Tämä on hivenen ällö aihe, mutta olisin kysellyt keskenmenon jälkeisistä kuukautisista. Mulla oli viimeisin km (tai oikeastaan kohdunulkoinen) lokakuun alussa, sen jälkeen on nyt meneillään toisen "oikeat" menkat.
Vuoto on klönttöistä, tummaa ja sen mukana tulee pienoisia hyytymiä. Ei siis isoja, muutamasta millistä vajaan senttiin asti kooltaan. Mutta väriltään lähes mustia.
Tämä on todella tyhmä kysymys, mutta onko tuo normaalia kuukautisvuotoa?? Kellään kokemusta ettei vuoto olisikaan palautunut normaaliksi? Mikä on normaalia??
Olen pyöritellyt näitä kysymyksiä mielessäni useasti, sillä en suorastaan enää muista millainen kuukautisvuotoni oli ennen vauvahaaveilua. Takana on 3 keskenmenoa ja niiden lisäksi vielä tämä viimeisin eli kohdunulkoinen. Aikaa ensimmäisestä raskaudesta on kulunut nyt 3 vuotta. 4 todettua raskautta jotka siis menneet pieleen kaikki.
Voin pahoin aina kuukautisten aikaan. Vuoto muistuttaa nykyään entistä enemmän keskenmenoista ja vuodoista jotka seurasivat menetyksiä. Pelkään kuollakseni, että jos olekin ollut raskaana useamman kerran, jos kaikki poikkeavan näköiset vuodot ovatkin alkuraskauden keskenmenoja...! Näin ei varmastikaan ole, sillä olen myös monesti testannut negaa halutessani varmistaa asian. Mutta kuulostaako tuo vuoto teistä omituiselta? Nämäkin ovat tosiaan nyt jo toiset kuukautiset ku:n jälkeen ja aina vaan kamalan "epänormaalin" näköistä.
Kuten sanoin, en muista onko minulla ennen keskenmenoja ilmennyt hyytymiä veren seassa... näitä vaan tuntuu nyt tulevan turhan usein enkä enää osaa sanoa mikä on normaalia ja mikä ei. Kiertoni on myös yleensä aika tasainen, tosin nyt viimeiset ovat heittäneet pitkäksi parilla päivällä, muttei sekään niin tavatonta ole.
Olen tällä viikolla menossa vielä jälkitarkastukseen joten voin kysyä asiaa samalla. Mutta nämä on näitä kauhun hetkiä kun ekat menkkapäivät taas kerran meneillään ja muistuttavat kaikesta tuskasta. Oksettavaa koko homma, joka ennen oli niin luonnollinen asia. Tuntuu välillä, että enemmänkin pääni vaatisi hoitoa kun en pysty edes normaaleja kuukautisia nykyään kestämään...
Kiitos etukäteen vastauksista. Mainittakoon vielä, että mitään tulehdusta mulla ei pitäisi olla. Mulla oli juuri Flagyl-kuuri ja viime viikolla sain myös suun kautta lääkkeen hiivatulehdukseen. Kaikki pitäisi olla kunnossa...

Vastaukset 4
Vanhimmat
En usko että kyse on mistään vaarallisesta vaan maalaisjärjellä ajateltuna kyse voisi olla lähinnä siitä että kohdun limakalvo on ollut kovalla koetuksella ja saattaa kuukautisten aikaan irtoilla repaleina koska se limakalvohan on hyvin heikkoa tekoa nyt keskenmenon jälkeen. Vahvistuu siitä sitten ajan myötä jolloin vuotokin muuttuu normaaliksi ja hyytymät häviävät. Kun nyt vain malttaisit antaa kropan toipua kunnolla useampien kiertojen ajan ennen kuin alatte yrittämään uutta.
Moikka,
kiitos kannustuksesta, helpotti suuresti. :) Olen lukenut sinunkin kokemuksia näiltä palstoilta ja välitänkin pahoitteluni surullisen kokemuksesi johdosta. =( Tällaista tämä elämä on, eikä mitään mahda.
Me olimme jo aloittamassa tutkimukset kun tämä viimeisin episodi tapahtui, muuta ei ehditty kuin tutkia mies ja kaikki on tähän asti kunnossa. Minun pitäisi toipua nyt tammikuun alkuun asti ja tosiaan tällä viikolla on vielä ultra jälkitarkastuksena. Sitten lähdetään seuraamaan kiertoa jne ja tässä vaiheessa pitäisi kuulemma olla jo turvallista yrittää uudestaan.
Tuntuu vain, että tässä vaiheessa muhun on iskenyt täysi haluttomuus enää edes tulla raskaaksi. Lapsia haluan kyllä, mutten tiedä miten enää jaksan. Tuntuu, että kroppa kyllä kestää mutta pää ei. Ja juuri kun vihdoin pääsimme aloittamaan tutkimukset... sitten käy näin. Tokihan tässä meidän tahdilla eletään mutta jotenkin hävettää kun nyt saatiin rattaat kuitenkin pyörimään, sitten otankin takapakkia. Enkä ymmärrä miksi hysterisoin tästä vuodosta, kun raskauden mahdollisuuskin on ollut parin kk ajan todella minimaalinen - syystä etten enää halua ajatellakaan petipuuhia.
Mutta mutta, eiköhän se tästä. Olen tässä parhaani yrittänyt olla ajattelematta surullisia asioita, mutta nämä menkat taas laukaisivat jonkinasteisen masennuksen.
Tsemppiä sinulle ja kiitos vielä mukavasta vastauksestasi. :)
Kävin juuri lääkärissä kun km tapahtui pari viikkoa sitten, lääkäri sanoi että seuraavien kuukautisten aikaan saattaa tulla loput ulos jos sinne jää jotain ylimääräistä! Eli uskoisin että voi olla huoleti :)
Ikää on 42 ja nykyään kierto on lyhyempi kuin ennen, samoin vuotopäivien määrä, joka ennen oli vakiosti 6, on viimeiset kolme vuotta vaihdellut 2 - 5 päivän välillä.
Myös se mitä vuotona tulee, vaihtelee kovasti. Ehkä hormonitoiminta vaihtelee sullakin aika tavalla juuri tuossa vaiheessa, mutta ei tarvitse huolestua.
Yritä kaikesta huolimatta luottaa siihen että tulet raskaaksi ja saatte yhdessä ihania lapsia.