Minkälainen vastaus tulee hylätyksi maturiteetissa? Onko kellään kokemuksia?
Maturiteetista hylsy?
15
5713
Vastaukset
- sellaista
koskaan edes tapahtunut...aika pahasti pitää sössiä että maturiteetin reputtaa. Niin no tietysti jos onnistuu kirjoittamaan täysin aiheen vierestä. Kuitenkin maturiteettikysymys liittyy vain ja ainoastaan graduun joten asia pitäisi olla hallussa kun siitä on kuitenkin lähemmäs sata sivua tekstiä vääntänyt.
Toiseksi maturiteetti on myös äidinkielen tehtävä, joten kai se voidaan hylätä jos kielioppi ja oikeinkirjoitus on täysin onnetonta. Silloin ei siis ole harmainta hajua omasta äidinkielestä, eikä tietokoneessa oikolukuohjelmaa. Vaikeaa olisi!
Ainakin meidän tiedekunnassa (oikis) maturiteetin hylkäämisperusteista oli kerrottu opinto-oppaassa, mutta en nyt enää niitä muista.- mietteet...
Tarkoituksenahan on muun muassa varmistaa, että gradu on itsensä kypsyyskokeessa istujan tekemä, joten sisällön pitää olla kohdallaan. Meille annettiin kolme kysymystä, joista piti valita yksi.
Koko homman pitää lähteä kokonaan omasta päästä, joten meillä annettiin käytettäväksi kone ilman mitään apu- ja oikolukuohjelmia. - matiriteetti koneella ???
mietteet... kirjoitti:
Tarkoituksenahan on muun muassa varmistaa, että gradu on itsensä kypsyyskokeessa istujan tekemä, joten sisällön pitää olla kohdallaan. Meille annettiin kolme kysymystä, joista piti valita yksi.
Koko homman pitää lähteä kokonaan omasta päästä, joten meillä annettiin käytettäväksi kone ilman mitään apu- ja oikolukuohjelmia.meillä kyllä maturiteetti kirjotetaan käsin, luettavalla käsialalla... Ei saanut koneita käyttää. Ja maturiteetin kirjoitin viime keväänä en edes vuonna kirves ja kypärä.
- koneella
matiriteetti koneella ??? kirjoitti:
meillä kyllä maturiteetti kirjotetaan käsin, luettavalla käsialalla... Ei saanut koneita käyttää. Ja maturiteetin kirjoitin viime keväänä en edes vuonna kirves ja kypärä.
Jep, kone annettiin meillä jo 1995, mutta oli se ollut käytössä jo aikaisemminkin. Olisi kyllä tehty se duuni mieluummin kynällä, kun pelkistettyä, outoa konetta on outoa ohjata.
- minä tarkoitin
mietteet... kirjoitti:
Tarkoituksenahan on muun muassa varmistaa, että gradu on itsensä kypsyyskokeessa istujan tekemä, joten sisällön pitää olla kohdallaan. Meille annettiin kolme kysymystä, joista piti valita yksi.
Koko homman pitää lähteä kokonaan omasta päästä, joten meillä annettiin käytettäväksi kone ilman mitään apu- ja oikolukuohjelmia.oikolukuviittauksellani sitä, että kyllähän itse gradusta pitäisi pahimmat kirjoitusvihreet saada oikolukuohjelmalla pois ja siten maturiteetin tekijällä pitäisi olla sen verran kielioppi ja oikeinkirotus hallussa, että läpi pääsee. Muutoin ei yliopisto varmaankaan ole ihan oikea paikka. Ellei sitten kyseessä ole ihan lääkärin toteama lukihäiriö, joka lääkärintodistuksen perusteella varmasti otettaisiin arvostelussa huomioon.
- tullut seuraavissa tapauksissa
a) ulkomaalainen opiskelija, jonka suomen kieli ei ole ollut riittävän hyvää.
b) gradu ei ollut asianomaisen tekemä (ei osannut vastata kysymyksiin) - graduhemmo
Se on täysin muodollinen juttu ja professori ei välttämättä edes lue sitä läpi vaan vilkaisee vain, että on edes jotain kirjoitettu sinne lapulle.
- huomannut
Minä olen joskus sivusta seurannut professorien työskentelyä, niin olen todella ihmetellyt, kuinka he pystyvät pelkästään tekstiä vilkaistuaan sanomaan, onko teksti järkevää tai mitä virheitä siinä on. Varmaan tuollaiseen taitoon päästäkseen täytyy tekstejä lukea todella paljon.
- on tuo maturiteetti,
eli sun täytyy kirjoittaa pari sivua tästä gradun aiheesta eli esittää tuo - ei tuo ole mikä onglema.
- Meukku
Olen tärmännyt hylättyihin seuraavissa tapauksissa:
- liian suppea (hylätty asiasisällön puolesta)
- liikaa kielioppivirheitä - niitä vakavimpia, joista ainakin omassa yliopistossa kielenhuoltopuoli jo ennalta varoittelee...
Ja kyllä niitä ihan oikeasti luetaankin, ei vain silmäillä, mutta tietysti näitä proffia ja muita lukijoita on joka lähtöön heitäkin.. - Maturiteetti edessä
Jyväskylässä maturiteetin lukee opinnäytetyön ohjaaja (sisältö) ja kielenhuollon henkilö tarkistaa kieliasun: tekstilaji ja tyyli, rakenne, lauseet ja virkkeet sekä kieliasu. Kirjoituksessa tulee olla selvä johdanto, käsittelyosa ja lopetus. Jos on lukivaikeuksia voi saada lisäaikaa tai mahdollisuuden täydentää suullisesti. Näistä pitää tietysti sopia ennakkoon.
Tarkkana kannattaa olla varsinkin käsin kirjoittaessa, että milloin yhdysviiva on kiinni sanassa ja milloin on väli 15-16-vuotiaat (numeroiden välissä voi olla yhdys -tai väliviiva) jne. Lyhenteitä ei pidä käyttää ja oman tutkielman asiasanasto pitää hallita ja käyttää oikein jne.
Tsemppiä kaikille tänne asti lukeneille. - Perussääntö
Jos et ole kirjoittanut gradua itse, muista lukea se ennen maturiteettia.
- ehkä näin
Maturiteetti tehdään kandista, ei gradusta. Ainakin Jyväskylässä. Gradun maturiteetiksi riittää alun lyhennelmä.
- TTV
Täysin tdk/laitoskohtaista. Minäkin JYU:ssa (IT-tdk) ja maturiteetti sekä kandista että gradusta.
Maturiteetti tulee asetuksen nojalla tehdä sekä kandista että gradusta. Jos on jo tehnyt yhden maturiteetin, toisesta tarkistetaan pelkkä asiasisältö (ei kielitaitoa). Tehtävänanto toki riippuu työn ohjaajan ja laitoksen käytänteistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1313099EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje402951- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753