Olen miettinyt, että rakentaisin pitkästä tavarasta elementit valmiiksi. Tarkoitan elementeillä runkoa, höyrysulkua, eristeitä, tuulensuojalevyä ja ikkunoita. Sitten vaan pystytys samoin kuin talotehtaittenkin pakettien kohdalla. Ei tarvitsisi sateessa nikkaroida niin kauan ja muutenkin rakentamista voisi tehdä pikku hiljaa talven mittaan.
Runkoelementtien teko itse
6
1257
Vastaukset
- rakennat
saareen ja viet elementit keväällä jäiden sulamisen jälkeen.
Eli unohda koko juttu, talven työstä säästät korkeintaan 2000 euroa. - aika turhaa hommaa.
Aiheutuu niistä "kotitekoisista vapaalla kädellä" tehdyistä elementeistä enemmän haittaa kuin hyötyä.
- kannattaako?
Olen käynyt kahdella talotehtaalla eikä siellä ole näkynyt jigejä muuta kuin kattoristikoiden teossa.
- honkkarin naulapyssy ja
kannattaako? kirjoitti:
Olen käynyt kahdella talotehtaalla eikä siellä ole näkynyt jigejä muuta kuin kattoristikoiden teossa.
kompura, pitävät itseään varteenotettavana talotehtaana Suomessa. Tekevät niitä yksilöllisiä laatutuotteita edullisesti ;)
- muuta tekemistä
ja varmasti homman osaat, voi kannattaa hyvinkin.
Vaati hyvän suojaisan tilan, takuulla suoran, tarpeeksi suuren pöydän, mielellään pystyvän kaverin apumieheksi.
Ja ennenkaikkea: Tarvitset elementtikaaviot.
Jos kaaviot on kunnolliset, kyllä ne elementit saa tehtyä, jos on rakentamisesta kärryillä.
Toinen asia on tietysti se, että ne elementit täytyy sittten pystyä varastoimaan, nostamaan paikoilleen ja kiinnittämäänkin vielä suoraan.
Tässä tullaan siihen kysymykseen, kuinka suuria elementtejä tehdään. - nikkaroija
Mielenkiinotoinen ajatus olisi tehdä elementit itse. Onko kellään kokemusta/vinkkejä itse elementtien teosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po673835Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162705Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242634Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441856- 251636
- 1221397
- 1271339
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811337Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901299Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin911281