Olen istunut Sisäilmaseminaarissa kun Maija Perho itse ministerinä ollessaan oli avaamassa seminaarin tai jopa useita seminaareja. Hänellä on tainnut olla korvissaan silloin vaikkua, kun ei silloin kuullut homeongelmista mitään.
Eikä häntä kiinnostanut monen monet karvahattulähetystöt, vaikka kuinka hmehaitoista piipitettiin. Kovin on aika kullannut muistot.
Eikä häntä kiinnostanut monen monet karvahattulähetystöt, vaikka kuinka hmehaitoista piipitettiin. Kovin on aika kullannut muistot.
Vastaukset 1
Vanhimmat
evästänyt silloisen kauppa- ja teollisuusministerin (vuoden 1995 sos. ja terv. ministeri) keuhkotautispesialisti Sinikka Mönkäreen kanssa, että et kaikkea hölötä avajaispuheessasi. Vain astmasta voi puhua, ei mistään vakavammasta. Kaiken lisäksi Perhon puheen on kirjoittanut joku STM:n virkamiehistä.
Näissä sisäilmaseminaareissa vaiettiin täysin esim. allergisesta alveoliitista. Olen ollut näissä kaikissa sisäilmastoseminaareissa Dipolissa vuodesta 2001 lähtien.
Kyllä Maija Perho oli paljon enemmän kiinnostunut esim. TYHOSAn karvalakkilähetystöstä kuin silloinen peruspalveluministeri Osmo Soininvaara.
Pekka Nikkola
tutkiva homeallergikko