Onko kokemuksia levytetrasta?
Vastaukset 2
- fish KING
1. Kannattaa selvittää lajin oikeellisuus ennen kuin hankkii yhtäkään levytetraa. Myynissä on monia lajeja osaamattomien kauppiaiden käsissä.
Jotkut samanlaiset lajit voivat kasvaa jopa metrin halkaisijaltaan mutta hyvällä säkällä oikea Metynis argenteus on hieno kala laji erikoisuuksien havittelijoille joilla on mahdollisuus antaa näille piraijan omaisille kasvis syöjille oikean laatuiset vesi olosuhteet.
Aikuiset levytetrat saattavat syödä myös kalaa kasvien ohella joten onkin syytä pitää ne kylläisinä jatkuvasti, ettei sinulla ole huomenna tuhat litrainen seura akvaario tyhjillään kasveista ja pikku parvikaloista.
Sen kokoiseen akvaarioon nämä komeat kalat ehdottomasti kuuluvat. Kymmenen täys mittaisen levytetran parvi täyttää helposti tuonkin kokoisen akvaarion, nopeina uimareina ne syöksyilevät akvaarion päästä päähän pari metriä sekunnissa.
Ruoaksi siis salaatteja, kasviksia, kurkkua, pakaste katkoja, kuorettomia pakaste simpukoita, räkmix vegeä,yms. kasvis pitoista ruokaa jota nämä terävä hampaiset piraijoiden sukulaiset ahnaasti syövät porukassa.
Vesi vaatimukset on ne normaalit;
pH 7 paikkeille
kovuus pehmeähkö
lämpötila 25-27C paikkeilla.
Lontoon kielellä on tuosta kalasta vaikka mitä tietoa saatavilla, google vaan avuksi.- tetra
kiitos tiedoista!
Meillä on nyt ollut kuukauden päivät muutama levytetra. Tällähetkellä kaikki on hyvin, oltiin joulun aikaan pois kotoakin muutama päivä. Hyvin pärjäsivät lomaruan ja herneiden avulla. En pidä levytetroja ollenkaan niin vaikeina kaloina, kuin mitä netti antaa ymmärtää, kasvejakaan eivät ole vielä suuremmin syöneet, mutta en tiedä sitten kun ovat isompia yksilöitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561