Tiesittekö vl:t

että sanat Jeesuksen nimessä ja veressä oivalsi itse J.Raattamaa ja hän aloitti sen, että ne sanat tulivat tavaksi. Eli ne sanat on vasta Raattamaalta. Kyllä kirkossa tietty papit ovat synninpäästöä antaneet ripittäytyjälle Jeesuksen käskyn mukaan tietyillä sanoilla. Luostarilaitosten kehittyessä tuli tavaksi rippi, ei se sitä ennen ole ollut tutkimusten mukaan yleistä kristillisessä historiassa.

"Jeesuksen nimessä ja veressä " sanat saivat siis alkunsa vasta 1800-luvulla. Ei Laestadiuskaan niitä käyttänyt, ja hän oli tavannut legendaarisen Lapin marian ennen kuin Raattamaa nuo sanat kehitti. Raattamaa kertoi nuo sanat Laestadiukselle ja yhdessä sopivat, että ne voidaan ottaa käyttöön.


Mutta mitä sanoja Maria opetti Laestadiukselle? Ei kai mitään erityisiä sanoja, koska Laestadius hyväksyi Raattamaan sanat ja Laestadius ei tarjonnut tilalle muita sanoja.
3340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tästä täällä on puhuttu jo moniin kertoihin, mutta laitetaan samat asiat uudelleen, koska kysymyksetkin ovat aina uudelleen samat
Syntien anteeksiantamuksesta Pyhässä Hengessä, on kysymys, ei sanamuoto ratkaise, mutta kuulijan usko siihen sanaan.
Niin opetti Jeesus ja niin opetti alkuseurakunta.
" Lutherkaan ei opeta, että herännyt ihminen (esimerkiksi temppelissä rukoileva publikaani) olisi jo vanhurskas. "Syntisi eivät sen tähden tule sinulle anteeksi annetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo (tai mies) paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat."

”Pyhän Paavalin opin mukaan on maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, Jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki eläväksi tekemisen ja pyhityksen kautta, jokapäiväisen syntien poishiomisen elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää.”
”Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s .o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; (Pyhän Hengen yhteydessä olevia) Heihin sinun tulee pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.”
Ihminen ei voi tulla autuaaksi yksinäisyydessä vaan Pyhä Henki käyttää välikappaleenaan jo Pyhän Hengen saaneita ihmisiä.
"Ja sellaisia ihmisiä täytyy aina olla maan päällä, vaikkei niitä olisi useampia kuin yksi tai kaksi.--- Sellaisia vanhoja on valitettavasti ainoastaan vähän, ja jotka eivät sitä ole, heidän ei pitäisi lukea itseänsä kristityiksi, eikä heitä pitäisi lohduttaakaan, ikään kuin he olisivat kristittyjä lörpöttelemällä heille paljoa syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen armosta, kuten antinomistit tekevät."
Luther vakuuttaa, että kristitylle on jätetty valta pidättää ja antaa anteeksi syntejä Herran nimessä:
"”Tämä voima on Herralta Kristukselta alkunsa saanut ja sitten meille ihmisille jäänyt, erinomattain niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, s. o. parannusta ja syntienn anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen julistamaan. Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osallisiksi voimastaan ja vallastaan. Tämä valta koskee omiatuntoja, niin että minä Jumalan sanan voimassa voin lausua tuomion, joka omantunnon sitoo, ja jota ei yksikään luontokappale pysty muuttamaan tai purkamaan, ei synti, ei maailma, eikä perkele; tämä on kristityn oikea valta. Tämä valta on meillä hänen jälkeensä jättämässään sanassa ja aivan yhtä voimakkaana meidän niitä lausuessamme, kuin jos hän itse vaeltaisi maan päällä ja lausuisi ne siinä majesteettisuudessa ja kunnian loistossa, joka hänellä nyt on. ja tämä on se voima, joka meillä on hänen ylösnousemisestaan ja taivaaseenastumisestaan. Tässä antaa hän meille vallan kuolettaa ja eläväksi tehdä, antaa perkeleelle ja ottaa perkeleeltä. --- Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti herroiksi, joille on viran puolesta annettu yhtä suuri valta ja voima kuin Kristuksella, Jumalan Pojalla itsellä oli. Koko maailman valta ja voima ei ole tämän rinnalla mitään, vaikka se ei ole maailman silmissä loistava, eikä valtana pidetä. Kuitenkaan ei se saa, eikä voi ulottua kauemmaksi kuin ainoastaan siihen Mikä Jumalan edessä sanotaan synniksi, niin että missä synti alkaa tai muuttuu toiseksi, siinä pitää tämän hallituksen alkaman ja muuttuman. Ja tälle hallitukselle alamaisia tulee kaiken olla, mikä maan päällä elää ja sanotaan ihmiseksi, olkoon suuri tai pieni, ei yksikään erotettuna. Sillä sen tähden hän sanoo, joille ”te annatte synnit anteeksi”. Näin ei siis kenenkään pidä pääsemän taivaaseen ja iankaikkiseen elämään, ellei hän saa sitä teiltä, s. o. teidän virkanne kautta."”
””Kristus ei sano: Mitä minä sidon ja päästän taivaassa, se on teidänkin sidottava ja päästettävä maan päällä, kuten harha-avaimen opettajat uskottelevat. Koska saisimme tietää, mitä Jumala sitoo tai päästää taivaassa? Emme koskaan, ja niin muodoin avaimet olisivat turhat, eikä niistä olisi mitään hyötyä. --- Vaan näin hän sanoo: Kun te sidotte ja päästätte maan päällä, niin tahdon minä samalla sitoa ja päästää taivaassa.. --- Mitä te sidotte ja päästätte (sanon minä), sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottu ja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni; minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat Yhdet ja samat avaimet, eikä kaksi eri avainta ---. Näin Kristus velvoittaa ja sitoo itsensä meidän työhömme.””

Koska se päästösana lausutaan ihmisen kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti. --- Juuri ne SAMAT AVAIMET, jotka on Kristuksella eikä kellään muulla, juuri NE hän antaa Pietarille., ikää kuin hän sanoisi: Mitä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne eivät ole taivaassa. Minä olen ”jättänyt ne alas maan päälle”.

Älä anna tässä johtaa itseäsi harhaan tuon farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat pettävät itsensä, nimittäin, kuinka muka ihminen voisi antaa anteeksi syntejä. --- Pysy sinä KRISTUKSEN SANOISSA ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin suullisen SANAN kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta tässä SANASSA., niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niin kuin he sanovat sisällistä anteeksiantamusta. "

Äänestä

Kyllä tämä on yksinkertainen totuus: Sananparsi "Jeesuksen nimessä ja veressä" otettiin lestadiolaisessa liikkeessä käyttöön vuonna 1848. Jos vl:t tämän kieltävät, he kieltävät oman historiansa.
Aluksi Laestadius hieman oudoksui Raattamaan käyttöönottamaa sananpartta, mutta hyväksyi sen lopulta.
"Jeesuksen nimessä ja veressä" vl-liikkeen tunnusmerkki. Sitä viljellään joka saarnassa. Ellei viljellä, saarnaaja saa nuhteet.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on jopa opetettu, että kyseinen sananparsi on evankeliumin ydin. Sittemmin käsitystä on hieman korjattu. Kyseinen sananparsi onkin evankeliumin ydintä.(vl:läinen, tarkista tämä partitiivi SRK:n omilta nettisivuilta, ethän sinä muuten sitä usko, vaan luulet että valehtelen)
SRK:n virallisen historiakäsityksen mukaan "nimessä ja veressä" sananpartta on viljelty vuolaana läpi historian ns. elävässä uskossa. Totuus kuitenkin on, että kyseistä sananpartta on työläs löytää kenenkään kirkkoisän tai merkittävän kirkonmiehen , mm. Lutherinkaan kirjoituksista. Jos sitä oikein kissojen ja koirien kanssa etsii, niin saattaa sanamuodon joskua löytääkin. Tämä riittää vl-uskovaiselle. Se todistaa, että evankeliumi on kierrellyt ja kaarrellut ympäri maapallon ja tullut aikojen lopulla tänne kylmään pohjolaan, jossa herran henki nyt lepää. Käsitys liittyy seurakunta- eli kirkko-oppii. Eksklusiivinen seurakuntaoppi onkin piirre, joka tekee vl-liikkeestä fundamentalistisen.

Äänestä
  • vl-sanontaan: Samankaltaisesta puheesta tai puheenparresta teidät Jumalan lapsiksi tunnetaan.
    Jotenkin noin se kai menee. Kaanaankieltä väliin, kuten uskomassa ja ymmärtämässä, niin jopa hengen veli/sisar erottuu muusta porukasta. Jopas aamenta vastaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tämän asian kirjoitti:

että sanat Jeesuksen nimessä ja veressä oivalsi itse J.Raattamaa ja hän aloitti sen, että ne sanat tulivat tavaksi. Eli ne sanat on vasta Raattamaalta. Kyllä kirkossa tietty papit ovat synninpäästöä antaneet ripittäytyjälle Jeesuksen käskyn mukaan tietyillä sanoilla. Luostarilaitosten kehittyessä tuli tavaksi rippi, ei se sitä ennen ole ollut tutkimusten mukaan yleistä kristillisessä historiassa.

"Jeesuksen nimessä ja veressä " sanat saivat siis alkunsa vasta 1800-luvulla. Ei Laestadiuskaan niitä käyttänyt, ja hän oli tavannut legendaarisen Lapin marian ennen kuin Raattamaa nuo sanat kehitti. Raattamaa kertoi nuo sanat Laestadiukselle ja yhdessä sopivat, että ne voidaan ottaa käyttöön.


Mutta mitä sanoja Maria opetti Laestadiukselle? Ei kai mitään erityisiä sanoja, koska Laestadius hyväksyi Raattamaan sanat ja Laestadius ei tarjonnut tilalle muita sanoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu