Toivottavasti et tulkinnut viestistäni mitään rivien välistä, koska siellä ei todellakaan ollut mitään. Tunteeni ja ajatukseni eivät sinne mahtuisi enkä saa niistä itsekään selkoa. Halusin vain päättää tämän asiallisesti ja kertoa, että asioilla on ollut merkitystä. Tuntuu oudolta, että siitä on niin vähän aikaa kun niin paljon on tapahtunut.
En ole enää vihainen mutta ehkä pettynyt. En sinuun, koska tiedän syysi, enkä paljon itseenikään, koska en ole voinut muuta enkä juuri mitään jää katumaan. En vaan halua rikkoa itseäni enempää enkä jaksa sitä ajattelemattomuutta.
Kiitos, että vastasit, vaikka viestisi olikin juuri niin välttelevä ja persoonaton kuin odottaa voi. Olet edennyt niin kuin pitääkin. Niin minäkin, vaikkei se tosiasioita ja tapahtunutta muutakaan. Sanoisin jopa hyvästit, mutta olen oppinut, ettei se kannata.
Tässä biisi, joka soi mielessäni aikojemme alussa. Taitaa päteä vieläkin.
"I go liquid when you come around
I know
I go solid but don't get me wrong
Yes i go
I love to watch you when you mess around
With my mind
I'm pathetic but only this time
Who knows?
And I say...
It's no more a secret
I go solid, i go liquid
Oh me...
if it's the love that we live for how come I didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out
Forget the love 'n' get back in the line
Yourself
Try to accept the place where you belong
You belong
I love to teach you though you already know
This time
Stay in touch if you're planning to go
Below
And I say...
It's no more a secret
I go solid, I go liquid
oh me...
if it's the love that we live for how come i didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out"
En ole enää vihainen mutta ehkä pettynyt. En sinuun, koska tiedän syysi, enkä paljon itseenikään, koska en ole voinut muuta enkä juuri mitään jää katumaan. En vaan halua rikkoa itseäni enempää enkä jaksa sitä ajattelemattomuutta.
Kiitos, että vastasit, vaikka viestisi olikin juuri niin välttelevä ja persoonaton kuin odottaa voi. Olet edennyt niin kuin pitääkin. Niin minäkin, vaikkei se tosiasioita ja tapahtunutta muutakaan. Sanoisin jopa hyvästit, mutta olen oppinut, ettei se kannata.
Tässä biisi, joka soi mielessäni aikojemme alussa. Taitaa päteä vieläkin.
"I go liquid when you come around
I know
I go solid but don't get me wrong
Yes i go
I love to watch you when you mess around
With my mind
I'm pathetic but only this time
Who knows?
And I say...
It's no more a secret
I go solid, i go liquid
Oh me...
if it's the love that we live for how come I didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out
Forget the love 'n' get back in the line
Yourself
Try to accept the place where you belong
You belong
I love to teach you though you already know
This time
Stay in touch if you're planning to go
Below
And I say...
It's no more a secret
I go solid, I go liquid
oh me...
if it's the love that we live for how come i didn't know?
Show me an easy way out
Show me an easy way out"
Vastaukset 16
Vanhimmat
sun, ja tulen aina olemaan sitä mieltä.
että olisin vastannut sulle jotain enemmän. jotain muuta. mutta onhan se kannettava vastuu valinnoistaan, niin mun omista kuin niistäkin joita itse teit. kunnioitan sun tahtoa, olemalla jotain muuta kuin mitä olisin halunnut olla.
kaikki tapahtui niin nopeasti, että vieläkään en ymmärrä mistään mitään. mutta kyllähän sen meistä kumpikin tietää, mitä liialla ajattelulla saa aikaan. niinpä mä yritän vaan olla ja antaa virran viedä. kiitos sun, enemmän omana itsenäni. vahvempana ja kovempana. liika herkkyys on syvälle haudattu ja päällä tuhat kiloa kiveä.
mutta tahdon silti sun tietävän. mä tiesin. ja tiedän yhä. että olisit ollut mulle jotain enemmän.
kirjoitin tän sulle joskus. ei tarvetta lukea rivien välistä, siinä on kaikki. (suo anteeksi sen synkkyys, silloin kävin vielä läpi kaikkia niitä tunteita...)
if happy endings were for real
if happy endings were real
those kinds like in the fifties movies
i would wait by my window for eternity
to hear your steps approaching
coming closer and closer
'till finaly i could fly to your arms
and we'd never again be apart
if happy endings were real
you'd someday wake up to find
i was the right one, all the time
and you'd run to search me
to find me waiting for you
and forever to each other we'd be true
there is no such thing as a happy end
it was just me, wanting to pretend
that someday it would be alright
i would have you in my arms again
and would hold you so tight
and never ever let you go
the time has come for me to go
again down the lonesome road
the theather is closed and the lights gone down
in this god forsaken town
of false hopes and lost dreams
some things are just not ment to be
i will shut down the love i feel
confess, give in and go back to real
bury the memories six feet under
again down the lonesome road i wonder
without a dream or a guiding light
i sold my soul to the devil tonight
give in to a life without warmth or a soul
beat down my feelings until they're cold
seddle for less and believe that is all
there ever was for me to know
no-one, here for me to love me so
happy endings aren't for real
they are only make believe
vielä kerran siis, hyvästi.
ei vaan sanon että haluan sut, ja tulen sut saamaan, sä veit liian ison palan musta. aion saada sen takaisin.
kas tässä, ole hyvä
*ojentaa*
vielä saada sut.
mä aion saada sut.... ja tää on mun elämä. ei kenenkään muun.
tiedän, että hän ei olisi noin vastannut.
good night, don't let the bed bugs bite.
niin ku luulet. MÄ saan sut.
että tää oli mulle. En kylläkään ollut hän joka tämän ketjun aloitti, mutta silti...
Älä hukkaa sitä herkkyyttäsi mihinkään kivimuurin sisään, äläkä ainakaan liikaa koveta itseäsi... Sä tiedät, että mun ajatukset on täysin samanlaisia sun ajatustesi kanssa ja tiedät et sulla on aina se sun ikioma paikkasi mun sydämessä ja sille paikalle ei pääse kukaan muu.
Sä olit, olet ja tulet olemaan mulle aina tärkein ja rakas :) Ja oon siitä ikuisesti kiitollinen että saatiin toisemme niin pitkäksi aikaa kuin se oli mahdollista.
_____
Toivottavasti käyt vielä lukemassa
Anteeksi.
Se oli kaikista tärkein, mutta vaati ihan oman tilansa täältä.
toki valintasi ja sen miksi näin on tässä(kin) tilanteessa parempi. Teet nyt ja aina niin kuin tahdot ja niin pitääkin. Vastuun voin kuitenkin kantaa vain omista valinnoistani, jotka ovat enemmän itsesuojelua kuin sydämen ääni. En voi valehdella itselleni, että kaikki olisi kuin ennen. Mikään ja kukaan muu ei vaan saa tuntemaan niin paljon. Ehkä se on hyväkin asia.
Jätit paljon tarkoituksella kertomatta, mutta enpä itsekään pahemmin selittele. Eniten jää vaivaamaan kuinka paljon ja mitä sinulle on tapahtuneesta kerrottu ja mitä siitä ajattelet. Lähteä voi aina mutta hyvästien aika vasta kun kaikki on loppu.
"You change the sound of my name
A moment of truth that I saw in your face
It hurts inside, a moment this vile
That you brought alive
All the roads lead back to you
Give me something to return to
In your heart
I fear nothing but to leave here
Without you for life
We were left in this world for each other
But I can't run from the fate
I've been fighting for so long
You made me who I am
Until the dawn of time I have...
...walked alone
You tie up a storm
When all hope was lost
But time revolves
I have to let go
One never meant to be
Give me something to return to in your heart
I fear nothing but to leave here
Without you for life
We were left in this world for eachother
But I can't run from the fate I've been fighting for so long
Give me something to return to in your heart
I fear nothing but to leave here
Without you for life
Give me something to return to in your heart
I fear nothing but to leave here
Without you for life
We were left in this world for eachother
But I can't run from the fate I've been fighting for so long
We were left in this world for eachother
I can't run from the fate I've been fighting for so long"
nyt kun luen uudestaan näitä tän ketjun alle kertyneitä viestejä, en ole ollenkaan varma siitä, että alkuperäinen viesti oli mulle tarkoitettu. mut mitäpä siitä, se vaan osui jotenkin niin sopivasti. oli pakko laittaa joku vastaus, sen uhallakin että menee väärälle henkilölle. niin kuin mä luulen, että nyt kävi. näyttää olevan muitakin samankaltaisessa tilanteessa, sitä jotenkin unohtaa muun maailman ja tuntuu, että on yksin murheinensa.
mun kohdalla tilanne on kuitenkin se, että mun on sanottava ne hyväiset. mä olen sanonut ne (liian) monesti ennenkin, vaan jotenkin aina löytänyt itseni aina uudestaan miettimästä ja muistelemasta kaikkea tapahtunutta. mun itseni takia, mun on pakko sanoa ne jälleen. ja oikeasti toivon, että tää on todella se viimeinen kerta. koska jokainen kerta kun mä palaan miettimään, mä tajuan yhä syvemmin sen, mitä menetin, mitä en saanut kokea, mitä en saanut tuntea. vaikka tunsinkin paljon ja tunnen edelleen. se etten saa sitä enää kokea... se on pieni kuolema.
enkä mä tahdo enää kuolla sisältä, kantaa tätä mustaa murhetta ja kipua mukanani. mä tahdon elää, ulkona, tuolla jossain. ottaa maailman ja sen tuoman vastaan avoimin silmin ja tuntein.
siksi siis mun osalta tän on oltava lopullisesti ohi. en voi jäädä odottamaan, että ehkä joskus.. koska pelkään, että jos jään... herään jonain päivänä huomaamaan, että olen tuhlannut elämäni turhaan odottamiseen. siltikin, että tiedän rakastavani. loppuun asti.
sinuun sidottu
sitein tahtoa vahvemmin
tuntein tuhansin
moniulotteisin
hitsattu
poltettu
sinuun kiinni
ohuella langalla
paksulla nauhalla
köydellä ihoa raiskaavalla
kahleilla sielua painavilla
koukuin satuttavin
hiljaa hivuttaen
itsesi upotit lihaani
veresi minun vereeni
sielu sielusta
ja minä annoin periksi
silkasta halusta
alati kiinni sinussa
ajatusten voimalla
tai niistä riipumatta
en tahdo vastaan taistella
rakastan sinua
kohtaloa
ei karkuun juosta
edes siivin sinusta en pääse
enkä tahdokaan
kipuani haluan
ei tule toista
joka voisi minut näin omistaa
sinun, sielusta sydämeen
mielestä tunteeseen
vain sinun
ei ole muuta
kuin totuus
minuakin, mä rakastan sua, mulla on ikävä, haluan sut tänne, olen koko ajan halunnut. En sano hyvästi, en ikinä, en luovuta, ikinä.
..ihana...kuin minun tunteeni erääseen mieheen..:(Voimia sinulle elämääsi..
olla se, jolle nuo lauseet kirjoitit, mutta niin kovin samanlaiset ovat ajatukseni ja tunteeni. On vaan pakko repiä itsensä kokonaan irti...
tiedät sen!!!!!!!!!!!!! mä tarviin sua, just elämässäni, etkö tajua???? en pääse eteenpäin.