näinkö unta

hävinnyt ketju, jossa aa:ton ajatus kävi toivottelemassa hyvää joulua.
Jos en näe (siis unta), miksiköhän se ketju hävisi? Ei alussa ainakaan ollut kai mitään suomi24:n vastaista.
Siitä mitä yöllä on kirjoitettu, kun on tapana nukkua, en tiedä. Mutta kai alun olisi voinut ainakin jättää?
Juoppoja tuolla toisten syrjimisellä ja bannailulla tehdään lisää.
10676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

on mahdollista poistaa vain osa viestiketjun viesteistä, luulisi, että täällä onnistuisi sama homma...
Olisi kovin kiva, jos shefu joskus perustelisi tiettyjen viestien poistamista (vaikka ei hänellä siihen velvollisuutta olekaan)

Äänestä

Siinä pitkästä aikaa muistelin hauskaa iltaa,jolloin vähän hulluttelimme. Enkä puhunut kenestäkään nimillä mitään. Sain vastauksenkin ja aamulla laitoin hyvän joulun toivotukset uudelleen, kun viesti oli hävinnyt.

Kyllä on kamalaa, kun ei yhtään ole huumorintajua ihmisillä!
Mihin lie kadonnut? Kuin tuhka tuuleen delete-näppäimen tai jonkun muun myötä.

Otan myös syvästi osaa noin kireäpipoiseen touhuun.Ei voi kuin ihmetellä, huoh.
Siitäkin huolimaata uskallan laittaa vielä kerran joulun toivotukset aa:ttomalle! Sekä myös ketjun aloittajalle.

Äänestä
  • ...oikein iloista joulua sinulle, Melina49. Ja tietysti myös kaikille muille. Edellinen ketju poistettiin ilmeisesti siksi, että epäilin ikialkoholistien (siis niiden, jotka sairastavat alkoholismia koko ikänsä raitistuttuaankin) olevan huumorintajuttomia. Tai ehkä siksi, että kerroin minulle menevän hyvin ja totesin jälleen kerran, että alkoholismista voi parantua.

    Äänestä

  • aa:ton ajatus kirjoitti:

    ...oikein iloista joulua sinulle, Melina49. Ja tietysti myös kaikille muille. Edellinen ketju poistettiin ilmeisesti siksi, että epäilin ikialkoholistien (siis niiden, jotka sairastavat alkoholismia koko ikänsä raitistuttuaankin) olevan huumorintajuttomia. Tai ehkä siksi, että kerroin minulle menevän hyvin ja totesin jälleen kerran, että alkoholismista voi parantua.

    Ja raitista Joulua myös aa-tomalle ajatukselle, en poistanut aloitustasi sen vuoksi että sinulla menee hyvin, oli pakko saada erään häirikön kirjoittelut poikki aamulla enkä keksinyt muuta konstia kuin poistaa koko ketju johon hän kirjoitteli, ylläpito oli myös asiasta tietoinen ja ilmoitti että toivottavsti se ymmärtää lopetaa ajoissa, no loppuihan se. Henkilöön kohdistuva vittuilu ei ole sääntöjen mukaista kirjoittelua. Noniin se siitä..Hyvää Joulun odotusta ja Joulua myös logiikalle, Melinalle jne.

    Äänestä

  • old_profile_16907 kirjoitti:

    ...oikein hyvää joulua!

    Äänestä

  • Sinullekin. Enemmän tunnun saavan näitä toivotteluja netin kautta tuntemattomilta, kuin sukulaisilta ja 'ystäviltä' konsanaan.
    Koetetaan jaksaa ja jätetään tietyt asiat omaan arvoonsa. Joitakin asioita ei vain ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä voi oikein kirjoittaa edes mitä, kun ei tiedä miten jossakin käsitetään.

    Äänestä

Näet unta. Raittiiksi pystyy tulemaan vain AA:n kautta.

Jebajee.

Äänestä
  • Eipä paljoa raittius kiinnosta, juomattomuus kylläkin.

    Äänestä

  • tapauksessa kirjoitti:

    Eipä paljoa raittius kiinnosta, juomattomuus kylläkin.

    sarkasmia mukana viestissä, johon vastasit...:)

    Rauhallista Joulua kaikille

    Äänestä

  • melkoinen annos kirjoitti:

    sarkasmia mukana viestissä, johon vastasit...:)

    Rauhallista Joulua kaikille

    Ootko nyt ihan varma? Ittekö huomasit?
    Ja jumetuit sitten siihen.
    Oot sä kyllä helppo nakki, tai vieteriukko?
    No, jouluja vaan...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vai onko täältä kirjoitti:

hävinnyt ketju, jossa aa:ton ajatus kävi toivottelemassa hyvää joulua.
Jos en näe (siis unta), miksiköhän se ketju hävisi? Ei alussa ainakaan ollut kai mitään suomi24:n vastaista.
Siitä mitä yöllä on kirjoitettu, kun on tapana nukkua, en tiedä. Mutta kai alun olisi voinut ainakin jättää?
Juoppoja tuolla toisten syrjimisellä ja bannailulla tehdään lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu