Novelli osa 1.

...kaikenlaista ohikulkijoiden heittämää törkyä ja roskaa. Mutta varsinainen yllätys odotti ojanpohjalla. Roosa huomasi tupsahtavansa suoraan pahanhajuisen, vanhalta viinalta ja pesemättömiltä vaatteilta lemahtavan miehen syliin. Ojanpohjalla kuorsaava mies havahtui tytön sinkoutuessa hänen päälleen.
Nolona ja pelästyksissään Roosa säntäsi ojanpiennarta ylös ja nosti potkulautansa maasta. Sitten hän, uteliaisuuttaan, katsoi ojanpohjalle. Selällään makaileva mies laittoi käden päänsä alle, otti paremman asennon ja virnisti leveästi, paljastaen rivin huonosti hoidettuja hampaita - välittömästi Roosan mieleen tuli hammaslääkärinä työskentelevä äiti, siinä olisi äidille työmaata.
- Taisi olla onni onnettomuudessa, mies myhäili.
- Niin, sanoi Roosa hiljaa, jotakin sanoakseen.
- Että putosit tällaisen vanhan raakin päälle ni ettet ittees loukannu, he.
Roosa siirteli jalkojaan ja mietti että olisi kait parempi lähteä jatkamaan matkaa. Mutta jotenkin ei osannut lähteä...
Mies nousi istumaan, ja kömpi sitten ojasta ylös Roosan viereen.
Jostain syystä Roosaa ei yhtään pelottanut. Mies vaikutti suorastaan leppoisalta, vaikka olikin tuollainen... omituinen puliukko...
Roosan vanhemmat olivat hyvin toimeentulevaa väkeä ja puhuivat aina kovin halveksivasti kaikenlaisista epäonnistujista ja yhteiskunnan pohjasakasta.
- Reino vaan, mies sanoi ja ojensi kätensä.
Roosa katsoi mustaan kouraan joka kiilsi ojanpohjan lietteestä.
Mies katsahti kouraansa nolona, pyyhkäisi takinkäänteeseen ja laittoi käden sitten taskuunsa.
- Älä minusta välitä, sanoi mies äkkiä jotenkin kovin alakuloisesti ja katsoi maahan.
- Mitä minä tässä, lapsia turhaan säikyttelen, mutisi ja kääntyi menemään pois.
Roosa tarttui miehen takkiin kiinni. - Hei, mä oon Roosa, mä aloitan ens viikolla koulun täällä, mä meen ekalle.
Roosa itsekin hämmästyi yllättävästä rohkeudestaan.
- Niin, sanoi mies. - Reino Ovaska, Palojoen ala-asteen entinen rehtori, poispotkittu. Hauska tutustua, nuori neiti.

Roosa jatkoi matkaa ja mietti kummallista tapaamista.
Tästä ei uskaltaisi kotona kertoa, vai uskaltaisiko?