Apua tarvitsisin.

JoKu

Hei kaikki! Olisin nyt aloittamassa uudestaan erään akvaarion kanssa, jota minua pyydettiin hoitamaan. Akvaario on totaallisen hirveässä kunnossa, levät kukoistavat sinisinä tuppoina ympäri akvaariota, kasvit ovat kuolleet jo aikaa sitten, vesiarvot ovat varmasti siitä huonoimmasta päästä kaloihin nähden ja kaikki on muutenkin huonosti. Yleensä osaan hoitaa akvaariot takaisin siihen kuntoon että kalat ja kasvit viihtyvät, mutta tästä akvaariosta en tosiaankaan tiedä.. Mutta tämä ei nyt ollutkaan kysymykseni aihe, vaan se, että mitkä kasvit sopisivat sellaisten kalojen kanssa, jotka innoissaan näykkivät kasvit aivan kuolleiksi? Akvaariossa elävät "peto"kalat ovat kasvaneet jo niin isoiksi ettei rusolehdistä tai intianvesitähdikseistä voi edes puhua... Mitä ihmettä teen? Muovikasvit eivät ole minun alaani. Miten saisin hillittyä kalojen innokkuutta kasvien suhteen? Johtuuko näykkiminen huonosta ruuasta vai mikä on? Ruokittu on kyllä tarpeeksi, jos ei liikaakin, ja olen vähän epätoivoinen tämän uudistuksenn kanssa koska en todellakaan tiedä mitä teen jos en voi ostaa minkäänlaisia nopeakasvuisia kasveja tähän akvaarioon, koska aloittaminen on hyvin vaikeaa hidaskasvuisilla kasveilla.. Pitäisikö kalat antaa jonnekin muualle hoitoon siksi aikaa kunnes nopeakasvuiset kasvit ovat ehtineet kasvaa jo suuriksi ja muodostaa "kiertokulun" sinne akvaarioon? Vai mitä ihmettä teen. Olen yrittänyt aiemmin jo neuvoa akvaarionomistajaa ostamaan jos jonkinlaisia kasveja sinne, ja sen hän on tehnytkin, mutta mitkään kasvit eivät ole olleet tarpeeksi nopeakasvuisia tai kovalehtisi pysyäkseen edes hengissä sitä paria päivää kauempaa... Raha ei siis ole ongelma, vaan ilmeisesti kokemuksen puute näissä asioissa (?). Kertokaa enemmän tietävät, mitä tehdä? Olen epätoivoinen.

6

528

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rihma

      Ensinnäkin tuosta levämäärästä/ongelmista voisi arvella, että altaassa on siihen sopimaton kalasto, joka on ollut todella huonolla hoidolla.
      Joskus pelkkä hoidon parantaminen poistaa ongelmat(Vedenvaihdot kerran viikkoon ja suodattimien uusinta/lisääminen), joskus taas pitää aloittaa ihan alusta.
      Pelkkä nopeastikasvavien kasvien lisääminen ei auta asiaa, vaan ongelmaan pitää pureutua paremmin.

      Jos mahdollista selvitä(Vaikka tännekkin) kalasto kokonaisuus;
      -Mikä on altaan koko?
      -Mitä kaloja altaassa on, minkä kokoisia ne ovat ja kuinka paljon niitä on?
      -Joitakin vesiarvoja olis hyvä tietää, periaatteessa pH ja kovuudet sekä nitraatti olis ne lähtökohdat.
      pH ja kovuus sitten selvittää käykö kalasto niihin vesiarvoihin ollenkaan, joskus kun kuulee kaloja pidettävän väärissä olosuhteissa.
      -Oliko altaassa muita kasveja kuin muovikasveja? Mitä lajeja sieltä löytyy? Eräät kalat syövät/nyppivät kasveja luonnostaan, sitä ei voi saada kuriin, kuin kalastonvaihdoksella.

      Eli siinäpä sulle tehtävä näin ensalkuun.

    • Rihma

      Selvitä samalla altaan omistajalle, että jos kalasto on sopimaton altaaseen, siihen on tehtävä muutoksia, jotta olosuhteet paranee ja hoito helpottuu ja että kaloilla olisi inhimilliset olot elää.

      • fish KING

        ... sellaiset olosuhteet kuitenkin mitkä kala vaatii ja toivottavasti akvaariossa ei ole sellaisia kaloja keskenään jotka eivät voi tulla toimeen samassa akvaariossa. ;)


    • fish KING

      Akvaarion kalasto olisi hyvä kartoittaa nimiltään.

      Kasvissyöjä kaloille pitää tarjota kasvis ruokaa niin ne saattavat jättää koristekasvit rauhaan.
      Oikeanlainen ruoka valio siis kaloille kunhan saat selville mitä siellä akvaariossa on.

      Mielellään ei muovi kasveille jos vaan mitenkään mahdollista!

      Sitten kasveille pitäsi olla riittävästi oikean laista ravinnetta ja valon laatua, selvitä miten nämä on hoidettu.

      Kyllähän tuollaisenkin akvan saa kuntoon kun hieman näkee vaivaa... vastaileppa esitettyihin kysymyksiin ensiksi niin katellaan sitten jatkoa...

      • fishqueen

        miksi vastustat muovikasveja??? mulla on niit oikeiden joukossa kun odottelen et oikeat kasvit tulevat tarpeeksi reheviksi.


      • RRR
        fishqueen kirjoitti:

        miksi vastustat muovikasveja??? mulla on niit oikeiden joukossa kun odottelen et oikeat kasvit tulevat tarpeeksi reheviksi.

        Jos haetaan luonnonmukaisuutta niin oikeat kasvit kuuluu akvaan....
        Ja ne kun kasvaa on niitä kiva muokkailla ja muotoilla kun taas muoviset on vuodesta toiseen samnnäkösiä...

        Ja akvan yleinen tasapaino tarvii oikeita kasveja koska nitraatti on myös kasviravinne...eli kun reilusti kasveja myös vaikuttaa nitraatti arvoihin you know???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      118
      7026
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      110
      4782
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      59
      4046
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3384
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      698
      2128
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      242
      1498
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1378
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1368
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1316
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      992
    Aihe