Olen nähnyt monta kertaa unta että olen ollut alasti, tai mennyt käymään wc:ssä, mutta se vessa on ollut jotenkin outo,että muut ihmiset ovat nähneet sinne. Tässä pari yötä sitten näin unta että olin omassa huoneessani yläosattomissa ja äitini tuli sinne ja olin ahdistunut, huusin hänelle että menisi pois.
Monta kertaa olen nähnyt unta myös sellaisesta, että olen ollut jossain missä on ollut aivan pimeää eikä valoja saa päälle. Kerran olin kotona eteisessä, ja oven luona seisoi pari outoa ihmistä. Yritin laittaa valot päälle katkaisijasta mutta ei onnistunut. Toisessa unessa kävelin tiellä, oli talvi. Ja kerran olin eräässä naapuritalossa. Nyt en tosin ole tuollaisia unia nähnyt pitkään aikaan. Mutta monesti unissani olen myös yrittänyt kävellä tai juosta johonkin, mutta en ole juurikaan pystynyt liikkumaan. Joissakin unissa olen myös istunut tai kyyköttänyt lattialla ja yrittänyt nousta seisomaan, mutta se on ollut todella vaikeaa, jaloissa ei jotenkin ollut voimaa.
Olen 16v tyttö. Kenelläkään samantapaisia unia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen nähnyt samankaltaisia unia paljon ja mielestäni tuollaiset unet kertovat ahdistuksesta, kenties tiedostamattomasta sellaisesta. Se, että olet alasti tai puolipukeissa muiden silmien alla kertoo, että jollain lailla koet yksityisyytesi loukatuksi. Annat ehkä ihmisten vaikuttaa elämääsi enemmän kuin mitä loppujen lopuksi haluaisitkaan. Annat ihmisille aikaasi, vaikket aina jaksaisikaan. Pakotettu pimeydessä oleilu unessa on mielestäni merkki puhtaasta ahdistuksesta. Olet hämärässä, haluaisit valoa, mutta hämäryys pysyy etkä osaa muuttaa asiaa(vielä). Muista, että painajaiset ovat tärkeitä viestejä alitajunnaltasi, olivatpa kuinka ahdistavia tahansa. Sisälläsi tapahtuu ja se on hyvä asia!
varmasti enemmän yksityisyyttä ja ponnistelet kohti itsenäisempää elämää. Onko sinulla erityisen holhoava ja tunkeileva äiti? Itse näin nuorena samantapaisia unia paljon. Jos et pysty äitisi kanssa rauhallisesti keskustelemaan näistä asioista ja hän kieltäytyy ymmärtämästä asiaa on sinun vain repäistävä itsesi irti hänen vallastaan.
on ehkä hieman holhoava, mutta ei mielestäni liiaksi asti. jos haluan olla rauhassa, niin hän kyllä poistuu huoneestani.