EPÄUSKON HEDELMÄT

täällä on ollut paljon joutavaa mustamaalaamista SRK:sta ja maallikkosaarnaajista. hoitokokousta vetäneet saarnaajat ovat pyytäneet anteeksi omia virheitään seurakunnalta, mutta toki on aiheestakin ihmisiä neuvottu parannukseen synneistä. on ylilyöntejäkin saatu anteeksi aivan julkisesti. SRK ei ole johtanut operaatiota vaan sielunvihollinen on opastanut valtakunnasta ulos pilkkaajat.

yhä tänäänkin sielunvihollinen tekee työtään. täälläkin on näkynyt oululaisten rakennushankkeeseen liittyviä rienaavia kirjoituksia, jotka kumpuavat epäuskosta ja valheesta. herran huonetta oululaiset tahtovat rakentaa.

älkää rakkaat sisaret ja veljet käykö tällä palstalla sillä usko ei täällä vahvistu!! laittakaa tietokone kiinni tältä saastalta ja huolta pitäkää lapsistanne.

hyvää joulua kaikille.
6599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

On tainut jäädä kirjoittajalla lääkkeett ottamatta!

Äänestä

turhaan. Ei nämä RY:n asiat kuulu tänne mitenkään.

Olen itse eräällä palstalla, jota vetää vl. Ja palsta on hyvin rauhallinen ja siellä ainakin itse voin olla.
Mutta jos tilanne muuttuu ja siellä tulis riitaa, käännän selkäni sille.

Äänestä

olevalle varoitukselle. Ja panen palstan kiinni.

Jr ja tehkää te toisetin samoin. Ei tämä ruoki uskonelämää.

Äänestä

mustamaalaamista jos ihmiset kertoo omista henk.koht.kokemuksista.Miksei totuutta saa sanoa.Tekeekö liian kipeää?Jeesus on tie,TOTUUS ja elämä.

Äänestä

"hoitokokousta vetäneet saarnaajat ovat pyytäneet anteeksi omia virheitään seurakunnalta".Ja paskat, ja pyytäneet ristiin rastiin joltakin muulta joitomieheltä.

Ootko lanttupää vai vähäjärkinen. vai uskoton?
Anteeksi on pyydettävä siltä, jota on syvästi loukannut. Tässä tapauksessa hoitajat ja hoidokit seurakunnan eteen. Ja kiireesti. Hoidettuja, saatanalle heitettyjä mummoja ja pappoja kuolee jatkuvasti. Anteeksianto on silloin myöhäistä, ja kuka sen taivaspaikan silloin saa??

Äänestä

hieman omavanhurskas? Eihan Herra asu oululaiskasilla tehdyissa temppeleissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tiedän asian kirjoitti:

täällä on ollut paljon joutavaa mustamaalaamista SRK:sta ja maallikkosaarnaajista. hoitokokousta vetäneet saarnaajat ovat pyytäneet anteeksi omia virheitään seurakunnalta, mutta toki on aiheestakin ihmisiä neuvottu parannukseen synneistä. on ylilyöntejäkin saatu anteeksi aivan julkisesti. SRK ei ole johtanut operaatiota vaan sielunvihollinen on opastanut valtakunnasta ulos pilkkaajat.

yhä tänäänkin sielunvihollinen tekee työtään. täälläkin on näkynyt oululaisten rakennushankkeeseen liittyviä rienaavia kirjoituksia, jotka kumpuavat epäuskosta ja valheesta. herran huonetta oululaiset tahtovat rakentaa.

älkää rakkaat sisaret ja veljet käykö tällä palstalla sillä usko ei täällä vahvistu!! laittakaa tietokone kiinni tältä saastalta ja huolta pitäkää lapsistanne.

hyvää joulua kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu