Turku.

Aivan varma tieto olin kokouksessa, suurtorilla Brinkkalan ullakolla mistä joulurauha julistetaan. Silloin sain tietää että osa rakennuksista, on myynnin alla em: Hjeltin talo on myynnin alla. Onko Turku näin suurissa taloudelisissa vaikeuksissa, vai puuttuuko Turkulaisilta päättjiltä järki kokonaan?????
15764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kävin tuossa eilen joulumarkkinoilla ja allekirjoitin adressin sitä vastaan. Olisi ihan uskomatonta! En ole ennen näiden paikkojen merkitystä niin hyvin tajunnut, mutta eilen kun kiertelin rakennuksissa tajusin että tämähän on kulttuuria parhaimmillaan, eikä sitä voisi kyllä turkulaisilta ottaa mitenkään pois!

Äänestä
  • Tästä asiasta kertoi, itse Turussa oppaana oleva henkilö, arvaas vaa meit oli parkymment henkilöö siäl monttu auki. Kyl siin piäne aika miättis tarttisik tehrä jottai, vai mitäs o suunitelmis meinaa vaa ku siinäki talos o toi Teini alakerras.

    Äänestä

järkeä ollutkaan? Ei se siltä näytä kun katsotaan taaksepäin mitä kaikkea Turun HISTORIAA ON TUHOTTU rahan voimalla. Turku olisi todella ihana kaupunki turisteillekin jos täällä osattaisiin arvostaa menneisyyttä edes pikkasen enemmän kuin mitä nykyisin tehdään. Hävettää Turun puolesta kun täällä on niin tolloja ihmisiä päättämässä kaikista asioista. Raha vaan puhuu, det är pengarna som talar här i Åbo.

Äänestä
  • Kaarinan vaakunat rajalla vai Turun historialliset rakennukset. Sitä voi ihan kaarinalaisetkin miettiä, mitä Turku teille todellisuudessa merkitsee, ja mikä kaarinassa on se mikä teille merkitsee ja katoaako se Turun vallan alla?

    Äänestä

  • Kumpi on tärkeämpää kirjoitti:

    Kaarinan vaakunat rajalla vai Turun historialliset rakennukset. Sitä voi ihan kaarinalaisetkin miettiä, mitä Turku teille todellisuudessa merkitsee, ja mikä kaarinassa on se mikä teille merkitsee ja katoaako se Turun vallan alla?

    Mitä Turkulaisille poliitikoille ehdottaa, itse kysyin Turun päivänä mm: sitä ottaako Turku käyttöön tietullit?? Siellä valtuustoryhmät olivat monttu auki kuin käen pojat, kunnes Aleksi Randell joutui vastaamaan kyseiseen kysymykseen siihenkin tankaten, ettei tiedä kunnes Jukka Mikkola alkoi selkäni takana paukuttaa päätään että se tarvitsee lakimuutoksen.

    Äänestä

  • Sama. kirjoitti:

    Pitääkö tässä viellä poliitikoksi ryhtyä!

    Äänestä

Suuremmat voitot saisi myymällä Suomen Joutsenen. Turun Linna voisi myös olla kannattavampi myyntikohde.

Äänestä
  • Helsingissä etsitään jo varmaan sijoittajaa Suomenjoutsenelle. Näyttäisihän se hyvältä Helsingin satamassa, onhan Tukholmallakin vanha laiva. Samalla Helsinki voisi leikkiä asteen verran enemmän vanhaa keskiaikaista pohjoismaan pääkaupunkia(vaikkakaan laiva ei sellainen olekaan), mitä kaikkien muiden pohjoismaisten pääkaupungit ovat. Suomella ei ole. Arvatkaapa miksi!

    Äänestä

  • jo varmaan kirjoitti:

    Helsingissä etsitään jo varmaan sijoittajaa Suomenjoutsenelle. Näyttäisihän se hyvältä Helsingin satamassa, onhan Tukholmallakin vanha laiva. Samalla Helsinki voisi leikkiä asteen verran enemmän vanhaa keskiaikaista pohjoismaan pääkaupunkia(vaikkakaan laiva ei sellainen olekaan), mitä kaikkien muiden pohjoismaisten pääkaupungit ovat. Suomella ei ole. Arvatkaapa miksi!

    minä ainakin haluan elää nykypäivää ja modernin kaupungin moderneine palveluineen. toivottavasti tämä koti-turkukin joskus sellaiseksi kääntyy, ja lakkaa olemasta niin 1970-lukua että.

    Äänestä

  • ei Suomen Joutsenta ainakaan enää ole aikoihin näkynyt kaupunkikuvassa, jossa se ennen muinoin oli todella vaikuttava ja hieno näkymä.

    Äänestä

  • Joo ja ulkoistetaan kirjastot! Kirjastot voitaisiin ulkoistaa ja liittää esim. R-kioskeihin, olisiko vähän mahtavaa, lainamaksuksi vaikka 10€/kirja. Täähän tois säästöjä jne.

    Äänestä

Kuuluuko kunnan perustoimintoihin vanhojen historiallisten rakennusten omistaminen ja ylläpito? Mielestäni ei kuulu.

Äänestä
  • Ennenmuinoin kaupungin tehtäviin kuului köyhäinhoito, katujen ja muun kunnallistekniikan, koulujen ja järjestyksen sekä palokunnan ylläpito. Nyt niitä ollaan ulkoistamassa. Sensijaan yhdeksi kaupungin päätehtäväksi on nousemassa kiinteistönjalostus kuten myös tonttien ja rakennusten myynti- ja vuokratuotoilla keinottelu.

    Vanhat, historiallisesti arvokkaat rakennukset kaipaavat runsaasti huoltoa, niille on vaikea löytää kannattavaa käyttöä, joten ne eivät sen takia ole tuottavia kohteita. Niinpä ne joutavatkin myyntilistoille. Hyvänä esimerkkinä viime ajoilta on yritys löytää sopivia taiteilijoille vuokrattavia tiloja: niistä kun ei helposti saada päätavoitteeksi sovittua, riittävän korkeaa tuottoa! Yksityisiltä, kirkolta ja valtiolta kyllä ollaan vaatimassa vanhan rakennuskannan säilyttämistä.

    Herääkin kysymys ovatko kaupungin omistamista kiinteistöistä vastaavan tilalaitoksen ohjeet lainkaan ajan tasalla - ovatko alun alkaen olleetkaan?

    Äänestä

  • Minä olen sitä mieltä että kyllä kuuluu =)
    Se/ne kuuluu eliitin peruspalveluihin, kuinka muuten ökykansalaiset voisivat pröystäillä mahtavalla hyvinvointi-kulttuuri-Turullaan?

    Ei perkele, kulttuuria kehiin ja köyhät kyykkyyn!

    Käykääpä katsomassa läntisen pitkänkadun leipäjonoja ja miettikää sitten kumpi on tärkeämpää: toimeentulo vai hienot kiinteistöt...

    Äänestä

  • kyllä kuuluu kirjoitti:

    Ennenmuinoin kaupungin tehtäviin kuului köyhäinhoito, katujen ja muun kunnallistekniikan, koulujen ja järjestyksen sekä palokunnan ylläpito. Nyt niitä ollaan ulkoistamassa. Sensijaan yhdeksi kaupungin päätehtäväksi on nousemassa kiinteistönjalostus kuten myös tonttien ja rakennusten myynti- ja vuokratuotoilla keinottelu.

    Vanhat, historiallisesti arvokkaat rakennukset kaipaavat runsaasti huoltoa, niille on vaikea löytää kannattavaa käyttöä, joten ne eivät sen takia ole tuottavia kohteita. Niinpä ne joutavatkin myyntilistoille. Hyvänä esimerkkinä viime ajoilta on yritys löytää sopivia taiteilijoille vuokrattavia tiloja: niistä kun ei helposti saada päätavoitteeksi sovittua, riittävän korkeaa tuottoa! Yksityisiltä, kirkolta ja valtiolta kyllä ollaan vaatimassa vanhan rakennuskannan säilyttämistä.

    Herääkin kysymys ovatko kaupungin omistamista kiinteistöistä vastaavan tilalaitoksen ohjeet lainkaan ajan tasalla - ovatko alun alkaen olleetkaan?

    Turku ei saanut edes kymmenesosaa Laupusten todellisesta arvosta. Hinta-arvion teki taas Catella, kuka tahansa mökin mummo olisi arvoinut paremmin. Mutta ostajina olivat taaskin turkulaiset sosiaalidemokraatit, jotka melkein heti myivät kartanon suurella voitolla. Ja sitten ihmetellään kaupungin kurjaa taloutta. Sellaista se on se turkulainen sosialidemokratia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Myy. kirjoitti:

Aivan varma tieto olin kokouksessa, suurtorilla Brinkkalan ullakolla mistä joulurauha julistetaan. Silloin sain tietää että osa rakennuksista, on myynnin alla em: Hjeltin talo on myynnin alla. Onko Turku näin suurissa taloudelisissa vaikeuksissa, vai puuttuuko Turkulaisilta päättjiltä järki kokonaan?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu