunnossa että kannattaisi tehdä noin isoja päätöksiä!!
Yritetään jaksaa, jooko!!!!
Olen syönyt neljää lääkettä ja lääkärin mielestä nykyinen on riittävän hyvä. Lääkärillekin olen kertonut asiat melko suoraan.
Minä luulen, että ne mielialan lääkkeet tekevät sen, ettei voi olla normaalisti iloinen. Vasta sitten, kun olet lopettanut lääkkeiden käytön, tunnet nauttivasi elämästä.
Terve keho on sellainen, että se antaa hyvän olon tunteen vaikka ei mitään tekisikään. Kaikenlaiset myrkyt kehossa aiheuttavat huonon olon tunnetta. Sinun pitää siis välttää kaikkia "myrkkyjä", syödä yksinkertaisesti, liikkua ulkona ja heittää ikävät ajatukset pois mielestä. Työtäkin pitää tietysti nuorena tehdä, se antaa elämälle tarkoitusta.
Kumpaan sinä kuulut.
Tyyppi yksi. Elämä todella pahalla mutkalla. Syitä voi olla paljon, vammautuminen, konkurssi, väkivalta, lapsen huumeongelma, paha sairaus, vakuuttamattoman omakotitalon palo. Näistäkin suurin osa selviää.
Tyyppi kaksi. Haluaa ilopillereitä, mikään ei kiinnosta, vertaa elämää johonkin keltaisen lehdistön lööppeihin ja masentuu. Pillereiden ja terapeuttien pitäisi saada elämä hehkumaan.
Itse olen kokenut vaikean masennuksen eli en todella sano, että piristy. Mutta nuorena ihmisenä voisit itse miettiä oletko aikuinen.
Elämä kuitenkin koostuu aivan pikkuisista asioista, terveydestä, linnunlaulusta, kivasta teeveeohjelmasta, ystävän puhelusta... mieti
tv. hirvikolarissa alaraajahaalvaantnut
..nuoren naisen, joka on onnettomuutta edeltäneen rajun elämänsä pystynyt kääntämään voitokseen vaikka onkin pyörätuolissa loppuelämänsä. Joillakin ihmisillä vain on sellainen ihmeellinen taito kääntää asia hyväksi. "Hatun noston" arvoinen paikka!!
Kaksi nuorta lastani taas sairastavat masennusta ja ymmärrän edellä olevan 20-vuotiaan tarinan hyvin. Oma lapseni ei jaksa käydä koulua, ahdistaa, unirytmi koko ajan sekaisin, ei ole minkäänlaista epäilystä etteikö olo olisi oikeasti todella paha. Siis vaikka mitä yrittäisi. Ja juuri tuo vihantunne puskee päälle.
Sehän on toisaalta hyvä asia; viha pitää tunnistaa, nimetä se ja etsiä sille kohde.
Olen ajatellut ostaa nyrkkeilysäkin joululahjaksi, itseasiassa poika on sitä toivonutkin. Saa ainakin purkaa vihantunnettaan johonkin...