Helmikuiset :)

Mitäpä teille kuuluu? Itsellä tänään viikkoja 32 0 eikä olo tunnu tästä ainakaan paremmaksi muuttuvan. Sitä alkaa pakostikin miettiä, millaiset oltavat on kuukauden päästä, jos masun kanssa vielä könytään. Mulla on nyt alkanut ristiselkä vasemmalta puolelta vihoitalla aika kovasti eikä välillä meinaa päästä liikkumaan. Tähän asti tukivyö on ollut mainio apu! Käsiin on tuntunut tulevan myös turvotusta ja nyt muutamana yönä olen herännyt siihen, kun kädet on olleet ihan puutuneet. Ei ollankaan kiva tunne... Jalat tuntuvat olevan kuitenkin ihan kunnossa. Niin ja sitten on vielä tuo iänikuinen närästys... Jokaista suupalaa saa suunnitella etukäteen, jos ei halua, että kurkku kärventyy. Eli rennietä kuluu jonkin verran. Autossa istuminen aiheuttaa aika kipeitä supistuksia, minkä takia päätimmekin, että vietämme tämän joulun kotona kahdestaan, kun sekä minun että mieheni vanhemmat asuvat yli 100 km:n päässä. No, tuleehan noita jouluja...

Kovasti odotan helmikuuta ja malttamattomuutta lisää entisestään se, että lähipiiriin syntyy vauvoja koko ajan kuin sieniä sateella :)

Leppoisaa joulun odotusta :)
4367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla viikkoja 31. Ja kaikki on aikalailla loistavasti. Yhtenä yönä on ollut kipeitä supistuksia parin tunnin ajan, mutta ei muuten mitään vaivoja. Ja alkaapa pikkuhiljaa taas tottua tähän isoon mahaankin, kun sitä on tässä jo jonkun viikkon kannellut mukanaan :)
Levähtää kun vain välillä saisi hyvällä omalla tunnolla. Esikoinen pitää huolen että touhua riittää ja kun on mieskin reissun päällä töissä niin lepohetket ovat suht minimissään.
Helmikuuta tässä jo kovasti odotellaan ja äkkiähän tämä aika tästä vierähtää.
Yhden vaatekappaleen olen uudelle tulokkaalle ostanut, lakin. Nyt sitten mietin että pitäisiköhän se käydä vaihtamassa pienempään ?!?

Äänestä

hyvää kuuluu, mulla viikkoja tänään tasan 30 eli laskettu aika 26.päivä helmikuuta. Olo on ihan hyvä, kertaakaan ei ole kipeitä supistuksia tullut, ainoastaan niitä kivuttomia. Iltaisin on turvotusta mutta en ole siitä ottanut stressiä. Verenpaineita seurataan tiheästi neuvolassa kun ne on koholla, mutta se ei oloani millään tavalla pahenna. Tänään oli neuvola ja olen niiiiiiin onnellinen kun nyt ei oo tullu painoa kun n. 5 kiloa tämän raskauden aikana. Esikoiselta kun tuli 25 kg niin olen kokoajan pelännyt, että nyt tulee samanverran.

Vielä en ole tälle kakkoselle ostanut mitään kun ennestään on jo niin paljon tavaraa. Esikoinen (1v2kk) nukkui viime yön ekaa kertaa omassa huoneessa, piti nyt ajoissa siirtää että saa nukkua yöt rauhassa kun vauva tulee taloon. Niin ja sf-mitta oli 28, paljonko teillä?

Äänestä

Heipä hei! 32 5 ja maha senkun kasvaa. Vauva pyörii - tai ainakin yrittää, mutta selvästi kiukustuu, kun ei enää kunnolla sovi kääntyilemään. On onneksi jo "oikein"päin.

Turvotusta tullut muutaman päivän sisällä sekä sormiin että jalkoihin. Sormet muistuttavat nakkeja. Saappaiden sopivuudesta voi vaan unelmoida. Pahoinvointia ollut taas silloin tällöin. Erityisesti autossa. Mekin päädyimme jouluun kotona ko syystä. Ompahan hyvä tekosyy rentoutua.

Synnytys jännittää/pelottaa. Yöt mietin onko minusta äidiksi ja miten kaikki muuttuu. Selviänkö synnytyksestä jne. Väsyttää siis yövalvomisien vuoksi ja muutoinkin uupunut olo. Tällä viikolla alkaa loma ja sitten siltä suoraan äitiysloma.

Äänestä

noh,viikkoja 33 kasassa..ja äitiysloma alannut 7.12. otin 50pv.ennen la.olo on ihan lihava..heh heh.maha laskenut aika alas ja kaveri ei halua että äitee kauan nukkuu yöllä,vaan nousee sellanenki rumba jos meen vahingossa selälleen nukkuu...kyljellään sitä sitt yrittää maata.plääh.suppareita ei oo tullut ku sellasia harjotus juttuja eli ei kipeitä.painoa on tullut jo 16kg.....ruoka maistuu.muuten ok.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tytti kirjoitti:

Mitäpä teille kuuluu? Itsellä tänään viikkoja 32 0 eikä olo tunnu tästä ainakaan paremmaksi muuttuvan. Sitä alkaa pakostikin miettiä, millaiset oltavat on kuukauden päästä, jos masun kanssa vielä könytään. Mulla on nyt alkanut ristiselkä vasemmalta puolelta vihoitalla aika kovasti eikä välillä meinaa päästä liikkumaan. Tähän asti tukivyö on ollut mainio apu! Käsiin on tuntunut tulevan myös turvotusta ja nyt muutamana yönä olen herännyt siihen, kun kädet on olleet ihan puutuneet. Ei ollankaan kiva tunne... Jalat tuntuvat olevan kuitenkin ihan kunnossa. Niin ja sitten on vielä tuo iänikuinen närästys... Jokaista suupalaa saa suunnitella etukäteen, jos ei halua, että kurkku kärventyy. Eli rennietä kuluu jonkin verran. Autossa istuminen aiheuttaa aika kipeitä supistuksia, minkä takia päätimmekin, että vietämme tämän joulun kotona kahdestaan, kun sekä minun että mieheni vanhemmat asuvat yli 100 km:n päässä. No, tuleehan noita jouluja...

Kovasti odotan helmikuuta ja malttamattomuutta lisää entisestään se, että lähipiiriin syntyy vauvoja koko ajan kuin sieniä sateella :)

Leppoisaa joulun odotusta :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu