Novelli osa 1.

sininen2kissa

ENSIMMÄINEN OSA. (Perustuu todellisiin tapahtumiin.)

Roosa ajoi potkulaudalla kouluun.
Hän oli muuttanut Palojoelle kolme viikkoa sitten, eikä vieläkään ollut tottunut asumaan siellä.
Hän ajoi hiekkatietä pitkin. Hän oli seitsemän vuotta vanha, eikä hänen äidillään ollut autoa. Auto oli isällä, joka oli töissä. Kauppa oli niin kaukana, että sinne menoon tarvittiin auto.
Hän joutuisi ajamaan potkulaudalla taksipysäkille, ja jatkamaan taksilla koululle, jolla oli huono maine. Opettajat kuulemma olivat surkeita.
Talvella olisi pilkkopimeää, sillä tien vieressä ei ollut valoja. Kesällä taloa piirittävät pellot olisivat kamala kokemus heinänuhaiselle Roosalle.
Hänellä ei ollut ystäviä täällä. Vain kesälomalla hänen serkkunsa tulisi asumaan naapuriin.
Ai miksi hän oli muuttanut tänne? No siksi, että isän isä halusi.
Silloin Roosa menetti tasapainonsa ja kaatui ojaan, jossa oli...

TOISET SAAVAT JATKAA TARINAA. EI PISSA-KAKKA -JUTTUJEN KERTOJILLE.

2

502

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • makulaari

      ...kaikenlaista ohikulkijoiden heittämää törkyä ja roskaa. Mutta varsinainen yllätys odotti ojanpohjalla. Roosa huomasi tupsahtavansa suoraan pahanhajuisen, vanhalta viinalta ja pesemättömiltä vaatteilta lemahtavan miehen syliin. Ojanpohjalla kuorsaava mies havahtui tytön sinkoutuessa hänen päälleen.
      Nolona ja pelästyksissään Roosa säntäsi ojanpiennarta ylös ja nosti potkulautansa maasta. Sitten hän, uteliaisuuttaan, katsoi ojanpohjalle. Selällään makaileva mies laittoi käden päänsä alle, otti paremman asennon ja virnisti leveästi, paljastaen rivin huonosti hoidettuja hampaita - välittömästi Roosan mieleen tuli hammaslääkärinä työskentelevä äiti, siinä olisi äidille työmaata.
      - Taisi olla onni onnettomuudessa, mies myhäili.
      - Niin, sanoi Roosa hiljaa, jotakin sanoakseen.
      - Että putosit tällaisen vanhan raakin päälle ni ettet ittees loukannu, he.
      Roosa siirteli jalkojaan ja mietti että olisi kait parempi lähteä jatkamaan matkaa. Mutta jotenkin ei osannut lähteä...
      Mies nousi istumaan, ja kömpi sitten ojasta ylös Roosan viereen.
      Jostain syystä Roosaa ei yhtään pelottanut. Mies vaikutti suorastaan leppoisalta, vaikka olikin tuollainen... omituinen puliukko...
      Roosan vanhemmat olivat hyvin toimeentulevaa väkeä ja puhuivat aina kovin halveksivasti kaikenlaisista epäonnistujista ja yhteiskunnan pohjasakasta.
      - Reino vaan, mies sanoi ja ojensi kätensä.
      Roosa katsoi mustaan kouraan joka kiilsi ojanpohjan lietteestä.
      Mies katsahti kouraansa nolona, pyyhkäisi takinkäänteeseen ja laittoi käden sitten taskuunsa.
      - Älä minusta välitä, sanoi mies äkkiä jotenkin kovin alakuloisesti ja katsoi maahan.
      - Mitä minä tässä, lapsia turhaan säikyttelen, mutisi ja kääntyi menemään pois.
      Roosa tarttui miehen takkiin kiinni. - Hei, mä oon Roosa, mä aloitan ens viikolla koulun täällä, mä meen ekalle.
      Roosa itsekin hämmästyi yllättävästä rohkeudestaan.
      - Niin, sanoi mies. - Reino Ovaska, Palojoen ala-asteen entinen rehtori, poispotkittu. Hauska tutustua, nuori neiti.

      Roosa jatkoi matkaa ja mietti kummallista tapaamista.
      Tästä ei uskaltaisi kotona kertoa, vai uskaltaisiko?

      • sininen2kissa

        novelli. Jatkajatka. Parempi kuin itse kirjoittamani novelli!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      230
      3368
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      59
      2877
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      26
      2492
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2471
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      76
      1973
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      85
      1869
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1832
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1825
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1672
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      69
      1013
    Aihe