Kysymys

kenen puheesta kyseinen mielenkiintoinen katkelma? ..."Toinen uskonnollisista valtaliikkeistämme, joka on saanut nimensä Lapin herättäjän Laestadiuksen mukaan ja jonka tunnen kotini perinnöstä, vaikuttaa kenties syntyseutunsa jylhän luonnon ja kovien elämänehtojen muovaamien ihmisten karumman henkisen rakenteen vuoksi jyrkemmältä ja ankarammalta. Lähtökohtana on kuitenkin koko ajan vakaumus siitä, että meidän Jumalamme on jumalattomien vapahtaja ja että vain anteeksi saanut ihminen on vapaa ihminen."...
3235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kekkosen ajatuksia.

Äänestä
  • oli. Mielenkiintoista mietettä.

    Äänestä

kekkonen oli omassa elämässään kaukana lestadiolaisuudesta.

Tuossa Sunnuntaisuomalaisessa oli vasta kirjoitus, kuinka Kekkosta täytyi lääkärin piikillä rauhoittaa idän junamatkan aikana, kun nuo alkoholihöyryt pitivät miehen levottomana.

Kekkosen naisjututhan olivat Vanhastakin rajumpia, joten kyllä sitäkin syntiä kertyi.

Rumiakin Kekkonen puhui, tunnetuin lause taisi olla "saatanan tunarit"

Kuitenkin vl-liikkeessä Kekkosta on pidetty läheisenä henkilönä, joka aina muisti laittaa tervehdyksensä suviseuroihin.

Taitava poliitikko pystyi keräämään ääniä jokaisesta mahdollisesta "lähteestä" kauniilla juhlapuheilla. Kekkonenhan oli etevä pakinoitsija aikoinaan.

Kyllähän meistä kaikki tietäävät miten kaukana juhlapuheet on käytännön tasosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvaako joku kirjoitti:

kenen puheesta kyseinen mielenkiintoinen katkelma? ..."Toinen uskonnollisista valtaliikkeistämme, joka on saanut nimensä Lapin herättäjän Laestadiuksen mukaan ja jonka tunnen kotini perinnöstä, vaikuttaa kenties syntyseutunsa jylhän luonnon ja kovien elämänehtojen muovaamien ihmisten karumman henkisen rakenteen vuoksi jyrkemmältä ja ankarammalta. Lähtökohtana on kuitenkin koko ajan vakaumus siitä, että meidän Jumalamme on jumalattomien vapahtaja ja että vain anteeksi saanut ihminen on vapaa ihminen."...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu