liikkeellä? itsellä viime viikolla kurkku pari päivää kipeä ja tällä viikolla lieviä flunssan oireita, mutta itse räkätauti ei näytä iskevän.
sitkeä
flunssapöpö?
4584
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt on sellaista flunssaa liikkeellä, että se kestää jopa 3 vk. alkaa ensin lievänä ja voi olla tosi kauankin lievää eikä nosta kuumetta, on vaan väsynyt ja särkyjä, hengästyy jne. sitten tapahtuu ns. valeparaneminen, koska immuunijärjestelmä on aktivoitunut, se kestää n. 2-3 vrk, jonka jälkeen puhkeaa oikein huomattavasti rajumpi vaihe, johon liittyy kunnon nuha ja rään valuminen ja hakkaava yskä. sekä mahdollisesti kuume ja säryt. Em. flunssa on hyvin sitkeää lajia.
Monet mm. käyvät töissä em. flunssan aikana, kun omaavat vanhanaikaisen käsityksen, että "kun ei ole kuumetta, on mentävä töihin". ja näin ollen tartuttavat työtoverinsa ja esimiehensä.
Mulla oli aika sitkeä lentsu lok-marraskuussa. Joulun pyhinä tuntui, että oon parantunut kokonaan. Mutta ei. Toissapäivänä alkoi taas yskittämään ja nyt on nenä tukossa ja pää tukossa ja väsyttää eikä oo ruokahalua. Tähän ei vissiin saa mitään muita apuja kuin ne vanhat tropit. Valkosipuli, hunaja ja yskänlääke. Onneks oon joululomalla vielä pari viikkoa.
Mua kans ärsyttää kun töihin tai kouluun mennään flunssaisena. Kyllä ne pöpöt tarttuu muihinkin vaikka itsellä ei oiskaan kuumetta.
testaa ni sit tietää-
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Oireista
Minulla oli pari kuukautta sitten samantapaisia oireita. Kuumettakin oli, mutta tuntui, että nuha puuttui kuvioista kokonaan. Niistinköhän liene kertaakaan koko viikon aikana...
Mutta se oli petollista. Oli niin hyvä olo, kun ei tukkoisuutta tai muuta ollut, että menin mielelläni kahville, ulos syömään tai vähänä haukkaamaan happea. Maanantaina alkoi, torstaina otettiin sisään sairaalaan. Keuhkokuume!
Eli kannattaa varoa, se on aika hämäävää!