Stinna!

Moi!
Mä avasin nyt uuden keskustelun, ettei tarvii koko ajan kaivaa tuolta ihan perältä näitä juttuja. :)
Kysyit 4D-ultrasta. Kyllä ollaan ajateltu mennä. Ensin oli ajatuksena mennä jo ennen joulua, jotta olis saatu antaa tuleville isovanhemmille joululahjaksi dvd-kuvaa vauvasta, mutta sitten ajateltiin, että ei kannata maksaa vielä kun se ei ole niin paljoa vauvan näköinen. Odotetaan siis tuonne rakenne-ultraan ja sen jlk mennään 4d:hen. Siinä voi samalla varmistaa vauvan sukupuolen kun ainakaan täällä Helsingissä ne eivät kättärillä suostu kertomaan missään vaiheessa mitään. Kumpaa sukupuolta sä muuten toivot tai millainen olo sulla on ollut? Olen netistä käynyt katsomassa 4d-kuvia eri ikäisistä vauvoista ja ihania kyllä ovat. Ei haittaa vaikka vähän maksaakin. :)
Hysteriaa olen yrittänyt välttää. Syön siis karkkia jms ihan hyvällä omallatunnolla. Ainoat herkut jotka olen jättänyt suosiolla väliin, ovat tuorejuustot ja graavilohi. Light-mehuista sun muista katson, että ovat sallittuja makeuttajia. Lakua ja salmiakkia olen syönyt ihan terkkarin käskystä alhaiseen verenpaineeseen. Tänään töissä mittasin ja hyvin on noussut(107/72). Mun mielestä tietynlainen hysteria raskauden aikana on typerää. Tekee taatusti huonompaa vauvalle murehtia päivittäin syömistään kuin syödä vahingossa yksi siivu maksamakkaraa. Varsinkin kun mä murehdin jo valmiiksi kaikenlaista. Tuollaista ruokamurhetta en millään viitsisi lisäksi enää ottaa kantaakseni. Vieläkö sä harkitset muuten niitä gesslein-vaunuja ja oletko kuullut niistä mitään hyvää/huonoa? Ai niin ja sitä piti kysyä, että paljonko sulla on paino nyt noussut? Kun mä en tiedä, onko se mun vajaa kolme kiloa paljon vai normaalia. Mun painoindeksi oli ennen raskautta 20 ja olen joskus laihduttanut 14kg. En todellakaan haluaisi tarkoituksella hankkia itselleni kymmeniä kiloja ylimääräistä jos vaan jotenkin voi välttää.
Vastailemisiin! :)

P.S
Oletko käynyt keskustelemassa vauva-lehden sivuilla? Siellä on kesäkuisille oma ryhmä, joissa paljolti saa vertaistukea. Kannattaa käydä katsastamassa. Mä olen siellä nimimerkillä odessa79. :)
5391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiva kun hoksasit huudella mua nimellä =) arvaa? mies sen bongas, kun odotus sivu oli jäänyt auki, kun menin ruokaa laittaan ni se huuteli täältä, että ooks lukenu tätä "stinna" juttua sulle? se tietää että olen nim.Stinna =)
En tiiä olisinko itse heti huomannu. Näin se kannattaa tehdä!

Mistä sää oot löytäny niitä 4d sivuja, kerro osote? Määkin voisin mennä katsomaan. Määkin mietin, että odotetaan se rakennu uä ja sitten varaan ajan =)

Tiiäkkö, mää ihmettelin aluks kun kaikki kysyy "Kumpi olo mulla on"..siis pojasta vai tytöstä, en ymmärtäny miten voi olla jompi kumpi olo..pelkkiä poika unia näin alussa, mutta en siis uniin usko, niin en aattele sen olevan poika olo. Mutta nyt vkon sisällä mulle on ruvennu tuleen "selkee" olo..ihan hassua! en tiiä mistä se tulee, mut ompahan vaan..ja poika olo mulla on! Entä sulla? Kumpikin on toivottuja, mutta pojalle olisi nimikin jo mietitty ;)
Ootteko te miettiny nimiä? VARMASTI OLETTE!

Määkin olen sitä syömishysteriaa pyrkinyt välttää, syön kans karkkia ym mitä tekee mieli. Muutenkanaa en ole erityisesti kalan ystävä varsinkaan graavin niin ei haittaa ettei sitä saa syödä. Maksa tuotteita olen välttänyt, niitä olisin muuten varmasti syönyt. Tuorejuustoakin olen joskus kylässä hipaissu leivälle, en siitäkään pulttia ole ottanut. Kyllä ne täällä suomessa yleensä kylmässä on kaiken aikaa eikä kaverit pitänyt kauaa avattuna j.kaapissa, ni uskalsin.
Mielummin juon ihan tavis kolaa, enkä mtn liht tuotteita. Mutta limpsa ei oo mulle houkutus, en muutenkaan sitä juurikaan juo.

hampurilaisilla on tullu käytyä tavallista useemmin nyt!! Sen ois loputtava, kun se on suolasta..ja mulla verenpaine kuitenkin ihan normaali..joskus hiukan kohalla, perintätekijöistä..

Kävin nyt tänään ekan kerran katseleen vauvan vaunuja, siellä ei ollut gessleinejä =( mutta parhaimmat siellä oli Hartanit, mistä siis itse tykkäsin..mutta ne gessleinit haluan vielä testata. yks kaverin kaveri kehui niitä hirveesti ja on kova vaunufriikki =) kyselen siltä lisää jahka saan siihen yhteyden..kerron sitten sulle.
Mitä sää pidät tärkeenä vaunuissa, mistä itse tykkäät?
Meillä ehdottomasti täytyy olla se "taitto" aisa, millä saa siis korkeutta säädettyä, mulla ja miehellä on niin paljon pituus eroa. Haluun mielummin sen taitettavan kun sen stetoskooppisen, koska se on kätevämpi bussissa. ( työskentelen lasten ja vauvojen kanssa joten mulla on hiiirrveeeesti kokemusta sadoista eri vaunuista, tiedän siis mitä ominaisuuksia haluan ja mitä en)
Sitten haluan sen heitto aisan, että saa työnnettyä molemmista suunnista, edestä ja takaa.
Olen kallistunut pehmeän kopan puolelle, kuomu on myös tärkeä juttu, sen täytyy sujuvasti tulla todella eteen eikä saa jäädä taakse puoli tiehen.
Säilytys tila vaunujen alla, sekin sais olla hyvä, mutta tingin siitä tarpeen mukaan.
Tietysti autoon sen ois hyvä sopia, ettei tarvi autoo alkaa vaihtaan..mutta matkarattaathan sitten joskus on ostettava.
Niin joo ja yhdistelmä vaunut niiden tulee olla, että saa pidempi aikasen käytön.
Renkaista en vielä tiedä sanoa...mulle värikin on aika tärkee..

Kysyit painoa..ei ollut viimeksi neuvola käynnillä (josta n.2-3vkoa) noussut vielä yhtään..laskenut hiukan. Mutta olen hyvin normaali painoinen eli ei huolta. Olen voinut vaan niin huonosti, että vauva on imenyt kaiken ja syöminen on ollut tukalaa, olen kuitenkin syönyt..se vaan on imenyt tosi paljon! Mää kun olen lihovaa tyyppiä jos en katso mitä syön ja vaikka nyt en ole katsonut vaan syönyt sitä mitä saa alas niin ei ole noussut vaikka maha onkin iso ja luulis painoa tulleen!
Mutta luulen että nyt on noussut..on sellanen olo..ylihuomenna sen kuulee =) mää kerron sitten!

Voisin tulla vauva-lehden sivuillekin, kiitos vinkistä! =)

Kirjoittele taasen!

-S

Äänestä

mää kirjoitan sulle nyt uudelleen =)
kirjauduin sinne vauvalehti sivullekin ja sinne suljettuun keskusteluun mikä mainittiin siellä.
Käytkö paljon siellä vauvalehti sivulla?
Pääsetkö sää kuinka koneelle?

Itse pääsen päivittäin koneelle.

Kysyinkös jo sulta sitä, että onko sulle tullut sitä linea negraa vai nigraa kumpi nyt onkaan, eli siis sitä tummaa viiva navan alle? Tai onko muille lukijoille tullut missä vaiheessa se vaiko ollenkaan?
Mullei ole tullut, mutta hento karvavana siihen on tullut..hassua! Onneksi vaaleahkoa..

Miten nännin pihat, ovatko tummuneet? Mulla on ja verisuonet todella näkyvissä rinnoissa. Kyllä ne varmaan tostakin vielä tummuu, mutta ovat tummemmat kuin ennen.
Aristaako sua rinnat muuten?
Mua on aristanut oikeestaan ovulaatiosta asti..eli kaiken aikaa. JOinakin päivinä vähemmän, siihen on jo tottunut.

Kirjoittele kun kerkeet! =)

Äänestä
  • Mä käyn päivittäin lukemassa vauva-lehdessä ja täällä, mut nyt tosiaan on ne muutto- ja joulutouhut niin päällä, etten paljoakaan ole ehtinyt vastailemaan. :(
    Mulle ei onneksi ole tullut sitä linea negraa. Mun mielestä se on lähinnä ruma, varsinkin oikein tummana. Mut eipä sille mitään voi, jos sellainen alkaa tuohon mahaan ilmestyä. :)
    Nännipihat ovat tummuneet ja itsekin juuri pari päivää sitten kiinnitin huomiota verisuoniin. Näytin ihan joltain mutanttininjalta. Hih. Myös mulla rintoihin sattuu varsinkin öisin, kun vaihtaa asentoa, mut olen aikalailla jo tottunut siihen. En kylläkään osaa sanoa, onko kivut vähentyneet vai itse tottunut ainaiseen kipuun.
    Mulla on muuten ollut muutamana päivänä aivan älyttömän kovia liitoskipuja. Aina kun nousen sängystä tai tuolilta tuolta haaroista/lantiosta viiltää oikein ikävästi. Onko sulla näitä myös?
    Mä muuten tunsin kunnolla liikkeitä eilen!!!
    Aivan ihanaa. Katselin sitä mtv3:n dokkaria: elämän synty(vai mikä se nyt oli) ja itkin liikutuksesta koko ohjelman alun. Sitten siinä lohduttomassa tilassani, Milli päätti potkaista oikein kunnolla mua vatsan oikealle puolelle. Hämmennyin niin, et aloin hekottaa hysteerisesti. Myöhemmin illalla unta odotellessani tuli toinen yhtä voimakas ja muutamia kevyitä hipaisuja. Olen siis melkoisen varma, et oli juuri potkuja. Tänään metrossa tunsin myös pari vaimeaa. :) Nyt on olo toisaalta ihanan helpottunut. Vähän tosin pelkään, että on sittenkin vain jotain ilmaa mahassa. Tuskin kylläkään, kun on alkanut ennemminkin ummetusta olemaan.
    Mites teidän joulusuunnitelmat?
    Me ei nyt mennä vanhempien luokse jouluksi, kuin vasta tapanina. Aatto ollaan yhden ystäväpariskunnan luona täällä Helsingissä. He ovatkin sitten ainoita, jotka eivät vielä tiedä. Tuskin kyllä kauaa salaisuudeksi jää, kun näkevät mun mahan. Se vain senkun kasvaa... :)

    Nyt alkaa silmää uni painaa. Kirjoitellaan taas!

    Äänestä

  • la 2.6.2007 kirjoitti:

    Mä käyn päivittäin lukemassa vauva-lehdessä ja täällä, mut nyt tosiaan on ne muutto- ja joulutouhut niin päällä, etten paljoakaan ole ehtinyt vastailemaan. :(
    Mulle ei onneksi ole tullut sitä linea negraa. Mun mielestä se on lähinnä ruma, varsinkin oikein tummana. Mut eipä sille mitään voi, jos sellainen alkaa tuohon mahaan ilmestyä. :)
    Nännipihat ovat tummuneet ja itsekin juuri pari päivää sitten kiinnitin huomiota verisuoniin. Näytin ihan joltain mutanttininjalta. Hih. Myös mulla rintoihin sattuu varsinkin öisin, kun vaihtaa asentoa, mut olen aikalailla jo tottunut siihen. En kylläkään osaa sanoa, onko kivut vähentyneet vai itse tottunut ainaiseen kipuun.
    Mulla on muuten ollut muutamana päivänä aivan älyttömän kovia liitoskipuja. Aina kun nousen sängystä tai tuolilta tuolta haaroista/lantiosta viiltää oikein ikävästi. Onko sulla näitä myös?
    Mä muuten tunsin kunnolla liikkeitä eilen!!!
    Aivan ihanaa. Katselin sitä mtv3:n dokkaria: elämän synty(vai mikä se nyt oli) ja itkin liikutuksesta koko ohjelman alun. Sitten siinä lohduttomassa tilassani, Milli päätti potkaista oikein kunnolla mua vatsan oikealle puolelle. Hämmennyin niin, et aloin hekottaa hysteerisesti. Myöhemmin illalla unta odotellessani tuli toinen yhtä voimakas ja muutamia kevyitä hipaisuja. Olen siis melkoisen varma, et oli juuri potkuja. Tänään metrossa tunsin myös pari vaimeaa. :) Nyt on olo toisaalta ihanan helpottunut. Vähän tosin pelkään, että on sittenkin vain jotain ilmaa mahassa. Tuskin kylläkään, kun on alkanut ennemminkin ummetusta olemaan.
    Mites teidän joulusuunnitelmat?
    Me ei nyt mennä vanhempien luokse jouluksi, kuin vasta tapanina. Aatto ollaan yhden ystäväpariskunnan luona täällä Helsingissä. He ovatkin sitten ainoita, jotka eivät vielä tiedä. Tuskin kyllä kauaa salaisuudeksi jää, kun näkevät mun mahan. Se vain senkun kasvaa... :)

    Nyt alkaa silmää uni painaa. Kirjoitellaan taas!

    Ihana ilma siellä! Mieli on hyvä, loma alkanut (2viikkoa) Käytiin kävelemässä vajaan tunnin lenkki meidän ja äidin koiran kanssa (on meillä hoidossa).
    Ai että...
    Meni aamupalan syöminen myöhäseksi vaikka jugurttia pikkasen söinkin ennen kuin lähdettiin, mutta sitten meinas oksennus tulla kun sisälle päästiin. Onneksi helpotti sitten.
    Mulla oli taas aamusta päänsärkyä =( mää en kestä.. kun panadol ei auta. Eilen neuvolassa taas siitä puhuin ja ens kerralla lääkäri sit vissiin määrää vahvempia jtn mitä voi syödä..kun en mielellään lääkkeitä ottaisi.

    Niin joo..ja sitten..mää joudun sokerirasituskokeeseen, virtsassa oli glukoosia! =( arvasin jotenkin..vaikkei mulla ole koskaan ollut ongelmia verensokerin kanssa. Kyllä raskaus niin kehoa muuttaa! Menen parin vkon päästä siihen kokeeseen. Ja rakennu uä on muistaakseni 19.1.

    Kyllä ne liikkeitä oli sulla!! hiiih, ihanaa eikö? On tosi hassua, että meidän Nuppi ei hievahdakaan kun mies pistää kätensä masulle..ei sitten koskaan. Kun ottaa käden pois niin sit kyllä alkaa sen taas.

    Joo nyt on ollut taas niitä vihlontoja useemmin. Ne oli lähes poissa tuossa jonkin aikaa, kun alussahan niitä oli aikas lailla.

    En muista kirjoitinko sulle jo, että tuli toissapäivänä ja eilen "maitoa" rinnoista hih =) eihän se maitoa ole, mutta sitä jtn nestettä kuitenkin, hassua sekin!
    Kyllä niin paljon tapahtuu, mitä ihmetellä saattaa.

    niin siis oletteko muuttamassa? nyt on mennyt jotain ohi ihan totaalisesti =)

    kirjoittelemisiin!

    Äänestä

  • Stinna kirjoitti:

    heissulivei!
    Mä olen aaaiiivaan puhki! Muutto vihdoin suht ohi. Kuudeksi tunniksi oltiin varattu peräkärry autoon ja koko aika meni laatikoita raahatessa. Selkä paukkui(mulla on sellainen vanha vamma siinä) ja ihme oli ettei supistanut lainkaan. Tietysti yritin vältellä painavimpia bokseja. Kumma kun sitä tavaraa aina kertyy nurkkiin.
    Niin, siis luovuin nyt sit siitä mun pienestä 27 neliön asunnosta, jota olen halunnut pitää, koska on niin lähellä mun työpaikkaa. Mä olen töissä pienellä 11-paikkaisella suljetulla dementiaosastolla ja teen siis vuorotyötä. Iltavuorosta kun on seuraavaksi aamuun meno, olen oikein mielelläni jäänyt omaan asuntoon yöksi, kun tänne miehen asunnolle kestää siirtymisissä melkein tunti. Nyt kuitenkin kun Milli tuli alulle, oli vähän pakkokin luopua tuosta kakkosasunnosta, että oltais edes jotenkin säädyllinen perhe. :)
    Voi harmi. Tosi kurja kuulla tuosta sun päänsärystä. Voin kuvitella kun itsellä on ollut joskus todella rajuja migreenikohtauksia. Yksi kohtaus kestää aina sen kolme päivää ja tosiaan mikään panadol ei tosiaankaan auta. Mulla on kuitenkin ollut suhteellisen vähän niitä näin raskausaikana. Ja vielä olit glukoosia saanut virtsaan. Voi ei. Toivotaan, että rasituskoe on kuitenkin hyvissä rajoissa niin ettei tarvitsisi kovin rajulle ruokavalionmuutokselle ryhtyä. Mä olen toistaiseksi onnistunut välttämään sen. Testailen kyllä pissaani noin kerran viikossa myös töissä, koska syön aika paljon sokeria ja ehkä jonkun verran rasvaakin.
    Eilen milli potkaisi niin lujaa että tunsin käteen vatsanpeitteen nousevan yhdestä kohtaa. Mies kun laittoi käden samaan kohtaan, niin tunsin Millin potkaisevan taas, mutta mies ei osannut tunnistaa sitä samalla tapaa. Luuli tunteneensa mun sykkeen. :)
    Tänään en ole ainuttakaan liikettä tuntenut muuton jlk, mutta uskoisin, että myös Milli on aivan puhki.Nukkuu luultavasti. Kun mullakin on sellainen junan alle jääneen olo.
    Ai, sulle on alkanut esimaitoa nousta rintoihin. Hassua. Onkohan se merkkinä siitä, että maitoa riittää reilusti imettämiseen? Mulla ei vielä mitään. :( Mutta taidan muutenkin mennä vähän jälkijunassa suhun verrattuna, kun liikkeetkin tunsit niin aikaisin. :)
    En muista olenko kysynyt, mutta oliko teillä kauankin yritystä takana Nupin kanssa?

    Onko sulla muuten sähköpostia? Olisi kiva rupatella jatkossakin ilman että joutuu aina etsimään näiltä keskustelupalstoilta... :) Vai mitä mieltä olet? Vertaistuki kunniaan.
    Mun spostiosoite on [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

la 2.6.2007 kirjoitti:

Moi!
Mä avasin nyt uuden keskustelun, ettei tarvii koko ajan kaivaa tuolta ihan perältä näitä juttuja. :)
Kysyit 4D-ultrasta. Kyllä ollaan ajateltu mennä. Ensin oli ajatuksena mennä jo ennen joulua, jotta olis saatu antaa tuleville isovanhemmille joululahjaksi dvd-kuvaa vauvasta, mutta sitten ajateltiin, että ei kannata maksaa vielä kun se ei ole niin paljoa vauvan näköinen. Odotetaan siis tuonne rakenne-ultraan ja sen jlk mennään 4d:hen. Siinä voi samalla varmistaa vauvan sukupuolen kun ainakaan täällä Helsingissä ne eivät kättärillä suostu kertomaan missään vaiheessa mitään. Kumpaa sukupuolta sä muuten toivot tai millainen olo sulla on ollut? Olen netistä käynyt katsomassa 4d-kuvia eri ikäisistä vauvoista ja ihania kyllä ovat. Ei haittaa vaikka vähän maksaakin. :)
Hysteriaa olen yrittänyt välttää. Syön siis karkkia jms ihan hyvällä omallatunnolla. Ainoat herkut jotka olen jättänyt suosiolla väliin, ovat tuorejuustot ja graavilohi. Light-mehuista sun muista katson, että ovat sallittuja makeuttajia. Lakua ja salmiakkia olen syönyt ihan terkkarin käskystä alhaiseen verenpaineeseen. Tänään töissä mittasin ja hyvin on noussut(107/72). Mun mielestä tietynlainen hysteria raskauden aikana on typerää. Tekee taatusti huonompaa vauvalle murehtia päivittäin syömistään kuin syödä vahingossa yksi siivu maksamakkaraa. Varsinkin kun mä murehdin jo valmiiksi kaikenlaista. Tuollaista ruokamurhetta en millään viitsisi lisäksi enää ottaa kantaakseni. Vieläkö sä harkitset muuten niitä gesslein-vaunuja ja oletko kuullut niistä mitään hyvää/huonoa? Ai niin ja sitä piti kysyä, että paljonko sulla on paino nyt noussut? Kun mä en tiedä, onko se mun vajaa kolme kiloa paljon vai normaalia. Mun painoindeksi oli ennen raskautta 20 ja olen joskus laihduttanut 14kg. En todellakaan haluaisi tarkoituksella hankkia itselleni kymmeniä kiloja ylimääräistä jos vaan jotenkin voi välttää.
Vastailemisiin! :)

P.S
Oletko käynyt keskustelemassa vauva-lehden sivuilla? Siellä on kesäkuisille oma ryhmä, joissa paljolti saa vertaistukea. Kannattaa käydä katsastamassa. Mä olen siellä nimimerkillä odessa79. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu