Amaryllis kukki ja nyt kukat on kuihtuneet. Pitääkö ne nypsiä pois siitä vai leikata koko varsi vai odottaa että ne kuihtuneet kukat putoaa itsekseen?
amarylliksen
hoito...
2179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
leikannut kukkineen kukan varren poikki niin läheltä sipulia kuin mahdollista (vahingoittamatta muut osaa kukast). Jos onni käy saattaa samasta sipulista nousta vielä toinen kukka.
Jos ei pikapuoliin toista alkua ala näkyä, niin ei muuta kuin koko kukka roskiin. Ei noista ruokakaupan kympin amarylliksistä (eikä niistä kukkakaupan kalliimmistakaan) saa enää uusia kukkia kuin tosi osaaja.
Toki kannattaa säästää kukkasipulit vielä kukinnan jälkeenkin! Senkun leikkaa kukkineet kukkavarret pois, jatkaa kastelua, antaa lehtien kasvaa ja lannoittaa keväästä syksyyn noin kerran viikossa. Syys-lokakuussa sitten kastelu lopetetaan niin kauaksi aikaa, että lehdet kuivuvat ruskeiksi (ainakin kuukausi kuivana) ja lepoajan jälkeen sipulit istutetaan uuteen multaan. Näillä konsteilla olen tähän mennessä saanut halvat amaryllikset kukkimaan jo kolmena vuonna, enkä ole mikään hortonomi, ihan vaan amatööriviherpeukalo :)