Jos jollakin on kokemusta oman lapsen masennuksesta, niin olisin kiinnostunut kuulla, miten ilmeni ja miten hoidettiin ym.
Itselläni on 13-vuotias poika ja epäilen, että hän on masentunut.
Itselläni on 13-vuotias poika ja epäilen, että hän on masentunut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jostakin olen lukenut tällaistakin, että noin nuorella ei voisi olla masennusta, ainakaan sellaisella tavalla kuin aikuisilla. Olen toki itsekin aika kehno arvioimaan, 17 vuotta vasta mennyt tätä elämää. Silti uskon, että kyllä, näin empiirisen kokemuksen pohjalta jo ala-asteikäinenkin voi olla vakavasti masentunut. Itselläni takana aika rankka koulukiusaustausta ja enemmän tai vähemmän masentunut olen ollut siitä asti kun koulun kynnyksen yli ensimmäistä kertaa jalkani heilautin. 10-vuotiaana suunnittelin jo itsemurhaa, tosin eihän sitä käytännössä tullut toteutettua. Toivoin vain ja rukoilin lapsenuskossani, etten enää ikinä heräisi, että saisi vain kuolla. Itkin ja olin äärimmäisen sulkeutunut kaiken aikaa. Meni toisinaan päiviä, etten jaksanut puhua edes vanhemmilleni kuin sanan tai kaksi pakon edessä. Pikkuiselle sisarelleni olin hyvin aggressiivinen, en ymmärtänyt silloin mikä vaivasi. Ehkäpä purin pahaa oloani, jota nykyisin puran itseeni, niin sisareeni. Toivon kaikesta sydämestäni, että sisareni voisi antaa minulle anteeksi ne teot joita tein vailla parempaa ymmärrystä. Tiesin toki että se oli väärin, mutta kun suutuin vain niin mahdottomasti. kaikesta. Kaipa se saattoi olla masennusta mutta en kyennyt hahmottamaan sitä.
Lapsen masennus on sikäli varmasti vaikemmin diagnoitavissa kuin aikuisella, ettei häneltä löydy oikeita sanoja mielentilalleen ja tunteilleen. Poikasi kun on esimurros/murrosiässä, saattaa mieliala ailahdella niin järkyttävästi laidasta laitaan että isommankin ihmisen olisi vaikeaa tulkita tunteitaan. Esim. eristäytyminen voi merkitä myös oman tilan hakemista kun aikuistuminen ja oman itsen muuttuminen hämmentää, ei tiedä mikä on, hakee rajojaan ja vapauttaan.
Halutaan ehkä salailla asioita vanhemmilta entistä enemmän.
Kuinka kauan ja millaista käytöstä pojallasi on ilmennyt? En osaa auttaa hyvin, ajatukseni ovat epäselkeitä, anteeksi olen vain vähän väsyneessä mielentilassa.
Kirjoittelepa lisää ja kerro, miten tilanne edistyy, kyllä apua saa varmasti vaikkapa koulun terveydenhoitajalta/terveyskeskuksesta.
Vaikeita kysymyksiä tosiaan.
Itselläveli juuri samanikäinen, ja mieliala tosiaan heilahtelee kuin tuuliviiri..
Mutta omasta kokemuksestani voin kyllä sanoa, että myös 13 vuotias voi olla masentunut. Itse myös 11-vuotiaana ensimmäisen kerran totesin että haluan kuolla.. Ja sitä samaa on ollut siitä asti.. Nytkin sattuu sydämmeen kun yritän jotain saada kirjoitettua. Reilu parikymppinen olen siis itse, ja minä olen aina ollut yksin, ei multa kukaan ole koskaan tullut kysymään, että olenko masentunut.. Ja tse sitä en ole kertonut, koska häpeän, enkä halua muiden tietävän että olen oikeasti heikko.. Koko elämäni on teeskentelyä.. tekohymyjä jne..
Poikasi on vielä nuori, voit vielä auttaa häntä pelastamaan nuoruutensa. Mutta sekin apu täytyy antaa niin ettei nuori tunne itseään nöyryytetyksi eikä petetyksi. Älä siis tee mitään kertomatta hänelle, yrittäkää keskustella yhdessä, ja keskustelkaa mahdollisesta avun hakemisesta.. Yritä mennä hänen kenkiinsä ja ajatella mitä sinä haluaisit äitisi sanovan jos olisit kyseisessä tilanteessa..
Minä todella toivon, että pojallasi on vain ohimenevä teinimasennus, eikä mitään kovin vakavaa, ja jos on niin tiedän että saatte apua..
En halua että kukaan joutuu kokemaan samanlaista nuoruutta kuin minä.
Masennus ei ole mikään pikkujuttu.
Rauhallista joulua
Haluan sanoa kummallekin oikein paljon kiitos vastauksista. Te olette kummatkin ERITTÄIN VAHVOJA nuoria ja kykenette näkemään asioita, kykenette analysoimaan menneitä jne. Nostan hattua teille.
Masentunut ihminen ei missään tapauksessa ole heikko, päinvastoin. Ihmiset jotka ovat luovia, empaattisia ym ovat helpommin masennukseen taipuvia kuin muut.
Olen auttanut ja tulen auttamaan poikaani kaikin mahdollisin tavoin, estääkseni sen mitä itse olen käynyt läpi.
Olisi kiva jos laittaisitte jonkin viestin, jos luitte tämän.
Haluan toivottaa teille ja tietenkin kaikille muillekin,
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA AINA VAIN PAREMPAA UUTTA VUOTTA 2007
Masennuin itse vanhempieni eron jälkeen 7-vuotiaana. Tai ainakin se diagnositiin vakavaksi masennukseksi. Ensin masennus ilmeni kovana ahdistuksena ja kärsimättömyytenä aivan pienistäkin asioista. Sitten rupesin saamaan kamalia raivo- ja ahdistuskohtauksia ja minua piti pitää kovaakin kiinni, etten satuttanut ketään. 8-vuotiaana äitini lähti hakemaan minulle apua ja sain terapiaa ja lääkityksen, ja lopulta pääsin hoitoon puoleksi vuodeksi lasten psykiatriselle osastolle. Ennen osastolle menoa harkitsin itsemurhaa ja äitini löysi minut ahdistuneena veitsi kädessäni, joten hoitoon pääsy oli todellakin tarpeen.
Hoitojakso sitten auttoi ja pystyin sen jälkeen hallitsemaan ahditustani paljon paremmin. Kävin vielä sen jälkeen pari vuotta toimintaterapiassa ja sen jälkeen elämä näytti alkavan sujua. Vuosi sitten 19-vuotiaana masennuin kuitenkin uudestaan vakavasti ja nyt on lääkitys päällä ja terapia alkamassa helmikuussa. Saan päivittäin ahdistuskohtauksia.
En tiedä, onko lapsuuden masennuksellani ja nykyisellä sairaudellani mitään tekemistä toistensa kanssa vai olenko vain masennukseen taipuvainen persoona. Tiedän kuitenkin, että masennus on todella vakava ja mahdollisesti invalidisoiva sairaus, joten kehotan hakemaan heti apua, jos luulet poikasi olevan masentunut. Toivon teille molemmille jaksamista ja mahdollisimman hyvää uutta vuotta!