SINNE MÄN

Parissa päivässä 800 e. Paffin pokeriin. Siinä on kyllä jotain epäilyttävää. Onkohan siellä Paffin omia pelaajia pelaamassa? Siis tarkoitan, että tietokonetta vastaan pitäisi pelata, joka valitsee piilossa olevat kortit sen perusteella, mitä itsellä on ja ottaa ne isot potit itselle. Perkele joka kerta hyvällä kädellä esim. täyskädellä häviää isommalle täyskädelle. Täytyy siinä jotain olla. Itsellä on peliriippuvuus. Se tuli viimeistään nyt selväksi. Joku aika tuossa oli, että tuntui hallitsevan homman, siis riippuvuuden, mutta parin isomman tappion jälkeen homma alkoi muistuttaa taas samalta kuin pahimpaan aikaan. Yksi veto on sisässä vielä, kun sitä ei voi peruuttaa (100 e, mahdollisuus voittaa 2200 eli hyvin epätodennäköistä), mutta sen jälkeen homma on loppu, kävi miten kävi. En enää ikinä palaa sinne. Se on PELIHELVETTI. Vielä on pankissa sen verran rahaa, että selviää pahimman yli, joten viimeistään nyt on pakko luovuttaa. Ai niin, ja tili on vielä Veikkauksellakin, joka pitää sulkea. Betssonin tili on jo suljettu. Hyvä niin! Nyt se on ohi! Sehän tässä pelottaa eniten, että pilaa muidenkin elämän tällä touhulla ennen pitkään. Minulla on kuitenkin hyvä työpaikka tiedossa koulutukseni ansiosta, joten täytyy nyt vain yrittää keskittyä siihen. Päivä kerrallaan. Jos jotain täytyy pelata, niin sitten tuota lattialla lojuvaa pleikkaria, siinähän ei mitään häviä.

Onko siellä muita samanhenkisiä kuulolla? Älkää istuko yksin hiljaisina, vaan antakaa kuulua itsestänne! Puhuminen auttaa.
143577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On se tiukassa. Nytkin, kun olin tulemassa tänne tekemään tätä lisäystä, kirjoitin automaattisesti kuin selkäytimestä Paffin osoitteen selaimeen. Merkki mistä? Lisäyksenä halusin kuitenkin kertoa, että monesti tänäänkin siirsin sen viimeisen rahan pelitilille, mutta eipä ollut viimeinen yksikään niistä ennen tuota kirjoitelmaani. Ensin 80, sitten 100 ja sitten turhautuneena ja ärsytettynä 200. Ja kaikki meni alta aikayksikön, vaikka välillä oli jopa voitolla. Itse asiassa silloin vain himo lisääntyi. Sielunkumppaneita? Tarvitsee vuorovaikutusta!

Nyt 2 tuntia kuivilla, siitä kai se lähtee.

Äänestä
  • Nyt on kaikki tilit suljettu! Useampi tunti jo takana pelaamattomuutta. Pikku hiljaa alkaa helpottaa. Seuraava pelko on nuo RAY:n mankelit. Niihinkin on joskus mennyt useampia satkuja päivässä. Ne pitäisi kyllä ihan oikeasti saada kasinoiden huomaan ja pois kaupoista, huoltoasemilta ym. Tästä pitäisi kyllä joku adressi järjestää ja lähettää asiaa hoitavalle ministerille tai itse asiassa kaikille päättäjille. Tietääkö joku, onko tällaista adressia koskaan järjestetty? Mutta asiaan palatakseni, niin toivotaan, että tästä tulee elämäni pisin putki, siis pelaamattomuutta.

    Äänestä

  • Anonym3 kirjoitti:

    Nyt on kaikki tilit suljettu! Useampi tunti jo takana pelaamattomuutta. Pikku hiljaa alkaa helpottaa. Seuraava pelko on nuo RAY:n mankelit. Niihinkin on joskus mennyt useampia satkuja päivässä. Ne pitäisi kyllä ihan oikeasti saada kasinoiden huomaan ja pois kaupoista, huoltoasemilta ym. Tästä pitäisi kyllä joku adressi järjestää ja lähettää asiaa hoitavalle ministerille tai itse asiassa kaikille päättäjille. Tietääkö joku, onko tällaista adressia koskaan järjestetty? Mutta asiaan palatakseni, niin toivotaan, että tästä tulee elämäni pisin putki, siis pelaamattomuutta.

    No mutta...mitäs jos vaikka hankkisit koiran? (Sitä on pakko kävelyttää tasaisin väliajoin ja saisit samalla liikuntaa, etkä pääsisi pelailemaan.)

    Tai lenkkeily ilman koiraa, sanaristikkojen tekeminen, shakin peluu (ei rahasta, vaan kavereiden kanssa), ...MIKÄ tahansa harrastus paitsi tuo rahasta pelaaminen!

    Et sinä niin itsekuriton voi olla! Ota itseäsi niskasta kiinni!

    Äänestä

  • jonsku. kirjoitti:

    taitaa olla autiolle saarelle muuttaminen. En voi hankkia koiraa, koska muut talouden asukit eivät halua. Lenkkeily taitaa olla tällaselle luuseriläskipaskalle vain haitaksi (polvet, nivelet ym.). Sanaristikkoja ei voi ikuisuuksia täyttää, kun tulee ikävystyminen ja väsy siihen hommaan. Kavereita minulla ei ole. Shakkipeli tietokoneelle löytyy, mutta sekin on pidemmän päälle tylsää touhua. Olen nyt tilapäisesti, pelitilit lopetettuani, korvannut peliriippuvuuden toisella, eli pleikkaririippuvuudella. Vähän niin kuin pain relocation -menetelmällä. Eli esim. jos on vaikka jalka kipeä, niin lyö päänsä johonkin, niin eipä ole enää se jalka kipeä, heh! Pitäisi keksiä jokin tai useampi muukin harrastus, totta turiset siinä. Taidanpa ottaa tavoitteekseni uuden polkupyörän hinnan keräämisen. Sen pitäisi kesäksi onnistua, jos pysyy pois peleistä. Vanha on jo niin lopussa. Lupaan päivittää tilannetta tänne, vaikka kukaan ei mitään kommentoisikaan. Kuitenkin lukijamääristä päätellen muutama muukin on samassa tilanteessa.

    Lainoja/velkoja minulla on tällä hetkellä vain opintolainat 8000-10000e. Ne saan todennäköisesti 1-2 vuodessa maksettua ja rahaa jää vielä elämiseenkin. Niiden aika ei kuitenkaan ole vasta kuin parin vuoden kuluttua. Vippejä ym. ei onneksi ole tullut otettua. Monet ovat varmasti tässä suhteessa vielä syvemmällä niiden korkeiden korkojen vuoksi. Opintolainoista varmaan yli puolet meni pelaamiseen. Minua pelottaakin nyt, että en ole vielä pohjia nähnyt ja tuohon summaan tulee 0 perään. Kiinni en ole oikeastaan koskaan kunnolla jäänyt, vaan olen aina jotenkin onnistunut sumplimaan tilanteen seuraavaan tiliin. Toivottavasti tämä kituuttaminen nyt loppuu ja voin joskus vielä nauraa tälle tilanteelle! Hirveät tärinät on vieläkin päällä, vaikka tappion jälkeen se vähän on hellittänytkin. Haluaisin nytkin vain mennä nukkumaan, jotta pelit eivät pyörisi koko ajan päässä. Perkele, jostakin 20 senttisestä tämäkin helvetti jälleen alkoi! Mikä siinä on, kun ihminen ei opi?

    Nyt kun jaksat itsekuria, opit nauttimaan aivan eri asioista. Itse kohta 12kk pelaamatta.

    Sen verran pienistä summista sulla vielä puhutaan, että ei niistä kannata imuroida hernepussia sieraimiin. Ihan hyvä kuitenkin että tiedostat jo nyt pelaamisen olevan sulle ongelma. Pokerissakin jos menee joka badbiitistä tilttiin, niin turpaanhan siinä tulee hyvin nopeesti.

    Pysy vaan poissa peleistä ja tsemii sulle.

    Äänestä

  • Ongelmaton Pelaaja kirjoitti:

    en mitenkään vähättele tätä ongelmaa, mutta tosiaan tuollaisista summista kyllä selviää. Muistaakseni avussa oli iso juttu peliriippuvuudesta ja siinä ilmeni erään riippuvaisen velat, jotka taisivat olla n. 40 000 €:n luokkaa. Ja tämä vasta sen jälkeen kun talo ja auto oli mennyt!!

    Äänestä

Ei niissä netti-pokereissa ole mitään epäilyttävää. Sen verran voin kumminkin sanoa, että taitamattomalla ei ole siellä mitään mahdollisuuksia kuin ehkä lyhytaikaiseen voittoon. Ja 90 prosenttia siellä pelaavista on niitä taitamattomia.

Pokerissa oikeasti pärjääminen vaatii teorian opiskelua, satatuhatta pelattua kättä ja lisäksi oikeanlaisen luonteen, joka muunmuassa minimoi tilttauksen riskin, ymmärtää bad beatin ja jopa useiden perättäisten bad beattien kuuluvan pelin luonteeseen.

Niin ja lisäksi se vaatii pelikassan luonteen ymmärryksen, sillä ei ole mitenkään harvinaista, että hyväkin pelaaja ottaa kuukauden aikana miinusmerkkisen tuloksen, joka ei kuitenkaan saisi tuhota rollia.

Äänestä
  • saitti se oli, niin omistajat pelasivat siellä muiden joukossa. Huijaus oli lähinnä sitä, että omistajat pelasivat samassa pöydässä useampaa kättä ja niissä oli vain pari oikeaa pelaajaa. Kun kilpailu kiristyy, niin ei tämä ole ollenkaan yllättävä kehityssuunta. Myös RAY:n pelit voidaan lukea laillistetun huijauksen lipun alle, mutta koska palvelun tarjoajana toimii valtio, se ei ole laitonta huijausta.

    Äänestä

  • en nyt muista mikä kirjoitti:

    saitti se oli, niin omistajat pelasivat siellä muiden joukossa. Huijaus oli lähinnä sitä, että omistajat pelasivat samassa pöydässä useampaa kättä ja niissä oli vain pari oikeaa pelaajaa. Kun kilpailu kiristyy, niin ei tämä ole ollenkaan yllättävä kehityssuunta. Myös RAY:n pelit voidaan lukea laillistetun huijauksen lipun alle, mutta koska palvelun tarjoajana toimii valtio, se ei ole laitonta huijausta.

    Osoittaa aivan vitullista typeryyttä saitin omistajilta. Kas kun pokerisaitin pito on varmaa rahaa kun kerran rake tuottaa.

    Ja käry käy jossain vaiheessa aina, kuten tuossakin. Käsien analysointi esim Poker Trackerilla paljastaa huijausyritykset aina. Ja vaikkei tuosta leivättömän pöydän ääreen joutuisi, niin pelaajat ryhtyvät karttamaan paikkaa, jolloin se ihan laillinen rake lakkaa juoksemasta.

    Äänestä

  • en nyt muista mikä kirjoitti:

    saitti se oli, niin omistajat pelasivat siellä muiden joukossa. Huijaus oli lähinnä sitä, että omistajat pelasivat samassa pöydässä useampaa kättä ja niissä oli vain pari oikeaa pelaajaa. Kun kilpailu kiristyy, niin ei tämä ole ollenkaan yllättävä kehityssuunta. Myös RAY:n pelit voidaan lukea laillistetun huijauksen lipun alle, mutta koska palvelun tarjoajana toimii valtio, se ei ole laitonta huijausta.

    on saitilta sama kuin ampuis itseään jalkaan.

    Äänestä

Luin pari ekaa viestiäsi ja kuulostaa liiankin tutulle. Olen nyt puolisen vuotta laittanut 200-500e kuussa peleihin. Välillä ollut voitolla ja päättänyt lopettaa siihen monta kertaa, mutta aina olen voitot pelannut ja seuraavana päivänä laittanut lisää rahaa pelitilille. Arvioisin pelanneeni ~2000e tässä puolen vuoden aikana.

Siihen asti pelaaminen meni hyvin kun pysyin hold'emissä. Siinä pysyin voitolla pitkällä aikavälillä, mutta jostain ihmeen syystä sain päähäni kokeilla nettikasinoa. Sinne on sitten blackjackiin ja arpoihin sun muihin laitettu kaikki rahat. Pahinta on voittaa alussa ja sitten hävitä rahat ja tämän jälkeen päättää ottaa omat takaisin laittamalla lisää rahaa tilille.. Näin on käynyt usemman kerran.

Alussa 20e häviäminen tuntui todella pahalta. 30 minuuttia sitten hävisin 150e ja en edes kiroillut. Alkaa olla aika huolestuttavaa. Muut pelitilini on jo kiinni, mutta expektin on auki. Sinne on visalaskua 700e nyt. Tuon kyllä pystyn maksamaan parissa kuukaudessa pois, mutta summa on pysynyt samana jo pari-kolme kuukautta.

Toiset on alkoholisteja ja minä peliholisti. Kyllä minä vielä otan itseäni niskasta kiinni. Pakko.

Visasta ei viitsisi kuitenkaan luopua eikä pokerin pelaamistakaan lopettaa, koska se on hauskaa ja siinä jää jopa voitolle. Mutta kai se on pakko pistää tili jäihin ja keksiä jotain muuta tekemistä. Puuh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonym3 kirjoitti:

Parissa päivässä 800 e. Paffin pokeriin. Siinä on kyllä jotain epäilyttävää. Onkohan siellä Paffin omia pelaajia pelaamassa? Siis tarkoitan, että tietokonetta vastaan pitäisi pelata, joka valitsee piilossa olevat kortit sen perusteella, mitä itsellä on ja ottaa ne isot potit itselle. Perkele joka kerta hyvällä kädellä esim. täyskädellä häviää isommalle täyskädelle. Täytyy siinä jotain olla. Itsellä on peliriippuvuus. Se tuli viimeistään nyt selväksi. Joku aika tuossa oli, että tuntui hallitsevan homman, siis riippuvuuden, mutta parin isomman tappion jälkeen homma alkoi muistuttaa taas samalta kuin pahimpaan aikaan. Yksi veto on sisässä vielä, kun sitä ei voi peruuttaa (100 e, mahdollisuus voittaa 2200 eli hyvin epätodennäköistä), mutta sen jälkeen homma on loppu, kävi miten kävi. En enää ikinä palaa sinne. Se on PELIHELVETTI. Vielä on pankissa sen verran rahaa, että selviää pahimman yli, joten viimeistään nyt on pakko luovuttaa. Ai niin, ja tili on vielä Veikkauksellakin, joka pitää sulkea. Betssonin tili on jo suljettu. Hyvä niin! Nyt se on ohi! Sehän tässä pelottaa eniten, että pilaa muidenkin elämän tällä touhulla ennen pitkään. Minulla on kuitenkin hyvä työpaikka tiedossa koulutukseni ansiosta, joten täytyy nyt vain yrittää keskittyä siihen. Päivä kerrallaan. Jos jotain täytyy pelata, niin sitten tuota lattialla lojuvaa pleikkaria, siinähän ei mitään häviä.

Onko siellä muita samanhenkisiä kuulolla? Älkää istuko yksin hiljaisina, vaan antakaa kuulua itsestänne! Puhuminen auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu