Haluan ekaksi sanoa että en halua loukata ketään tällä viestilläni! En vaan ymmärrä miten niin moni voi kärsiä synnytyspelosta. Synnyttäminen on niin luonnollinen asia. Odotan toista lastani, ja aina kun alan miettimään tulevaa kipua, ajattelen mummoani joka synnytti 8 lasta saunassa. Nykyään on niin monenlaisia kivunlievitysvaihtoehtoja että minä en ainakaan kehtaa valittaa. Ja sitten siitä sectiosta, moni tuntuu pelkäävän että synnytyksessä menee jokin pahasti pieleen, tulee pahoja repeämiä jne. Eikö muka sectiossa voi mikään mennä pahasti pieleen??
Ja haluaisin myös kuulla teiltä jotka olette valinneet section, mitä mieltä miehenne ovat olleet siitä? Ovatko hyväksyneet mukisematta? Oma mieheni ei todellakaan hyväksyisi. (taidetaan kummatkin olla aika vanhanaikaisia...)
Ja te, jotka olette synnyttäneet sekä sectiolla että alateitse, kummasta on parempia kokemuksia, kumman tavan valitsisitte/valitsette seuraavalla kerralla?
Hyvää joulua kaikille :)
Ja haluaisin myös kuulla teiltä jotka olette valinneet section, mitä mieltä miehenne ovat olleet siitä? Ovatko hyväksyneet mukisematta? Oma mieheni ei todellakaan hyväksyisi. (taidetaan kummatkin olla aika vanhanaikaisia...)
Ja te, jotka olette synnyttäneet sekä sectiolla että alateitse, kummasta on parempia kokemuksia, kumman tavan valitsisitte/valitsette seuraavalla kerralla?
Hyvää joulua kaikille :)
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mulla ainakin on niin alhainen kipkynnys että senkin takia pelkäsi synnytstä ihan kauheesti.
Joka paikasta kuulin kauhujuttuja siitä ja näin yöllä painajaisia. Ja sitten kun se synnytys oli eessä ni kaikki pelkoni kävivät toteen, synnytys oli ihan kauhea.
Kivunlievityksiä sain kaikki mahdolliset mitä ensisynnyttäjille annetaan ja mikään niistä ei auttanut.
Vauva oli niin iso että just ja just mahtu tulemaan. Painoarvio tehtiin kaks päivää ennen synnytystä,ja vauva olikin melkein kilon painavampi mitä mulle siellä sanottiin.
Ja sen päätin että ikinä en enää synnytä. Mutta en ole kyllä yhtään katunut,maailman ihanin tyttö sieltä kovalla työllä saatiin maailmaan.
kaikki kokevat asiat erilailla... kaiken kivun, sekä henkisen että fyysisen!
Se että sinun mielestäsi ei saisi valittaa, niin ei tarkoita että joku toinen ei saa...
Kyllä sinäkin varmaan suhtaudut johonkin asiaan niin että joku toinen ei sitä ymmärrä. Mutta synnytyspelko on kuitenkin ihan yleistä ja siihen ei niin laajaa apua olisi tarjolla jos sitä ei pidettäisi "normaalina" ja hyväksyttävänä!
Kaikki kokee asiat erilailla ja vaikka sinä et pelkää niin jollain toisella on siihen kuitenkin oikeus!
Itse pelkäsin sitä niin paljon, että normaalista elämästäni ei tullut mitään. Yöt meni valvoessa ja päivät itkemällä, meinasin saada asian takia myös keskenmenon...Eikä siinä juttelut auttanut, vaan saamani sectiopäätös, mikä on minusta aivan hyväksyttävää!
Enkä pelkää synnytykseen liittyvää kipua pääasiassa(tietysti myös sitäkin) vaan kaikkea muuta.
En oikein ymmärrä, että minkä takia naiset, jotka aikovat synnyttää/ovat synnyttäneet arvostelevat niin paljon keisarinleikkauksen valinneita/sitä haluavia? Jokaisen oma asiahan se on, tärkeintä on odottavan naisen mielenterveys ja se, että lapsi saadaan terveenä maailmaan olis se synnytystapa sitten kumpi tahansa!
kovin kontrollifriikki. Kaikki tulee hallita hajuttomasti, mauttomasti, äänettömästi ja kivutta. Omasta itsestään ollaan vieraannuttu, alkukantainen kipu voi olla yllättävä eikä niin ennalta hallittavissa. Ei tiedetä, miten minä reagoi suureenkin kipuun.
Huh huh ja uuh mitä protestantismia...
Ensinnäkin. Aika hirveää jos joku kysyy oman ruumiinsa kohtalosta päättäessään miehensä mielipiteitä- tai paremminkin antaa niiden säädellä omaa päätöksentekoaan. Eihän mies sitä ruumista omista!!! Jos minun mieheni päättäisi palliensa kohtalosta, niin kyllä hän päätöksensä lopulta tekisi ihan itse, niin kuin aikuinen ihminen - yksilö. Samalla tavalla minä päätän synnytystavasta ja mieheni arvostaa mielipidettäni ja tukee minua siinä päätöksessä jonka teen. (Joka tosin on alateitse) Eletään kuitenkin 2000-lukua ja naistenvapautusliike on jo vanhajuttu ja postmodernistakin tullut jo aikapäivää sitten neomodernia. Nainen ei ole enää mikään synnytyskone ja on täysin turhaa ja tarpeetonta verrata elämää siihen, mitä se oli sata vuotta sitten tai vaikka sota-aikana.
Harvemmin peloissa on kyse mistään valittamisesta. Pelko ei ole rationaalinen tila, jota ihminen hallitsisi tai voisi siitä päättää.
Jos aikoo lapsia tehdä, niin kannattaa kyllä psykologian alkeita lukea pikkuisen paremmin... aiotko sanoa lapsellesi, joka pelkää pimeää tai vaikkapa koulukiusaamista, että ole nyt jo hiljaa, isomummolla ei ollut sähköä ja sinä vaan valitat tai että isomummo eli sodan aikana ja sinä vaan valitat! Loistava tapa aiheuttaa traumoja ja pitää huoli siitä, että lapsi on myöhemmin terapiassa.
jos mun mies olis sanonu,että en saa synnyttää sektiolla,olisin nostanut siitä jumalattoman metelin!!!! mitä mies tekee sen eteen,että lapsi syntyy tähän maailmaan? rauhoittelee ja pitää kädestä? sanoo jotain "kannustavaa" kalmankalpeana? ja parhaimmat tapaukset pyörtyy! kyllä se on mun mielestä yksin äidin päätös miten lapsi syntyy! jos oikeen tosissaan pelkää alatie synnytystä,mun mielestä sillon sektio on hyvä ratkaisu,raskaanahan ei saisi turhaan stressata.. ja siihen päätökseen ei miehellä pitäisi olla mitään sananvaltaa!!
Mites sitten sellainen tapaus,kun mies ei uskalla tulla synnytykseen,kun pelkää nähdä vaimonsa/tyttöystävänsä kamalissa tuskissa? Mies voi vaan päättää olla menemättä koko synnytykseen! Ja sekin on mielestäni hyväksyttävää,eikä tulevan äidin tulisi miestä sinne pakottaa.
Minulla oli tukihenkilönä oma äitini,joka oli ihan korvaamaton. Tuleva isä ei halunnut olla näkemässä pahinta vaihetta,vaan tuli vauvan synnyttyä kylvettämään poikansa. Alatie synnytykseni kesti melkein 40 tuntia ja uudestaan aion mennä.
Mitä hävettävää on pelkäämisessä?? Kaikilla on jonkinlaista pelkoa, ja itse olen neljän lapsen synnyttäneenä pelännyt kaikkia synnytyksiä aivan kamalasti! En ole leikkinyt rohkeaa siksi että hävettäisi pelätä. En häpeä mitään tunteita eikä sinunkaan pitäisi.
Pelkuruus näkyy joskus tuollaisena, että yrittää peitellä pelkoa ja näyttää olevansa rohkea, vaikka sisällä huutaa! Näytä rohkeasti pelkosi, sekin on rohkeutta.
mutta silloin ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin synnyttää henkeään kaupalla alateitse. monet naiset kuolivat synnytyksiin, kuoleehan nykyäänkin muutama äiti vuodessa. Ja vauvat ovat nykyään paljon suurempia kuin ennen, kun ennen aikaan ravinto oli mitä oli.
ja ei, en ole synnyttänyt sektiolla.
Minä en pelkää synnytyksen aiheuttamaa kipua. Silti sektio. Minut on raiskattu ja kaikki genitaalialueeseen liittyvä saa minut paniikkiin. Usein myös yhdyntä.
Mieheni tietää miksi olen niin 'kireä' tämän asian suhteen ja tukee sektiopäätöstäni. Emme kumpikaan halua ottaa sitä riskiä, että synnytyksen takia olen taas psykiatrisella osastolla...
Onneksi oma mies ymmärtää -no, muutenhan me ei oltais yhdessä =) ei se ole sillekään helppoa.
Halusin vaan kertoa tämän, kun moni tuntuu kuvittelevan, että sektioäidit haluavat vain pitää paikat tiukkoina, tai luulevat, että sektio on helpompi vaihtoehto. Useimmilla kuitenkin on päätöksen takana painavat psyykkiset syyt, kullakin omansa.
Ensimmäinen synnytys oli loppujen lopuksi sektio. Siinä ei kysytty minulta eikä mieheltäni, kun kerran oli valittava lapsen kuoleman ja sektion välillä... Kaikki mikä olisi voinut mennä pieleen meni. Paitsi se että syntyi terve lapsi, sektiolla.
Toinen lapseni syntyi alateitse ilman mitään ongelmia. Jos ensimmäinen synnytykseni olisi ollut saman lainen, kuin tämä toinen synnytys, olisin varmasti ihmetellyt synnytyspelkoisia kuten sinäkin.
Jopa ne jotka ovat kertoneet omasta vaikeasta synnytyksestään ovat olleet kauhuissaan kuullessaan minun ensimmäisestä synnytyksestäni. Ja ovat ihmetelleet sitä että uskalsin tehdä toisenkin lapsen. Ja ovat olleet ihmeissään kuullessaan sen tarinan "miten helppoa synnytys voi olla".
Kivunlievityskään ei välttämättä auta. Itse kuulun siihen harvianiseen ryhmään ihmisiä, joille kivunlievitys ei tuo minkäänlaista apua synnytyksessä. Hammaslääkärissäkin joudutaan antamaan kaksinkertainen puudutus, että se auttaa. Synnytyksessä tämä ei käy, koska pitää ajatella vauvaakin.
Minä ymmärrän ihmisiä jotka pelkäävät synnytystä. Synnytys on varmasti monen ihmisen kivuliain kokemus. Ja arvaamattomin. Jos itsellä kaikki menee hyvin niin ei voi tietää toisen tunteita. Lisäksi nykyään tiedetään enemmän ja uskalletaan puhua synnytyspelosta, koska on olemassa vaihtoehto alatiesynnytykselle.
Jos kaikki menisi hyvin valitsisin tietenkin alatiesynnytyksen. Mutta jos vaihtoehtona olisi esikoisen tapainen synnytys valitsisin epäröimättä sektion. Ja mielummin ennen kuin koko synnytys on edes alkanut! Mutta jokainen synnytys on erilainen. Odotan kolmatta. Ja aion mennä nytkin kokeilemaan alatiesynnytystä ja jos kaikki alkaa mennä pieleen, vaadin paljon aikaisemmin sektiota.
Siis kysytkö sinä mieheltä miten sinä synnytät? Entäs jos lapsen sydänäänet häviävät kesken synnytyksen ja on pakko leikata? Kysytkö mielehtäsi voiko niin tehdä? Vai ihmetteletkö sektiota vaan siksi kun sinun ei ole tarvinnut sitä kokea? Loppujen lopuksi kummallakin tavalla lapsen saa maailmaan. Toisinaan vaan käy niin että sektiolla saa elävän lapsen, alatiesynnytyksellä kuolleen.
Sektiossa voi mennä pahasti pieleen. Aivan kuten alatiesynnytykselläkin. Mutta alatiesynnytyksen kauhuista puhutaan enemmän, kun suurimmalla osalla ihmisistä se alatiesynnytys on se tutumpi asia.
Ainakin tuttava perheissä suurin osa sektioista on tapahtunut hätäsektioina tai suunniteltuina sektioina, koska lapsi ei ole mahtunut syntymään alateitse. Pelkosektioita ei ole tuttavilleni tehty. Moni synnytyspelosta kärsivä synnyttää kuitenkin alateitse. Joko omasta tahdostaan tai sitten pienellä ympäripuhumisella.
olen sanonut miehelleni jo nyt, että mikäli meille joskus myöhemmin vauva tulee, niin se tulee maailmaan keisarinleikkauksella, koska norm. synnytys pelottaa minua aivan liikaa.
Mieheni totesi, että mikäli niin haluan, niin sitten se on niin...Minustahan siinä on silloin kyse ja tietysti vauvasta, joten päätöksen synnytystavasta teen minä itse ja silloin miehen pitääkin tukea ratkaisuani...
Jos mieheni olisi sanonut, että ei todellakaan käy, niin tuskin tässä koskaan sitä lasta tultaisiin yhdessä hankkimaankaan...
Et kai anna miehesi päättää puolestasi? Ja mitä tulee entisiin aikoihin, niin synnytyksestä ei varmaankaan puhuttu paljoa esim. todella huonosti menneistä synnytyksistä...
odotan kolmatta ja menen synnyttämään 6 vuoden tauon jälkeen...
1. synnytys oli pitkä ja vaikea ja lopulta lapsi sai vain 2 pistettä... mutta terve 10 vuotias tuo on nykyään...En etukäteen pelännyt synnytystä.
2. synnytystä pelkäsin kuin hullu puuroa.. pelkäsin tosin käynnistystä ja sectiotakin, koska 1. synnytyksessä tehtiin lähes kaikki lääketieteelliset ihmeet.. paitsi se sectio. Kävin Kätilöopiston pelkoplk puhumassa ja päädyin haikaranpesään.. siellä sitten synnytin ilman muuta kivunlievitystä kuin vesiamme 4,5 kg pojaN.Synnytys oli helppo ja mielyttävä kokemus. Olin itse tilanteen "herra", enkä kaiken maailman lääke huuruissa..
Nyt kolmas ei juurikaan pelota... mahdollisimman vähillä tropeilla haluaisin selvitä..
Kyllä lääketieteellisesti enemmän riskejä on sectiossa,kuin alatiesynnytyksessä.Mutta jos äiti kovasti pelkää vaikuttaa se synnytykseenkin ja sen kulkuun esim. jos ei pysty rentoutumaan ja hengittelemään kunnolla ja kohtulihas väsyy..
rohkaisen kaikkia kokeilemaan luomua.. naisen elimistön omat aineet lievittävät kipua hyvin ja on palkitsevaa hallita synnytyksensä...
mielestäni miehen ei tulisi puuttua synnytykseen, muuten kuin tukea naisensa päätöksiä ja toiveita ...
synnyttämään luomuna. Itse pyörryn joskus jopa kuukautiskipujen takia....
Jokainen nainen on yksilöllinen ja joillakin on todella matala kipukynnys. Nämä asiat pitää ottaa huomioon synnytystapaa valittaessa!
Ihmiset ajattelevat asioita eri näkökulmista. Itse joskus jokitakin vuosia sitten ajattelin, etten voi tehdä lapsia kun en uskalla synnyttää. En tiedä miksi pelkäsin - taisi olla tiedon puutetta sillä kun luin sektiosta ja alatiesynnytyksestä (näin sektiosta videonkin ja paljon karmeampaa kuin se perinteinen) niin raskausaikana pahin pelkoni olikin siiten sektioon joutuminen. Synnytys ei pelottanut yhtään ja olenhan toki tunnettu luomufanaatikkona :P
Että näin ne ajatukset voi heittää nurin kun saa tietoa.
Tosin pelkään pimeääkin ja nukun yövalo päällä ollessani yksin kotona, vaikka TIEDÄN ettei mitään mörköjä olekaan olemassa.......
kävi niin, että se tieto vasta toi niin hirveän pelon, että tulen synnyttämään sectiolla! :)
"oma mieheni ei todellakaan hyväksyisi.."
Toi on jotenkin niin vääristynyttä.. että mies jotenkin sanelee, että miten synnytetään. Ihan pistää ärsyttää tollanen.. elät varmaan muutenkin nyrkin ja hellan välissä.
Ehkä sun pitäs tosiaan synnyttää omassa kotisaunassasi aivan itteksesi ilman mitään kipulääkityksiä, saisi miehesi sitten olla susta tosi ylpeä.
Mun onneksi mun miehelle on tärkeintä vain mun ja vauvan hyvinvointi, synnytystapa on ihan toisarvoinen asia.
En oo vielä synnyttäny, mutta kun vauva on saatava pihalle, synnytän alakautta(ellei tuu jotain komplikaatioita ja on pakko tehä sektio).
Pelkään synnytystä koska olen pieni ja hoikka ja lantioni on kapea. Välillä toivon, että vauva syntyis keskosena, että olis pienempi ja siinä mielessä helpompi synnyttää. Synnytyksessä pelotta myöskin se, että synnytys ei etene ja jossain vaiheessa loppuu voimat. Pelottaa myöskin se, että mies ei tuu mukaan(on herkkä, eikä kestä verta yms)ja joudun suorittaan synnytyksen yksin.
Käsittääkseni alatiesynnytyksen "haavat" paranee nopeemmin kun sektiohaava. Mutta se voi olla yksilöllistä...
-ei synnyttänyt- mulla on sama pelko ku sulla,koska oon itekkin pieni kokoinen ja sikiö on jo nyt ihan hyvänkokoinen,kuulema.mut se on tieto että jokaista se synnytys sattuu,mut mä oon yrittäy miettiä asian näin,että kunhan molemmat selviää synnytksestä ja voi hyvin,kivulla ei niin merkitystä!aika parantaa haavat :) onnea raskauteen ja synnytykseen!
Olen raskaana (asumme usa:ssa joten tietyt kaytannot voivat hiukan olla erilaisia) ja odotan esikoistamme. Olemme pohtineet mieheni kanssa synnytystapaa ja paatyneet sektioon.
Olen opinnoissani vuotta vaille laakari ja tiedan suhteellisen hyvin molempien synnytystapojen edut ja haitat. On totta, etta jakaessa kylmasti plussat ja miinukset olisi alakautta synnyttaminen "parempi" vaihtoehto, mutta minulle se ei ole. Ei laaketieteellisesta syysta, vaan yksinkertaisesti PELOSTA.
Mieheni mielipidetta kysyin synnytystavasta ja han totesi, etta hanesta "sektio on vahan huijausta, mutta koska mina olen se joka synnyttaa ja minun kehoni, hanelle on sama kuinka se lapsi maailmaan tulee. etu tai takakautta". rakastan miestani yli kaiken!!
Synnytyslaakarini valitsin silla perusteella etta hanella on erikoistumisopintoja sektioista ja myonteinen suhtautuminen pelkoaiteihin. Ja loysin erittain hyvan laakarin.
Mulle tehdään tammikuun loppupuolella sektio sekä pelon, että ahtaan lantion vuoksi. Pelkopolilla käynti oli hyvä sekä mulle, että miehelleni, joka on ollu mulle suurena tukena ja kannustajana ennen sektiopäätöstä. Mun äiti on revennyt alatiesynnytyksissään pahasti, ja niistä kertomuksista on jäänyt mullekin pahat traumat, joten synnytyspelko on ollu mulle tosi paha peikko vuosia. Nyt esikoista odotellessa on mieli levollinen, kun sektiosta on sovittu. Ennen päätöstä en juuri pystynyt nukkumaan, hermot oli ku viulunkielet, ja mieskin ihmeissään, mutta rv 24 annettu sektiolupaus muutti koko raskausajan kulun ihanaksi odotukseksi. Vielä 5-6-viikkoa, ja sitten sektio, tammikuun alussa saan tietää tarkan "syntymäpäivän".
Musta on ihan hyvä että nykyään puhutaan näistä asioista enemmän. Henk koht ei minua koske, minulla ei ole synnytyspelkoa. Esikoinen jouduttiin leikkaamaan kietoutuneen napanuoran vuoksi, mutta toivon että saan seuraavan kanssa kokea ns normaalin synnytyksen.
Minusta herkkyyttä ja pelkoja ei tarvitse niin nykyään piilottaa kuin mitä ennen tehtiin. Hammasta purren kärsittiin ja jos tuli traumoja, niin ei niistä puhuttu vaan pidettiin sisällä.
Tuskin nuo pelkosektiot niin yleisiä kuitenkaan ovat. Tarpeen on varmaan kuitenkin lisätä avunsaantimahdollisuuksia pelkääjille.
Minun pelkoni on tälläkin hetkellä niin kovaa, että saan todella usein panikkikohtauksia, jotka sitten johtavat pyörtymiseen ja sydän lyö todella kovaa. Raskauteni on aika alussa ja saan varmaankin kohta keskenmenon. Minulle tämä on elämäni vaikeinta aikaa ja olen menossa pelkopolille kahden viikon päästä ja toivon todellakin saavani lupauksen sectiosta silloin, mikäli vielä olen raskaana. Minä olen heikko ja monien mielestä varmasti todella naurettava valittaja, mutta näin minä asian vain koen. Pelkooni liittyy itse sen synnytyksen lisäksi myös pelko sairaaloita ja sen henkilökuntaa kohtaan. Tiedä kyllä, että sectio voi mennä todella huonosti, mutta minulle se jokatapauksessa on pelastus!
En ole pelännyt synnytystä, joten se ei vaivannut mieltäni odottaessani ensimmäistä lastamme tänä vuonna. En pelkää kipua, sairaaloita, verta enkä mitään aiheeseen liittyvää. Epiduraalin suunnittelin ottavani vasta ihan äärimmäisessä tuskassa.
Kaikki ei kuitenkaan aina mene niin kuin suunnittelee ja "oppikirjan mukaan". Lapsivesien mentyä rv38 jouduin normaaliin tapaan seurantaan. Synnytys ei käynnistynyt itsestään, joten se oli pakko käynnistää. Siinä vaiheessa ongelmat alkoivat. Supistukset olivat niin voimakkaat, että vauvan sykkeet alkoivat laskea vaarallisen alas.
Jouduin kuitenkin "synnyttämään" tyttöämme koko yön ponnistusvaiheeseen asti, koska ilmeisesti niin voimakkaasti pyritään alatiesynnytykseen "maksoi mitä maksoi". Sykkeet siis välillä erittäin heikot, hoitohenkilökuntakin hyvin huolissaan, me miehen kanssa vauvan tilasta aivan suunniltamme huolesta. Agressiiviset supistukset kouristelivat koko kroppaani, taukoja niiden välillä ei juuri ollut. Kipu oli sanoinkuvaamaton, mutta sillä hetkellä suurin hätäni oli vauvan huono tilanne.
Lopulta sain epiduraalin (aika myöhään, koska oli odoteltu että vauva laskeutuisi alemmas). Kipu loppui, vauvan hapensaanti oli edelleen kyseenalainen. Vauva ei ikinä laskeutunut alemmas, lopulta STAN-laitteen hälyyttelyn ja vauvasta otettujen verinäytteiden jälkeen minulle kummallisen anteeksipyytävästi ilmoitettiin, että joudutaan tekemään hätäsektio. Sehän oli valtava helpotus. Sain vauvani nopeasti "turvaan" sieltä hapenpuutteesta. Onneksi vauva on terve ja ihana pirteä vauveli. Silti takaraivossani kalvaa pelko, tuleeko ehkä vasta joskus myöhemmin ilmi jotain mahdollisesta hapenpuutteesta johtuvaa.
Olen edelleen sitä mieltä, että synnytyksessäni "leikittiin" aivan liian kauan vauvani terveydellä. Synnytyksen jälkeen vauva joutui läpikäymään monia ylimääräisiä hoitoja rankan synnytyksen vuoksi. Luottamukseni hoitohenkilökunnan arviokykyyn meni. En varmasti uskalla enää lähteä synnyttämään alateitse, koska pelkään että jotain alkaa taas mennä pieleen ja jos menee, en saa hätäsektiota heti kun alkaa mennä pieleen vaan vasta kun kaikki jo on ollut pielessä pitkän aikaa.. En halua tällä hetkellä taustalla kalvavan pelon enää olevan läsnä seuraavan lapseni ihanassa vauva-ajassa.
Siksi haluaisin seuraavan synnytykseni olevan suunniteltu sektio. Ja jos mieheltäni kysyttäisiin, hän olisi aivan samaa mieltä (ja ihan samasta syystä kuin minä).
ystävälleni kävo vähän samanlaisesti, odotettiin liian kauan vaikka synnytys alkoi mennä todella huonosti. Hän pyysi synnytyksen kestäessä sectiota, mutta ei kun vaan odoteltiin ja sitten viimehetkellä kiireesti sectioon, lapselle jäi ikäväkyllä pieniä vaurioita.
Minusta on todella ymmärrettävää, että haluat section!
Kyllä sinä ymmärrät sektioita siinä vaiheessa viimeistään kun menetät lapsesi synnytyksessä.
Synnyttele sinä vain alakautta ja anna toisten ihmisten tehdä omat ratkaisunsa.
-Oma enkelini on poissa-
Kohtalotovereille jaksamista, vaikka ei oikein jaksaiskaan...
kaksi lasta oon alateitse synnyttäny ja jos mulle pitäs tehdää sektio ni siitä vasta yöunet menis, pelkäisin sitä ihan hulluna.
Mä oon ollu molempien synnytysten jälkeen tosi hyvässä kunnossa, suoraan jalkeille eikä mitään kipuja jälkeenpäin, ainakaan sellasta johon joutuis särkylääkkeitä ottamaan.
Tän toisen synnytyksen jälkee jaoin osastolla huoneen sektio äidin kanssa ja se veti särkylääkkeitä koko ajan, tarvi apua vessassa käymiseen ja tuntu olevan aika kovissa kivuissa. Ruokakin tuotiin sille sänkyyn kun ei oikein ylös päässy...ei kyllä käynyt kateeksi.
Vähän ennen synnytystä meidän vauvan epäiltiin olevan perätilassa ja naapuri tokas mulle että sehän hyvä ni nyt voit vaatia sektiota!! Mä en ikinä uskaltais sektioon ellei ois hätä kyseessä, perätilavauvankin oisin alateitse synnyttäny.
muistaa tässäkin asiassa, että jokainen on erilainen ja vanhat kokemukset, luottamus sairaalahenkilökuntaan, itseensä ja muutenkin jokaisen oma psyykkinen tila vaikuttaa siihen kumman tavan kokee hirveäksi. Itse olen sitä mieltä, että jokainen joka todellisen pelon takia haluaa sen section, niin se pitäisi saada.
Itse en ole synnyttänyt ja jos tulevaisuudessa synnytän, niin pelkään molempia tapoja, mutta kuitenkin taidan kallistua sen section puolelle, tutkin molemmat vaihtoehdot ensin tarkasti ja sitten teen lopullisen päätöksen.
Olen seurannut läheltä odottavan naisen synnytyspelkoa. Paras ystäväni ei saanut minkäänlaista lupausta sectiosta odotusaikanaan, hän itki aamusta iltaan ja valvoi yöt. Lopulta ystäväni ei vaan enää kestänyt tilannetta ja hän yritti itsemurhaa. Ystäväni onneksi kuitenkin selvisi tästä ja vauvakaan ei vahingoittunut. Näin hän sitten sai sen section, mutta tähän ei mielestäni kenenkään pitäisi mennä.
Itse olen sitä mieltä, että kannatta miettiä muutama kerta ennen kuin arvostelee jonkun toisen päätöstä, koska kukaan ei tiedä toisen tilanteesta mitään.
synnytystapaa, mutta ehkä enemmän alakautta synnytystä. Taidan tämän pelkoni takia jäädä lapsettomaksi...
minustakin!
Heips vaan kaikille odottaville ja lasta suunnitteleville :)
Itse koen koko ajan pientä jännitystä synnytyksen kanssa. Tällä hetkellä raskaus edennyt viikoille 35 6.
En varsinaisesti pelkää synnytystä. Kun sain tietää raskaudestani, ajattelin että leikkauksella ulos vaan.
Sittemmin olen lukenut paljon ihmisten kokemuksia sektio vs. alatiesynnytys, ja odotan sitä, että pääsisin jo synnyttämään alateitse :)
Pelkään kipua, mutta tiedän että helpottavia tekijöitä kivulle on.
Tässä nyt mieheni kanssa jännitetään että koska tulee lähtö.. ollaan käyty 2 kertaa viikon sisällä jo äippäpolilla ja seuraavan kerran kun mennään sinne niin todennäköisesti jään sinne :D
Ihanaa odotusaikaa kaikille :)
Voin sanoa ihan suoraan että minua etoo ajatus synnytyksestä :o Siis etoo. Jotenkin se ajatus että on perse levällään ja siinä porukkaa kyylää. Okei se on luonnollista ja vähintäänkin välttämätöntä, tiedän tiedän! MUTTA silti se vaan etoo. Ja toinen mikä etoo on se vouhotus, otetaan ties mitä käyrää ja seurataan että lapsen sydän sykkii juuri oikeaan tahtiin ja plää plää plää.. Sitten vahdataan ja vahdataan ja vahdataan, ei mitään rauhaa! Okei, saa siinä olla varmaan rauhassakin mutta huh huh... Ei siellä saunalauteilla kukaan käyristä tiennyt hevon v....a, ihan jos saan suoraan ilmaista :) Ja kaiken kruunaa se että joku leikkaa minun välilihani, antakaa nyt edes sen olla ja revetä rauhassa. Tsorkkis nyt vaan jos loukkaan mutta en osaa paremmin tuntojani sanoiksi pukea...
Onnea ja menestystä kaikille synnyttäjille!