Miksi tutkija Tuomista ei uskottu

Suomen paras kuulusteluexpertti, on saanut lukemattomat tappajat ja murhaajat tunnustamaan. Sai myös Gustafssoninkin murtumaan, miksi häntä ei oikeudessa uskottu, kyllä tunnustuksen pitäisi olla viimeinen naula Nissen arkkuun. Käsittämätöntä!
151089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että valehteli vieneensä kuulustelvan putkaan. Vartija vei Nilsin putkaan ja samana päivänä Tuominen vielä kuulusteli mutta ei muistanut palata "tunnustukseen".
Vasta puolentoista vuoden päästä "muisti palasi".
Aikanaan tunnustuksen jälkeenhän Tuomisen olisi ollut "siirryttävä todistaja-aitioon" ja tutkintaa olisi siirtynyt tekemään "seuraava mies".

Äänestä
  • Eihän siinä nyt niin kauaa mennyt. Väitätkö että Tuominen olisi tehnyt väärän valan?! Väärä vala, varsinkin tälläisessä tapauksessa, on vakava rikos. Se tietäisi ainakin viran menetystä sekä ehdotonta vankeustuomiota. Tuskin Tuominen ottaisi sellaista riskiä.

    Äänestä

  • palasi tunnustukseen? kirjoitti:

    Eihän siinä nyt niin kauaa mennyt. Väitätkö että Tuominen olisi tehnyt väärän valan?! Väärä vala, varsinkin tälläisessä tapauksessa, on vakava rikos. Se tietäisi ainakin viran menetystä sekä ehdotonta vankeustuomiota. Tuskin Tuominen ottaisi sellaista riskiä.

    Jorma Palo tästä kirjottaa: Nils Gustafsson ja Bodomin varjo. s. 197 "runsaan vuoden päästä".
    Kukaan näitä Palon kirjoituksia ei ole kumonnut.
    Kannattaa lukea. En väitä mitään ketään vastaan enkä kenenkään puolesta, joten se siitä.

    Äänestä

  • kirjan kirjoitti:

    Granin kirjoitukset? Ei kaikkea tarvii kumota julkisesti, jotta se ei olisi totta... dorka.

    Äänestä

kaveri on heikoilla eväillä tuollaisella paikalla.
pitäisi ymmärtää asemansa ja sen vaihtuminen todistajaksi.... haa haa on huonosti lukenut läksynsä tai on tyhmä.

Äänestä

Eihän Tuominen olisi jääviksi tullut, vaikka NG olisi jutun hänelle tunnustanutkin.
Tutkijaa voidaan toki kuulustella oikeudessa todistajana, mutta ei hänen tarvitse luopua jutusta kesken tukinnan ja siirtyä sivuun.

Yksikään KRP:n tutkija ei ole niin yksinkertainen, että vaarantaisi tutkinnan tekemällä siitä niin henkilökohtaisen jutun, että hänet voitaisiin jäävätä. Ei edes NG tätä yrittänyt.

Pellet kirjoittelee, vaikka laintuntemus on niin ja näin.

Esitutkintaki

Esteellisyys
16 §
Tutkinnanjohtaja tai tutkija on esteellinen:

1) jos hän tai hänen lähisukulaisensa on asianosainen;

2) jos asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen lähisukulaiselleen;

3) jos hän tai hänen lähisukulaisensa avustaa tai edustaa asianosaista tai sitä, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

5) jos hän kuuluu sellaisen yhteisön, säätiön tai julkisoikeudellisen laitoksen hallitukseen, hallintoneuvostoon tai niihin rinnastettavaan toimielimeen, joka on asianosainen taikka jolle asiassa on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa; tai

6) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.

Lähisukulaisella tarkoitetaan 1 momentissa tutkinnanjohtajan tai tutkijan lapsia, vanhempia, isovanhempia ja sisaruksia sekä näiden puolisoa ja lapsia. Lähisukulaiseen rinnastetaan tutkinnanjohtajan tai tutkijan puoliso sekä hänen kanssaan avioliitonomaisissa oloissa elävä henkilö, heidän lapsensa, vanhempansa, isovanhempansa ja sisaruksensa, näiden puoliso ja lapset sekä tutkinnanjohtajan tai tutkijan kihlattu. Lähisukulaisena pidetään myös vastaavaa puolisukulaista.

Tutkinnanjohtaja tai tutkija saa esteellisenäkin ryhtyä toimenpiteeseen, jota rikoksen selvittämistä vaarantamatta ei voida viivyttää.

Äänestä
  • Voi ollakin noin, mutta tätä yhtä pelleähän olisi pitänyt heti kuulla esitutkinnassa vai kuulusteliko pelle tällä tavalla itse itseään ja tavallaan salasi syyttäjiltä ja puollustukselta tämän "tunnustuksen"
    ennen oikeudenkäyntiä.
    Kaiken materiialinhan tulee olla puollutuksen käytössä, vai mitä pelle.

    Äänestä

  • yksi pelle kirjoitti:

    Voi ollakin noin, mutta tätä yhtä pelleähän olisi pitänyt heti kuulla esitutkinnassa vai kuulusteliko pelle tällä tavalla itse itseään ja tavallaan salasi syyttäjiltä ja puollustukselta tämän "tunnustuksen"
    ennen oikeudenkäyntiä.
    Kaiken materiialinhan tulee olla puollutuksen käytössä, vai mitä pelle.

    Mikään viisaus ei ole niin viisasta, kuin jälkiviisaus.
    Juttuhan olisi selvinnyt, -jos Tuominen olisi toiminut toisin. Kun tunnustus oli jo NG:n huulilta tulossa, niin Tuomisen olisi pitänyt tähän heti puuttua, eikä päästää NG:tä rauhoittumaan ja sen jälkeen taas kiistämään.
    Tämä on kuitenkin sitä jossittelua.

    Äänestä

  • mätämuna kirjoitti:

    Kyttäpaskahan valehteli koko jutun kun koko homma meni läskiksi ja kaatui niskaan. Yritti paniikissa vielä pelastaa valheilla, mutta vituiksi meni sekin. LOL!

    Äänestä

  • mätämuna kirjoitti:

    Mikään viisaus ei ole niin viisasta, kuin jälkiviisaus.
    Juttuhan olisi selvinnyt, -jos Tuominen olisi toiminut toisin. Kun tunnustus oli jo NG:n huulilta tulossa, niin Tuomisen olisi pitänyt tähän heti puuttua, eikä päästää NG:tä rauhoittumaan ja sen jälkeen taas kiistämään.
    Tämä on kuitenkin sitä jossittelua.

    Nisse olisi lopullisesti murtunut. Käsittämätön taktinen virhe!

    Äänestä

  • kunnes kirjoitti:

    Nisse olisi lopullisesti murtunut. Käsittämätön taktinen virhe!

    Niinhän ne kovatkin konnat lopulta murtuvat ja tunnustavat.
    Kun murhassa pelkkä tunnustus ei riitä, niin tapahtuma sen jälkeen rekonstruoidaan, jolloin saadaan varmennus siihen tunnustukseen, eikä sen peruminen enää auta.

    Äänestä

  • miehenkuva kirjoitti:

    Niinhän ne kovatkin konnat lopulta murtuvat ja tunnustavat.
    Kun murhassa pelkkä tunnustus ei riitä, niin tapahtuma sen jälkeen rekonstruoidaan, jolloin saadaan varmennus siihen tunnustukseen, eikä sen peruminen enää auta.

    kuulusteluja tunnustuksen jälkeen? Ammattimies ei sellaista virhettä tee joten koko ns. tunnustuksen uskottavuus on olematon.

    Äänestä

'tutkija'-tuomisen epätoivoista mustamaalaavaa HÄTÄVALHETTA?

Äänestä

Vai eikö syytekynnys muka ylittynyt?

Äänestä
  • kysellä kunniansa perään Jorma Palon ja WSOY kirjan takia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen suuresti kirjoitti:

Suomen paras kuulusteluexpertti, on saanut lukemattomat tappajat ja murhaajat tunnustamaan. Sai myös Gustafssoninkin murtumaan, miksi häntä ei oikeudessa uskottu, kyllä tunnustuksen pitäisi olla viimeinen naula Nissen arkkuun. Käsittämätöntä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu