Maria3

Uskonnollinen vakaumus?

Ajattelin aloittaa tästä oman keskustelunsa, koska ajattelin tämän otsikon paremmin tavoittavan aiheesta tietävät.

Uskon Jumalaan kyllä sillä tavalla, mutta silti en ole kovin erityisen harras taikka uskonnollinen ihminen ja uskovainen siinä mielessä, missä sana "uskovainen" yleensä käsitetään. Uskonto ei juuri millään tavalla näy elämässäni. Kirkossa käyn yleensä kerran vuodessa Kauneimmissa joululauluissa. Sopisihan teologian opiskelu silti minulle? Tiedän, että siellä on ateistejakin, mutta olisi kivaa tietää, onko opiskelu enemmän tieteellistä vai kovinkin harrasta?
Uskonto on kuitenkin ollut aina lempiaineitani koulussa ja opettajan ura olisi haaveissani. Minua kiinnostaa kristinusko paljon ja myös muut uskonnot.
Erityisesti olen kiinnostunut eksegetiikasta ja kirkkohistoriasta. Sivuaineina haluaisin lukea esim. arkeologiaa ja historiaa. Myös maantieto ja psykologia kiinnostavat.

Tiedän silti teologian olevan oikea ala minulle, mutta tahtoisin kuulla muidenkin näkemyksiä aiheesta.

3

666

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maria3

      Eipä ollut kovin paljon järkeä, kun meni kentät väärinpäin eli otsikko ei nyt näy edes kokonaan...

    • tarvita

      Teologia on eräänlaista kulttuurin tutkimista, josta hartailu on tosi kaukana. Käsien ristimiset ja uskontunnustukset saat hoitaa muualla - ei ole kysymys kirkkokunnasta vaan TIEDEkunnasta. ;)

    • Tradeopiskelija, vielä josk...

      Opettajaksi tai tutkijaksi halajavan olisi mielestäni hyvä olla uskonnollismyönteinen. Siis pitää uskonto(j)a hyvänä asiana ja uskoa ehkä jollakin tavalla Jumalan olemassaoloon.

      Eri asia sitten papin työstä haaveilevat. Miun mielestä heidän pitäisi olla näitä ns. uskovaisia, jotta
      1. oppi pysyy puhtaana
      2. heidän työnsä olisi uskottavaa

      Oikeesti, voisitko puhua rippileiriläisille Tosi rakkaus odottaa -kampanjasta, jos itse olisit ollut useamman kanssa? Tietenkin papin pitää olla suvaitsevainen eri ihmisiä kohtaan, mutta omata samanlaiset arvot kirkon kanssa. Tämä on siis vain minun mielipiteeni.

      Itse haluaisin opiskella papiksi. Yläasteikäisestä revin kiitettäviä ja erinomaisia uskonnosta. Lukiossa valitsin teologian opintoja ajatellen uskonnot, pitkän matiikan, biologian, psykologian, filosofian ja kaikki terveystiedon valinnaiset kurssit. Sitten juuri kun hakuajat kouluihin alkoivat, alkoi lööpeissä olla kaikkia juttuja papeista. Yksi oli käyny alkossa ja toinen pettäny vaimoonsa toisen papin kanssa, kolmas oli sekaantunu lapseen. Ajattelin että entä jos mie en pysty elämään seurakuntalaisteni odotusten mukaan? Mitä jos mie en osaa olla tarpeeks esimerkillinen? Koin myös häpeää siitä, että olin maannu sillosen poikaystäväni, nykyisen kihlattuni kanssa. Hain siis lähes randomina kaupan alalle, koska siinäkin saa palvella ihmisiä.

      Tosin haaveilen edelleen papin tutkinnosta ja olen päättänyt sen suorittaa vielä. Ehkä pieni kasvaminen oli mulle paikallaan. Tää kaksi vuotta lukion jälkeen on vahvistanut, että mie kaipaan teologiseen tiedekuntaan. Aion kuitenkin ottaa tästä koulusta tutkinnon ulos. Sen jälkeenkin olisin vasta 22v naimisissa oleva nuori nainen (häät 1.12.2007) joten aikaa opiskeluun on vielä.

      Mutta siis kukkaruukusta taas siihen mistä alunperin oli kyse. Tänä päivänä on oikeesti vaan hyvä, jos opettaja pystyy olemaan opetuksessaan ns. neutraalilla linjalla, koska niin paljon ihmiset torjuvat uskonnollisuuten liittyviä asioita elämässään. Jos siis olet varma halustasi opiskella juuri teologiaa, niin anna palaa!!

      Hyvää kevättä:)!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe