Minulla on joka päivä ajatuksia, että lähetän ajatuksia joillekin ihmisille ja kohteet ahdistuvat siitä. Tiedän että se on järjetöntä, mutta silti minusta vain tuntuu siltä.
Sitten hermostun ja päähäni tupsahtaa kaikkia noloja ja outoja ajatuksia, joita en oikeasti ajattelisi, esim. että rakastan sitä ajatustenlähetyksen satunnaista kohdetta, (vaikka en todellakaan oikeasti rakasta).
Joskus niitä voi tulla kesken puheen jopa niin että puheeseen tulee katko sekunniksi. Keskustelukumppani ehkä ajattelelee minun hakevan oikeaa sanaa tai takeltelevan.
Tiedän, että tämä on ihan järjetöntä, ja ettei kukaan oikeasti voi saada minun ajatuksiani. Tiedän, etten voi puhua tästä kenellekään, enkä ole antanut sen näkyä käytöksessäni. Voin toimia normaalisti, vastailla kysymyksiin, jutella ja reagoida.
Voiko tämä johtua myös yksinäisyydestä. Minulla ei ole oikein koskaan ollut kavereita koska en ole sosiaalisesti lahjakas, ja ihmiset eivät yleensä pidä minusta paljoa. Käyn silti harrastuksissa ja pouhun siellä ihmisten kanssa ja myös koulun ryhmätöissä puhun ryhmäläisten kanssa.
Oikeastaan haluaisinkin kyllä olla yksin, kun pärjään niin hyvin ilman kavereitakin ja puhun sentään perheen kanssa kotona. Perheeseen ei ikinä liity mitään häiritseviä ajatuksia, ksoka perheenjäsenet tunnen ja heidän seurassaan en hermostu niinkuin tuntemattomien seurassa. he eivät ole huomanneet minussa mitään outoa, mutta en voi puhua tästä kenellekään, ksoka tämä on niin epänormaalia.
Kuitenkin nykyään saatan muka "lähettää vanhingossa" ajatuksia tuntemattomille jopa kotoa käsin, eli en voi välttä,mättä tuntea olevani rauhassa vaikka olen aivan yksin. Se saattaa ahdistaa jopa niin paljon että lyön itseäni päähän (mutta vain jos paikalla ei ole muita, muuten käytöstäni voitaisiin pitää omituisena).
Tämä ei kuitenkaan ole kokoaikaista, vaan esimerkiksi nyt ei tulisi mieleenkään kuvitella kenenkään tietävän mitä ajattelen nyt.
Suvussa ei ole skitsofreniaa tai muitakaan mielisairauksia.
Olen monta kerttaa yrittänyt puhua itselleni järkeä. Tästä on turha hermostua koska tiedän kuvitelleeni koko jutun typerässä mielikuvituksessani. Silti en voi sille mitään että hermostun ja sekoitan ajatukseni.
Halusin kysyä, onko kyseessä vain neuroosi: älyttömiä pakkoajatuksia ja kuvitelmia jotka tiedän järjettömiksi
vaiko jotain pahempaa, jopa skitsofreniaa. Luin wikipediasta että ainakin ajatusten lähettäminen ja normaalin ajatustoiminnan keskeyttävät jatukset ovat skitsofrenian oireita.
Mitään harhoja minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut, enkä koe tätä todelliseksi. Itsensä turhaa hermostuttamista. En vain tiedä miten ajatukset saisi hallintaan ja lopetettua. Jonkinlaiset meditaatiot auttavat vähäksi aikaa, ulkoilukin auttaa. Mutta ei lopullisesti. Olen vain niin kyllästynyt tappelemaan ajtusteni kanssa. Tätä on ollut jo yli vuoden ja se pahenenee vaikka liiittyi ensin vain yhteen ihmiseen (silloiseen ihatukseen, mutat nyt tähän ei enää tarvita mitään tunnetta).
Sitten hermostun ja päähäni tupsahtaa kaikkia noloja ja outoja ajatuksia, joita en oikeasti ajattelisi, esim. että rakastan sitä ajatustenlähetyksen satunnaista kohdetta, (vaikka en todellakaan oikeasti rakasta).
Joskus niitä voi tulla kesken puheen jopa niin että puheeseen tulee katko sekunniksi. Keskustelukumppani ehkä ajattelelee minun hakevan oikeaa sanaa tai takeltelevan.
Tiedän, että tämä on ihan järjetöntä, ja ettei kukaan oikeasti voi saada minun ajatuksiani. Tiedän, etten voi puhua tästä kenellekään, enkä ole antanut sen näkyä käytöksessäni. Voin toimia normaalisti, vastailla kysymyksiin, jutella ja reagoida.
Voiko tämä johtua myös yksinäisyydestä. Minulla ei ole oikein koskaan ollut kavereita koska en ole sosiaalisesti lahjakas, ja ihmiset eivät yleensä pidä minusta paljoa. Käyn silti harrastuksissa ja pouhun siellä ihmisten kanssa ja myös koulun ryhmätöissä puhun ryhmäläisten kanssa.
Oikeastaan haluaisinkin kyllä olla yksin, kun pärjään niin hyvin ilman kavereitakin ja puhun sentään perheen kanssa kotona. Perheeseen ei ikinä liity mitään häiritseviä ajatuksia, ksoka perheenjäsenet tunnen ja heidän seurassaan en hermostu niinkuin tuntemattomien seurassa. he eivät ole huomanneet minussa mitään outoa, mutta en voi puhua tästä kenellekään, ksoka tämä on niin epänormaalia.
Kuitenkin nykyään saatan muka "lähettää vanhingossa" ajatuksia tuntemattomille jopa kotoa käsin, eli en voi välttä,mättä tuntea olevani rauhassa vaikka olen aivan yksin. Se saattaa ahdistaa jopa niin paljon että lyön itseäni päähän (mutta vain jos paikalla ei ole muita, muuten käytöstäni voitaisiin pitää omituisena).
Tämä ei kuitenkaan ole kokoaikaista, vaan esimerkiksi nyt ei tulisi mieleenkään kuvitella kenenkään tietävän mitä ajattelen nyt.
Suvussa ei ole skitsofreniaa tai muitakaan mielisairauksia.
Olen monta kerttaa yrittänyt puhua itselleni järkeä. Tästä on turha hermostua koska tiedän kuvitelleeni koko jutun typerässä mielikuvituksessani. Silti en voi sille mitään että hermostun ja sekoitan ajatukseni.
Halusin kysyä, onko kyseessä vain neuroosi: älyttömiä pakkoajatuksia ja kuvitelmia jotka tiedän järjettömiksi
vaiko jotain pahempaa, jopa skitsofreniaa. Luin wikipediasta että ainakin ajatusten lähettäminen ja normaalin ajatustoiminnan keskeyttävät jatukset ovat skitsofrenian oireita.
Mitään harhoja minulla ei kuitenkaan ole koskaan ollut, enkä koe tätä todelliseksi. Itsensä turhaa hermostuttamista. En vain tiedä miten ajatukset saisi hallintaan ja lopetettua. Jonkinlaiset meditaatiot auttavat vähäksi aikaa, ulkoilukin auttaa. Mutta ei lopullisesti. Olen vain niin kyllästynyt tappelemaan ajtusteni kanssa. Tätä on ollut jo yli vuoden ja se pahenenee vaikka liiittyi ensin vain yhteen ihmiseen (silloiseen ihatukseen, mutat nyt tähän ei enää tarvita mitään tunnetta).
Vastaukset 7
Vanhimmat
...että usein "ajatustenlähetykseen" ja häiritseviin vääriin ajatuksiin auttaa meditaation lisäksi myös keskittyminen esim. hyvään tv-ohjelmaan ja hyvä uni. ja myös rauhallinen ympäristö jossa on tarpeeksi ärsykkeitä, ja tekemistä.
Tämähän ei sovi skitsofreniaan kun sen pitäisi olla ympäristöstä riippumatonta.
Unissa kaikki on rauhallista eikä niissä ole koksaan mitään outoja ajatuksia, ja sitten usien herätessä ajatukset heti hyökkää. Skitsofreniassahan otsalohkossa on liikaa dopamiinia ja unen aikana otsalohko on passiivinen...
Vai olenko minä vain luulotautinen teini, joak on lukenut liikaa psykologian kirjaa? Viime vuonna olin ihan varma, että olen maanis-depressiivinen, ksoka mielialani heittelivät niin paljon junan alle hyppäämishalusta kuningatarmaiseen oloon(nyt mielialat normaaleja, johtui varmaan väsymyksestä).
Pakkomielteitä vain joita oma pelkosi ruokkii. Pyrit varmaan liikaa hillitsemään/hallitsemaan itseäsi ja tekemisiäsi, olet ylikriittinen itseäsi kohtaan. Vaikka ajatukset pyörivätkin itsessä ja omassa käyttäytymisessä, tuo tila on kaukana terveestä itsekkyydestä saati itsetunnosta.
Pakkomielteiset ajatukset, pakkoajatukset voivat kyllä liittyä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, mutta jollain tapaa pyri päämäärätietoisesti pois noista ajatusmalleista, vaikka se ei ehkä ihan hetkessä käykään.
Opettele hyväksymään isesi sellaisena kuin olet ja uskomaan itseesi.
Toisaalta tuo on jo aika hysteeristä ja jos ei pysty rauhoittumaan ei pysty keskittymäänkään, kannattaa mennä lääkäriin. Joku rauhoittava varmaan paikallaan sen lisäksi, että alat miettimään mistä tuo kaikki on saanut alkunsa. Jos se tuntuu vaikealta niin ainakin milloin se on alkanut jne. Mitään mieliala(ssri-)lääkkeitä älä mene syömään vaan jotain bentsoja ja niitäkin mieluummin vain tarvittaessa, kuin joka päivä.Tosin en alkaisi leikkimään mielenterveydellä vain bentsodiatsepiini-riippuvuuden pelon takia.
Sano lääkärille juuri niin kuin kirjoitit, koska muuten hän ei voi ymmärtää tilannettasi. Turha pelätä, että kuulostaa "liian hullulta" tmv., lääkäreille, erityisesti psykiatreille arkipäivää.
Tavallaan uhmaat itseäsi noilla ajatuksilla ja se taas kertoo asenteistasi, jotka ovat vasta nousemassa päivänvaloon. Varmaankin jonkinlaiset, ei ehkä niin miellyttävät tapahtumat ovat saaneet sinut tiedostamattomasti tuohon ennen pitkää enemmän itsetuhoiseen noidankehään. Siis ruoskit itseäsi suhteettomasti jostain syystä, mikä tai mitkä eivät järjellisesti ja/tai ulkopuolisen silmin ole välttämättä arkipäiväisiä juttuja kummempia.
Tee jotain mistä pidät ja ota rennosti. Itsetunnon kehittyessä ja parantuessa turhat kriittisyydet minä-kuvaa kohtaan jäävät pois ja identiteetti kehittyy vahvemmaksi pohjaksi millä seisoa.
Turhautuminen kertoo, että jossain kaivataan muutosta ja alitajunnastasi nousee mitä kummallisimpia kuvitelmia herättämään huomiosi, että sisäistäisit sen.
Jotakin tuli mieleen, mutta ehdottomati kannattaa varata se lääkäriaika ja mennä sinne. Toivottavasti tilanteesi kohenee ja pääset eroon tuosta riesastasi!
"Minulla on joka päivä ajatuksia, että lähetän ajatuksia joillekin ihmisille ja kohteet ahdistuvat siitä. Tiedän että se on järjetöntä, mutta silti minusta vain tuntuu siltä. "
Tuota noin... ei se ole ollenkaan järjetöntä, esim. ESP:n olemassaolo on jo todistettu. Olen kuitenkin sitä mieltä että vahingossa sitä ei tapahdu. Toisin sanoen voit olla ihan rauhassa, kukaan ei kuule ajatuksiasi jos et niin itse halua. Ja jos vaikka haluaisitkin, voit olla aika varma siitä että mahdollisilla kuulijoilla on "radio" kiinni. Harva meistä aktiivisesti kuuntelee eetteriä sillä mielellä, minä en ainakaan, ja ne jotka kuuntelevat tekevät sen ihan omalla vastuullaan ja todennäköisesti sairastuvat koska eivät osaa sulkea vastaanottoa. Sinun ei siitä tarvitse ahdistua.
Mutta kun minusta tuntuu, että jotenkin alitajuisesti "haluan" lähettää ne, vaikka sitten tulee syyllinen olo. En oikeasti haluaisi niiden tietävän minusta mitään, mutta kaikki energiani keskittyvät yhteen ihmiseen aina silloin kun lähteän yhdelle. Ja ne pakkohäiriöajatukset tulee mullekin mieleen väkisin ja siten myös muille (muka). Ajattelen jotenkin niin pinnassa, että oikeasti tuntuu, että ne tiedetään, vaikka tiedän että ei.
Heips,
kerroit tuolla aikasemmin mm. ettet ole koskaan ollut sosiaalisesti lahjakas, ja että perheen suhteen sinulla ei tuollaisia ajatuksia ole koska perheenjäsenet ovat tuttuja. Ja oli tuolla muitakin kohtia minkä takia mietiskelen tässä että taitaa olla kyse hirveästä yksinäisyydestä ja läheisyyden kaipuusta, joka tuolla lailla näyttäytyy.
Toisin sanoen, ehkä olet niin pitkään toivonut että pystyisit ajatuksina siirtämään tuntemuksesi muille ihmisille, koska ääneen sanominen pelottaa ja tuntuu vaikealta, että toivomuksista on tullut eräänlaista todellisuutta, niinkuin periaatteessa pitääkin. Haaveista tulee usein totta, vaikkei aina sillä tavalla kuin toivomme, ja usein vasta ja heti kun luovutamme. ;)
Jos olen oikeassa, ja sinulla toimii noinkin hyvin tuo itse-suggestio, ehdotan että käytät sitä hyväksesi ja opettelet rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi ns. voimalauseilla. Vaikka printtaisit A-nelosille ja vaatekaapin oveen, josta luet ne monta kertaa päivässä itsellesi.
Yahoo löysi mm. tuollaisen pätkän (kirjaesittelyn) voimalauseista, koko luku on sivulla lainattuna.
http://www.taivaankaari.fi/esittelyt/sip.html
Siellä on lopussa esimerkkejä, tosin osaa niistä en todellakaan käyttäisi. Kirjoittaja on ilmeisesti joku ns. "jeesustelija" ja anteeksi nyt vain, minulla henkilökohtaisesti tökkii tuo hirveä paatos. Paatoksesta ei ole koskaan maailmanhistoriassa seurannut mitään hyvää, eikä varsinkaan uskonnollisesta sellaista.
Viihdyn yksin enkä kaipaa seuraa. Jos ajatukset olisivat normaaleja, olisin ihan mielelläni rauhassa itseni seurassa. Koulussa en edes haluaisi yrittää tunkea porukoihin, kun yksin ollessa saa tehdä mitä huvittaa.
Eli en tarvitse mitään voimalauseita. Tarvitsen vain itseni itseni pitämiseen hengissä ja muut eivät voi vahingoittaa minua, kun en suostuisi siihen.
Ja osaan kyllä puhua ihan kunnolla ja kovaan ääneen tunnillakin, yleensä vain en mene puhumaan kenellekään, mutta yrittäisin varmasti hankkia kavereita jos haluaisin niitä. Minusta vain tuntuu että ihmissuhteista saa vain lisäharmia.
Ymmärsin kyllä jo ensimmäisestä viestistä että et välttämättä kaipaakaan seuraa, et ainakaan tietoisesti, ja tämä viimeisin sanoo aika lailla samaa. Itse asiassa se sanoo paljon enemmänkin, mutta rivien välistä, koska se kuullostaa niin ehdottomalta ;)
Minun viestini pointti ei ollut tyrkyttää voimalauseita, vaan antaa ajatus/vaihtoehto sille mistä nuo oudot ajatukset johtuvat, mistä kaikki on alkanut, tiedostamattasi.
Sanoit muun muassa ensimmäisessä viestissä että ihmiset eivät yleensä pidä sinusta paljoa.
Siitä päättelen että:
- olet saanut jossain vaiheessa elämääsi tosi pahasti siipeesi ja olet siksi mieluummin yksin
- pelkäät että muut ihmiset eivät pidä sinusta paljoa, koska et itsekään pidä itsestäsi niin paljon...?
Tarvitsit voimalauseita tai et, halusit tai et, ajatuksesi toimivat sellaisina. Ainoa mihin voit itse sen asian suhteen vaikuttaa on niiden sisältö. Kannattaa siis miettiä mitä vakuuttaa itselleen, ja miksi.