RYHMIHÄIRIÖ

Olen kärsinyt rytmihäiriöistä säännöllisen epäsäännöllisesti noin 10 vuoden ajan. Kerran söin beeta-salpaajia, mutta koin haitat hyötyjä suuremmiksi.

Siksi kysynkin, onko olemassa jotain ensiapua, millä pulssin voisi saada laskemaan, kun joskus kohtaus yllättää? Olen kuullut mm. että "kylmä kangistaa", eli jääpaloja sydämmen päälle ja jääkylmä suihku voisi auttaa?

Mutta onko kellään oikeaa ensiapua tarjolla, siis itse itselle apua?
41366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itsekin kärsinyt rytmihäiriöistä nyt reilu neljä vuotta. Itse olen huomannut, että rytmihäiriöt yleensä yllättää makuulla tai istuessa ja liikkeelle lähteminen auttaa. Samoin yöllä nousen joskus juomaan lasin jääkylmää vettä, jos pompottelut eivät itsestään hellitä.

Äänestä

Sanon vaan että leikkauksella elämä helpottuisi NIIN PALJON. mutta ainakin tämmöinen henkityksen pidättäminen, silleen kuin äkistäisit kakkaa, ja sitten pussiin puhaltaminen, juuri tuo kylmän veden juominen. En nyt muista enää kunnolla mitä kaikkia niitä oli kun kaksi vuotta sitten kävin leikkuulla, ja se helpotti nuoren ihminen elämää niin paljon, ei tarvitse pelätä milloin tulee seuraava "kohtaus" ja ei ei tarvitse lääkkeitä muistaa syödä. Elämä on taas ihanaa, ilman rytmihäiriöitä :)

Äänestä
  • itselläni on todettu wpw-syndrooma vuosia sitten, eli joskus pulssi rymähtää sinne 200:n tienoille. itselleni ei tule kohtauksesta sen suurempia oireita, jos nyt alussa voi hieman huimata. vaiva on kuitenkin aika kiusallinen etenkin jos se iskee urheillessa.
    itselläni ainakin, kohtaus on ns. lauennut joka kerta, kun olen hieman rauhoittunut ja sitten pidättänyt hengitystä niin kauan kunnes pulssi alkaa laskea ja tapahtuu ikäänkuin muljahdus ja tämän jälkeen pulssi on normaali. hengitystä tosin pitää pidättää kiusallisen kauan, mutta vaiva on pieni kohtaukseen verrattuna. nämä kaikkihan on monesti yksilöllisiä, mutta suosittelen ainakin kokeilemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ENSIAPUA ... kirjoitti:

Olen kärsinyt rytmihäiriöistä säännöllisen epäsäännöllisesti noin 10 vuoden ajan. Kerran söin beeta-salpaajia, mutta koin haitat hyötyjä suuremmiksi.

Siksi kysynkin, onko olemassa jotain ensiapua, millä pulssin voisi saada laskemaan, kun joskus kohtaus yllättää? Olen kuullut mm. että "kylmä kangistaa", eli jääpaloja sydämmen päälle ja jääkylmä suihku voisi auttaa?

Mutta onko kellään oikeaa ensiapua tarjolla, siis itse itselle apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu