Jumalat?

Sitä meille käsittämätöntä ja tavallisten aistiemme ulottumattomissa olevaa korkeinta energiaa, persoonaa, voimaa, johon on mahdollista saada yhteys ajatusten ja tunteiden välityksellä, ei voi omia mikään uskonto tai ihmisryhmä itselleen.

Hieman jumaluuksista ja niiden historiasta:

Kanaanilainen jumaluus, jotka tunnettiin Baalina ja hebrealainen jumaluus, joka tunnettiin Yahweh’na alkoivat kummatkin tiettävästi uransa myrskyn jumaluuksina. Myrsky ja sade olivatkin äärimmäisen tärkeitä asioita varhaisille Palestiinan (Filistean) alueen maanviljelijöille ja karjanhoitajille. Sen sijaan esim. egyptiläisille oli tärkeämpi auringon jumaluus, koska Niilin tulvien ajateltiin liittyvän auringon kiertoon.

Baal – sananmukaisesti ”omistaja” tai ”herra” – kehittyi edelleen luonnon Herraksi, joka hallitsi yhdessä puolisonsa Astarten kanssa; keskeistä uskonnossa oli hedelmällisyyden korostaminen. Tästä seurasi mm. sangen värikkäitä palvontamenoja. Koska jumalapariskunta nähtiin tällaisina luonnon ja sen voimien jumaluuksina, Baalin ja Astarten palvojilla ei ollut mitään sitä vastaan, etteivätkö kaikki muutkin olisi palvoneet heitä. Lähetystyötä he eivät tiettävästi kuitenkaan harrastaneet – mikä olisikin ollut epätavallista noina aikoina.

Sen sijaan Yahweh’sta tuli vähitellen eräänlainen historian jumaluus, joka johdatteli ensin ainoastaan omaa kansaansa, so. oli heimojumaluus. Vanhassa Testamentissa ei yleensä kielletä muiden jumalien olemassaoloa, joten varsinaisesta yksijumaluudesta ei siis tällöin vielä voitane puhua. Sen sijaan kyseessä oli nimenomaan Israelin kansan oma Jumala – tästä on peräisin ajatus Valitusta Kansasta, joka ei saanut palvoa muita jumalia. Muiden kansojen ei otaksuttu tai toivottu tässä vaiheessa palvovan Yahweh’a. Yahweh’n ajateltiin olevan mustasukkaisen muille jumalille ja Israelin kansa oli mustasukkainen omasta jumalastaan.

Myöhemmin Yahweh’n vallan ajateltiin kattavan koko maailman ja sen kaikkien kansojen historian. Tällöin alettiin ajatella, että Yahweh’n paikka on maailman yläpuolella (alun perin myrskyn jumaluutena hänen paikkansa olikin alun perin taivaalla – vrt. Vanha Testamentti: maininnat Herrasta, joka saapuu tuulispäässä) ja lopulta näkyvän maailman ulkopuolella. Tämän kehityksen universaaliksi jumaluudeksi on ajateltu alkaneen erityisesti Eliaalle omistetuissa profetioissa. Varsinaisesti universalisoituminen lienee kuitenkin tapahtunut hellenistisenä aikana eli n. v:sta 300 eaa. eteenpäin. Tällöin alettiin käyttää enenevässä määrin nimitystä elohim eli yleisnimeä jumala (sananmukaisesti jumalat – ilmaisu on monikollinen). Uudessa Testamentissa muutos on jo periaatteessa tapahtunut. Niinpä sekä juutalaiset hellenistisellä ajalla että ennen kaikkea kristityt myöhempinä aikoina harrastivat lähetystyötä.

Nimitys Allah on todennäköisesti peräisin arabian sanasta al-Ilah, joka tarkoittaa ”jumalaa”. Tämä taas lienee peräisin vanhoista seemiläisistä kielistä, joista säilyneissä kirjoituksissa esiintyy sana Il tai El, joka vastaa juutalaisten Yahweh’ia. Muhammed ja hänen seuraajansa käyttivät siis sitä olennaisesti samassa merkityksessä kuin saman ajan juutalaiset ja kristityt. He siis ymmärsivät Allahilla universaalia jumaluutta, joka johtaa tuonpuolisesta koko maailman historiaa. Uskontohistoriallisesti voidaan siis sanoa, että islam lähti liikkeelle jo olemassaolevasta monoteismista eli yksijumalaisuudesta, mutta hylkäsi kristinuskon päähaarojen tuolloin (siis 600-luvulla jKr.) omaksuman varsin monimutkaisen kolminaisuusopin. Islamin taustalla on myös Arabiassa esiintynyt (mahdollisesti hellenistisiin vaikutuksiin liittynyt) monoteismi, jolla ei liene kuitenkaan ollut merkittävää asemaa ennen Muhammedia.