Rakastunut varattuun naiseen

että ei ole varattu, niin sitten sulla on kyllä päässä joku nappi mikä pitäis kääntää.

Voisinpa auttaa mä en vaan ole mikään hirveen hyvä neuvomaan tässä. Mä olen itse käyny ihan saman läpi. Mä olen itsekin joskus kirjottanu tänne ihan vastaavaa.

Pari juttua mä haluan sulle sanoa. Ensinnäkin oletko sä kertonu sille miltä susta tuntuu? Sun kannattaa kertos sille, vaikka tiedätkin sen olevan varattu. Siis ihan sun itsesi takia. Et sä menetä siinä mitään ja todennäkösesti sun on edes vähän helpompi ola kun olet kertonu sille miten tunnet. Tuskin juuri kukaan pahastuu, jos joku tulee kertomaan, että on siihen ihastunu tai rakastunu. Jos joku siitä ottaa itseensä niin sitten se ei ole niiden tunteiden arvonen. Eli mä uskon sen kyllä ymmärtävän sua. Se kun kerrot tunteista myös selvittää asioita sun ja sen välillä, eikäö sitten mitään painamaan. Sitäpaitsi on ehkä parempi jutella sen kanssa asiat selväksi kuin se, että se huomaisi itse että jotain on tekeillä. Silläkin on sitten varmasti vähemmän vaivaantunut olo. Siis kun kyllähän ihastuneesta tai rakastuneesta näkee sen, että siitä on kyse. Sen näkee, ellei ole ihan umpisokea. Mä itse en tienny, että se johon rakastuin oli varattu, sin sen kuulla vasta kun kerroin sille. Se kyllä satutti mua pahasti kun kuulin et se oli varattu, mutta silti mä en kadu sitä että kerroin. Mä tekisin sen uudestaan jos olisin siinä tilanteessa.

Kannattaa jutella myls kaverien kanssa ja kertoo niille tuosta. Ei ole hyvä jäädä yksin tuon tunteen kanssa. Siinä käy helposti niin, että masentuu ihan täysin. Se vaara on toki olemassa muutenkin, mutta kaverit voi ainakin vähän auttaa. ja piristää sua. Jo se, että saa puhua jollekin auttaa. Sitä ei kannata pitää vaan sisällään että susta tuntuu tolta. En myöskään kannata jäädä vaan yksin istuun kotia, vaan lähteöä kaverien mukaan edes yrittää pitää hauskaa. On hyvä jos keksii edes hetkeksi muut ajteltavaa, kyllä niitä yksin valvottuja onnettomia öitä on muutenkin ihan liikaa tossa tilanteessa.

Mä en väitä, että toi olis nyt mikään ihmekeino, jolla se onneton olo katois tai että pytysit unohtaan sen että oot siihen rakastunu. Mutta ainakin se helpottaa vähän. Kun mä itse kävin samaa läpi, niin kavereista oli paljon apua. Onneksi mulla on hyviä kavereita jotka jakso kuunnella, vaikka taisivatkin vähän kyllästyä mun ainaseen höpinään. Mä olin pahimmillaan ihan hajalla, sydän aivan riekaleiksi revittynä ja pahemman kerran amsentunu, mutta kavereiden avulla siitä jotenkin selvisi. Jos kavereita ei olis ollu, en tiedä miten siinä olis käyny.

Kolmas neuvo on se, että jos tää, josta oot kiinnostunu, on onnellisesti yhdessä jonkun toisen kanssa ja haluaa olla sen kanssa. Niin älä mene siihen väliin, vaikka se kuinka tuntus vaikeelta. Jos oikeesti välität siitä niin älä missään nimessä lähde sotkemaan sen seurustelua. Jos oikeesti on rakastunu johonki, niin se on tärkeempi että se toinen on onnellinen kun että itse olis. Tilanne olis ihan toinen, jos se ei olis varattu, mutta koska sä tiedät sen olevan , älä mene väliin. Sä et saavuta sillä mitään, että hajotat sen seurustelun. Ainut mitä siitä seuraa on, että siihen sattuu. Ja se saattaa vaan kääntää sulle selkänsä. Jos kerrot sille tunteistas, niin tee selväksi että et yritä sotkea sen seurustelua.

Niin vaikeeta kun se tuntuukin, niin yks tapa helpottaa sun omaa tilannetta vois olla se, että ottaa etäisyyttä. Siinä tulee ikävä toista helposti, mutta se on loppujenlopuksi kuitenkin parempi kun nähdä jatkuvasti ja saada aina muistutus siitä et "oon rakastunu tohon mutten vois sitä saada.". Mä tiedän sen kokemuksesta kuinka raastavaa on nähdä jatkuvasti sitä johon on rakastunu, ja aina tuntea itsensä kolmanneksi pyöräksi kokoajan.. Se repii ihan kauheasti, tiedän sen. Siksi on ehkä parempi ottaa vähän etäisyyttä. Vaikka se tunne ja ikävä ei helposti katoakaan, niin ainakin se jokapäivänen elämä on pikkasen helpompaa kun ei näe jatkuvasti.

Yleensä sanotaan, että aika tekee tehtävänsä, mut se vähän riippuu. Sitä tunnetta ei välttämättä ihan niin vaan unohda, mutta ainakin sen se aika tekee, että siihen tilanteeseen tottuu ennemmin tai myöhemmin. Ennemmin tai myöhemmin sitä omaa elämää pystyy jatkaa, vaikka se toinen kummitteliskin mielessä välillä.

Mä itse en enää usko siihen, että aika mun itseni kohdalla tekis ihan täysin tehtävänsä. Nyt on menny jo vuosia kun on edes nähty, mutta mä en ole unohtanu sitä miltä musta tuntu, ikävä vaivaa aina välillä ja tuntuu et olis kiva edes tietää miten sillä on menny. Aina joskus se ilmestyy uniinkin vaikkei heräillä ollessa ajatteliskaan koko juttua. Edelleenkään ei ole osunu kohdalle ketään jonka kohdalla olis tuntunu samalta.

Mutta silti se, kun ei olla pitkään aikaan nähty eikä edes juteltu, niin se on tehny jokapäiväsestä elämästä helpompaa. Mun oli aikanaan pakko ottaa etäisyyttä, mä en enää kestäny sitä tunnetta mikä tuli kun nähtiin koululla joka päivä ja meinattiin päätyä samaan työpaikkaanki

Ei se ihan niin mene, että poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta ainakin se loppupeleissä auttaa edes hiukan. Mä en nyt todellakaan tarkota sitä, että pitäs katkasta välit, mutta etäsyyden ottaminen ehkä auttaa elämään sitä omaa elämää.

Musta itsestä tuntuu aina välillä että ois tosiaan kiva edes kuulla miten sillä on menny, kiv jutella sen kaa. Mut mä myönnän, että pelkään sitä mahdollista tunnekuohua mikä siitä vois tuula. Mä itse olenkin päättäny, että en enää ota yhteyttä. Ehkä nähdään joskus vielä jossain...

Toivottavasti sä selviit tosta, koeta jaksaa kyllä se aurinko vielä paistaa jonain päivänä vaikka nyt näyttäskin toiselta.

Voisinpa auttaa mä en vaan ole mikään hirveen hyvä neuvomaan tässä. Mä olen itse käyny ihan saman läpi. Mä olen itsekin joskus kirjottanu tänne ihan vastaavaa.

Pari juttua mä haluan sulle sanoa. Ensinnäkin oletko sä kertonu sille miltä susta tuntuu? Sun kannattaa kertos sille, vaikka tiedätkin sen olevan varattu. Siis ihan sun itsesi takia. Et sä menetä siinä mitään ja todennäkösesti sun on edes vähän helpompi ola kun olet kertonu sille miten tunnet. Tuskin juuri kukaan pahastuu, jos joku tulee kertomaan, että on siihen ihastunu tai rakastunu. Jos joku siitä ottaa itseensä niin sitten se ei ole niiden tunteiden arvonen. Eli mä uskon sen kyllä ymmärtävän sua. Se kun kerrot tunteista myös selvittää asioita sun ja sen välillä, eikäö sitten mitään painamaan. Sitäpaitsi on ehkä parempi jutella sen kanssa asiat selväksi kuin se, että se huomaisi itse että jotain on tekeillä. Silläkin on sitten varmasti vähemmän vaivaantunut olo. Siis kun kyllähän ihastuneesta tai rakastuneesta näkee sen, että siitä on kyse. Sen näkee, ellei ole ihan umpisokea. Mä itse en tienny, että se johon rakastuin oli varattu, sin sen kuulla vasta kun kerroin sille. Se kyllä satutti mua pahasti kun kuulin et se oli varattu, mutta silti mä en kadu sitä että kerroin. Mä tekisin sen uudestaan jos olisin siinä tilanteessa.

Kannattaa jutella myls kaverien kanssa ja kertoo niille tuosta. Ei ole hyvä jäädä yksin tuon tunteen kanssa. Siinä käy helposti niin, että masentuu ihan täysin. Se vaara on toki olemassa muutenkin, mutta kaverit voi ainakin vähän auttaa. ja piristää sua. Jo se, että saa puhua jollekin auttaa. Sitä ei kannata pitää vaan sisällään että susta tuntuu tolta. En myöskään kannata jäädä vaan yksin istuun kotia, vaan lähteöä kaverien mukaan edes yrittää pitää hauskaa. On hyvä jos keksii edes hetkeksi muut ajteltavaa, kyllä niitä yksin valvottuja onnettomia öitä on muutenkin ihan liikaa tossa tilanteessa.

Mä en väitä, että toi olis nyt mikään ihmekeino, jolla se onneton olo katois tai että pytysit unohtaan sen että oot siihen rakastunu. Mutta ainakin se helpottaa vähän. Kun mä itse kävin samaa läpi, niin kavereista oli paljon apua. Onneksi mulla on hyviä kavereita jotka jakso kuunnella, vaikka taisivatkin vähän kyllästyä mun ainaseen höpinään. Mä olin pahimmillaan ihan hajalla, sydän aivan riekaleiksi revittynä ja pahemman kerran amsentunu, mutta kavereiden avulla siitä jotenkin selvisi. Jos kavereita ei olis ollu, en tiedä miten siinä olis käyny.

Kolmas neuvo on se, että jos tää, josta oot kiinnostunu, on onnellisesti yhdessä jonkun toisen kanssa ja haluaa olla sen kanssa. Niin älä mene siihen väliin, vaikka se kuinka tuntus vaikeelta. Jos oikeesti välität siitä niin älä missään nimessä lähde sotkemaan sen seurustelua. Jos oikeesti on rakastunu johonki, niin se on tärkeempi että se toinen on onnellinen kun että itse olis. Tilanne olis ihan toinen, jos se ei olis varattu, mutta koska sä tiedät sen olevan , älä mene väliin. Sä et saavuta sillä mitään, että hajotat sen seurustelun. Ainut mitä siitä seuraa on, että siihen sattuu. Ja se saattaa vaan kääntää sulle selkänsä. Jos kerrot sille tunteistas, niin tee selväksi että et yritä sotkea sen seurustelua.

Niin vaikeeta kun se tuntuukin, niin yks tapa helpottaa sun omaa tilannetta vois olla se, että ottaa etäisyyttä. Siinä tulee ikävä toista helposti, mutta se on loppujenlopuksi kuitenkin parempi kun nähdä jatkuvasti ja saada aina muistutus siitä et "oon rakastunu tohon mutten vois sitä saada.". Mä tiedän sen kokemuksesta kuinka raastavaa on nähdä jatkuvasti sitä johon on rakastunu, ja aina tuntea itsensä kolmanneksi pyöräksi kokoajan.. Se repii ihan kauheasti, tiedän sen. Siksi on ehkä parempi ottaa vähän etäisyyttä. Vaikka se tunne ja ikävä ei helposti katoakaan, niin ainakin se jokapäivänen elämä on pikkasen helpompaa kun ei näe jatkuvasti.

Yleensä sanotaan, että aika tekee tehtävänsä, mut se vähän riippuu. Sitä tunnetta ei välttämättä ihan niin vaan unohda, mutta ainakin sen se aika tekee, että siihen tilanteeseen tottuu ennemmin tai myöhemmin. Ennemmin tai myöhemmin sitä omaa elämää pystyy jatkaa, vaikka se toinen kummitteliskin mielessä välillä.

Mä itse en enää usko siihen, että aika mun itseni kohdalla tekis ihan täysin tehtävänsä. Nyt on menny jo vuosia kun on edes nähty, mutta mä en ole unohtanu sitä miltä musta tuntu, ikävä vaivaa aina välillä ja tuntuu et olis kiva edes tietää miten sillä on menny. Aina joskus se ilmestyy uniinkin vaikkei heräillä ollessa ajatteliskaan koko juttua. Edelleenkään ei ole osunu kohdalle ketään jonka kohdalla olis tuntunu samalta.

Mutta silti se, kun ei olla pitkään aikaan nähty eikä edes juteltu, niin se on tehny jokapäiväsestä elämästä helpompaa. Mun oli aikanaan pakko ottaa etäisyyttä, mä en enää kestäny sitä tunnetta mikä tuli kun nähtiin koululla joka päivä ja meinattiin päätyä samaan työpaikkaanki

Ei se ihan niin mene, että poissa silmistä, poissa mielestä. Mutta ainakin se loppupeleissä auttaa edes hiukan. Mä en nyt todellakaan tarkota sitä, että pitäs katkasta välit, mutta etäsyyden ottaminen ehkä auttaa elämään sitä omaa elämää.

Musta itsestä tuntuu aina välillä että ois tosiaan kiva edes kuulla miten sillä on menny, kiv jutella sen kaa. Mut mä myönnän, että pelkään sitä mahdollista tunnekuohua mikä siitä vois tuula. Mä itse olenkin päättäny, että en enää ota yhteyttä. Ehkä nähdään joskus vielä jossain...

Toivottavasti sä selviit tosta, koeta jaksaa kyllä se aurinko vielä paistaa jonain päivänä vaikka nyt näyttäskin toiselta.

Sama "ongelma" täällä. Yritän vaan ottaa järjen käteen ja ajatella päivän kerrallaan.


Jos tulisi sopiva hetki, niin voisin kertoa tunteistani. Minulla on myös toinen keino; suljen ajatukseni johonkin muuhun. Se ei ole todellakaan helppoa, mutta ehkä siihen pystyn, jos pakotan itseni. Puran energiaa harratuksiin ja töihin.

Rakastuminenkin on niin totaalista ja perimmäisten asioiden äärellä tunteminen ja eläminen on niin tuskallista. Juuri tuo kuvaamasi lause "Millään muulla ei tunnu enää olevan väliä" pitää paikkansa.

Sitten on kolmas keino, että ajattelen negatiivisia puolia tästä toisesta. Ajattelen: "Ei se toinen ole sitä, mitä näen. Se vaan esittää. Luoja varjele minua pettymyksiltä! Tästä ei kuitenkaan synny mitään sellaista, mikä on minulle hyväksi. Ei se ihminen halua minulle hyvää. Ei hän ole minun ystäväni! Hän ei ole nähnyt minun huonoja päiviäni. Hän ei tunne minua. Hän ei kuitenkaan rakastaisi minua tarpeeksi."

Kuuntele hyvää musiikkia, katsele elokuvia, lue kirjoja tai käy teatterissa. Silloin olo hieman helpottuu.

minäkin olen, suunnattoman ihastunut erääseen puolituttuun mieheen, vaikka olenkin varattu. Jotenkin toivon, että sinä kirjoittaja olisit juuri hän, mutta tuskin olen niin onnekas :)
kerro ihmeessä tunteistasi tuolle naiselle ehkä hän tuntee samoin???

Itse painin juuri saman asian kanssa ja se ottaa välillä koville. Mutta mikähän neuvoksi... Pieni toiven pilke olisi mutta joo...

Itselläni on sama tilanne...paitsi, että olen se varattu nainen. En tiedä, miksi tunnen näin, eikä sen ihmetteleminen ole asiaa miksikään muuttanut näinä pitkinä kuukausina sekä muutamana vuotena. Itse tiedän, että vastapuoli ei kyllä aavista millään tavalla tunteitani...sillä hänen lähellään en tunne oloani typerän ihastuneeksi, vaan täysin tunteettomaksi, mutta sen jälkeen....

Jos minä olisin se nainen johon sinä olisit ihastunut ja jos sinä olisit ihastukseni, en tosiaankaan toivoisi, että koskaan tulisit kertomaan minulle tunteistasi. Oloni vaan pahentuisi miljoona kertaa enemmän. Sen lisäksi, en luultavasti voisi nähdä sinua enään koskaan, koska en voi mennä takuuseen itestäni. Enkä usko, että olisit sen arvoinen, jotta heittäisin kaiken vuoksesi.

Luulin aina, että kahta ihmistä ei voi rakastaa, mutta kyllä voi. Minä rakastan omaa miestäni,e ikä hänestä ole mitään pahaa sanottavaa. Pahin pelkoni on, että joku päivä miestäni ei enään ole, sillä hän on tukeni ja turvani. Olen rakantenut maailmani hänen varaansa. Siksi en ymmärräkkään näitä tunteita tätä toista ihmistä kohtaan. Eikä asiaa auta se, että joudun tämän toisen kanssa olemaan tekemisissä aina välillä. Hänen viattomat juttunsa saavat ihan järjettömät mittasuhteet päässäni. Luulen, että hän ehkä kuvittelee minun olevan todella sulkeutunut ja läheisyyden kammoinen sekä ujo, mutta todellisuudessa en vain halua häntä 5m lähelleni, että voin pitää järkeni.

En osaa auttaa ongelmassasi, tarpeeksi on jo omissanikin, kuten huomaat. Kokemukseni voin vain jakaa. Ja yhtä epätoivoinen näytän olevan minäkin.

itse olen myös varattu nainen, ja parinkin poikosen käytös on muuttunut hieman epäilyttäväksi. Puhutaan levottomia ja suoraan sanottuna vihjaillaan kuinka heidän kanssaan asiat ois paremmin... ;)

Eihän siinä pitäisi olla mitään ongelmaa, jos hän on onnettomasti varattu? Ehkä kannattaa tiedustella edes asiaa, ettei jää ikuisesti vaivaamaan.

Toisaalta voi olla myös materialistisella tavalla varattu eli kumpikaan ei halua esim. luopua yhteisestä talosta. Lapsi voi myös olla tärkein asia avio/avoliitoissa.

Itse painiskelen hieman erilaisten "ongelmieni" parissa...

Sama tilanne. Eniten ihmettelen sitä, miten todellakin voi rakastaa kahta samaan aikaan. Hänkin lienee tietääkseni varattu. Tunteistaan en tiedä mitään.
Toivon, että tavattaisiin ja pelkään, miten sen jälkeen vietän taas unettomia öitä. Mutta en onnettomana. Ja kuitenkin ne arkiset tapaamiset ovat niin tavattoman ihania ja helppoja. Kenenkään kanssa ei koskaan ole ollut niin helppo olla.

tulossa, mieti kannattaako. Suuntaas ny katsees johonkin muuhun kun varattuun. Varattuihin sekoillijat on p.....stä!