Tietääkö kukaan, mitä kirkolla työskentelevä lastenohjaaja tekee kesällä? Kun kerhoja ei täällä ainakaan kesäisin ole. Ja miten pitkiä päiviä kirkon lastenohjaaja yleensä tekee?
Lastenohjaajan työ
13
3694
Vastaukset
- LO jo kuudetta vuotta
Lastenohjaajan työ perustuu pitkälti kesäisin aina kyseisen seurakunnan mukaan. Meidän srk:ssa on kesäkerhoja aina tuonne jussiin saakka. Heinäkuun olemme aina lomalla ja elokuussa aloitetaankin jo koulutuksilla. Jotkut srkunnant lomauttavat vieläkin lastenohjaajansa. Kesäisin on sitten erilaisia leirejä, kuten lastenleirejeä, perheleirejä. Meidän seurakunnassa myös lastenohjaajat voivat halutessaan (ja taitojensa mukaan) lähteä riparille ohjaajaksi, mikä on erittäin mukavaa vaihtelua omaan alle kouluikäisten työhön. Lisäksi kesäisin on toimipisteiden huoltotöitä ja toimistohommia (esim.esitteiden ja kerholistojen tekoa). Joten eiköhän se kesä suju ihan rennosti työn merkeissä.
Lastenohjaajat tekevät kokopäiväisesti yleensä 38tuntia 15min viikossa, joten päivän plus/miinus kahdeksan tuntia.- Pohtiva..
Kiitos tosi paljon!
Ajattelen itse nimittäin, että haluaisin työskennellä seurakunnalla, mutta lastenohjaajan työstä en ole löytänyt niin paljon tietoa. Olen ajatellut keväällä pyrkiä lastenohjaajaksi opiskelemaan.
Mitä kaikkea lastenohjaajan työpäivään sitten kuuluu, jos kuuluu muutakin kuin päiväkerhojen ohjausta? Onko lapsiryhmät yleensä kuinka isoja ja ohjataanko niitä yksin?
Olisi kivaa, jos osaisit jotain kertoa tällaiselle alaa suunnittelevalle. :)
Oletko ollut päiväkodissa ja eroaako päiväkerhot kuinka paljon niistä? - LO vm2001
Pohtiva.. kirjoitti:
Kiitos tosi paljon!
Ajattelen itse nimittäin, että haluaisin työskennellä seurakunnalla, mutta lastenohjaajan työstä en ole löytänyt niin paljon tietoa. Olen ajatellut keväällä pyrkiä lastenohjaajaksi opiskelemaan.
Mitä kaikkea lastenohjaajan työpäivään sitten kuuluu, jos kuuluu muutakin kuin päiväkerhojen ohjausta? Onko lapsiryhmät yleensä kuinka isoja ja ohjataanko niitä yksin?
Olisi kivaa, jos osaisit jotain kertoa tällaiselle alaa suunnittelevalle. :)
Oletko ollut päiväkodissa ja eroaako päiväkerhot kuinka paljon niistä?Työnkuva riippuu paljon seurakunnasta. Yleensä kerhoja on kaksi päivässä ja tauko niiden välissä. Ryhmäkoot vaihtelevat, mutta yleensä yli 12 lasta ryhmässä vaatii kaksi ohjaajaa. Maksimissaan ryhmäkoko on sellaset n.22 lasta. Siinä on kahdelle ohjaajalle tekemistä.
Työ on hyvin itsenäistä, eli seurakunnan lapsityöstä tulevat raamit esim.viikko- ja/tai kuukausiaiheet, joiden mukaan edetään, mutta sisältö on oman suunnitelun ja toteutuksen tulosta. Yleensä kerhon aikana on hartaus, mahdollinen kädentyö, vapaata leikkiä, satu/lauluhetki, eväiden syönti ja mahdollinen ulkoilu. Ja kaikkea muuta ekstraa, mitä sitten aina keksiikään.
Olen ollut myös päiväkodissa, missä kyllästyin siihen Pakkoon - pakko syödä, pakko ulkoilla ja pakko nukkua. En ollut mielestäni hoiva-ihminen vaan pikemminkin suurten massojen liikuttaja, selvä ohjaaja. Lähdin seurakuntaan kokeilumielellä ja taisin vähän niinkuin jämähtää. Pidän itsenäisestä ja luovasta työstä. Vastuu itse lapsesta on pienempi kuin päiväkodissa, sillä tapaanhan lapsen maksimissaan päiväkerhon puolella 9h/vko. Tässä työssä on jaksettava olla innostunut, sillä lapset tulevat "sata lasissa", koska se on vaihtelua kotihoitoon. On jaksettava ammentaa itsestään tosi paljon niin kerholaiselle kuin tämän perheellekin. Kristillinen kasvatus täytyy olla hanskassa, myös itse työ opettaa. Suurena miinuksena on meidän palkkamme, sillä tienaamme noin 100eskoo vähemmän seurakunnassa kuin päiväkodissa. Palkkani tällä hetkellä vajaa 1700e/kk.
Päiväkerhojen lisänä sattaa työhön kuulua perhe- avoimia päiväkerhoja, missä myös vanhemmat ovat mukana. Sitten saattaa olla iltapäiväkerholaisten kanssa työtä, mikä käsittää iltäpäivät 1.-2.luokkalasiten kanssa 5krtaa vkossa. Muutaman kerran vuodessa on myös vauvakirkkoa, mukulumessua tai perhejumalanpalvelukseen osallistumista, mutta nämä ovat mukava lisä työlle. Seurakunnat järjestävät myös erilaisia tapahtumia perheille, mitkä työllistävät. Työ voi olla tosiaan monipuolista ja senpä tähden koulutuskin on laaja-alaista ja nykyiselläänkin 120 opintoviikkoa.
Tervetuloa mukaan värikkääseen sakkiin. Rauhallista joulua ja siunausta vuodelle 2007! - Pohtiva..
LO vm2001 kirjoitti:
Työnkuva riippuu paljon seurakunnasta. Yleensä kerhoja on kaksi päivässä ja tauko niiden välissä. Ryhmäkoot vaihtelevat, mutta yleensä yli 12 lasta ryhmässä vaatii kaksi ohjaajaa. Maksimissaan ryhmäkoko on sellaset n.22 lasta. Siinä on kahdelle ohjaajalle tekemistä.
Työ on hyvin itsenäistä, eli seurakunnan lapsityöstä tulevat raamit esim.viikko- ja/tai kuukausiaiheet, joiden mukaan edetään, mutta sisältö on oman suunnitelun ja toteutuksen tulosta. Yleensä kerhon aikana on hartaus, mahdollinen kädentyö, vapaata leikkiä, satu/lauluhetki, eväiden syönti ja mahdollinen ulkoilu. Ja kaikkea muuta ekstraa, mitä sitten aina keksiikään.
Olen ollut myös päiväkodissa, missä kyllästyin siihen Pakkoon - pakko syödä, pakko ulkoilla ja pakko nukkua. En ollut mielestäni hoiva-ihminen vaan pikemminkin suurten massojen liikuttaja, selvä ohjaaja. Lähdin seurakuntaan kokeilumielellä ja taisin vähän niinkuin jämähtää. Pidän itsenäisestä ja luovasta työstä. Vastuu itse lapsesta on pienempi kuin päiväkodissa, sillä tapaanhan lapsen maksimissaan päiväkerhon puolella 9h/vko. Tässä työssä on jaksettava olla innostunut, sillä lapset tulevat "sata lasissa", koska se on vaihtelua kotihoitoon. On jaksettava ammentaa itsestään tosi paljon niin kerholaiselle kuin tämän perheellekin. Kristillinen kasvatus täytyy olla hanskassa, myös itse työ opettaa. Suurena miinuksena on meidän palkkamme, sillä tienaamme noin 100eskoo vähemmän seurakunnassa kuin päiväkodissa. Palkkani tällä hetkellä vajaa 1700e/kk.
Päiväkerhojen lisänä sattaa työhön kuulua perhe- avoimia päiväkerhoja, missä myös vanhemmat ovat mukana. Sitten saattaa olla iltapäiväkerholaisten kanssa työtä, mikä käsittää iltäpäivät 1.-2.luokkalasiten kanssa 5krtaa vkossa. Muutaman kerran vuodessa on myös vauvakirkkoa, mukulumessua tai perhejumalanpalvelukseen osallistumista, mutta nämä ovat mukava lisä työlle. Seurakunnat järjestävät myös erilaisia tapahtumia perheille, mitkä työllistävät. Työ voi olla tosiaan monipuolista ja senpä tähden koulutuskin on laaja-alaista ja nykyiselläänkin 120 opintoviikkoa.
Tervetuloa mukaan värikkääseen sakkiin. Rauhallista joulua ja siunausta vuodelle 2007!Kiitos myös sinulle. Olen yrittänyt suunnitella kevään hakuja ja uskon laittavani lastenohjaajan yhdeksi vaihtoehdoksi.
Päiväkerho kuulostaa tosi mukavalta. Itse olen ollut päiväkodissa (lukion jälkeen harjoittelijana), mutta jotenkin en niin paljon viihtynyt siellä, vaikka silti lapset koenkin omaksi alakseni. Haluan tehdä työtä lasten parissa ja pidän siitä paljon, mutta päiväkoti ympäristönä ei ehkä silti ole paras itselleni. Päiväkerho kuulostaa paljon paremmalta ja myös monipuolisemmalta.
Olen itseasiassa suunnitellut lastenohjaajaksi pyrkimistä jo yläasteella, mutta nyt olen käynyt jo lukionkin ja viettänyt pari välivuotta sen jälkeen. Ehkä nyt tänä keväänä vihdoin pyrin.
Hyvää joulua ja siunausta sinullekin ja toiselle vastaajalle ja kaikille! :) - kuulostaa...
Pohtiva.. kirjoitti:
Kiitos myös sinulle. Olen yrittänyt suunnitella kevään hakuja ja uskon laittavani lastenohjaajan yhdeksi vaihtoehdoksi.
Päiväkerho kuulostaa tosi mukavalta. Itse olen ollut päiväkodissa (lukion jälkeen harjoittelijana), mutta jotenkin en niin paljon viihtynyt siellä, vaikka silti lapset koenkin omaksi alakseni. Haluan tehdä työtä lasten parissa ja pidän siitä paljon, mutta päiväkoti ympäristönä ei ehkä silti ole paras itselleni. Päiväkerho kuulostaa paljon paremmalta ja myös monipuolisemmalta.
Olen itseasiassa suunnitellut lastenohjaajaksi pyrkimistä jo yläasteella, mutta nyt olen käynyt jo lukionkin ja viettänyt pari välivuotta sen jälkeen. Ehkä nyt tänä keväänä vihdoin pyrin.
Hyvää joulua ja siunausta sinullekin ja toiselle vastaajalle ja kaikille! :)paljon monipuolisemmalta, kirjoitit. Itse en ole päiväkerhossa työskennellyt, mutta pidän työtäni lastentarhanopena päiväkodissa kyllä erittäin monipuolisena. Saan ohjata lapsia aina parivuotiaista eskarilaisiin, on päiviä jos jonkinlaisia ja perheiden ja eri tahojen kanssa tehtävä yhteistyö lisää monipuolisuutta. Tietysti se mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille, ja hyvä niin. Ihmettelin tällä palstalla myös yhtä aikaisempaa kirjoitusta, jossa joku nuori? totesi ettei ehkä jaksaisi päivien samanlaisuutta päiväkodissa. Vuosia alalla olleena voin sanoa, että ihmisten kanssa tehtävässä työssä kaikki päivät ovat todellakin erilaisia.
- Lastenohjaaja
kuulostaa... kirjoitti:
paljon monipuolisemmalta, kirjoitit. Itse en ole päiväkerhossa työskennellyt, mutta pidän työtäni lastentarhanopena päiväkodissa kyllä erittäin monipuolisena. Saan ohjata lapsia aina parivuotiaista eskarilaisiin, on päiviä jos jonkinlaisia ja perheiden ja eri tahojen kanssa tehtävä yhteistyö lisää monipuolisuutta. Tietysti se mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille, ja hyvä niin. Ihmettelin tällä palstalla myös yhtä aikaisempaa kirjoitusta, jossa joku nuori? totesi ettei ehkä jaksaisi päivien samanlaisuutta päiväkodissa. Vuosia alalla olleena voin sanoa, että ihmisten kanssa tehtävässä työssä kaikki päivät ovat todellakin erilaisia.
Joo, olet oikeassa. Olen ollut päiväkodissa vain lastenhoitajana ja puhun ainoastaan näistä kokemuksista. Olisin halunnut vetää kaikenlaisia tuokioita lasten kaa, mutta näissä päiväkodeissa se oli aina opejen hommaa. Ymmärrän, että työsi on monipuolista näin opena.
Kuitenkin olen yhä sitä mieltä, että seurakunnassa on minulle mukavampaa, koska sieltä puuttuu se pakko. Voimme muuttaa kerho-ohjelmaa nopsaan, jos tarve vaatii.
Mutta yhtä mieltä ollaan varmaan molemmat, että meidän lapsityöntekijöiden työ on rankkaa, mutta palkitsevaa. Emme tienaa miljoonia, mutta kasvatamme tulevaisuutta. Hyvää joulua ja voimia työhösi! - Lastenohjaaja vm 2001
Pohtiva.. kirjoitti:
Kiitos myös sinulle. Olen yrittänyt suunnitella kevään hakuja ja uskon laittavani lastenohjaajan yhdeksi vaihtoehdoksi.
Päiväkerho kuulostaa tosi mukavalta. Itse olen ollut päiväkodissa (lukion jälkeen harjoittelijana), mutta jotenkin en niin paljon viihtynyt siellä, vaikka silti lapset koenkin omaksi alakseni. Haluan tehdä työtä lasten parissa ja pidän siitä paljon, mutta päiväkoti ympäristönä ei ehkä silti ole paras itselleni. Päiväkerho kuulostaa paljon paremmalta ja myös monipuolisemmalta.
Olen itseasiassa suunnitellut lastenohjaajaksi pyrkimistä jo yläasteella, mutta nyt olen käynyt jo lukionkin ja viettänyt pari välivuotta sen jälkeen. Ehkä nyt tänä keväänä vihdoin pyrin.
Hyvää joulua ja siunausta sinullekin ja toiselle vastaajalle ja kaikille! :)Ole hyvä vaan! Oli ilo olla avuksi. Meidän nykykoulutuksella voit tehdä töitä sekä seurakunnassa että kunnan puolella. Joten jos tuntuu, että haluaa välillä vaihtelua ja maistaa sitä ruohoa sieltä aidan toiselta puoleltakin, niin sehän onnistuu. Sitten ei muuta kuin papereita sisään ja opiskelemaan!
Hyvää joulua vielä kerran ja otetaan ilolla uusi vuosi vastaan.Ps. Kirjoitin sinulle noi molemmat viestit :) - olet...
Lastenohjaaja kirjoitti:
Joo, olet oikeassa. Olen ollut päiväkodissa vain lastenhoitajana ja puhun ainoastaan näistä kokemuksista. Olisin halunnut vetää kaikenlaisia tuokioita lasten kaa, mutta näissä päiväkodeissa se oli aina opejen hommaa. Ymmärrän, että työsi on monipuolista näin opena.
Kuitenkin olen yhä sitä mieltä, että seurakunnassa on minulle mukavampaa, koska sieltä puuttuu se pakko. Voimme muuttaa kerho-ohjelmaa nopsaan, jos tarve vaatii.
Mutta yhtä mieltä ollaan varmaan molemmat, että meidän lapsityöntekijöiden työ on rankkaa, mutta palkitsevaa. Emme tienaa miljoonia, mutta kasvatamme tulevaisuutta. Hyvää joulua ja voimia työhösi!työ on raskasta, mutta palkitsevaa. Hyvää Joulua Sullekin:)
- lastenohjaaja myös
Erittäin kummallista, että täällä hehkutetaan, että tehdään kesät sitä sun tätä, mutta kylmä totuus se, että seurakunta lomauttaa suurimman osan lastenohjaajista kesäksi.
Tämä on opetettu jo koulutusvaiheessa!- lo -06
Täällä päin seurakunnan lastenohjaajat työskentelevät hautausmaalla kesällä. Osa pääsee myös vetämään lasten leirejä. Näin siis täällä, ellei työsopimus katkea sopivasti kesäksi..On siis yleistä, että sopimus tehdään syksyllä jouluun asti ja sitten taas vuoden alusta toukokuun loppuun asti. Tietenkin jos saa vakituisen paikan niin tuota pätkäongelmaa ei ole. Seurakunnalla on usein myös niin, että lastenohjaaja ei saa täysiä työtunteja, jolloin palkkakin on tietenkin pienempi. Toki päiväkodeissakin on näitä pätkätöitä, ei vain srk:ssa.
Minä olen valmistumiseni jälkeen työskennellyt päiväkodissa, ja mulle taas selkeärytminen päiväjärjestys sopii hyvin. Harvemmin pääsen ohjaamaan tuokioita, koska työnkuvani on sellainen tällä hetkellä, että kierrän päiväkodista toiseen tarpeen mukaan enkä voi suunnitella toimintaa koska en tiedä missä ryhmässä olen milloinkin. Viihdyn kuitenkin työssäni toistaiseksi.
Täällä päin seurakunnan lastenohjaaja usein pitää päiväkerhon lisäksi iltapäiväkerhoa, perhekerhoa ja avointa kerhoa. Mä oon ollut vain työssäoppimisjaksolla seurakunnassa, joten en osaa hirveästi siitä työstä kommentoida, koska en sitä ole varsinaisesti tehnyt. Työ on melko itsenäistä ja ilmeisesti ohjaajat saavat sunnitella ohjelman aika vapaasti. Yleensä kirkkovuosi määrittää toiminnan suunnittelua ainakin hartauksien osalta.
Sekä seurakunnassa, että päiväkodissa viihtyvyyteen vaikuttaa aika paljon se, millainen työyhteisö on. Suosittelen kyllä hakemaan lastenohjaajakoulutukseen jos lasten kanssa työskentely kiinnostaa! - lastenohjaaja
lo -06 kirjoitti:
Täällä päin seurakunnan lastenohjaajat työskentelevät hautausmaalla kesällä. Osa pääsee myös vetämään lasten leirejä. Näin siis täällä, ellei työsopimus katkea sopivasti kesäksi..On siis yleistä, että sopimus tehdään syksyllä jouluun asti ja sitten taas vuoden alusta toukokuun loppuun asti. Tietenkin jos saa vakituisen paikan niin tuota pätkäongelmaa ei ole. Seurakunnalla on usein myös niin, että lastenohjaaja ei saa täysiä työtunteja, jolloin palkkakin on tietenkin pienempi. Toki päiväkodeissakin on näitä pätkätöitä, ei vain srk:ssa.
Minä olen valmistumiseni jälkeen työskennellyt päiväkodissa, ja mulle taas selkeärytminen päiväjärjestys sopii hyvin. Harvemmin pääsen ohjaamaan tuokioita, koska työnkuvani on sellainen tällä hetkellä, että kierrän päiväkodista toiseen tarpeen mukaan enkä voi suunnitella toimintaa koska en tiedä missä ryhmässä olen milloinkin. Viihdyn kuitenkin työssäni toistaiseksi.
Täällä päin seurakunnan lastenohjaaja usein pitää päiväkerhon lisäksi iltapäiväkerhoa, perhekerhoa ja avointa kerhoa. Mä oon ollut vain työssäoppimisjaksolla seurakunnassa, joten en osaa hirveästi siitä työstä kommentoida, koska en sitä ole varsinaisesti tehnyt. Työ on melko itsenäistä ja ilmeisesti ohjaajat saavat sunnitella ohjelman aika vapaasti. Yleensä kirkkovuosi määrittää toiminnan suunnittelua ainakin hartauksien osalta.
Sekä seurakunnassa, että päiväkodissa viihtyvyyteen vaikuttaa aika paljon se, millainen työyhteisö on. Suosittelen kyllä hakemaan lastenohjaajakoulutukseen jos lasten kanssa työskentely kiinnostaa!En tahtonut provota, mutta tulipahan vain tämä pointti mieleen.. kun siitä oli tosiaan koulutuksen aikaan jo puhetta enempi ja vähempi..
Meidän 05 valmistuneelta luokalta (20) ei yhdellekään ole vakituista virkaa, osa tekee päiväkoti sijaisuuksia, osa seurakunnalla (ei kesäisin),osa on työttömänä ja osa ihan muun alan hommissa. sitten meitä on minun lisäksi yksi, joka opiskelee lisää. - lhlh
lo -06 kirjoitti:
Täällä päin seurakunnan lastenohjaajat työskentelevät hautausmaalla kesällä. Osa pääsee myös vetämään lasten leirejä. Näin siis täällä, ellei työsopimus katkea sopivasti kesäksi..On siis yleistä, että sopimus tehdään syksyllä jouluun asti ja sitten taas vuoden alusta toukokuun loppuun asti. Tietenkin jos saa vakituisen paikan niin tuota pätkäongelmaa ei ole. Seurakunnalla on usein myös niin, että lastenohjaaja ei saa täysiä työtunteja, jolloin palkkakin on tietenkin pienempi. Toki päiväkodeissakin on näitä pätkätöitä, ei vain srk:ssa.
Minä olen valmistumiseni jälkeen työskennellyt päiväkodissa, ja mulle taas selkeärytminen päiväjärjestys sopii hyvin. Harvemmin pääsen ohjaamaan tuokioita, koska työnkuvani on sellainen tällä hetkellä, että kierrän päiväkodista toiseen tarpeen mukaan enkä voi suunnitella toimintaa koska en tiedä missä ryhmässä olen milloinkin. Viihdyn kuitenkin työssäni toistaiseksi.
Täällä päin seurakunnan lastenohjaaja usein pitää päiväkerhon lisäksi iltapäiväkerhoa, perhekerhoa ja avointa kerhoa. Mä oon ollut vain työssäoppimisjaksolla seurakunnassa, joten en osaa hirveästi siitä työstä kommentoida, koska en sitä ole varsinaisesti tehnyt. Työ on melko itsenäistä ja ilmeisesti ohjaajat saavat sunnitella ohjelman aika vapaasti. Yleensä kirkkovuosi määrittää toiminnan suunnittelua ainakin hartauksien osalta.
Sekä seurakunnassa, että päiväkodissa viihtyvyyteen vaikuttaa aika paljon se, millainen työyhteisö on. Suosittelen kyllä hakemaan lastenohjaajakoulutukseen jos lasten kanssa työskentely kiinnostaa!"Harvemmin pääsen ohjaamaan tuokioita, koska työnkuvani on sellainen tällä hetkellä, että kierrän päiväkodista toiseen tarpeen mukaan enkä voi suunnitella toimintaa koska en tiedä missä ryhmässä olen milloinkin."
Kerää kansio itsellesi,
(kirjoista esim. suuri leikkikirja, ja nettisivuilta luontoliitto,suomen latu, metsä vastaa jnejne) johon laitat materiaalia,jota voit käyttää vaikka olisit missä ryhmässä.
Ulkoleikkejä opettelet muutaman ulkoa,askartelu- ja piirtämistehtäviä,pelejä jne. Kansio on päässäsi ja sieltä voit sitten "vetäistä" kun tarve tulee. Ei niitten tarvi mi tään ihmeellisiä olla,hippaleikkejä,leikkaa..liimaa..
Niitä sitten käytät kun olet ryhmässä,pienille pienten tyyliin,isommille isompien.
Lapset tykkää. - lo -06
lhlh kirjoitti:
"Harvemmin pääsen ohjaamaan tuokioita, koska työnkuvani on sellainen tällä hetkellä, että kierrän päiväkodista toiseen tarpeen mukaan enkä voi suunnitella toimintaa koska en tiedä missä ryhmässä olen milloinkin."
Kerää kansio itsellesi,
(kirjoista esim. suuri leikkikirja, ja nettisivuilta luontoliitto,suomen latu, metsä vastaa jnejne) johon laitat materiaalia,jota voit käyttää vaikka olisit missä ryhmässä.
Ulkoleikkejä opettelet muutaman ulkoa,askartelu- ja piirtämistehtäviä,pelejä jne. Kansio on päässäsi ja sieltä voit sitten "vetäistä" kun tarve tulee. Ei niitten tarvi mi tään ihmeellisiä olla,hippaleikkejä,leikkaa..liimaa..
Niitä sitten käytät kun olet ryhmässä,pienille pienten tyyliin,isommille isompien.
Lapset tykkää.Kiitos vinkistä lhlh! Ja näin olen tehnytkin. Mutta siis vakkarihenkilökunta yleensä vetää tuokiot ja minä avustan toki. Usein ryhmässä saattaa olla joku teema menossa ja minä en välttämättä tiedä siitä mitään. Kuitenkin vakkarihenkilökunta on ennalta suunnitellut viikon ohjelman, ja siinä halutaan tarkasti usein pysyä. Yleensä kun vedän tuokioita, vedän jonkun ns. viihdytysjutun ennen jotakin toimintaa (siirtyminen tuokailuun, ulos menoon...). Myös ohjeiden mukaan saatan vetää esim. askartelua. Mutta toki saan vinkkejä koko ajan tulevaa varten.
Vielä työllistymisestä. Meidän luokalla oli noin 20 opiskelijaa ja meistä lähes kaikilla on töitä, suurimmalla osalla vielä omalta alalta. Kenelläkään ei taida vakituista paikkaa olla, mutta pitempiaikaisia sijaisuuksia kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445805
- 475318
- 483698
- 133653
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise913248- 313126
- 592874
- 572730
- 532380
- 381834