epävarma

Olen alkanut epäilemään olevani raskaana. Harrastin seksiä vajaa neljä viikkoa sitten tuntemattoman miehen kanssa, käytimme kondomia. Kuukautiseni olivat silloin juuri loppuneet. Nyt tällä viikolla on ollut hieman paha olo, vatsa löysällä sekä ajoittain kylmä. Myös vähän alavatsakipua, kuin kuukautiset olisivat alkamassa. Niiden olisi pitänyt alkaa toissapäivänä. Eilen tein raskaustestin, joka näytti negatiivista. Menkkoja ei kuitenkaan vielä näy. Kiertoni on ollut aina hieman epäsäännöllinen, heitellyt muutamalla päivällä. Kannattaisi varmaan tehdä testi uudestaan? Milloin olisi hyvä aika?

En todellakaan osannut odottaa tällaista, ja kun ajatus tuli mieleeni muutamia päiviä sitten, iski paniikki. Voisiko paha olo johtua myös siitä? Abortti pelottaa, enkä osaa puhua asiasta kenellekään.
7806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paha olo ja kuukautisten myöhästyminen voivat varsin hyvin johtua siitä paniikistakin :D ainut mahdollisuutesi on nyt tehdä testi uudestaan muutaman päivän päästä jos kuukautiset eivät ala. Toki jo valmiiksi on hyvä miettiä ja ottaa selvää eri vahihtoehdoista jos testi näyttääkin positiivista, alkujärkytyksen jälkeen voi lapsen pitäminenkin kuulua vaihtoehtoihin vaikka se ensi katsomalta olisi täysin ehdoton ei.

Kartoitahan vaihtoehtojasi, ja pistetään sormet ristiin että kyse olisi väärästä hälytyksestä.

***

Äänestä

mielestäni siltä että tuskimpa oot raskaana.

Ensinnä käytit kortsua joka on kuitenki aika varma väline oikeen käytettynä.

Toiseks, jos kierto on suhteellisen normaalipitunen (noin 4 viikkoo?) on hyvin epätodennäköistä tulla raskaaksi heti kuukautisten jälkeen. Ihannneaikaan/-olissakin raskauden mahdollisuus on 20-25% kuukautta kohti.

Kolmanneks menkkas ei oo vielä kovin paljoa myöhässä, ja niissähän on vähän epäsäännöllisyyttäkin.

Neljänneks, r-testi on negaa. On käsittääkseni aika harvinaista että näyttää negaa jos on raskaana.

Ja vielä, jos tuntuu yhtään siltä että menkat ois tulossa niin kyllä ne sitten ainakin oman kokemuksen mukaan muutaman päivän sisällä sitten alkaakin.

Odottele ihan rauhassa muutamia päiviä, äläkä vielä niin kauheesti ressaa, eiköhän ne sieltä lähiaikoina ilmaannu!!
Toivottavasti saat helpotuksen mahdollisimman pian!

Äänestä
  • Suosittelen apteekin testejä. Itse olen kerran testannut Viljan testillä kaksi viikkoa myöhässä negatiivisen.

    Kolmen päivän kuluttua alkoi vuoto, verikokeella määritetty hcg-arvo oli selvästi kohonnut => spontaani keskenmeno(kommentoin nyt pelkästään netissä myytävien testien luotettavuutta).

    Alkuperäiselle: jo pelkkä ajatus raskaana-ei lykkää vuodon alkamista:( Pahoinvointi/vilutus saattaa olla vain alkavaa flunssaakin?

    Äänestä

vastauksista.
Tuntuu että raskauden merkkejä on aivan kamalasti, kun on lueskellut niitä netistä. Ehkä mielikuvituksellakin on osansa...mutta vatsa on kyllä aivan sekaisin, ja vessassakin pitää käydä useammin kun normaalisti. No, yritän nyt odotella joulun yli ja tehdä sitten uudestaan testin. Toivotaan parasta...

Äänestä

Ymmärrän hyvin huolesi,sillä itse olin samassa tilanteessa,vielä tämän viikon alussa. Harrastin seksiä n.3 viikkoa sitten,tuntemattoman miehen kanssa...Kuukautisten oli tarkoitus alkaa seuraavalla viikolla,mutta eipä niitä kuulunut.

Maanantaina päätin kuitenkin mielenrauhani vuoksi ostaa raskaustestin. En kuitenkaan kerennyt tehdä testiä,sillä kuukautiset alkoivat juuri tuona päivänä,ollen yli viikon myöhässä.
Sinuna olisin rauhallinen,jos kerran r.testikin näytti negaa..

Äänestä

asia sitten ratkennut, sillä menkat alkoivat äsken :). En ole eläessäni näin iloinnut menkkakivuista joihin heräsin :D!! Ihanaa. Juuri eilen sain avauduttua asiasta kahdelle ystävälleni, ja nyt sitten kävi näin. Onneksi. Kiitos vielä kommenteista, hyvää joulua :)

Äänestä
  • Onnea vaan väärästä hälystä *vääntää sormet erikseen taas*

    ***

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pearl_ kirjoitti:

Olen alkanut epäilemään olevani raskaana. Harrastin seksiä vajaa neljä viikkoa sitten tuntemattoman miehen kanssa, käytimme kondomia. Kuukautiseni olivat silloin juuri loppuneet. Nyt tällä viikolla on ollut hieman paha olo, vatsa löysällä sekä ajoittain kylmä. Myös vähän alavatsakipua, kuin kuukautiset olisivat alkamassa. Niiden olisi pitänyt alkaa toissapäivänä. Eilen tein raskaustestin, joka näytti negatiivista. Menkkoja ei kuitenkaan vielä näy. Kiertoni on ollut aina hieman epäsäännöllinen, heitellyt muutamalla päivällä. Kannattaisi varmaan tehdä testi uudestaan? Milloin olisi hyvä aika?

En todellakaan osannut odottaa tällaista, ja kun ajatus tuli mieleeni muutamia päiviä sitten, iski paniikki. Voisiko paha olo johtua myös siitä? Abortti pelottaa, enkä osaa puhua asiasta kenellekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu