Pakko auttaa, minulle nieleminen on todella vaikeata kanssa, oireet alkoivat ihan yhtä äkkiä, kun nielen tuntuu että ruoka jumittuu aina johonkin kohtaan kurkkua ja joutuu juoda paljon että se lähteemlimun/mehun kanssa aivan turha niellä kun niistä tulee paksua limaa jolloinm nieleminen entistä vaikeampaa, kahvin kanssa aamupala menee jotenkuten muuta en sitten päivällä voikkaan syödä paljoo, laihtumista on tapahtunut, tuntuu että kilpirauhasen kohdalta oli vähä aikaa sitten arka mutta arkuus katosi ja tuntuu että ruoka jää siihen ja kun juon niin tuntuu että joutuu nielemään 10 kertaa ennen kuin saan ne lopullisesti mahaan ja vatsakaan ei toimi normaalisti :(:( todella turhaa. olen 16-vuotias . ai niin ja tuntuu että imusolmukkeet leuan alapuolella on turvanneet, mikä neuvoksi :/ muutaman kerran mennyt niin että henki salpaantunut nielemisen jälkeen vähäksi aikaa sitten juon vettää niin mennyt pois, ja välillä on palan tuntúa. onko nämä vain nuoruuden vaivoja?
APUA
Oudosti oireleva
2429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi voi.. ehdottaisin nielutulehdusta syyksi oireisiisi. nielutulehduksenhan aiheuttaa sekä virus, että bakteeri, ja vain jälkimmäisessä tapauksessa oireita voidaan hoitaa antibiootein.
suosittelen ensimmäiseksi hakeutumaan lääkärin vastaanotolle, saat lähetteen laboratorioon, jossa suljetaan nieluviljelyllä pois streptokokin aiheuttaman bakteeritulehduksen mahdollisuus.
ei kannata arpoa kotona enempää, sillä hoitamattomana streptokokki A:n aiheuttama nielutulehdus, eli angiina, voi aiheuttaa ikäviä jälkitauteja.
jotta saat helpotettua elämääsi hetimiten, voit napata buranaa tai muuta särkylääkettä, joka lievittää oireita, eli kipua nielussa.
syömiseksi kannattaa valita ns. helpommin nieltäviä ruokia, kuten mietoja keittoja, jäätelöä, vanukasta. kylmä tekee sille tulehtuneelle nielulle ihan hyvää ja on syytä pitää huoli siitä, että jotain tulee syötyä. ennen kaikkea nesteen nauttiminen on tärkeää.
paranemista ja rauhallista joulun aikaa!
joo elikkä kun kävin viikko sitten lääkärissä otti nieluviljelyn ja kaikki pitäisi olla kunnossa, siis kipujahan nieltäessä ei ole tuntuu vain että joka ikinen murunen takertuu kilpirauhasen kohdalle, kilpirauhasern ylitoiminta tutkittu kaikki oli OK, sydän filmi kaikki oli OK, keuhkokuva kaikki oli OK