täynnä elettyä elmää, vai oletko siivonnut pois sitä mukaa, kun et ole tarvinnut. Kävin tutun nuorenparin uudessa kodissa ja siellä on niin puhdasta eikä ylimääräisiä tavaroita missään. Minun kodissani on yhtä sun toista. Moneen esineeseen ja huonekaluun liittyy muistoja. En ole halunnutkaan sisustaa sävy sävyyn, vaan kotini on katsaus elämääni.
Onko Sinun kotisi
sinihelmikki
11578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kotimme on täynnä helmiä, ihania muistoja.
kyllä niille nuorillekkin alkaa keräys vimma joskus tuleen.
tavaraa, muistot on sydämmessä eikä rihkamassa, tyttärelle olen tehnyt muistojen laatikon, siinä on pientä muistoa vauvaiästä )))teini-ikään.. Olen jopa niin radikaali, että Arabia, vanhakin on rihkamaa..
ja nyt hänen poismenonsa jälkeen olemme ihmeissämme, mihin kaikki nämä astiastot, serviisit ja kaikki muu sellainen saadaan menemään. Kuka huolii, minä en tarvitse sieltä mitään.
Ehkä joku kuolinpesiä ostava voisi ne hakea.
Onhan niissä arvokasta ja vanhaa, mitä ei enää kaupasta löydy.
Minä muistan vanhempani ilman tavaroitakin.
tuo muistojen laatikko. Kunpa pystyisikin luopumaan yhdestä sun toisesta. Viime kesänä aloitin vihdoin viimein. Yksi sukulainen oli aikaisemmin kiinnostunut vanhasta piirongista. Appeni ei antanut. Nyt se on kuolinpesän omistuksessa ja olisin antanut, tyttäreni sanoi "ei". Siihen tyssäsi yritykseni.
ilmoituksia, että kuolinpesiä haetaan. En tiedä maksavatko mitään. Minusta olisi kiva mennä kesätorille myymään, ehken menenkin, kun olen eläkeläisenä lepäillyt ensin.
Pidän avarasta puhtaasta ja siististä asunnosta.Heittelen tavaraa pois,mutta saan jatkuvasti (kielloista huolimmatta) kukkia,lahjoja ym.kaapintäytettä lisää,joten jonkin ajan kuluttua lahjoitan eteenpäin.
Tämähän on minun kotini!
kuluttua tämän nuorenparin kotona, on heillekin varmaan kertynyt muistoja. Säilyttelen saamiani hilpehöörejä muutaman vuoden, sen jälkeen myyn kirpputorilla tai tarjoan lapsilleni. Esim. vanhempiini liittyvät muistoesineet säilytän.
Mieheni kuoleman jälkeen muutin pienempään asuntoon ja annoin lapsille astioita ja lähes kaikki huonekalut, koska eivät olisi mahtuneet tänne uuteen kotiin.
Taulut ja pikkuesineet, minulle rakkaita, olkoot sitten vaikka rihkamaa, tekevät tästäkin asunnosta kodin. Jokaiseen liittyy muistoja tietystä tilanteesta tai henkilöstä, elämäni tärkeistä hetkistä. Jälkipolville varmaan pääosin arvotonta tavaraa, heittäkööt pois sitten kun aika koittaa.
OLen mielestäni sellainen" tuon pidän, tuo joutaa roskiin-ihminen".Silti tuppaa kertyä kaikenlaista turhaa huusholliin.Tykkään,että koti on koti,eikä huonekalukauppa .Mielestäni kaikista vanhoista esineistä ,joita olen saanut,muistan mukavia muistoja.Ja jouluna otan kaiken vanhan "krääsän" esille ja muistoja tulee....ah,niin ihania.!Oikein muistorikasta joulua kaikille täällä kirjoitteleville!
muuttaa useammin. Olen asunut 36 vuotta samassa asunnossa. Työni puolesta minulle kertyi papereita, olen käynyt niitä läpi ja pannut paperikeräyseen. Olen muuttamassa asunnosta pikkuhiljaa, mutten tyhjään asuntoon, vaan appeni ja mieheni täysin kalustettuun. Vie aikaa ennen kuin saan idan siitä, miten haluan tehdä kodista omani oloisen. Lapsetkaan eivät ole vielä asettuneet aloilleen, he ehken haluavat osan tavaroista.
Olen aina silloin tällöin saanut puuskan, jolloin suunnittelen heittäväni nuo ja nuo pois eli myytäväksi kirppikselle tai keräykseen. Norempana olin tässä suhteessa oikein reipas: suunniteltu muuttui toiminnaksi ja tavarat vaihtoivat kotia.
Joistakin esineistä olen luopunut, mutta ns. turhaakin on mukana ja niitä vähän manailen, kun pölyjä pyyhin. Roinaa jonkun mielestä, mutta sisältyyhän niihin kosolti muistoja, mukavia ja ikäviä. Kun palaan reissuilta, tulen kotiin, omanäköiseeni tuttuun paikkaan. Se ei ole Ikean mainos eikä vanhojen tavaroiden kauppa tai designattu viimeisen päälle, mutta se on minun pesäni ja minun näköiseni.
Olen aina joskus ihmetellyt joillakin tuttavilla, joilla on todella ns. hieno koti, mutta ei ryppyä ei kurttua missään, eikä mitään henkilökohtaista tatsia, kuten vaikka sitä roinaa. En arvostellen vaan ihmetellen, miten sellaisessa voi elää. Kaipaan pesää eli että voin retkahtaa jonnekin eikä aina tarvitse oikoa jälkiä olemattomiin kuin siellä ei ketään asuisi oikeasti... Mutta me olemme erilaisia. Tunneihminen on tunneihminen myös sisustuksen suhteen.