Abortti

Tabu on asia, joka on olemassa, mutta josta ei saa puhua.

Abortti-palstalla Tabu on abortti - lapsen kehityksen ja elämän päättävä toimenpide. Sitä ei saa käsitellä yksityiskohtaisesti toimenpiteen kohteen kannalta.

Täällä ei saa:

A. linkittää aborttia koskeviin valokuviin. Seriffi kertoo niiden sisältävän väkivaltaa.
Hän ei kuitenkaan ole - useista pyynnöistä huolimatta - vastannut kahteen kysymykseen:

1. Minkälaisesta väkivallasta on kyse?

2. Keneen tämä väkivalta kohdistuu?

B. Yllättäen myös verbaalinen kysymys siitä, miten ja milloin lapsi menehtyy abortissa hävisi bittien avaruuteen. Ei näytä olevan sallittua kysyä:

3. Miten ja missä vaiheessa lapsi menehtyy kaavinnassa, eli imurin käsittelyssä.

4. Miten aborttilääke eli lapselle annettava myrkky vaikuttaa? Mitä se on? Lamauttaako se lihakset, hermoston, aineenvaihdunnan, istukan vai onko sillä joku muu vaikutusmekanismi?

5. Onko lääkkeen avulla surmansa saava lapsi aina kuollut poistuessaan kohdusta, vai menehtyykö hän vasta myöhemmin?
1223488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 122

Vanhimmat

kiinnostua tuommoisista asioista, suoraan sanoen.

Äänestä
  • mikä kysymyksissä 1 - 5 on käsittääksesi perverssiä?

    Äänestä

Hei,

Netistä löytyy paljon tietoa abortista.. jos englantia taidat, niin hyvinkin yksityiskohtaisia kuvauksia. Ainakin natsit on vissiin tehnyt testejä, kuinka kauan sikiö periaatteessa pysyy hengissä sen jälkeen, kun ravinnon ja hapensaanti lakkaa. Ihan alkuun sellainen korjaus, että syntymätömästä ihmisestä ei vielä käytetä nimitystä lapsi, vaan se on aluksi alkio ja sitten sikiö.

Tässä nyt pari kiteytettyä vastausta, mutta netistä löytyy tosiaan paaaaljon ykstyiskohtasta tietoa.

3. Miten ja missä vaiheessa lapsi menehtyy kaavinnassa, eli imurin käsittelyssä. Kaavinnassa kohtu kaavitaan puhtaaksi ylimääräisestä asukkaasta. Elintoiminnot päättyvät lähes heti, kun ravinnon saanti äidistä lakkaa.

4. Miten aborttilääke eli lapselle annettava myrkky vaikuttaa? Mitä se on? Lamauttaako se lihakset, hermoston, aineenvaihdunnan, istukan vai onko sillä joku muu vaikutusmekanismi?
Lääke ei lamaannuta, vaan se käynnistää synnytyksen. Tietänet itsekin, että parimillisellä ihmisen alulla ei ole vielä tarvittavat elimet niin kehittyneitä, että se pärjäisi ilman istukan kautta tulevaa elämää. Elämä on finito siinä vaiheessa kun synnytys käynnistyy, istukka irtoaa ja ravinnon saanti äidistä päättyy.

5. Onko lääkkeen avulla surmansa saava lapsi aina kuollut poistuessaan kohdusta, vai menehtyykö hän vasta myöhemmin? Hän :) on yleensä kuollut jo kohdussa.

Seriffiasiaan en osaa sanoo mitään, koska en ole täällä aikaisemmin hengaillut, mutta kuulostaa kyllä merkilliseltä jos aihetta käsitteleviä asioita ei saa käsitellä palstalla. :)

Äänestä

minä en ainakaan tahtoisi nähdä abortoitujen sikiöiden kuvia...

Äänestä
  • haluaa nähdä abortoitujen kuvia. Ne ovat hirvittäviä kuvia.

    Kuvien katsomatta jättäminen ei kuitenkaan muuta aborttia miksikään. Abortin varsinaisen tapahtuman salaaminen ja jopa kieltäminen sen sijaan tekee abortin helpommaksi. Ehkäpä sitä useammat lapset joutuvat antamaan henkensä mitä salatumpi ja kielletympi tapahtuma on.

    Lapsen sulkeminen tarkastelun ulkopuolelle tekee mahdolliseksi ajatella, ettei kyse ole inhimillisestä olennosta vaan "lima-köntistä" tai "solukasasta".

    Puhuminen asioista niiden oikeilla nimillä on totuuden ja tekoja koskevien arviointien edellytys.

    Äänestä

  • jos kukaan, kirjoitti:

    haluaa nähdä abortoitujen kuvia. Ne ovat hirvittäviä kuvia.

    Kuvien katsomatta jättäminen ei kuitenkaan muuta aborttia miksikään. Abortin varsinaisen tapahtuman salaaminen ja jopa kieltäminen sen sijaan tekee abortin helpommaksi. Ehkäpä sitä useammat lapset joutuvat antamaan henkensä mitä salatumpi ja kielletympi tapahtuma on.

    Lapsen sulkeminen tarkastelun ulkopuolelle tekee mahdolliseksi ajatella, ettei kyse ole inhimillisestä olennosta vaan "lima-köntistä" tai "solukasasta".

    Puhuminen asioista niiden oikeilla nimillä on totuuden ja tekoja koskevien arviointien edellytys.

    Klimaklöntti ja solukasa on tosiaan aika kuvaava nimitys alkiosta ja hyvin pienestä sikiöstä. Sellainenhan se juuri on. Hedelmöittynyt munasolu on alkio, josta voi suotuisissa olosuhteissa kehittyä lapsi. Ilman aborttejakin joka kolmas raskaus keskeytyy itsestään alkuraskauden aikana erinäisistä syistä. mm. kromosomihäiriöt. Ihminen ei ole loppujen lopuksi kovin helposti lisääntyvää sorttia.

    Tietysti on syytä muistaa, että abortti ei ole mikään ehkäisykeino. Mutta hyväksyn sen, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Kaikilla ei ole edellytyksiä hoitaa lapsiaan.

    Hyvin pieni alkio ei ole siittiötä tai munasolua kummoisempi, eikä se joudu kärsimään raskaudenkeskeytyksestä. Vai moniko on ajatellut kuinka kauan esimerkiksi siittiöt kamppailevat siemensyöksyn jälkeen.....

    Täytyy tosin sanoa, että itseänikin on kyllä suoraan sanoen hirvittänyt vähän myöhäisempään, noin kahdennellakymmenennellä raskausviikolla esimerkiksi pahan kehityshäiriön vuoksi abortoidut sikiöt. Sikiö näyttää jo täysin lapselta pienine sormine, varpaineen ja nenännykeröineen.. aborttihan voidaan tehdä siten, että sikiön pää murskataan ja vedetään sikiö sitten kohdusta kokonaisena. Pään murskaaminen on aika kammottavaa.

    Mutta toisaalta.. äkillinen elämän pysäyttäminen ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan tai sitten mahdollisen monivammaisuuden tuottamat jatkuvat, ehkä vuosiakin kestävät hirvittävät kivut ja tuskat. Kumman itse valitsisit?

    Äänestä

  • To... kirjoitti:

    "Ilman aborttejakin joka kolmas raskaus keskeytyy itsestään alkuraskauden aikana erinäisistä syistä."

    Juu, mutta keskenmenon aiheuttaa luonto, abortin ihminen.

    "Vai moniko on ajatellut kuinka kauan esimerkiksi siittiöt kamppailevat siemensyöksyn jälkeen"

    Sukusolut ovat todella pelkkiä soluja. Niistä yksinään ei ole tulossa eikä voi tulla ihmistä.

    "Sikiö näyttää jo täysin lapselta pienine sormine, varpaineen ja nenännykeröineen"

    Abortti on siis sitä pahempi mitä enemmän sikiö näyttää ihmiseltä?

    "äkillinen elämän pysäyttäminen ennen kuin se on ehtinyt alkaakaan"

    Lause on ristiriitainen. Miten elämä on pysäytettävissä jollei se ole ehtinyt alkaa?
    Tarkoitatko varhaisempaa aborttia vai ehkäisyä? Ehkäisyvaiheessa elämä todella ei olekaan ehtinyt alkaa, alkiovaiheessa se jo ON alkanut.

    Valitkaamme siis mahdollisimman hyvä ehkäisy, mielellään tuplana.

    Äänestä

Näin aluksi kummastelen kommenttiasi "Hän ei kuitenkaan ole - useista pyynnöistä huolimatta - vastannut kahteen kysymykseen". Miten/missä olet selvennystä kysellyt?

Ylläpidon linjauksen mukaan viesti, jonka linkistä suoraan aukeaa abortoituja sikiöitä esittäviä kuvia, on keskustelun sääntöjen vastainen. Syytä voit kysyä ylläpidolta http://www.suomi24.fi/palaute/

Kaikki kysymykset ovat "sallittuja", niin kauan kuin viestit ovat asiallisia. B-kohdassa peräänkuuluttamasi viestin on ylläpito poistanut.

Äänestä
  • Oheisena kolme linkkiä jossa asiaa on seriffiltä kysytty:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000020688096

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000020855473

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000020446042

    Jokainen media tietysti vastaa päätöksistään. Arvelen, että ehkäpä juuri seriffi olisi velvollinen kertomaan niistä ja niiden perusteluista omalla palstallaan. Mikäpä estää ylläpitoa perustelemasta asiaa itsekin? Eivätkö juuri julkisuus ja transparettisuus ole median hyveitä?

    Seriffi kertoi aikaisemmin, että syy linkityksen estoon on se, että kuvissa esiintyy väkivaltaa. Keskustelun kannalta olisi asiallista tietää, miksi juuri abortoidut lapset/sikiöt edustavat kiellettyä väkivaltaa, kun eri sivulla löytyy linkkejä jos minkälaisiin rikoksen uhreihin ja hajoamisen tilassa oleviin vainajiin.

    Harrastettaisiinko terveydenhoidossa väkivaltaa? Olisiko aborttia hakeva nainen väkivallan kohde?

    Ottaen jälleen huomioon sen, että jokainen media päättää ja vastaa sisällöstään, on lopulta kyse kahdesta asiasta: Sananvapaudesta & keskustelun vapaudesta ja älyllisestä rehellisyydestä.

    Abortin lopputulos on abortoitu lapsi/sikiö, joka on kuollut. Tämän asian kuvaaminen tai kuvaamisen kieltäminen ei muuta lopputulosta miksikään muuksi. Sen sijaan -varsin ikävänä pitämäni- asian kuvaaminen helpottaa ja parantaa asiasta saatavaa käsitystä ja auttaa muodostamaan asiaa koskevia yleisiä ja henkilökohtaisia päätöksiä. Ja sehän on keskustelun tarkoitus...?

    Äänestä

  • tarkoitus. kirjoitti:

    Oheisena kolme linkkiä jossa asiaa on seriffiltä kysytty:

    On kuvia tai on kuvia.

    Hakemasi kuvat ovat provosoivia kuvia, joissa lietsotaan väkivaltaa ja ne poistetaan, koska väkivaltaa ei saa ihannoida. Oikeasta abortti tilanteesta otetut kuvat, siis ne joilla ei ole tarkoitus provosoida ihmisiä, eivät ole väkivaltaisia, siksi ei myöskään kiinnostavia ja siksi niitä ei tuoteta...

    On siis ero. Kuva oikeasta abortti tilanteesta; vaikka siitä naisesta on sellainen, että se nainen seisoo/makaa/istuu, normaalisti vaatteet päällä terveysside tai vaippa housussa. Oikeassa elämässä veri on aina hygienia riski, siksi sillä ei roiskita ympäriinsä, vaan jokainen irto tippa pyyhitään huolella välittömästi. eli veri ei roisku, sen ei anneta valua naisen säärillä vapaasti tai värjäillä lakanoita. kun näin tehdään, silloin tehdään väkivaltaa mm. sairaaloidemme hygienia tasolle.

    keskivertoisen aborttiin menijän ei myöskään tarvitse sävähtää kuvia joissa kaksikymmentäviikkoinen lapsi on raajat hajallaan, sillä keskiverto aborttia ei tehdä silloin. Keskivertoisessa abortissa ei ole pelkoa siitä, että kukaan haluaa ihailla, kuvailla, tökkiä pinseteillä tai asetella tulitikkuja alkion osasten viereen, vaan lapsi poistetaan mahdollisimman pikaisesti tilanteesta. Sitä kutsutaan ruumiinhäpäisemiseksi, kun kuolleella keholla aletaan irvastelemaan. Sekin on kaltaistaan väkivaltaa.

    Siis aivan kuten sanoit; Suomen terveydenhuollossa ei harasteta väkivaltaa. Ja siksi väkivallan vetäminen abortti keskusteluihin on aivan tarpeetonta. Jos haluat jakaa tietoa abortista; jaa oikeaa tietoa. Kerro Suomen sairaaloiden turvallisuudesta, hygieenisyydestä, äläkä markkinoi mitään USAssa tuotettuja kuvia (Huom; sielläkin sairaaloissa on etiikka ja hygienia, mutta prookatiivisuuden vuoksi ne on hyljätty kuvista...). Kerro lapsien kehitysvaiheista kullakin viikolla; jokaikinen keskivertoista aborttia miettivälle suunnattu yli kaksikymmentä viikkoisen sikiön kehitysvaiheiden luettelija tekee vain hallaa aborttioikeuden vastustajille.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Näimpä juurikin.. lakaistaan koko raakuus ja sen veriset 'todisteet' mahdollisimman nopeasti piiloon maton alle.
    Miksi todenmukaiset kuvat provosoivat joitakin?

    Niillä esineillä ei huvikseen törkitä ja mässäillä vaan ainoastaan pyritään havainnolllistamaan sikiön kokoa ja kehittyneisyyttä. Olisiko mittanauhankin viereen asettaminen törkeää häpäisyä?

    Eikä täällä saa kyllä niitäkään kuvia näyttää joissa on 6-12 viikkosia, jonka ikäsenä siis suurin osa abortoidaan...

    Äänestä

  • siististi.. kirjoitti:

    Olisihan se helpompi lavastaakin, kuusiviikkoisen sikiön abortti... senkun kerätään jonkun kuukautisveret lakanoille, törkitään vähän limakalvon riekaleita kasaan ja itketään että siinä se on, viaton tapettu vauva.

    Äänestä

  • tarkoitus. kirjoitti:

    Oheisena kolme linkkiä jossa asiaa on seriffiltä kysytty:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000020688096

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000020855473

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000020446042

    Jokainen media tietysti vastaa päätöksistään. Arvelen, että ehkäpä juuri seriffi olisi velvollinen kertomaan niistä ja niiden perusteluista omalla palstallaan. Mikäpä estää ylläpitoa perustelemasta asiaa itsekin? Eivätkö juuri julkisuus ja transparettisuus ole median hyveitä?

    Seriffi kertoi aikaisemmin, että syy linkityksen estoon on se, että kuvissa esiintyy väkivaltaa. Keskustelun kannalta olisi asiallista tietää, miksi juuri abortoidut lapset/sikiöt edustavat kiellettyä väkivaltaa, kun eri sivulla löytyy linkkejä jos minkälaisiin rikoksen uhreihin ja hajoamisen tilassa oleviin vainajiin.

    Harrastettaisiinko terveydenhoidossa väkivaltaa? Olisiko aborttia hakeva nainen väkivallan kohde?

    Ottaen jälleen huomioon sen, että jokainen media päättää ja vastaa sisällöstään, on lopulta kyse kahdesta asiasta: Sananvapaudesta & keskustelun vapaudesta ja älyllisestä rehellisyydestä.

    Abortin lopputulos on abortoitu lapsi/sikiö, joka on kuollut. Tämän asian kuvaaminen tai kuvaamisen kieltäminen ei muuta lopputulosta miksikään muuksi. Sen sijaan -varsin ikävänä pitämäni- asian kuvaaminen helpottaa ja parantaa asiasta saatavaa käsitystä ja auttaa muodostamaan asiaa koskevia yleisiä ja henkilökohtaisia päätöksiä. Ja sehän on keskustelun tarkoitus...?

    En päivittäin kahlaile kaikkia ketjuja läpi, joten ensimmäinen kysely on mennyt förbi.

    Ylläpidon ohjeistuksen mukaan linkit, joista suoraan avautuu abortoitujen sikiöiden kuvia, ovat kiellettyjä (seriffi se on seriffilläkin). Jos haluatte linkittää näille sivustoille, käyttäkää linkkiä josta avautuu sivu, jolla ei ole kuvia.

    Ja harkitkaa, onko sivusto jolle linkitätte, asiallinen.

    Jos olet löytänyt linkkejä hajoamistilassa oleviin vainajiin, niin käytä ihmeessä nappulaa "ilmoita asiattomasta viestistä".

    Äänestä

  • old_profile_20052 kirjoitti:

    Et ole vastannut yhteenkään, et jälkimmäiseenkään, kysymykseen.

    Jos vastauksesi sijaitsee jossakin muussa viestikejussa, laittanet linkin.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    On kuvia tai on kuvia.

    Hakemasi kuvat ovat provosoivia kuvia, joissa lietsotaan väkivaltaa ja ne poistetaan, koska väkivaltaa ei saa ihannoida. Oikeasta abortti tilanteesta otetut kuvat, siis ne joilla ei ole tarkoitus provosoida ihmisiä, eivät ole väkivaltaisia, siksi ei myöskään kiinnostavia ja siksi niitä ei tuoteta...

    On siis ero. Kuva oikeasta abortti tilanteesta; vaikka siitä naisesta on sellainen, että se nainen seisoo/makaa/istuu, normaalisti vaatteet päällä terveysside tai vaippa housussa. Oikeassa elämässä veri on aina hygienia riski, siksi sillä ei roiskita ympäriinsä, vaan jokainen irto tippa pyyhitään huolella välittömästi. eli veri ei roisku, sen ei anneta valua naisen säärillä vapaasti tai värjäillä lakanoita. kun näin tehdään, silloin tehdään väkivaltaa mm. sairaaloidemme hygienia tasolle.

    keskivertoisen aborttiin menijän ei myöskään tarvitse sävähtää kuvia joissa kaksikymmentäviikkoinen lapsi on raajat hajallaan, sillä keskiverto aborttia ei tehdä silloin. Keskivertoisessa abortissa ei ole pelkoa siitä, että kukaan haluaa ihailla, kuvailla, tökkiä pinseteillä tai asetella tulitikkuja alkion osasten viereen, vaan lapsi poistetaan mahdollisimman pikaisesti tilanteesta. Sitä kutsutaan ruumiinhäpäisemiseksi, kun kuolleella keholla aletaan irvastelemaan. Sekin on kaltaistaan väkivaltaa.

    Siis aivan kuten sanoit; Suomen terveydenhuollossa ei harasteta väkivaltaa. Ja siksi väkivallan vetäminen abortti keskusteluihin on aivan tarpeetonta. Jos haluat jakaa tietoa abortista; jaa oikeaa tietoa. Kerro Suomen sairaaloiden turvallisuudesta, hygieenisyydestä, äläkä markkinoi mitään USAssa tuotettuja kuvia (Huom; sielläkin sairaaloissa on etiikka ja hygienia, mutta prookatiivisuuden vuoksi ne on hyljätty kuvista...). Kerro lapsien kehitysvaiheista kullakin viikolla; jokaikinen keskivertoista aborttia miettivälle suunnattu yli kaksikymmentä viikkoisen sikiön kehitysvaiheiden luettelija tekee vain hallaa aborttioikeuden vastustajille.

    "...Hakemasi kuvat ovat provosoivia kuvia, joissa lietsotaan väkivaltaa ja ne poistetaan, koska väkivaltaa ei saa ihannoida. Oikeasta abortti tilanteesta otetut kuvat, siis ne joilla ei ole tarkoitus provosoida ihmisiä, eivät ole väkivaltaisia, siksi ei myöskään kiinnostavia ja siksi niitä ei tuoteta..."

    Oletko -1977- palstan seriffi????

    "...keskivertoisen aborttiin menijän ei myöskään tarvitse sävähtää kuvia joissa kaksikymmentäviikkoinen lapsi on raajat hajallaan, sillä keskiverto aborttia ei tehdä silloin. Keskivertoisessa abortissa ei ole pelkoa siitä, että kukaan haluaa ihailla, kuvailla, tökkiä pinseteillä tai asetella tulitikkuja alkion osasten viereen, vaan lapsi poistetaan mahdollisimman pikaisesti tilanteesta. Sitä kutsutaan ruumiinhäpäisemiseksi, kun kuolleella keholla aletaan irvastelemaan. Sekin on kaltaistaan väkivaltaa."

    Joko päsemme asiaan? Abortti-asiamies ei tunnusta lapsen olemassaoloa, vaan puhuu sikiöstä, alkiosta, limaklöntistä jne. Aborttia koskevat kuvat ovat kuitenkin tabu, koska niissä näkyy 1977:n mukaan LAPSI.

    Lapsen surmaaminen ei ole abortti-asiamiehen ongelma, vaan ongelma on lapsen ruumiin häpäisy mittaamalla irtonaisten raajojen pituutta ja valokuvaamalla vainaja.

    Abortti-asiamies on tyytyväinen kun henkilökunta "poistaa lapsen tilanteesta".

    Mitähän lapsi itse ajattelisi abortistaan? Surkuttelisiko irtonaisia jalkojaan vai niiden valokuvausta?

    Äänestä

  • palstan seriffi? kirjoitti:

    teidän täytyy vedota siihen mitä lapsi ajattelisi? Hän ei ajattele mitään abortistaan sillä hän ei tiedä olevansa abortin kohde. Abortit tehdään sellaisessa vaiheessa missä tämä ihmisen alku ei kykene ajatteluun. Häneltä ei oikeastaan oteta mitään pois ei edes elämää sillä hän ei tiedä olevansa olemassa. Abortissa kärsii ainoastaan abortista päättänyt nainen tai pariskunta, vain he menettävät jotain ainut laatuista ei kukaan muu, ei edes abortoitava lapsi. Tietysti te voitte väittää täällä että se menettää elämänsä, mutta koska sillä ei ole tietoa elämästä se ei koe menetystä.

    Toivotan hyvää tätä vuotta kaikille niille joilla riittää ymmärrystä myös muiden ratkaisuille vaikka ne sotisivat omaa arvomaailmaa vastaan, sillä vain niin saamme tästä maailmasta paremman ja tasa-arvoisemman paikan.

    Äänestä

  • Serafi kirjoitti:

    Ei kukaan kuollut ajattele. Ja kun ei ajattele eikä tiedä eläneensä, ei mitään ongelmaa elämän riistämisessä ole, varsinkaan jos elämä on varkain ja huomaamatta viety.

    Abortissa abortin kohde, lapsi, menettää elämänsä. Menetys on tosiasia aivan siitä riippumatta tajuaako abortin kohde sitä ennen, tapahtumahetkellä tai sen jälkeen.

    Toivon parempaa uutta vuotta kaikille niille, joilla riittää ymmärrystä muiden ihmisten elämän arvolle ja niille, jotka ovat halukkaita ymmärrystään elämästä kasvattamaan, vaikka ne omaa mukavuutta ja piintyneitä ajatuskulkuja koettelisivat.

    Äänestä

  • kulkee: kirjoitti:

    "Abortissa abortin kohde, lapsi, menettää elämänsä. Menetys on tosiasia aivan siitä riippumatta tajuaako abortin kohde sitä ennen, tapahtumahetkellä tai sen jälkeen."

    Aivan, mutta et voi puhua sikiön suulla, et voi puhua siitä mitä sikiö AJATTELISI tai KOKISI. Sen menetyksen kokee kuitenkin ne vanhemmat, ei sikiö, joka ei koskaan edes ymmärtänyt eläneensä.

    Minä toivotan hyvää uutta vuotta kaikille, mielipiteistä riippumatta. Tyydyn vain toivomaan, että ihmiset oppisivat myös ymmärtämään niitä, joiden näkemys omasta poikkeaa, sillä siinä todellakin mitataan empatian, myötäelämisen kyky.

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    Katsohan omaa tekstiäsi

    "Tyydyn vain toivomaan, että ihmiset oppisivat myös ymmärtämään niitä, joiden näkemys omasta poikkeaa, sillä siinä todellakin mitataan empatian, myötäelämisen kyky."

    Empatian eli myötäelämisen kyky koskee MUIDEN asemaan asettumista. Katso siis muitakin kuin itseäsi. Koeta ensin asettua abortoidun lapsen asemaan. Ole siten empaattinen. Tule sitten pyytelemään ymmärrystä itsellesikin.

    Äänestä

  • empatia on? kirjoitti:

    Kyllä empatia tarkoittaa nimenomaan kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Abortintekijätkin ovat ihmisiä. Minulta löytyy empatiaa myös sitä abortoitavaa sikiötä kohtaan, en vain koe tarpeelliseksi asettaa sanoja sen suuhun tai ajatuksia sen päähän. Enkä ymmärrä, miksi pitäisi ensisijaisesti asettua sikiön asemaan ja jättää se jo syntynyt ihminen täysin empatian ulkopuolelle. Enkä milloinkaan, edes unissani, näkisi tarpeelliseksi halveksua abortoitavaa sikiötä, kuten te abortinvastustajat halveksutte abortintekijöitä.

    Minusta abortti ei ole mikään ihana ja autuaaksitekevä asia. Toivoisin, ettei sen tarvitsisi olla koskaan ensisijainen vaihtoehto, mutten lähde tuomitsemaan toista ihmistä siitä, että hän kokee asian eri tavoin kuin minä. Minulle ei abortin perusteeksi riittäisi juuri muu kuin oma tai sikiön terveydentila, tai se että olisin tullut raiskatuksi, näin ainakin tällä vajavaisella elämänkokemuksellani kuvittelisin. Kykenen silti ymmärtämään niitä, jotka kokevat asian toisin. Minä en elä heidän elämäänsä, en tunne heidän tuntemuksiaan, joten en mitenkään voi olla pätevä silloin niputtamaan heitä kaikkia itseäni huonommiksi ihmisiksi. Abortti ei saisi olla ehkäisykeino, ja raskauden ehkäisystä täytyisi mielestäni ehdottomasti huolehtia, jos ei lasta halua. Myönnän sen, että minun on hyvin hyvin vaikea ymmärtää niiden ajatusmaailmaa, jotka kokevat tässä toisin kuin minä. Rajoitettu on minunkin kykyni tuntea empatiaa, kuten kaikkien muidenkin. Parantamisen varaa varmaan löytyy muutenkin, monilla muillakin myötäelämisen osa-alueilla.

    "Koeta ensin asettua abortoidun lapsen asemaan. Ole siten empaattinen. Tule sitten pyytelemään ymmärrystä itsellesikin."

    Mielenkiintoinen näkökulma. Sinulta ei siis ymmärrystäkään tipu, ellei ihminen ensin ajattele asiaa kuten sinä ajattelet? Pidätkö todella itseäsi pätevänä neuvomaan toisia siitä, kuinka asetutaan muiden asemaan, jos et itse ole kykenevä asettumaan kuin itsesi kaltaisten asemaan?

    Joo, tuo on kyllä mielenkiintoista tuo empatiasta höpöttäminen tässä yhteydessä.

    Eikö empatia tosiaan ole toisen tilanteeseen eläytymistä ja hänen ajatuksiensa ymmärtämistä hänen arvomaailmastaan nähden, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin omat?

    Näin ollen, mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen? Senkus suljet silmäsi, korvasi ja ajatuksen juoksusi. Kas, olet valmis. Koet siitä huolimatta jopa paljon enemmän kuin se alkio, koska se ei koe mitään. Se mitä sinä virheellisesti kutsut empatiakyvyksi, on sinun omien arvojesi peilaamista siihen tiedottomaan potentiaaliseen ihmisyksilöön. Sinä silloin kuvittelet, mitä itse haluaisit siinä tilassa koettavan. Siis että sinä haluaisit elää. Et sinä pohdi sen alkion mielipidettä, vaan sinun mielipidettäsi. Ei se ole empatiakykyä tulkita omia ajatuksiaan.

    Se sitä vastoin vaatii todellista empatiakykyä, että ymmärtää ihmistä, jonka ajattelumalli on eri ja joka toimii tilanteissa eri tavalla kuin itse. Että ymmärtää, mitkä ovat hänen syynsä teolleen, ja ymmärtää katsoa niiden oikeellisuutta tämän ihmisen arvomaailman kautta, ja ymmärtää ja hyväksyy myös omasta arvomaailmasta poikkeavat ratkaisut. Ja arvostaa ihmistä niistä ratkaisuista huolimatta. Se on sitä todellista empatiakykyä. Ja se useimmilta vastustajilta näyttää puuttuvan tyystin.

    Osasit sanoa tuon todella hyvin!

    Juuri noin minäkin empatiakyvyn ja sen tärkeyden muita ihmisiä kohtaan koen. Että ihmisiä ja heidän ratkaisujaan osaa ymmärtää ja arvostaa, vaikkei samaa ole kokenut, eikä samoin välttämättä itse tekisi.

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    Kyllä empatia tarkoittaa nimenomaan kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Abortintekijätkin ovat ihmisiä. Minulta löytyy empatiaa myös sitä abortoitavaa sikiötä kohtaan, en vain koe tarpeelliseksi asettaa sanoja sen suuhun tai ajatuksia sen päähän. Enkä ymmärrä, miksi pitäisi ensisijaisesti asettua sikiön asemaan ja jättää se jo syntynyt ihminen täysin empatian ulkopuolelle. Enkä milloinkaan, edes unissani, näkisi tarpeelliseksi halveksua abortoitavaa sikiötä, kuten te abortinvastustajat halveksutte abortintekijöitä.

    Minusta abortti ei ole mikään ihana ja autuaaksitekevä asia. Toivoisin, ettei sen tarvitsisi olla koskaan ensisijainen vaihtoehto, mutten lähde tuomitsemaan toista ihmistä siitä, että hän kokee asian eri tavoin kuin minä. Minulle ei abortin perusteeksi riittäisi juuri muu kuin oma tai sikiön terveydentila, tai se että olisin tullut raiskatuksi, näin ainakin tällä vajavaisella elämänkokemuksellani kuvittelisin. Kykenen silti ymmärtämään niitä, jotka kokevat asian toisin. Minä en elä heidän elämäänsä, en tunne heidän tuntemuksiaan, joten en mitenkään voi olla pätevä silloin niputtamaan heitä kaikkia itseäni huonommiksi ihmisiksi. Abortti ei saisi olla ehkäisykeino, ja raskauden ehkäisystä täytyisi mielestäni ehdottomasti huolehtia, jos ei lasta halua. Myönnän sen, että minun on hyvin hyvin vaikea ymmärtää niiden ajatusmaailmaa, jotka kokevat tässä toisin kuin minä. Rajoitettu on minunkin kykyni tuntea empatiaa, kuten kaikkien muidenkin. Parantamisen varaa varmaan löytyy muutenkin, monilla muillakin myötäelämisen osa-alueilla.

    "Koeta ensin asettua abortoidun lapsen asemaan. Ole siten empaattinen. Tule sitten pyytelemään ymmärrystä itsellesikin."

    Mielenkiintoinen näkökulma. Sinulta ei siis ymmärrystäkään tipu, ellei ihminen ensin ajattele asiaa kuten sinä ajattelet? Pidätkö todella itseäsi pätevänä neuvomaan toisia siitä, kuinka asetutaan muiden asemaan, jos et itse ole kykenevä asettumaan kuin itsesi kaltaisten asemaan?

    Täällä palstalla ei tuomita ketään. Täällä ei jaeta moraalisia tuomioita, ei tuomioistuimen päätöksiä, sellin ovi ei pauku eikä veri pisaroi.

    Abortissa lapsen äiti tuomitsee lapsensa kuolemaan. Joku vielä kiertää keräämässä sympatiaa.

    "Mielenkiintoinen näkökulma. Sinulta ei siis ymmärrystäkään tipu, ellei ihminen ensin ajattele asiaa kuten sinä ajattelet?"

    Samat sanat. Ja kun kuollut lapsi ei enää ajattele, ei hän kaipaa empatiaakaan... niinkö?

    En saata käsittää ihmisiä, joita puuttuu alkeellinen empatian kyky asettua abortoitavan lapsen asemaan. Hän on IHMINEN!!!!!!!!!! Suojaton ja viaton lapsi on erityisen empatian kohde.

    Katsos abortissa on kolme osapuolta:
    Abortin kohde on lapsi. Kyse on lapsen hengestä.

    Asiaan osallisia ovat myös lapsen vanhemmat. Heidän oaltaan kyse on pääosin mukavuudesta - jakele heille siitä empatiaa. Lapsen Isä ja äiti ovat kuitenkin sivullisia lapsen oman elämän ja kohtalon kannalta. Jakele siis empatiaa myös oikeaan kohteeseen.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Joo, tuo on kyllä mielenkiintoista tuo empatiasta höpöttäminen tässä yhteydessä.

    Eikö empatia tosiaan ole toisen tilanteeseen eläytymistä ja hänen ajatuksiensa ymmärtämistä hänen arvomaailmastaan nähden, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin omat?

    Näin ollen, mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen? Senkus suljet silmäsi, korvasi ja ajatuksen juoksusi. Kas, olet valmis. Koet siitä huolimatta jopa paljon enemmän kuin se alkio, koska se ei koe mitään. Se mitä sinä virheellisesti kutsut empatiakyvyksi, on sinun omien arvojesi peilaamista siihen tiedottomaan potentiaaliseen ihmisyksilöön. Sinä silloin kuvittelet, mitä itse haluaisit siinä tilassa koettavan. Siis että sinä haluaisit elää. Et sinä pohdi sen alkion mielipidettä, vaan sinun mielipidettäsi. Ei se ole empatiakykyä tulkita omia ajatuksiaan.

    Se sitä vastoin vaatii todellista empatiakykyä, että ymmärtää ihmistä, jonka ajattelumalli on eri ja joka toimii tilanteissa eri tavalla kuin itse. Että ymmärtää, mitkä ovat hänen syynsä teolleen, ja ymmärtää katsoa niiden oikeellisuutta tämän ihmisen arvomaailman kautta, ja ymmärtää ja hyväksyy myös omasta arvomaailmasta poikkeavat ratkaisut. Ja arvostaa ihmistä niistä ratkaisuista huolimatta. Se on sitä todellista empatiakykyä. Ja se useimmilta vastustajilta näyttää puuttuvan tyystin.

    "Eikö empatia tosiaan ole toisen tilanteeseen eläytymistä ja hänen ajatuksiensa ymmärtämistä hänen arvomaailmastaan nähden, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin omat?

    Näin ollen, mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?"

    On olemassa kylmyyttä ja kyynisyyttä, sen lisäksi on olemassa tunteettomuutta ja välipitämättömyyttä. Kaiken tämän kurjuuden lisäksi näyttää olevan mahdollista tuottaa tekstisi...

    Ja kaiken kukkuraksi puhut empatiasta....

    Äänestä

  • mutku... kirjoitti:

    Täällä palstalla ei tuomita ketään. Täällä ei jaeta moraalisia tuomioita, ei tuomioistuimen päätöksiä, sellin ovi ei pauku eikä veri pisaroi.

    Abortissa lapsen äiti tuomitsee lapsensa kuolemaan. Joku vielä kiertää keräämässä sympatiaa.

    "Mielenkiintoinen näkökulma. Sinulta ei siis ymmärrystäkään tipu, ellei ihminen ensin ajattele asiaa kuten sinä ajattelet?"

    Samat sanat. Ja kun kuollut lapsi ei enää ajattele, ei hän kaipaa empatiaakaan... niinkö?

    En saata käsittää ihmisiä, joita puuttuu alkeellinen empatian kyky asettua abortoitavan lapsen asemaan. Hän on IHMINEN!!!!!!!!!! Suojaton ja viaton lapsi on erityisen empatian kohde.

    Katsos abortissa on kolme osapuolta:
    Abortin kohde on lapsi. Kyse on lapsen hengestä.

    Asiaan osallisia ovat myös lapsen vanhemmat. Heidän oaltaan kyse on pääosin mukavuudesta - jakele heille siitä empatiaa. Lapsen Isä ja äiti ovat kuitenkin sivullisia lapsen oman elämän ja kohtalon kannalta. Jakele siis empatiaa myös oikeaan kohteeseen.

    "Täällä palstalla ei tuomita ketään. Täällä ei jaeta moraalisia tuomioita"

    Et ole tainnut tätä palstaa kovin paljon lukeakaan. Esimerkkejä siitä, kuinka kaikki abortintekijät tuomitaan itsekkäiksi, tilanteesta riippumatta, löytyy pilvin pimein. Esimerkkejä siitä, kuinka toisia ihmisiä haukutaan murhaajiksi, löytyy pilvin pimein. Esimerkkejä siitä, kuinka abortintekijöiden, itseasiassa kaikkien aborttioikeutta puolustavien moraali haukutaan olemattomaksi, löytyy pilvin pimein. Minkä sinä katsot moraalisen tuomion jakamiseksi, jollet tällaista?

    "Abortissa lapsen äiti tuomitsee lapsensa kuolemaan. Joku vielä kiertää keräämässä sympatiaa."

    Jakelitpa sitten sellaisen moraalisen tuomion itsekin.

    "Samat sanat. Ja kun kuollut lapsi ei enää ajattele, ei hän kaipaa empatiaakaan... niinkö?"

    Suosittelen että jatkossa luet kirjoitukseni ennen kuin kommentoit sitä. Missäköhän vaiheessa olen näin väittänyt?

    "En saata käsittää ihmisiä, joilta puuttuu alkeellinen kyky asettua abortoitavan lapsen asemaan."

    Niin, itsekään et kuitenkaan kykene asettumaan jo syntyneen ihmisen asemaan. Tätähän minä juuri tarkoitin: Millä perusteella kritisoit ketään muuta empatiakyvyn puutteesta, kun et itsekään parempaan kykene. Todellista empatiaa kun mielestäni todellakin on se, että kykenee jakamaan empatiaansa niillekin, joiden näkemyksiä ei jaa. Ei ainoastaan puolustuskyvyttömille lapsille, joita juuri sen viattomuuden tähden on helppoakin sympatiseerata.

    "Katsos abortissa on kolme osapuolta: Abortin kohde on lapsi. Kyse on lapsen hengestä."

    Jos olisit kirjoitukseni lukenut, et katsoisi tarpeelliseksi kertoa tätä itsestäänselvyyttä minulle enää... Olenko minä jotenkin jotain muuta edes väittänyt?

    "Asiaan osallisia ovat myös lapsen vanhemmat. Heidän osaltaan on kyse pääosin mukavuudesta - jakele heille siitä empatiaa."

    Niin, minä yritän nimenomaan ymmärtää sen, etten minä ole mikään auktoriteetti määrittelemään noin niinkuin yleisesti sitäkään, milloin toisilla, minulle itselleni tuntemattomilla ihmisillä, on kyse pääosin mukavuudesta ja milloin ei. Minä en voi tietää, mikä toisesta on kivaa ja mukavaa, ja uskon ettei abortti ole sitä kovinkaan monelle.

    "Lapsen Isä ja äiti ovat kuitenkin sivullisia lapsen oman elämän ja kohtalon kannalta."

    Kuinka ihmeessä? Ilman heitä lapsen elämä ei edes ala. Ilman sitä äitiä, se lapsi ei koskaan syntyisikään. Ja ajatellanpas vanhempien merkitystä jo syntyneen lapsen elämässä... Miten ihmeessä voit väittää omia vanhempia sivullisiksi lapseensa nähden?? Tämäkö on sitä oikein kohdistettua empatiaa??

    Äänestä

  • mutku... kirjoitti:

    Täällä palstalla ei tuomita ketään. Täällä ei jaeta moraalisia tuomioita, ei tuomioistuimen päätöksiä, sellin ovi ei pauku eikä veri pisaroi.

    Abortissa lapsen äiti tuomitsee lapsensa kuolemaan. Joku vielä kiertää keräämässä sympatiaa.

    "Mielenkiintoinen näkökulma. Sinulta ei siis ymmärrystäkään tipu, ellei ihminen ensin ajattele asiaa kuten sinä ajattelet?"

    Samat sanat. Ja kun kuollut lapsi ei enää ajattele, ei hän kaipaa empatiaakaan... niinkö?

    En saata käsittää ihmisiä, joita puuttuu alkeellinen empatian kyky asettua abortoitavan lapsen asemaan. Hän on IHMINEN!!!!!!!!!! Suojaton ja viaton lapsi on erityisen empatian kohde.

    Katsos abortissa on kolme osapuolta:
    Abortin kohde on lapsi. Kyse on lapsen hengestä.

    Asiaan osallisia ovat myös lapsen vanhemmat. Heidän oaltaan kyse on pääosin mukavuudesta - jakele heille siitä empatiaa. Lapsen Isä ja äiti ovat kuitenkin sivullisia lapsen oman elämän ja kohtalon kannalta. Jakele siis empatiaa myös oikeaan kohteeseen.

    Vai ei täällä muka tuomita! Luepas kuinka tänään viimeksi on tällä palstalla RAISKATTU nainen haukuttu hulluksi, kylmäsydämiseksi, typeräksi ja käsketty hävetä!

    Lienee parempi, ettette te abortin vastustajat enää inise empatiasta yhtään mitään, teillä ei ole resursseja edes mainita koko sanaa. Ei millään pahalla, mutta minun kissanikin on sata kertaa empaattisempi kuin mihin te kykenette. Miten te siis ilkeättekään haukkua jopa raiskatut ihmiset?????

    Kuvottavaa.

    Äänestä

  • empatiasta kirjoitti:

    "Eikö empatia tosiaan ole toisen tilanteeseen eläytymistä ja hänen ajatuksiensa ymmärtämistä hänen arvomaailmastaan nähden, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin omat?

    Näin ollen, mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?"

    On olemassa kylmyyttä ja kyynisyyttä, sen lisäksi on olemassa tunteettomuutta ja välipitämättömyyttä. Kaiken tämän kurjuuden lisäksi näyttää olevan mahdollista tuottaa tekstisi...

    Ja kaiken kukkuraksi puhut empatiasta....

    ""Eikö empatia tosiaan ole toisen tilanteeseen eläytymistä ja hänen ajatuksiensa ymmärtämistä hänen arvomaailmastaan nähden, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin omat?

    Näin ollen, mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?"

    On olemassa kylmyyttä ja kyynisyyttä, sen lisäksi on olemassa tunteettomuutta ja välipitämättömyyttä. Kaiken tämän kurjuuden lisäksi näyttää olevan mahdollista tuottaa tekstisi... "

    Eli sinulla ei ollut siis oikeasti mitään kommentoitavaa, vaan ymmärrät pohjimmiltasi itsekin, kuinka järjettömiä nuo sinun empatiakyvyttömyyssyyttelysi ovat, kun itse kykenet tuntemaan empatiaa vain ja ainoastaan sitä vielä mistään tietämätöntä ja varmasti viatonta alkiota kohtaan, joka ei ole vielä missään tapauksessa eri mieltä kuin sinä, ja voit rauhassa kuvitella sen haluavan täsmälleen samaa kuin sinä, tai sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ajattelevat täsmälleen samoin kuin sinä itse.

    Kyllä sinä olet sitten niin laajasydäminen...

    Minä en muuten sanonut, etten kykenisi asettumaan sen alkion osaan. Minä vain kykenen asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden ihmisten osaan. Toisin kuin sinä.

    Mitä jos siis lopetat nuo empatiahöpötykset, kun oma empatiasi näyttää olevan niin paljon alhaisemmalla tasolla kuin meillä useimmilla.

    Äänestä

  • palstan seriffi? kirjoitti:

    "...Hakemasi kuvat ovat provosoivia kuvia, joissa lietsotaan väkivaltaa ja ne poistetaan, koska väkivaltaa ei saa ihannoida. Oikeasta abortti tilanteesta otetut kuvat, siis ne joilla ei ole tarkoitus provosoida ihmisiä, eivät ole väkivaltaisia, siksi ei myöskään kiinnostavia ja siksi niitä ei tuoteta..."

    Oletko -1977- palstan seriffi????

    "...keskivertoisen aborttiin menijän ei myöskään tarvitse sävähtää kuvia joissa kaksikymmentäviikkoinen lapsi on raajat hajallaan, sillä keskiverto aborttia ei tehdä silloin. Keskivertoisessa abortissa ei ole pelkoa siitä, että kukaan haluaa ihailla, kuvailla, tökkiä pinseteillä tai asetella tulitikkuja alkion osasten viereen, vaan lapsi poistetaan mahdollisimman pikaisesti tilanteesta. Sitä kutsutaan ruumiinhäpäisemiseksi, kun kuolleella keholla aletaan irvastelemaan. Sekin on kaltaistaan väkivaltaa."

    Joko päsemme asiaan? Abortti-asiamies ei tunnusta lapsen olemassaoloa, vaan puhuu sikiöstä, alkiosta, limaklöntistä jne. Aborttia koskevat kuvat ovat kuitenkin tabu, koska niissä näkyy 1977:n mukaan LAPSI.

    Lapsen surmaaminen ei ole abortti-asiamiehen ongelma, vaan ongelma on lapsen ruumiin häpäisy mittaamalla irtonaisten raajojen pituutta ja valokuvaamalla vainaja.

    Abortti-asiamies on tyytyväinen kun henkilökunta "poistaa lapsen tilanteesta".

    Mitähän lapsi itse ajattelisi abortistaan? Surkuttelisiko irtonaisia jalkojaan vai niiden valokuvausta?

    En siis ole abortti asiamies, sillä mielestäni lapsi on lapsi koko ajan... Miksi siis vetoat minusta puhuessasi näihin asiamies hössötyksiin? Minusta ihminen on lapsi koko ikänsä; olen yhä edelleen vanhempieni lapsi, kuten vanhempani ovat isovanhempieni lapsia, läpi koko ikänsä...

    En ole palstan seriffi; mutta jopa minä tiedän, ilman seriffi titteliä, että ruumiinhäpäiseminen on väkivaltaa. Väärän tiedon levittäminen, verellä rehvastelu on väkivaltaa...

    Vastauksesi kysymykdeesi on siis, että tunnet seriffin, siitä tähden merkistä nimimerkin perässä, tällä palstalla se oli joku mare(?)...

    Tässä on puhe siis vain niistä kuvista ja niiden väkivaltaisuudesta. Ne eivät ole totuus aborttitilanteesta, kuten kaikki tiedämme. Ja ne kuvat ovat siis tarpeetonta väkivaltaa... Ihmisen kuoleminen ei ole väkivaltaa; se ei aiheuta sille ihmiselle psyykkisiä traumoja, mutta sen näyttäminen esimerkiksi televisiossa (Saddamin teloitus) on väkivaltaa monia lapsia kohtaan, jotka traumatisoituvat näkemästään.

    Olet hehkuttanut nyt aikasi näitä kuvia. Tykkäät siis niistä? Kerro sinä nyt kun ei ole vastausta tullut; miten näiden kuvien tuottaminen käy ajatukseesi vastustaa abortteja? Nämä kuvathan tehdään maksusta; äideille huonoissa tilanteissa maksetaan, että teettävät abortin ja myyvät oikeutensa (turha selitellä salaa kuvatuista jne. elämme kuitenkin oikeusmaailmassa ja kuvien alkuperä on jo levittäjänsä pro-lifen taholta myönnetty...). Oletko itse siis suurin ABORTTIASIAMIES, sillä haluat maksaa ihmisiä tekemään abortteja? Me muut vaan teemme omia abortteja omista lähtökohdistamme, mutta sinä olet valmis maksamaan ja mainostamaan maksettuja tuotteita? Eikö etiikkasi tökkäse vastaan? Ajatella, että minullakin tökkäsee, vaikka tiedän varsin hyvin lisääväni maailman abortteja jos viitsisin aukoa provosoivia sivustoja... (siis abortit lisääntyvät kun avaan provokatiivisen sivuston; täytyy tuottaa lisää materiaalia kun kysyntä kasvaa...)

    Maailmassa on paljon hyviä keinoja ajaa hyviä päämääriään, siirry sinäkin niiden pariin ja jätä tälläinen epäeettinen toiminta menneisyyteen. Tässä on keino jolla voit konkreettisesti säästää muutaman lapsen hengen; abortti kuvia/videoita ei enää tarvitse tuottaa, jos kukaan ei niitä katso.

    "...Ihmisen kuoleminen ei ole väkivaltaa; se ei aiheuta sille ihmiselle psyykkisiä traumoja, mutta sen näyttäminen esimerkiksi televisiossa (Saddamin teloitus) on väkivaltaa monia lapsia kohtaan, jotka traumatisoituvat näkemästään..."

    Saatat väittää, ettei ihmisen teloittaminen esim. hirttämällä ole väkivaltaa, koska hirtetylle ei jää psyykkisiä traumoja. Oletko tosissasi?????? Väität että ihmisen surmaaminen ei ole väkivaltaa, koska surmattu on kuollut eikä koe "traumaa".

    Sinulle surmaamista pahempaa väkivaltaa on surmaamisen näkeminen, koska se tuottaa katsojalle "trauman".

    Et tunne empatiaa tai sääli surmattavaa (enkä nyt tarkoita Saddamia) vaan säälit itseäsi.

    Eivät aborttikuvat ole kaunista katsottavaa. Kyllä ne normaalin ihmisen psyykkeä koettelevat. Väkivallan kuvia on ympärillämme liikaa, mutta tässä tapauksessa syynä on , että ympärillämme on väkivaltaa.

    En pysty tällaisia aborttikuvia juurikaan katsomaan. Ne ovat kuvina niin hirvittäviä että tulen huonovointiseksi. Mutta -1977- ne ovat kuvia siitä, mitä lapselle on tehty. Juuri raakuuden ja hirvittävyyden takia abortin kuvaus on tabu.

    100% aborteissa riistetään henki ihmisolennolta, lapselta. Ei tätä asiaa pidä piilotella hirvittävyytensä takia. Salailu ja totuuden kieltäminen vain lisäävät ja myötäilevät tätä väkivaltaa.

    Sanot että kuvissa abortit on tehty, koska naiselle on maksettu ja että nämä kuvat siten luovat markkinoita lapsen surmaamiselle. Väiteesi on muodollisen looginen, mutta uskon, että väitteesi on valheellinen. Lapsen surmaaminen rahasta on hirvittävä rikos kaikkialla.

    Katsohan siis mitä Suomen aborttilainsäädännössä lukee ja käytännössä tehdään. Mitä ovatkaan yli 95% aborttien syyksi kirjatut sosiaaliset syyt? Joko alkaa polttaa? Ei kai sentään taloudellisen edun vuoksi...?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    ""Eikö empatia tosiaan ole toisen tilanteeseen eläytymistä ja hänen ajatuksiensa ymmärtämistä hänen arvomaailmastaan nähden, vaikka ne olisivatkin erilaiset kuin omat?

    Näin ollen, mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?"

    On olemassa kylmyyttä ja kyynisyyttä, sen lisäksi on olemassa tunteettomuutta ja välipitämättömyyttä. Kaiken tämän kurjuuden lisäksi näyttää olevan mahdollista tuottaa tekstisi... "

    Eli sinulla ei ollut siis oikeasti mitään kommentoitavaa, vaan ymmärrät pohjimmiltasi itsekin, kuinka järjettömiä nuo sinun empatiakyvyttömyyssyyttelysi ovat, kun itse kykenet tuntemaan empatiaa vain ja ainoastaan sitä vielä mistään tietämätöntä ja varmasti viatonta alkiota kohtaan, joka ei ole vielä missään tapauksessa eri mieltä kuin sinä, ja voit rauhassa kuvitella sen haluavan täsmälleen samaa kuin sinä, tai sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ajattelevat täsmälleen samoin kuin sinä itse.

    Kyllä sinä olet sitten niin laajasydäminen...

    Minä en muuten sanonut, etten kykenisi asettumaan sen alkion osaan. Minä vain kykenen asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden ihmisten osaan. Toisin kuin sinä.

    Mitä jos siis lopetat nuo empatiahöpötykset, kun oma empatiasi näyttää olevan niin paljon alhaisemmalla tasolla kuin meillä useimmilla.

    "...kykenet tuntemaan empatiaa vain ja ainoastaan sitä vielä mistään tietämätöntä ja varmasti viatonta alkiota kohtaan, joka ei ole vielä missään tapauksessa eri mieltä kuin sinä, ja voit rauhassa kuvitella sen haluavan täsmälleen samaa kuin sinä, tai sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ajattelevat täsmälleen samoin kuin sinä itse..."

    Kun vaadit empatiaa olentoja kohtaan, jotka tuntevat ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä, niin kykenetkö huomaamaan, että määritelmäsi piiriin kuuluu myös lapsi äitinsä kohdussa?

    Et ilmeisesti itse ,) lue persoonaasi niihin, jotka eivät ajattele eivätkä tunne...

    Äänestä

  • ajattelusta kirjoitti:

    Nyt pyydän anteeksi sinulta "satua", että sekaannun tähän väliin, mutta on ihan pakko ;)

    "Kun vaadit empatiaa olentoja kohtaan, jotka tuntevat ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä, niin kykenetkö huomaamaan, että määritelmäsi piiriin kuuluu myös lapsi äitinsä kohdussa?"

    Mistä sinä sen tiedät? Muistetaan nyt toki, ettei se lapsi äitinsä kohdussa ole vielä kykenevä ajattelemaan ja tuntemaan mitään suuntaan tai toiseen. Ja sitä, mitä se ajattelisi jos syntyisi ja eläisi, ei meistä kukaan myöskään voi varmasti tietää. Mistä sinä päättelet, että se ajattelisi ja tuntisi kuten sinä? Miksei se voisi ajatella vaikkapa kuten minä; on ihan kivaa elää ja olen tyytyväinen ettei äitini tehnyt aborttia kun minua odotti. Mutta jos hän olisi tehnyt, minä en siitä kärsisi, en olisi edes tajunnut koskaan mitään menettäneeni, enkä kykenisi kaipaamaan mitään mikä minulta olisi riistetty. Jos minun äitini olisi tehnyt abortin, hänellä olisi siihen varmaan ollut syykin, eikä minulla siinä vaiheessa elämäni alkua ollut vielä mitään jakoa päättää kenenkään puolesta kuten ei ole vieläkään.

    Ja jos oletetaan, että se alkio ajattelisikin kuten sinä ja toisin kuin minä, niin sen voin toki ymmärtää. Se ei silti poista sen äidin ajatuksia, eikä tee niitä mitättömiksi. Minusta yksinkertaisesti tällaisessa tilanteessa etuoikeus omiin päätöksiinsä oman elämänsä suhteen on sillä, joka niitä on kykenevä tekemään sillä hetkellä. Miksi sinusta ajattelukyvyttömän alkion potentiaaliset tulevat ajatukset ovat tärkeämpiä kuin jo syntyneen ihmisen ihan todelliset ajatukset ja tunteet?

    Kerrataan:

    a)Satua vaati empatiaa niille, jotka ajattelevat ja tuntevat eri tavalla kuin itse.

    b) Lapisi äitinsä kohdussa ajattelee ja tuntee juuri nyt ja (lisäksi) potentiaalisesti tulevaisuudessa "eri tavoin" kuin me.

    Oivallatko, että
    1. kehittyvä ajattelu on eri lailla ajattelua
    2. Jopa oletettu ajattelemattomuus on eri lailla ajattelua
    3. Meillä ei ole käsitystä siitä, että lapsi ajattelisi tai tuntisi "eri tavalla kuin me". Hän on ihminen joka lähtökohtaisesti tuntee samoin kuin muutkin.

    Sinänsä nimimerkin "satua" argumentti on arvoton ja naurettava, koska:
    - Se määrittelee toisen ihmisen ihmisarvon määrittelijän lähtökohdista.
    - Ei ihmisarvon ja empatian kohteena olemisen kriteeri ole tämän ihmisen (arvioitu) ajattelu.

    (mutta kun ei muuta ymmärretä, pitänee? tällaistakin jo lähtökohdiltaan vinossa olevaa keskustelua käydä.)

    Ps. kerrot että oma henkesi ja ajattelusi on lähtökohtaisesti äitisi oikun varassa. Oletko sitä mieltä, ettei sinulla ihmisenä ja ajattelijana ole omaa arvoa?

    Äänestä

  • ajattelusta kirjoitti:

    "...kykenet tuntemaan empatiaa vain ja ainoastaan sitä vielä mistään tietämätöntä ja varmasti viatonta alkiota kohtaan, joka ei ole vielä missään tapauksessa eri mieltä kuin sinä, ja voit rauhassa kuvitella sen haluavan täsmälleen samaa kuin sinä, tai sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ajattelevat täsmälleen samoin kuin sinä itse..."

    Kun vaadit empatiaa olentoja kohtaan, jotka tuntevat ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä, niin kykenetkö huomaamaan, että määritelmäsi piiriin kuuluu myös lapsi äitinsä kohdussa?

    Et ilmeisesti itse ,) lue persoonaasi niihin, jotka eivät ajattele eivätkä tunne...

    Jälleen kerran: LUETKO sinä näitä viestejä lainkaan?!?

    Minun kommenttini edellisessä viestissäni:

    "Minä en muuten sanonut, etten kykenisi asettumaan sen alkion osaan. Minä vain kykenen asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden ihmisten osaan. Toisin kuin sinä."

    Sinun kommenttisi tuohon viestiin:

    "Kun vaadit empatiaa olentoja kohtaan, jotka tuntevat ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä, niin kykenetkö huomaamaan, että määritelmäsi piiriin kuuluu myös lapsi äitinsä kohdussa?*"

    MINÄHÄN JUURI VASTASIN TUOHON! "Pystyn asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden osaan". Siis tuo lause pitää sisällään jo sen alkionkin osaan asettumisen!!!!!!

    Kyllä näkee taas sinun ymmärryksentaitosi...

    Ja kiitos MuttaKunille: hyvin osasit vastata ja minua jo kyllästyttääkin nuo samojen asioiden toistelut, kun ei ne kuitenkaan näytä saavuttavan vastapuolen korvien väliä :D Kuten taas tuo äskeinenkin kommentti todistaa.

    Äänestä

  • näkeminen väkivaltana kirjoitti:

    "...Ihmisen kuoleminen ei ole väkivaltaa; se ei aiheuta sille ihmiselle psyykkisiä traumoja, mutta sen näyttäminen esimerkiksi televisiossa (Saddamin teloitus) on väkivaltaa monia lapsia kohtaan, jotka traumatisoituvat näkemästään..."

    Saatat väittää, ettei ihmisen teloittaminen esim. hirttämällä ole väkivaltaa, koska hirtetylle ei jää psyykkisiä traumoja. Oletko tosissasi?????? Väität että ihmisen surmaaminen ei ole väkivaltaa, koska surmattu on kuollut eikä koe "traumaa".

    Sinulle surmaamista pahempaa väkivaltaa on surmaamisen näkeminen, koska se tuottaa katsojalle "trauman".

    Et tunne empatiaa tai sääli surmattavaa (enkä nyt tarkoita Saddamia) vaan säälit itseäsi.

    Eivät aborttikuvat ole kaunista katsottavaa. Kyllä ne normaalin ihmisen psyykkeä koettelevat. Väkivallan kuvia on ympärillämme liikaa, mutta tässä tapauksessa syynä on , että ympärillämme on väkivaltaa.

    En pysty tällaisia aborttikuvia juurikaan katsomaan. Ne ovat kuvina niin hirvittäviä että tulen huonovointiseksi. Mutta -1977- ne ovat kuvia siitä, mitä lapselle on tehty. Juuri raakuuden ja hirvittävyyden takia abortin kuvaus on tabu.

    100% aborteissa riistetään henki ihmisolennolta, lapselta. Ei tätä asiaa pidä piilotella hirvittävyytensä takia. Salailu ja totuuden kieltäminen vain lisäävät ja myötäilevät tätä väkivaltaa.

    Sanot että kuvissa abortit on tehty, koska naiselle on maksettu ja että nämä kuvat siten luovat markkinoita lapsen surmaamiselle. Väiteesi on muodollisen looginen, mutta uskon, että väitteesi on valheellinen. Lapsen surmaaminen rahasta on hirvittävä rikos kaikkialla.

    Katsohan siis mitä Suomen aborttilainsäädännössä lukee ja käytännössä tehdään. Mitä ovatkaan yli 95% aborttien syyksi kirjatut sosiaaliset syyt? Joko alkaa polttaa? Ei kai sentään taloudellisen edun vuoksi...?

    uutta pohdittavaa sinullekin toisesta näkökulmasta

    Sinusta syntymä on varmaan ihmeellinen tapaus kuten meistäkin, eikö niin? Siis syntymähän ei voi koskaan olla väkivaltaa, eikö niin? Koska syntymä kerran on niin ihmeellisen ihana tapahtuma, sen todellista raakuutta ja verta ei saisi piilotella, koska sehän on luonnollista, eikö niin? Miksi emme siis näytä kaikille, mitä siinä tapahtuu? Ihan viedeolla ja äänen kanssa. Näytetään vain kaikille lapsillekin, kuinka heidän äitinsä pukkaa uutta pikkusiskoa maailmaan, oikein aitiopaikalta katsottuna! Mitäs verestä ja paikkojen repeämisistä ja tuskan huudoista, kaunis tapahtuma!

    Tai vertaa vaikka seksiä. Lapsi ei ymmärrä, mitä siinä tapahtuu, joten hän ajattelee isin pahoinpitelevän äitiä. Eikö näin usein ole? Vaikka yhdyntä on niin kaunis tapahtuma ja ilmentää naisen ja miehen välistä rakkautta!

    Tämä ei siis liittynyt 1977:n todella tärkeeseen ja aiheelliseen pointtiin: aborttikuvien levittäminen on törkeää propagandaa, jossa rahaa vastaan tehdään abortteja, ja häpäistään tekopyhästi se ihmisruumis, jota ollaan olevinaan "suojelemassa". Todella kaksinaamaista!

    Oletko synnyttänyt / ollut mukana synnytyksessä? Oletko saatelut kuolevaa?

    Ei synnyttämisessä ole raakuutta vaikka siinä on fyysistä kipua ja verta. Ei luonnollisessa kuolemassakaan ole raakuutta, vaikka siinä on tuskaa.

    Ihmisen tarkoituksellisessa surmaamisessa on käsittämätöntä raakuutta. Sietämätöntä tämä raakuus on kohdistuessaan lapseen. Siksi abortista ja sen kuvauksesta on tehty tabu. Monet yrittävät tehdä abortin ja lapsen ajattelemisesta, jopa mainitsemisesta tabuja.

    Salattu voi jatkua - katseilta piilossa.
    Katoaako raakuus?

    Kuten sanot, yhdyntä voi ilmentää rakkautta. Rakastelu on lähtökohtaisena lapsen kutsumista. Sen seurauksena syntyy toisinaan lapsi.

    Kuulostat keskiaikaiselta. Diskreetti pitää tietysti olla, mutta piilottaisit niin rakastamisen, syntymän kuin surmaamisen. Erityisen kummalliselta kuulostat, kun niputat nämä vastakkaiset asiat samaan koriin?

    Kieltäessäsi abortin olemassalon kiellät tai haluat piilottaa rakkauden ja syntymänkin olemisen! Miksi? Tekeekö kipeää?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Jälleen kerran: LUETKO sinä näitä viestejä lainkaan?!?

    Minun kommenttini edellisessä viestissäni:

    "Minä en muuten sanonut, etten kykenisi asettumaan sen alkion osaan. Minä vain kykenen asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden ihmisten osaan. Toisin kuin sinä."

    Sinun kommenttisi tuohon viestiin:

    "Kun vaadit empatiaa olentoja kohtaan, jotka tuntevat ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä, niin kykenetkö huomaamaan, että määritelmäsi piiriin kuuluu myös lapsi äitinsä kohdussa?*"

    MINÄHÄN JUURI VASTASIN TUOHON! "Pystyn asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden osaan". Siis tuo lause pitää sisällään jo sen alkionkin osaan asettumisen!!!!!!

    Kyllä näkee taas sinun ymmärryksentaitosi...

    Ja kiitos MuttaKunille: hyvin osasit vastata ja minua jo kyllästyttääkin nuo samojen asioiden toistelut, kun ei ne kuitenkaan näytä saavuttavan vastapuolen korvien väliä :D Kuten taas tuo äskeinenkin kommentti todistaa.

    Satua 4.1.2006:
    "...mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?...?"

    Satua 5.1.2006:
    "Pystyn asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden osaan". Siis tuo lause pitää sisällään jo sen alkionkin osaan asettumisen!!!!!!

    Jaaha, pidät lasta äitinsä kohdussa syntyyneenä. Hyvä. Kertoisitko vielä meille, mitä tunnet asettuessasi "tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan" vai joko sekin on tullut esille?

    Äänestä

  • ajatuksiasi kirjoitti:

    Oletko synnyttänyt / ollut mukana synnytyksessä? Oletko saatelut kuolevaa?

    Ei synnyttämisessä ole raakuutta vaikka siinä on fyysistä kipua ja verta. Ei luonnollisessa kuolemassakaan ole raakuutta, vaikka siinä on tuskaa.

    Ihmisen tarkoituksellisessa surmaamisessa on käsittämätöntä raakuutta. Sietämätöntä tämä raakuus on kohdistuessaan lapseen. Siksi abortista ja sen kuvauksesta on tehty tabu. Monet yrittävät tehdä abortin ja lapsen ajattelemisesta, jopa mainitsemisesta tabuja.

    Salattu voi jatkua - katseilta piilossa.
    Katoaako raakuus?

    Kuten sanot, yhdyntä voi ilmentää rakkautta. Rakastelu on lähtökohtaisena lapsen kutsumista. Sen seurauksena syntyy toisinaan lapsi.

    Kuulostat keskiaikaiselta. Diskreetti pitää tietysti olla, mutta piilottaisit niin rakastamisen, syntymän kuin surmaamisen. Erityisen kummalliselta kuulostat, kun niputat nämä vastakkaiset asiat samaan koriin?

    Kieltäessäsi abortin olemassalon kiellät tai haluat piilottaa rakkauden ja syntymänkin olemisen! Miksi? Tekeekö kipeää?

    "Oletko synnyttänyt / ollut mukana synnytyksessä?"

    Itse asiassa olen synnyttänyt. Sen alkioni. En toki vertaa sitä kivussa ja tuskassa normaaliaikaisen sikiön synnyttämiseen. Sehän oli paljon pienimuotoisempi tapahtuma. Mutta kuitenkin synnytys. Onko sinusta keskenmenneen sikiön synnyttäminen rumaa? Miksi siis minun synnyttämiseni olisi ollut rumaa? Miksi se olisi tabu? En minä sitä ainakaan tabuksi sanoisi. Olisitko halunnut kuvata aborttini? Voin demonstroida sen sinulle helposti: tule katsomaan minua silloin kun minulla on voimakkaat kuukautiset. Pääasiassa kävelin sairaalan käytävillä. Kyllähän se on "ruman ja irstaan" näköistä se kävely :D

    Todennäköisesti et olisi tiennyt minulle tapahtuneen abortin, vaikka olisit sitä ollut vieressä katsomassa. Oletko pahoillasi, ettei abortti olekaan niin rumaa kuin sinä kuvittelet? Miksi luonnollisten supistusten tunteminen olisi rumaa?

    "Oletko saatelut kuolevaa?"
    En, mutta olen kyllä saatellut kuolleen arkkuunsa. Hän näytti aivan rauhalliselta. Hänet oli "koottu" ihmisen näköiseksi, vaikka ruumiinavaus oli toki tehty. Ei häntä esitelty jalat harallaan, levitelty siinä veressä, jota oli kuoleman yhteydessä valunut, silmät oli suljettu ja hänet oli puettu. Hänet vietiin haudan lepoon läheisten läsnäollessa. Aivan kuten kuolleita ihmisiä tulee kohdella. Kunnioituksella. Ei häpäisemällä tämän ruumista!!!!

    Mikä on kaksinaamaista? Väittää suojelevansa elämää ja samalla häpäistä se pahimman kerran. Tuota on niiden aborttikuvien levittely.

    "Kuulostat keskiaikaiselta. Diskreetti pitää tietysti olla, mutta piilottaisit niin rakastamisen, syntymän kuin surmaamisen. Erityisen kummalliselta kuulostat, kun niputat nämä vastakkaiset asiat samaan koriin?"
    Minä piilottaisin? Nehän piilotetaan. Jopa pornokin. En minä sitä aja, vaan ihmiset tekevät niin. Sitäkö sinä olet ajamassa? Seksi ja synnytys julkiseksi, koska ne ovat "eettisesti hyviä" asioita ja abortti julkiseksi, koska se on "eettisesti huono" asia (ainakin sinusta siis). Vai onko niin, että "eettisesti hyvät" asiat piilotetaan, kun taas "eettisesti huonot" asiat tehdään julkisuudessa?

    "Salattu voi jatkua - katseilta piilossa.
    Katoaako raakuus?"

    Niin, miksi sitten se synnytys ja seksi tehdään katseilta piilossa? Onko ne siis kuitenkin raakuutta, kun niitä kerran piilotellaan?

    "Kieltäessäsi abortin olemassalon kiellät tai haluat piilottaa rakkauden ja syntymänkin olemisen! Miksi? Tekeekö kipeää?"

    Missä kohtaa sinä kuvittelet minun kieltävän abortin olemassa olon? Alkuviestissä tosiaan jo kerroinkin sinulle abortistani. Ei siinä ole piiloteltavaa. Se oli paljon avoimempi tapahtuma, kuin vaikka se seksi sitä ennen.

    Tekstisi on jo niin henkilökohtainen, etten voi vastata siihen yksityiskohtaisesti. En halua puuttua kenenkään elämään.

    Olen pahoillani puolestasi. Ymmärrän, että olet kärsinyt. Toivon Sinulle parempaa.

    Yleisesti, olen kuitenkin siinä käsityksessä, että niin abortteja kuin muutakin kärsimystä on pidettävä vältettävänä asiana eikä niitä voi suositella eikä yleisellä tasolla piilottelulla uskotella olemattomiksi.

    Äänestä

  • hyvä! kirjoitti:

    Satua 4.1.2006:
    "...mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?...?"

    Satua 5.1.2006:
    "Pystyn asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden osaan". Siis tuo lause pitää sisällään jo sen alkionkin osaan asettumisen!!!!!!

    Jaaha, pidät lasta äitinsä kohdussa syntyyneenä. Hyvä. Kertoisitko vielä meille, mitä tunnet asettuessasi "tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan" vai joko sekin on tullut esille?

    Voi sinua parkaa... On niin kiva irroittaa lauseita asiayhteyksistään... Valitettavasti vain sekään ei auttanut sinun asiaasi.

    "Satua 4.1.2006:
    "...mitä empatiakykyä vaatii tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan asettuminen?...?"

    Niinpä. Muistatko, että puhuttiin siitä, että sinä väität empatiakyvyttömiksi kaikkia niitä jotka voivat puolustaa aborttioikeutta? Verrataanpa sinuun: sinä olet sanonutkin tuntevasi empatiakykyä vain sitä alkiota ja sinun kanssasi samoin ajattelevia kohtaan.

    Ja kumpi vaati sitä TODELLISTA EMPATIAKYKYÄ (=kykyä asettua sellaisen asemaan, joka tekee eri ratkaisuja kuin itse, ja jonka arvotkin ovat eri kuin itsellä) enemmän?

    Minä: ottaa huomioon tilanteessa kaikki. Jopa sen alkion, kuten olen sanonut. Kuin myös sen äidin, isän ja näiden muiden lasten hyvinvoinnin. Riippumatta siitä, mitkä ovat heidän päätöksensä, arvonsa ja tekonsa.

    Sinä: Otat huomioon sen alkion. Vaatiiko se empatiakykyä? Olen tuossa samaa mieltä kuin Tristar, ei vaadi. Koska peilaat omat arvosi sen alkion arvoiksi ja ajattelet sen parhaaksi sen mikä on sinusta sille parasta. Siis tunnet empatiaa itseäsi kohtaan. Onpa jaloa. Kaikki muut ihmiset huomioit, JOS ja vain JOS, he ajattelevat samoin kuin sinä (sehän ei tosiaan vaadi sitä empatiakykyä).

    Minä taidan voittaa empatiakyvyn suuruudessa.

    Satua 5.1.2006:
    "Pystyn asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden osaan". Siis tuo lause pitää sisällään jo sen alkionkin osaan asettumisen!!!!!!

    Jaaha, pidät lasta äitinsä kohdussa syntyyneenä. Hyvä."

    Muistatko, miten tuo lainaamasi kohta 5.1. meni kokonaisuudessaan? Sinä varmaan löydät sen paremmin, kun kerran nuokin löysit, mutta melko sanatarkasti se oli näin:

    "Missä minä sanoin, etten tuntisi empatiaa sitä alkiota kohtaan? Pystyn asettumaan MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden osaan". Siis tuo lause pitää sisällään jo sen alkionkin osaan asettumisen!!!!!!"
    Voihan sen toki tulkita noin kuin sinä sen ehdottomasti haluat tulkita. Mutta kun otat siihen tuon edellisen lauseen mukaan, niin eikö ole aika itsestään selvää, että sinä väitit, etten minä kykene asettumaan sen alkion osaan, kun taas minä vastasin, että sen ALKION LISÄKSI minä osaan asettua MYÖS niiden kaikkien jo syntyneiden asemaan!?!!

    "Kertoisitko vielä meille, mitä tunnet asettuessasi "tiedottoman ja ajattelukyvyttömän asemaan" vai joko sekin on tullut esille?"

    Olen jo kertonut. Eipä silloin tunne mitään, koska ei se alkiokaan tunne mitään. Siksi sanoin ettei siihen tarvita empatiakykyä, riittää että tulkitsee omia ajatuksiaan siitä, minkä uskoo sille alkiolle parhaaksi. Siksi puhunkin mieluummin, että se alkio huomioidaan, aivan kuten ne muutkin ihmiset. Sinä tässä väität siihen tarvittavan jotain empatiakykyä (tosin et näytä tietävän mitä se tarkoittaa).

    Nyt voit tulkita nuo taas uudestaan...

    Äänestä

  • pidemmälle kirjoitti:

    Tekstisi on jo niin henkilökohtainen, etten voi vastata siihen yksityiskohtaisesti. En halua puuttua kenenkään elämään.

    Olen pahoillani puolestasi. Ymmärrän, että olet kärsinyt. Toivon Sinulle parempaa.

    Yleisesti, olen kuitenkin siinä käsityksessä, että niin abortteja kuin muutakin kärsimystä on pidettävä vältettävänä asiana eikä niitä voi suositella eikä yleisellä tasolla piilottelulla uskotella olemattomiksi.

    En minä ole kärsinyt. Ei kaikki koettelemukset ole kärsimyksiä vaikka ne vaikeita ja raskaita olisivatkin. Ne voivat myös kasvattaa, kypsyttää ja avartaa näkemystä. Lisäävät ymmärrystä myös toisten ihmisten tilanteita ja valintoja kohtaan. Lisää sitä kuuluisaa empatiakykyä, kun ei ole tarvetta tuomita kaikkia muita.

    Ei siis tarvitse toivoa parempaa, vaan yhtä hyvää kuin ennenkin.

    Katsos kaikkia koskettavia ja vaikeitakin asioita ei tarvitse välttää, piilottaa tai unohtaa. Eikä niiden olemassa oloa tarvitse kieltää, eikä toivoa poiskaan. Silloin minä en olisi minä nykyisellä tiedollani ja tunteellani.

    Ja saattaa kuulostaa sinusta oudolta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en vaihtaisi kokemusta pois. Siis jos saisin tilaisuuden elää tuon uudelleen. Silloin minä en olisi minä.

    Yhdestä vaikeasta ratkaisusta tulee niin monta hyvää. Ne minä jo näen, sinä et. Ehkä joskus myöhemmin näet nekin.

    Et ehkä osaa nähdä tarkoitustani tästä vertauksesta, mutta sanonpa sen kuitenkin: Jotta se lapsi kohtaa valon, sen äiti kärsii suuret tuskat.

    Minäkin kestin ne tuskat, koska niillä oli tarkoitus. Siis tavallaan sillä lapsella oli myös tarkoitus: se teki minusta paremman ihmisen sekä itselleni että niille muille ihmisille.

    Ei sitä voi katua.

    Äänestä

  • kerrataan: kirjoitti:

    Kerrataan:

    a)Satua vaati empatiaa niille, jotka ajattelevat ja tuntevat eri tavalla kuin itse.

    b) Lapisi äitinsä kohdussa ajattelee ja tuntee juuri nyt ja (lisäksi) potentiaalisesti tulevaisuudessa "eri tavoin" kuin me.

    Oivallatko, että
    1. kehittyvä ajattelu on eri lailla ajattelua
    2. Jopa oletettu ajattelemattomuus on eri lailla ajattelua
    3. Meillä ei ole käsitystä siitä, että lapsi ajattelisi tai tuntisi "eri tavalla kuin me". Hän on ihminen joka lähtökohtaisesti tuntee samoin kuin muutkin.

    Sinänsä nimimerkin "satua" argumentti on arvoton ja naurettava, koska:
    - Se määrittelee toisen ihmisen ihmisarvon määrittelijän lähtökohdista.
    - Ei ihmisarvon ja empatian kohteena olemisen kriteeri ole tämän ihmisen (arvioitu) ajattelu.

    (mutta kun ei muuta ymmärretä, pitänee? tällaistakin jo lähtökohdiltaan vinossa olevaa keskustelua käydä.)

    Ps. kerrot että oma henkesi ja ajattelusi on lähtökohtaisesti äitisi oikun varassa. Oletko sitä mieltä, ettei sinulla ihmisenä ja ajattelijana ole omaa arvoa?

    myöntää, etten taida ihan tavoittaa tarkoitustasi. Minusta sinun väitteissäsi ei juurikaan ole päätä eikä häntää...

    "Lapisi äitinsä kohdussa ajattelee ja tuntee juuri nyt ja (lisäksi) potentiaalisesti tulevaisuudessa "eri tavoin" kuin me."

    Niin siis ihan faktahan on se, ettei se lapsi äitinsä kohdussa JUURI NYT ole kykenevä vielä ajattelemaan mitään. Yksinkertaisesti, siinä vaiheessa kun abortit valtaosin tässä maassa tehdään, alkiolla joko ei ole vielä aivotoimintaa, tai se on niin vähäistä, ettei se riitä missään nimessä tällaisten asioiden ajatteluun. Hyvänen aika, edes syntymänsä jälkeen vauva ei ole kykenevä tällaisia ajatusketjuja muodostamaan.

    "Meillä ei ole käsitystä siitä, että lapsi ajattelisi tai tuntisi "eri tavalla kuin me".

    Aivan, koska mitään ajattelua ei vielä ole sen alkion kohdalla olemassakaan.

    "Hän on ihminen joka lähtökohtaisesti tuntee samoin kuin muutkin."

    Lähtökohtaisesti samoin kuin ketkä muut? Siis, koska mitään ajatuksia ja tuntemuksia ei vielä ole, me voimme ainoastaan spekuloida sen potentiaalisia tulevia ajatuksia ja tunteita. Ja lähtökohtaisesti ne taas voivat olla melkein mitä hyvänsä. Hän voisi siis yhtä hyvin ajatella kuten sinä, kuten minä tai kuten kuka tahansa muukin. Ihan samalla tavoin, hänellä voisi olla jokin ihan omanlaisensa ajatuskuvio asiaan.

    Sinä luokittelet "satua"n argumentit arvottomiksi ja naurettaviksi koska

    "Se määrittelee toisen ihmisen ihmisarvon määrittelijän lähtökohdista."

    Niin, kenenkäs lähtökohdista sinä määrittelet abortintekijän ihmisarvon? Yleisiä määritelmiä heistä tällä palstalla: he ovat itsekkäitä, lapsensa surmaajia yms. Kenen lähtökohdista nämä määritelmät muka ovat peräisin? Eivät ainakaan asianomaisten itsensä.

    "Ei ihmisarvon ja empatian kohteena olemisen kriteeri ole tämän ihmisen (arvioitu) ajattelu."

    Ja silti nimenomaan abortintekijän ajatusten ja tuntemusten varaan sinä perustat sen, ettet hänelle ihmisarvoa anna, empatiastasi puhumattakaan. Hänen tekonsa on seuraus hänen ajattelustaan ja sitä sinä halveksit.

    "kerrot että oma henkesi ja ajattelusi on lähtökohtaisesti äitisi oikun varassa."

    Niin, minäkin olen, yllätys yllätys, ollut joskus ajattelukyvytön alkio äitini kohdussa. Kenenkähän muun "oikkujen" varassa minä silloin olen mahtanut olla?? Sinun äitisikö siis kysyi sinun mielipidettäsi siitä haluatko syntyä, ennen syntymääsi?

    "Oletko sitä mieltä, ettei sinulla oihmisenä ja ajattelijana ole omaa arvoa?"

    En tietenkään ole. Minä synnyin ja kasvoin äitini hellässä huomassa ja opin ajattelemaan itsenäisesti. Ihan itsenäisiä ajatuksia minä tässäkin kirjoittelen, en äitini.

    "Hyvänen aika, edes syntymänsä jälkeen vauva ei ole kykenevä tällaisia ajatusketjuja muodostamaan."

    Niin, mutta siltikään sitä ei saa tappaa. Mitä väliä sillä on paljonko syntymätön tajuaa tai ei, elämän lopettamista se ei tee yhtään oikeutetummaksi.

    Lähtökohtaisesti sen, joka ei vielä mielipidettään pysty kertomaan, tulevien ajatusten voi olettaa olevan samoja kuin yleensä muillakin, halu elää. Muutenhan itsemurhia tehtäisiin paljon enemmän?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Oletko synnyttänyt / ollut mukana synnytyksessä?"

    Itse asiassa olen synnyttänyt. Sen alkioni. En toki vertaa sitä kivussa ja tuskassa normaaliaikaisen sikiön synnyttämiseen. Sehän oli paljon pienimuotoisempi tapahtuma. Mutta kuitenkin synnytys. Onko sinusta keskenmenneen sikiön synnyttäminen rumaa? Miksi siis minun synnyttämiseni olisi ollut rumaa? Miksi se olisi tabu? En minä sitä ainakaan tabuksi sanoisi. Olisitko halunnut kuvata aborttini? Voin demonstroida sen sinulle helposti: tule katsomaan minua silloin kun minulla on voimakkaat kuukautiset. Pääasiassa kävelin sairaalan käytävillä. Kyllähän se on "ruman ja irstaan" näköistä se kävely :D

    Todennäköisesti et olisi tiennyt minulle tapahtuneen abortin, vaikka olisit sitä ollut vieressä katsomassa. Oletko pahoillasi, ettei abortti olekaan niin rumaa kuin sinä kuvittelet? Miksi luonnollisten supistusten tunteminen olisi rumaa?

    "Oletko saatelut kuolevaa?"
    En, mutta olen kyllä saatellut kuolleen arkkuunsa. Hän näytti aivan rauhalliselta. Hänet oli "koottu" ihmisen näköiseksi, vaikka ruumiinavaus oli toki tehty. Ei häntä esitelty jalat harallaan, levitelty siinä veressä, jota oli kuoleman yhteydessä valunut, silmät oli suljettu ja hänet oli puettu. Hänet vietiin haudan lepoon läheisten läsnäollessa. Aivan kuten kuolleita ihmisiä tulee kohdella. Kunnioituksella. Ei häpäisemällä tämän ruumista!!!!

    Mikä on kaksinaamaista? Väittää suojelevansa elämää ja samalla häpäistä se pahimman kerran. Tuota on niiden aborttikuvien levittely.

    "Kuulostat keskiaikaiselta. Diskreetti pitää tietysti olla, mutta piilottaisit niin rakastamisen, syntymän kuin surmaamisen. Erityisen kummalliselta kuulostat, kun niputat nämä vastakkaiset asiat samaan koriin?"
    Minä piilottaisin? Nehän piilotetaan. Jopa pornokin. En minä sitä aja, vaan ihmiset tekevät niin. Sitäkö sinä olet ajamassa? Seksi ja synnytys julkiseksi, koska ne ovat "eettisesti hyviä" asioita ja abortti julkiseksi, koska se on "eettisesti huono" asia (ainakin sinusta siis). Vai onko niin, että "eettisesti hyvät" asiat piilotetaan, kun taas "eettisesti huonot" asiat tehdään julkisuudessa?

    "Salattu voi jatkua - katseilta piilossa.
    Katoaako raakuus?"

    Niin, miksi sitten se synnytys ja seksi tehdään katseilta piilossa? Onko ne siis kuitenkin raakuutta, kun niitä kerran piilotellaan?

    "Kieltäessäsi abortin olemassalon kiellät tai haluat piilottaa rakkauden ja syntymänkin olemisen! Miksi? Tekeekö kipeää?"

    Missä kohtaa sinä kuvittelet minun kieltävän abortin olemassa olon? Alkuviestissä tosiaan jo kerroinkin sinulle abortistani. Ei siinä ole piiloteltavaa. Se oli paljon avoimempi tapahtuma, kuin vaikka se seksi sitä ennen.

    Aborttia ei voi verrata synnytykseen, vaikka verisiä ovatkin.
    Synnytyksessä luodaan elämää, abortissa se hävitetään.

    Kuin ei voi verrata myöskään aborttia ja keskenmenoa. Jälkimmäisen aiheuttaa luonto, ei ihminen.
    Abortin aiheuttamat supistukset eivät ole myöskään luonnollisia, vaan ne on saatu aikaan erilaisilla myrkyillä.

    Abortista juuri se tekee niin ruman koska koko raakuus olisi voitu välttääkin eikä aiheuttaa tahallisesti kuolemaa. Rumaa ja irstasta todella olisi nähdä äiti tappamassa syntymätöntä lastansa.

    Äänestä

  • näkeminen väkivaltana kirjoitti:

    "...Ihmisen kuoleminen ei ole väkivaltaa; se ei aiheuta sille ihmiselle psyykkisiä traumoja, mutta sen näyttäminen esimerkiksi televisiossa (Saddamin teloitus) on väkivaltaa monia lapsia kohtaan, jotka traumatisoituvat näkemästään..."

    Saatat väittää, ettei ihmisen teloittaminen esim. hirttämällä ole väkivaltaa, koska hirtetylle ei jää psyykkisiä traumoja. Oletko tosissasi?????? Väität että ihmisen surmaaminen ei ole väkivaltaa, koska surmattu on kuollut eikä koe "traumaa".

    Sinulle surmaamista pahempaa väkivaltaa on surmaamisen näkeminen, koska se tuottaa katsojalle "trauman".

    Et tunne empatiaa tai sääli surmattavaa (enkä nyt tarkoita Saddamia) vaan säälit itseäsi.

    Eivät aborttikuvat ole kaunista katsottavaa. Kyllä ne normaalin ihmisen psyykkeä koettelevat. Väkivallan kuvia on ympärillämme liikaa, mutta tässä tapauksessa syynä on , että ympärillämme on väkivaltaa.

    En pysty tällaisia aborttikuvia juurikaan katsomaan. Ne ovat kuvina niin hirvittäviä että tulen huonovointiseksi. Mutta -1977- ne ovat kuvia siitä, mitä lapselle on tehty. Juuri raakuuden ja hirvittävyyden takia abortin kuvaus on tabu.

    100% aborteissa riistetään henki ihmisolennolta, lapselta. Ei tätä asiaa pidä piilotella hirvittävyytensä takia. Salailu ja totuuden kieltäminen vain lisäävät ja myötäilevät tätä väkivaltaa.

    Sanot että kuvissa abortit on tehty, koska naiselle on maksettu ja että nämä kuvat siten luovat markkinoita lapsen surmaamiselle. Väiteesi on muodollisen looginen, mutta uskon, että väitteesi on valheellinen. Lapsen surmaaminen rahasta on hirvittävä rikos kaikkialla.

    Katsohan siis mitä Suomen aborttilainsäädännössä lukee ja käytännössä tehdään. Mitä ovatkaan yli 95% aborttien syyksi kirjatut sosiaaliset syyt? Joko alkaa polttaa? Ei kai sentään taloudellisen edun vuoksi...?

    !!!Väiteesi on muodollisen looginen, mutta uskon, että väitteesi on valheellinen.!!!

    Abortti ei ole rikos, maissa joissa kyseisiä kuvia on kuvattu; eihän mikään järjestäytynyt organisaatio niin tyhmä ole, että laittomia materiaaleja alkaa levittelemään...

    Ihmisen usko se on mahtava asia, sillä pyyhkäistään näin helposti maailman realiteetit pois; en usko! En usko, että otsonikerros ohenee, en suostu uskomaan, että on nälänhätää, kurjuutta, köyhyyttä, en usko, että lapsityövoimaa käytetään, en usko, että äiti ei rakasta lastaan,jne... Ja maailma on jälleen ihanan vaaleanpunainen.

    Tästä lähtien kannattaa vedota sitten, että kun sanotte että abortissa kuolee lapsi; en usko, uskon, että väite on valheellinen, vaikkakin se on ihan looginen, ajatellen, että elintoiminnot lakkaavat...

    Tämä tekee kahden eri näkemyksen omaavan ihmisen keskustelusta vaikeaa; toinen katsoo maailmaa mitä tapahtuu, eikä osaa arvata mikä on toisen uskomus asian suhteen...

    Kuitenkin kerro meille, mistä uskot abortti kuvien tupsahtavan levitykseen? Voisiko se loogisin selitys olla oikeasti loogisin?

    Uskot kai kestävään kehitykseen, uskon sinun uskovan, sillä olet periaatteen ihminen... kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti sinun pitäisi olla erittäin tietoinen tekojesi seurauksista, eikä luottaa niissä vain uskomuksiisi. Eli olethan varmasti tietoinen tekojesi eettisyydestä? On suden kuoppia, joita kestävän kehityksen kannattaja osaa väistää (esimerkiksi joku ostaa tiettyjä banaaneja, koska sademetsien suojeluun laitetaan laatikosta melkein pennin kymmenesosia, kun taas toisaalta kyseinen yhtiö polkee sumeilematta ihmisoikeuksia...). Kaikki ei ole niin kaunista edes kauniin asian kannattamisessa.

    Voisin toiseen asiaan sanoa vielä, että en usko, että abortissa kuolee lapsi, jos haluasin ummistaa silmäni, mutten lähde nyt niin ivalliselle linjalle...

    Miksi siis yrität nyt todistaa, että lapsen kuoleminen abortissa on väkivaltaa, sillä tiedät sivujen kieltävän väkivallan levittämisen. Jos abortti on väkivaltaa; niin eihän sinulla ole yhtään mitään perusteita väittää, että aborttikuvat eivät ole väkivaltaa... Käännytkö itseäsi vastaan kesken asiasta keskustelun?

    Kun aborttia katsoo lapsen kohdalta, se on väkivaltaa. väkivalta on vahvemman käyttämää valtaa toista kohtaan ns. väkisin, eli vastoin tämän tahtoa. Abortti on erittäin väkivaltainen teko lasta kohtaan, sitä kukaan ei voi kieltää. utta nyt puhuttiin kuvista; kuvat ovat väkivaltaisia, ne ovat lisäksi vielä totuuden vastaisia.

    Ja aivan myönnän, että abortti on väkivaltaa, mutta sillä ei ole oman näkemykseni mukaan mitään merkitystä; sillä vahvempi kannatukseni on väkivallattomuus vanhempia kohtaan. Eli lailla ei voida väkisin asettaa ihmistä pakolla vanhemmaksi. Tämän väkivallan uhreina on kaksi täysin tiedostavaa ja tuntevaa ihmistä, joka jyrää ylivoimaisesti sen alkio tasoisen lapsen oikeuden väkivallattomuuteen.

    En tiedä oletko koskaan lukenut tai tutustunut muuten väkivallan traumatisoiviin vaikutuksiin, ilmeisesti et. Väkivalta nähtynä on samalla tavalla uhrisoivaa kuin on se että joku henkilökohtaisesti on väkivallan kohteena. En sääli itseäni koska Saddam tapettiin; olen nähnyt rumempiakin kuolleita kuin tukehtunut muslimi, mutta jollekin lapselle se saattoi olla ensimmäinen kerta kun näki realistisesti jonkun kuolleena, ei vain fiktio kuolleena... Sitä lasta kohtaan se kuolleen näyttäminen oli tarpeeton teko; olisimme uskoneet husseinin kuolleen jos meille olisi vain kerrottu ilman kuvia. Kuollutta ei voi mikään enää loukata, mutta hänen omaisiaan voi; tekemällä häpäisyä hänen ruumiilleen.

    Jaa, saattaisin väittää, mutta mieleeni ei tuliskaan väittää... Sinäkin saattaist mielestäni väittää vaikka mitä, mutta sellainen ei kai edistä keskustelua? Tässä on ollut puhe kuitenkin näistä kuvista ja niiden oikeudesta esiintyä palstalla jossa väkivaltaisia kuvia ei saa julkaista. Väitätkö todellakin, että se uhri (lapsi) siis uhriutuu joka kerta vain ja ainoastaan itse kun joku aukaisee linkin? Herran jestas, se on kuollut, ei sitä mikään enää satuta, silloin uhriksi joutuvat vain ne jotka joutuvat kuvaa katsomaan...

    100% abortteja tehdään vanhemman toiveen mukaisesti...

    Häh, miten liittyi mihinkään tässä keskustelussa? ei todellakaan polta; minulle ei maksettu tekemästäni abortista, sitä ei kuvattu, minä en myynyt niiden kuvien oikeuksia, syy aborttiini ei ollut ansaita päivittäistä kama annostani myymällä niitä oikeuksia... En ole myöskään tuota 95% prosenttia (jos niiden sosiaalinen syy on taloudellinen tilanne), ehkä siksi en ymmärrä vihjeitäsi...

    Meneeköhän abortti asiamiehesi täysin uusiin puihin? En pidä syntymätöntä jälkeläistäni mitään merkitsemättömänä soluklimppinä, vaan lapsena, alkiona sikiönä (aivan sama miksi sitä nimittää asia on kuitenkin sama. Aivan kuten koiramme on välillä piskirakkipaskakorva ja välillä oma kultamussukka, ei se muuta asiaa, että se on koko ajan se yksi ja sama koira). Sitten en edes tehnyt aborttia huonon taloudellisen tilanteen takia, vaan omaa kypsymättömyyttäni ryhtyä äidiksi 27-vuotiaana...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    En minä ole kärsinyt. Ei kaikki koettelemukset ole kärsimyksiä vaikka ne vaikeita ja raskaita olisivatkin. Ne voivat myös kasvattaa, kypsyttää ja avartaa näkemystä. Lisäävät ymmärrystä myös toisten ihmisten tilanteita ja valintoja kohtaan. Lisää sitä kuuluisaa empatiakykyä, kun ei ole tarvetta tuomita kaikkia muita.

    Ei siis tarvitse toivoa parempaa, vaan yhtä hyvää kuin ennenkin.

    Katsos kaikkia koskettavia ja vaikeitakin asioita ei tarvitse välttää, piilottaa tai unohtaa. Eikä niiden olemassa oloa tarvitse kieltää, eikä toivoa poiskaan. Silloin minä en olisi minä nykyisellä tiedollani ja tunteellani.

    Ja saattaa kuulostaa sinusta oudolta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna en vaihtaisi kokemusta pois. Siis jos saisin tilaisuuden elää tuon uudelleen. Silloin minä en olisi minä.

    Yhdestä vaikeasta ratkaisusta tulee niin monta hyvää. Ne minä jo näen, sinä et. Ehkä joskus myöhemmin näet nekin.

    Et ehkä osaa nähdä tarkoitustani tästä vertauksesta, mutta sanonpa sen kuitenkin: Jotta se lapsi kohtaa valon, sen äiti kärsii suuret tuskat.

    Minäkin kestin ne tuskat, koska niillä oli tarkoitus. Siis tavallaan sillä lapsella oli myös tarkoitus: se teki minusta paremman ihmisen sekä itselleni että niille muille ihmisille.

    Ei sitä voi katua.

    Tekstisi oli mahtava... Mikään ei varmasti kasvata ihmisellä suurempaa suvaitsevaisuutta kun joutua tilanteeseen, jota ei olisi itselleen koskaan uskonut. Mikään ei kasvata ymmärrystä ihmisen erehtyväiseen luonteeseen enemmän, kun kokea se itse pohjamutia myöten.

    ..niitä siis tuottaa ja levittää aborttia vastustavat tahot? Miksi nämä samat haluaisivat lisätä abortteja ja vieläpä maksaa siitä? Eikö siinä ole järjenvastainen ristiriita että samat tahot maksaisivat itsensä kipeiksi jotta joku hankkiutuisi raskaaksi vain hankkiakseen kuvattavan abortin? Ja miten epätoivoinen/ sairasmielinen ihmisen on oltava tehdäkseen aborin pelkästään rahasta?

    Kuvausoikeuksista on saatettu maksaa mutta kyseiset abortit olisi varmasti tehty joka tapauksessa.
    Ja niissä kuvissa joita olen nähnyt on kuvattu pelkästään sikiöitä. Naisethan eivät ole edes välttämättä tienneet sikiöitään kuvatun. Jotkut ovat olleet yhdessä röykkiössä roskiksissa joten keneltä siinä tapauksessa lupia pitäisi lähteä kyselemään, kun ne sikiöt eivät enää siinä vaiheessa tavallaan ole kenenkään "omiakaan"?

    Niitä kuvia on jo netti pullollaan joten miksi niitä täytyisi jatkuvasti vielä lisää tuottaa?

    "

    100% abortteja tehdään vanhemman toiveen mukaisesti..."

    - ja sitten on ne tapaukset joissa kuvien näkeminen on saanut vanhemmat toisiin ajatuksiin.

    " en edes tehnyt aborttia huonon taloudellisen tilanteen takia, vaan omaa kypsymättömyyttäni ryhtyä äidiksi 27-vuotiaana..."

    ??? 27-vuotias, kypsymätön äidiksi...jos sitä olet edelleen (30v?) niin tuskin olet sitten koskaan..(ja se paras biologinen ikäkin alkaa olla mennyttä.)

    Voi voi. Otan osaa.

    "Minäkin kestin ne tuskat, koska niillä oli tarkoitus. Siis tavallaan sillä lapsella oli myös tarkoitus: se teki minusta paremman ihmisen sekä itselleni että niille muille ihmisille.

    Ei sitä voi katua."

    Kaikkienhan kannattaa sitten hankkiutua raskaaksi ja tehdä abortti: tuloksena on parempia ihmisiä!!?? Ja lapsen kuolemallakin on niin ylevä tarkoitus..

    Ikävä kyllä uskottavuutta katumuksen osalta ei lisää asioiden kaunistelu, vähättely ja oikeaksi todistelu.
    Jostain syystä uskon mieluummin sellaista joka myöntää asiat suoraan sellaisina kuin ne ovat, ilman sen kummempia selittelyjä. 'Kyllä, tapoin syntymättömän lapseni ja tein sen ihan oman mukavuuteni takia.'

    Äänestä

  • hyvänen aika kirjoitti:

    Jos noin haluat asian ilmaista, niin vaihda edes uskottavuutesi takia tuo mukavuudenhalu tuosta viimeisestä lauseesta kypsymärrömyydeksi/resurssien puutteeksi. Abortti ei ole se mukavin vaihtoehto; aivan taatusti jokainen aborttia pohtiva tekisi mitä tahansa, että löytyisi edes se pienin halu/kyky/mahdollisuus tehdä muu ratkaisu kuin abortti.

    Äänestä

  • vaan.. kirjoitti:

    ..niitä siis tuottaa ja levittää aborttia vastustavat tahot? Miksi nämä samat haluaisivat lisätä abortteja ja vieläpä maksaa siitä? Eikö siinä ole järjenvastainen ristiriita että samat tahot maksaisivat itsensä kipeiksi jotta joku hankkiutuisi raskaaksi vain hankkiakseen kuvattavan abortin? Ja miten epätoivoinen/ sairasmielinen ihmisen on oltava tehdäkseen aborin pelkästään rahasta?

    Kuvausoikeuksista on saatettu maksaa mutta kyseiset abortit olisi varmasti tehty joka tapauksessa.
    Ja niissä kuvissa joita olen nähnyt on kuvattu pelkästään sikiöitä. Naisethan eivät ole edes välttämättä tienneet sikiöitään kuvatun. Jotkut ovat olleet yhdessä röykkiössä roskiksissa joten keneltä siinä tapauksessa lupia pitäisi lähteä kyselemään, kun ne sikiöt eivät enää siinä vaiheessa tavallaan ole kenenkään "omiakaan"?

    Niitä kuvia on jo netti pullollaan joten miksi niitä täytyisi jatkuvasti vielä lisää tuottaa?

    "

    100% abortteja tehdään vanhemman toiveen mukaisesti..."

    - ja sitten on ne tapaukset joissa kuvien näkeminen on saanut vanhemmat toisiin ajatuksiin.

    " en edes tehnyt aborttia huonon taloudellisen tilanteen takia, vaan omaa kypsymättömyyttäni ryhtyä äidiksi 27-vuotiaana..."

    ??? 27-vuotias, kypsymätön äidiksi...jos sitä olet edelleen (30v?) niin tuskin olet sitten koskaan..(ja se paras biologinen ikäkin alkaa olla mennyttä.)

    Voi voi. Otan osaa.

    Noh, se miksi näitä propaganda materiaaleja tuotetaan alunperin on aivan toinen juttu kuin aborttien vastustaminen. Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä! On aivan sama, että esimerkiksi eläintenoikeuksien puolustajat nylettäisivät kettuja kuvatakseen propagandaa. tämähän on politiikkaa, ei järjellistä toimintaa siis ollenkaan. Kuvat ovat kotoisin USAsta, jossa eräs Tupla v puska ajaa abortin vastaista aivopeua; Siellä se raha puhuu...

    Olet erittäin oikeassa, että siinä on järjen vastainen ristiriita!!! Siksi ihettelinkin esimerkiksi tässä keskustelussa esiintyneen ihmisen motiiveja olla tälläisessä toiminnassa, kuten olen ihmetellyt monen muunkin, jopa pro-life suomen johtokunnanjäsenet vetäytyivät kuoreensa haukkumaan persoonaani ja vetäytyivät keskustelusta kertomatta mitä järkeä tässä toiminnassa todellakaan on. He myönsivät kuvien alkuperän, mutteivat osanneet selittää miksi hyväksyvät kyseisen ristiriiden...

    Loistava kysymys! Päihderiippuvaisten, epätoivoisten ihmisten ajatusmaailmaan sukeltaminen on meillä hyvinvoinnin keskellä erittäin vaikeaa...

    Ihan perutietoa internetissä levitettävästä materiaalista; se on laillista. Mikään yhdistys ei voi riskeerata levittämällä laitonta materiaalia. Muistathan muutaman vuoden takaa, mikä kohu oli kun Norjalaisella turkistarhalla oli kuvattu salaa; kuvamateriaali kerkesi olla vissiin tunnin netissä ja koko kuvausporukalta oli mennyt kaikki olemassa olon edellytykset, se oli sen yhdistyksen loppu. Pro-life Suomellakin on tarvittaessa todistaa oikeutensa käyttää kyseistä materiaalia, oikeudet ovat tulleet emo-yhdistykseltä USAssa. Abortti on kuule niin tunnepitoinen juttu, että verrattuna turkistarhauksen laiton materiaali oli vain pikkujuttu, tämän alan laittomat kuvat eivät olisi minuuttia julkisessa levityksessä, kun joku olisi jo korviaan myöten kusessa (eli ei kannata yrittää, jos joskus löydät roskiksestasi sikiön...).

    Niin, eikö jo yksi olisi riittänyt? Miksi ette saaneet julmuudesta tarpeeksenne, vaan etsitte niitä aina vain lisää ja lisää... Niitä tuotetaan siksi, että niillä nähdään olevan kysyntää... Montako kertaa itse olet jaksanut samat kuvat selailla läpi uudestaan ja uudestaan (joka kerran nettilaskuri naopsahtaa...) Jos niitä niin halutaan, niin niitä varmasti saadaan! Sama kuin kaikessa väkivaltaviihteessä esim; elokuvia on jo maailma pullollaan, mutta ihmiset haluavat aina vain uusia. Vaikea ymmärtää miksi tosiaan...

    Älä suotta ota osaa puolestani, en ole vielä tähän päivään mennessä lapsia halunnut, joten menetys ei ole ollut todellakaan suuri. Osan ottosi on siis täysin yhtä absurdia jos minä ottaisin osaa sinulle siitä, että sinulle mitä ilmeisemmin on siunaantunut joitakin kekaroita jalkoihin, olen hirvittävän pahoillani, että senkin vielä jouduit kokemaan...

    ...eikä tarvitse sanoa, että on abortti materiaalia julkaistu ennen Bushin vaalitaistojakin... On, se on aina ollut politiikan miekkana vanhoillisilla jopa ennen bushia.

    Niin se selitys vielä kun ilmeisesti et ollut asiaan oikeasti tutustunut, mitä ne tarjoaa prolifeltähän on tämä: Nainen on aborttioikeuden puolustaja ja siksi antaa kameroiden tulla mukaan toimenpiteeseen. Kun hän näkee tuotoksen, hän kauhistuu ja sitten myy oman lapsensa kuvat vastustajille, ajaakseen uutta herännäisyyttään...

    Ihana tarina, eikö. Ottaa huomioon ottamatta vain, että aikuinen ihminen joka on aborttioikeuden puolustaja tekee aborttinsa hyvissä ajoin, ei viimeisillä viikoilla... USAssakin on tietyt hygienia säännökset sairaaloissa, joten tämä nainen siinä abrttia tehdessään vielä huomaa, että tarkoitus ei ole kuvata mitään normaalia tapahtumaa, vaan verellä mässäillään... Jos se nainen huomaakin tehneensä väärin tappaessaan lapsensa, hän ei halua sitä itselleen arvokasta oliota retosteltavan netissä... Kun se nainen on tullut katumapäälle se ei mistään hinnasta suostu itseään muistutettavan asiasta aina tietokoneen päälle laittaessaan... Ja kukaan nainen joka kannattaa aborttia, ei vain ota kameraa mukaan toimenpiteeseen...

    Mutta onhan mahdollista, että nainen onkin alusta asti lähtenyt jo tekemään propagandaa; hän on alusta asti ollut aborttioikeuden vastustaja. Sai vain hyvän syyn tehdä itse abortin, kun tuli sedät ja tarjosivat rahaa, ihan hyvän asian nimissä... Uskottavaa?

    Vai onko nainen sellainen jolla ei ole mielipidettä puolesta tai vastaan? On vain jokin houkutin miksi kamerat saavat tulla ja ei ole väliä mitä/miten kuvataan ja kaikkista oikeuksista luovutaan sopimuspaperilla? Mikäköhän ihme se houkutin oikein onkaan?

    nainen ei ole ollut mitään mieltä (kuten ei monikaan ennen tilanteeseen joutumista?), hän näkee kaksi vaihtoehtoa:
    -Tehdä abortti omalla kustannuksella.
    -Tehdä abortti ja saada siitä rahaa.

    Miksi ei ottaa rahaa jos kuvaajasedät sitä tarjoaa?

    Verellä mässäillään? No, sille nyt ei mitään voi että tapahtumaan kuuluu väistämättäkin verta. Onko myös synnytys- tai vaikkapa leikkauskuvat verellämässäilyä, koska sitä takuulla näkyy niissä?

    "aikuinen ihminen joka on aborttioikeuden puolustaja tekee aborttinsa hyvissä ajoin, ei viimeisillä viikoilla..."

    "Ja kukaan nainen joka kannattaa aborttia, ei vain ota kameraa mukaan toimenpiteeseen..."

    Miksi? Sikiöhän on ihmisarvoton limakasa, mitä väliä sillä on puolustajalle missä vaiheessa se tehdään?
    Miksei tapahtumaa saa näyttää avoimesti kuvin ulkopuolisille, kun se ei kerran mitään niin kamalaa edes ole?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Noh, se miksi näitä propaganda materiaaleja tuotetaan alunperin on aivan toinen juttu kuin aborttien vastustaminen. Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä! On aivan sama, että esimerkiksi eläintenoikeuksien puolustajat nylettäisivät kettuja kuvatakseen propagandaa. tämähän on politiikkaa, ei järjellistä toimintaa siis ollenkaan. Kuvat ovat kotoisin USAsta, jossa eräs Tupla v puska ajaa abortin vastaista aivopeua; Siellä se raha puhuu...

    Olet erittäin oikeassa, että siinä on järjen vastainen ristiriita!!! Siksi ihettelinkin esimerkiksi tässä keskustelussa esiintyneen ihmisen motiiveja olla tälläisessä toiminnassa, kuten olen ihmetellyt monen muunkin, jopa pro-life suomen johtokunnanjäsenet vetäytyivät kuoreensa haukkumaan persoonaani ja vetäytyivät keskustelusta kertomatta mitä järkeä tässä toiminnassa todellakaan on. He myönsivät kuvien alkuperän, mutteivat osanneet selittää miksi hyväksyvät kyseisen ristiriiden...

    Loistava kysymys! Päihderiippuvaisten, epätoivoisten ihmisten ajatusmaailmaan sukeltaminen on meillä hyvinvoinnin keskellä erittäin vaikeaa...

    Ihan perutietoa internetissä levitettävästä materiaalista; se on laillista. Mikään yhdistys ei voi riskeerata levittämällä laitonta materiaalia. Muistathan muutaman vuoden takaa, mikä kohu oli kun Norjalaisella turkistarhalla oli kuvattu salaa; kuvamateriaali kerkesi olla vissiin tunnin netissä ja koko kuvausporukalta oli mennyt kaikki olemassa olon edellytykset, se oli sen yhdistyksen loppu. Pro-life Suomellakin on tarvittaessa todistaa oikeutensa käyttää kyseistä materiaalia, oikeudet ovat tulleet emo-yhdistykseltä USAssa. Abortti on kuule niin tunnepitoinen juttu, että verrattuna turkistarhauksen laiton materiaali oli vain pikkujuttu, tämän alan laittomat kuvat eivät olisi minuuttia julkisessa levityksessä, kun joku olisi jo korviaan myöten kusessa (eli ei kannata yrittää, jos joskus löydät roskiksestasi sikiön...).

    Niin, eikö jo yksi olisi riittänyt? Miksi ette saaneet julmuudesta tarpeeksenne, vaan etsitte niitä aina vain lisää ja lisää... Niitä tuotetaan siksi, että niillä nähdään olevan kysyntää... Montako kertaa itse olet jaksanut samat kuvat selailla läpi uudestaan ja uudestaan (joka kerran nettilaskuri naopsahtaa...) Jos niitä niin halutaan, niin niitä varmasti saadaan! Sama kuin kaikessa väkivaltaviihteessä esim; elokuvia on jo maailma pullollaan, mutta ihmiset haluavat aina vain uusia. Vaikea ymmärtää miksi tosiaan...

    Älä suotta ota osaa puolestani, en ole vielä tähän päivään mennessä lapsia halunnut, joten menetys ei ole ollut todellakaan suuri. Osan ottosi on siis täysin yhtä absurdia jos minä ottaisin osaa sinulle siitä, että sinulle mitä ilmeisemmin on siunaantunut joitakin kekaroita jalkoihin, olen hirvittävän pahoillani, että senkin vielä jouduit kokemaan...

    Eikö kuvien julkaisemisen motiiviksi riitä se, että mahdollisimman nmonen halutaan tietävän ja näkevän mitä abortti kaikessa raadollisuudessaan on, ennen omia päätöksiään? Miksi puolustajat haluavat kieltää avoimen linjan ja lakaista totuuden piiloon?

    Niin, on suuri ristiriita.. joten olisiko näin että sellaista ei sitten ole..?
    Ja kun kuvat ovat laillisiakin niin mikä ongelma siinä sitten on? Se on väärin ja moraalitonta levittää rumaa materiaalia?
    Niin, katsos kaikki mikä on laillista ei tarkoita että se olisi eettisesti oikein.. liippaako jo läheltä..? Valtaosa ihmisistä siis hyväksyy kuvien levittämisen.
    Kuvia tuotetaan ehkä jatkuvasti lisää ja lisää...samaan tahtiin teetetään abortteja. Ehkäpä sillä halutaan muistuttaa tästä?

    No, sittenhän ikä alkaa olla sinulle jo pelastus...suosittelen lämpimästi sterilisaatiota. Olethan jo jonossa?

    Äänestä

  • sivusta.. kirjoitti:

    "Hyvänen aika, edes syntymänsä jälkeen vauva ei ole kykenevä tällaisia ajatusketjuja muodostamaan."

    Niin, mutta siltikään sitä ei saa tappaa. Mitä väliä sillä on paljonko syntymätön tajuaa tai ei, elämän lopettamista se ei tee yhtään oikeutetummaksi.

    Lähtökohtaisesti sen, joka ei vielä mielipidettään pysty kertomaan, tulevien ajatusten voi olettaa olevan samoja kuin yleensä muillakin, halu elää. Muutenhan itsemurhia tehtäisiin paljon enemmän?

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    edes sen, että 99% alkioista saavuttaa aktuaalisessa ajattelussaan selvästi korkeamman älyllisen ja eettisen tason verrattuina ajatuksiin, joita olet täällä esittänyt?

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    selityksenä tuollaista. Minusta tuo sinun viestisi tuntui lähinnä siltä, että kun olet kykenemätön keksimään asialliseen kysymykseen asiallista vastausta, alat nälvimään vastapuolen älyllisillä ominaisuuksilla. Se puolestaan kertoo enemmän omasta älykkyydestäsi kuin minun.

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Ei pointti ollutkaan ajatusten arvokkuuksissa.
    Vaan siinä että ihminen itsessään on arvokas, osasipa vielä ajatella kuinka korkealentoisesti tai kokemuksien puuttuessa ja aivojensa kehittymättömyydestä johtuen ei.

    Sinä et vastannut mikä logiikka on siinä, että miksei ajattelutasoltaan edelleen vajavaista vauvaa saa tappaa samalla syyllä jos syntymättömän tappamisessa se käy perusteluksi?

    (ps. olen eri kuin tuo edeltävä 'nälvijä'.)

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Milloin olen sanonut, että syntymättömän saa tapaa sillä perusteella, ettei se kykene ajattelemaan? Olen sanonut, ettei se tajua menettäneensä mitään, koska mitään ei ole vielä edes alkanut. Aborttia en silti suosittelisi sillä perusteella ainoastaan.

    Perusteena abortille olisi esim. se, ettei nainen halua lasta. Ja kyllä, minusta on huomattavasti parempi lopettaa se alkanut elämä mahdollisimman alkuvaiheessa kohdussa, kuin ruveta tappamaan jo syntyneitä ihmisiä. Mutta juu, arvata saattaa, että te jotka ette näe eroa sarjamurhaajan ja abortoijan välillä, ette tällaistakaan kykene omin voimin käsittämään...

    Kyse on rajoista, joita jokainen ihminen asettaa. Suurimmalle osalle meistä on olemassa tilanteita, jolloin hyväksyisi abortin. Suurin osa abortin vastustajistakin tuntuu pitävän sitä hyväksyttävänä joko äidin tai sikiön sairauden/vamman perusteella. Minä hyväksyisin sen silloinkin, kun lasta ei todellakaan haluta.

    Jos te välttämättä haluatte vetää keskustelun jo syntyneiden lasten taholle, niin hyvä on: Onko sinusta oikeutettua abortoida vakavasti sairas sikiö? Jos on, niin mikä siitä tekee mielestäsi enemmän kuoleman ansaitsevan kuin terveestä? Onko sinusta sairauden tai vamman perusteella sitten oikein tappaa jo syntyneitäkin ihmisiä??

    Ymmärrätkö nyt vertailujesi järjettömyyden?

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    kertoi varsinaisen syyn, mutta tämä perustelu on abortti-asiamiehen järjen sekä tunteen ulottumattomissa. Valitettavasti "miksin" puheet ovat "helmiä sioille"*.

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    "Olen sanonut, ettei se tajua menettäneensä mitään, koska mitään ei ole vielä edes alkanut."

    Entä sitten vaikkei tajuakaan? Mitä väliä sillä on kun se ei käy tappamisen perusteeksi.

    "Ja kyllä, minusta on huomattavasti parempi lopettaa se alkanut elämä mahdollisimman alkuvaiheessa kohdussa, kuin ruveta tappamaan jo syntyneitä ihmisiä."

    Ahaa, kyse on siis olinpaikasta?! No, tottakai on helpompi tappaa jotakin mitä ei ole nähnyt (eikä haluakaan nähdä), mikä ei kenties vielä muistuta ihmistä ja jota ei mitenkään tunne.

    "Onko sinusta oikeutettua abortoida vakavasti sairas sikiö? Jos on, niin mikä siitä tekee mielestäsi enemmän kuoleman ansaitsevan kuin terveestä? Onko sinusta sairauden tai vamman perusteella sitten oikein tappaa jo syntyneitäkin ihmisiä??"

    Kyllä, siinä tapauksessa että se kuolee kuitenkin syntymänsä jälkeen ja se on armollista säästää kärsimyksiltä.
    Jälleen voidaan asettua sikiön asemaan olettamaan sen ajatuksia. Haluaisiko se syntyä tänne vain pieneksi hetkeksi pelkästään kärsiäkseen senkin ajan? Haluaisiko se säästää myös äitinsä vielä suuremmalta kärsimykseltä jonka tieto sairaudesta ja ennenaikaisesta kuolemasta aiheuttaisi raskauden loppuun vietäessä?

    Toinen kysymys.
    Ei, jollei ihminen itse sitä nimenomaan halua. Useinhan kyllä parantumattomasti sairas näin haluaa ja kun tuskat alkavat käydä sietämättömiksi.

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    nainen ei ole ollut mitään mieltä (kuten ei monikaan ennen tilanteeseen joutumista?), hän näkee kaksi vaihtoehtoa:
    -Tehdä abortti omalla kustannuksella.
    -Tehdä abortti ja saada siitä rahaa.

    Miksi ei ottaa rahaa jos kuvaajasedät sitä tarjoaa?

    Verellä mässäillään? No, sille nyt ei mitään voi että tapahtumaan kuuluu väistämättäkin verta. Onko myös synnytys- tai vaikkapa leikkauskuvat verellämässäilyä, koska sitä takuulla näkyy niissä?

    "aikuinen ihminen joka on aborttioikeuden puolustaja tekee aborttinsa hyvissä ajoin, ei viimeisillä viikoilla..."

    "Ja kukaan nainen joka kannattaa aborttia, ei vain ota kameraa mukaan toimenpiteeseen..."

    Miksi? Sikiöhän on ihmisarvoton limakasa, mitä väliä sillä on puolustajalle missä vaiheessa se tehdään?
    Miksei tapahtumaa saa näyttää avoimesti kuvin ulkopuolisille, kun se ei kerran mitään niin kamalaa edes ole?

    Ihmettelen äärettömän suuresti ajatuksen juoksujasi...

    Palataan taaksepäin aiheeseen; "selitys kuulostaa loogiselta, mutta uskon sen olevan valheellinen..." Jatka samaa linjaa. Älä ihmettele miten kukaan ei ymmärrä epäloogisuuttasi ja pitää juttujasi lähinnä vitseinä. Sulje silmäsi todellisuudelta, hallusinaatioissaan onkin kiva yrittää selittää jotain niille jotka elävät realistista maailmaa...

    Abortista on mielipide ja se on abortin hyväksyvä jos aborttiin on menossa, jos kielteinen asian suhteen toimenpiteeseen ei mene. Jos maailmaa määrää jotkin ulkopuoliset asiat, kuten huumeet, niin omalla mielipiteellä ei ole väliä, vain riippuvuudella...

    Oli mielipide mikä tahansa; niin sinusta on JEES ja helkutin kivaa olla maksamassa abortista, jos sillä ei ole väliä (nainen vain haluaa jonkun muun maksamaan toimenpiteensä...). Siis kaiken kaikkiaan puolustat abortteja niin henkeen ja vereen, että haluat maksaakin ihmisten aborteista. Hienoa; miksi sitten väittelet täällä jotain aborttien eettisyyttä vastaan?

    Äänestä

  • kuvista.. kirjoitti:

    Eikö kuvien julkaisemisen motiiviksi riitä se, että mahdollisimman nmonen halutaan tietävän ja näkevän mitä abortti kaikessa raadollisuudessaan on, ennen omia päätöksiään? Miksi puolustajat haluavat kieltää avoimen linjan ja lakaista totuuden piiloon?

    Niin, on suuri ristiriita.. joten olisiko näin että sellaista ei sitten ole..?
    Ja kun kuvat ovat laillisiakin niin mikä ongelma siinä sitten on? Se on väärin ja moraalitonta levittää rumaa materiaalia?
    Niin, katsos kaikki mikä on laillista ei tarkoita että se olisi eettisesti oikein.. liippaako jo läheltä..? Valtaosa ihmisistä siis hyväksyy kuvien levittämisen.
    Kuvia tuotetaan ehkä jatkuvasti lisää ja lisää...samaan tahtiin teetetään abortteja. Ehkäpä sillä halutaan muistuttaa tästä?

    No, sittenhän ikä alkaa olla sinulle jo pelastus...suosittelen lämpimästi sterilisaatiota. Olethan jo jonossa?

    Olet käsittänyt täysin väärin. Kukaan ei halua piilottaa aborttia, vaan sen kuuluu ja pitää näkyä jokaiselle varteenotettavana vaihtoehtona. Nyt on kyse siitä, että näitä kuvia ei kenenkään pitäisi haluta, sillä kuvat ovat maksetuista aborteista.

    Nuorille pitää kertoa abortista, kuten se on. Se ei tarvitse yhtään provosoivaa kuvaa tosielämästä (maksettua!!!), vaan faktat puhuvat yleensä toimenpidettä vastaan. Kukaan joka toimenpiteestä koskaan on kuullut ei pidä sitä miellyttävänä ja varta vasten hakeudu siihen.

    Mutta näitä materiaaleja täytyy boikotoida, sillä niiden tuottamisessa maksetaan toimenpiteestä!!!

    Sinä taidat vetää aika mututuntumalla... Kysele vähän vaikka prolifeltä kuvien taustoja. Ota ihan asiallinen linja ihmetelläksesi kuvien alkuperää; huomaat, että suuri ristiriita on.

    Kuvien laillisuus ei ole ongelma, vaan ongelma on edelleen se, että ihmisille maksetaan abortin teosta. Mitenkäs sinä nyt aloit kertomaan laillisuuden olevan tae moraalisesti oikeasta toiminnasta?!? Etkö näe tässä mitään ristiriitaa aiempiin avautumiisi nähden? (Mikä ongelma se abortissa olikaan; se on laillinen?)

    Abortti päätöksen pitäisi perustua muihin asioihin kuin rahaan.. Liippaako jo läheltä...? Valtaosa Suomalaisista hyväksyy abortin, valtaosa taatusti myös halveksuu huokuttumien tarjoamista päätöksessä. (voisin veikata kaikkia muita paitsi sinua ja muutamaa prolifen sivujen ylläpitäjää...)

    Olen kysynyt strerilisaatiota. Lähennä sillä kun kolmekymppiä lähestyy; tohtori sanoi, että "ei saa". Ei toiveitakaan kolmekymppiselläkään terveellä ihmisellä, lääketiede on niin ihmeellistä että se kehittyy, nykyisin nelikymppinenkään ei enää ole riskisynnyttäjä, vaan ihan jokapäiväinen...

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Kyse on siis niistä rajoista, millä me abortin syyt hyväksymme ja millä emme. Nämä ovat mielipidekysymyksiä. Sinun rajasi menee terveydessä, minun halukkuudessa saada lapsi.

    Sillä alkion ajattelukyvyllä oli tässä keskustelussa se pointti, että mielestäni on turhaa spekuloida ajattelukyvyttömän mahdollisia ajatuksia.

    Kritisoit minun näkemystäni siitä, että ihmisen "tappamisen" oikeus riippuu olinpaikasta. Mitä sitten? Siihen olinpaikkaanhan sinäkin rajan vedät, jos kerran hyväksyt abortoinnin vamman perusteella, muttet jo syntyneen ihmisen tappamista samalla perusteella. Et sinä siltä vammaiselta sikiöltä ennen aborttia voi sen mielipidettä aborttiin kysyä, joten vedät itsekin rajat johonkin; olinpaikkaan.

    Millä oikeudella täällä ruvetaan toisten kirjoittajien älynlahjoja arvioimaan? Oletteko te todella näin kykenemättömiä sietämään omastanne poikkeavia näkemyksiä? Mistä tämä abortin vastustajien ihmeellinen vimma haukkua toisia ihmisiä oikein kumpuaa??

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Älyn ja älyttömyyden lahjojasi täytyy arvoida samoilla kriteereillä kuin arvioit lapsienkin lahjoja. En viitsi uudelleen sanoa miten niitä voidaan arvoida. Koeta vaihteeksi itse;

    "...kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?"

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Kun minä totean sen faktan, ettei alle 12 viikkoisella sikiöllä vielä kertakaikkiaan ole älyllistä kykyä ajatella ja tuntea oman elämänsä suhteen yhtään mitään, se oikeuttaa sinut arvioimaan kanssakirjoittajasi älynlahjoja?

    Mitä epäasiallista on todeta sellainen fakta, ettei sikiöllä voi olla mielipidettä aborttinsa suhteen, koska sen on biologinen mahdottomuus millään pienelläkään tasolla ymmärtää vielä mitään?? Miten tämä oikeuttaa nälvimään jo syntyneiden, todistettavasti ajattelevien aikuisten ihmisten älyä? Kaikella kunnioituksella, sikiön älyn puute on biologinen fakta, kanssakirjoittajien nälviminen puolestaan osoitus omasta kyvyttömyydestäsi asialliseen keskusteluun.

    Vielä kun joku oikeasti perustelisi sen, miksi sikiön potentaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia teille kuin sen äidin tämänhetkiset ihan tosiasialliset ajatukset ja tuntemukset. Tällainen ihmettely ei ole asiatonta, vaan täysin aiheellinen kysymys, jolle odottaisin jo jotain perusteltua vastausta. Voit minun älynlahjoistani olla mitä mieltä haluat, mutta osoita nyt edes oma suurempi älykkyytesi ja vastaa esitettyihin kysymyksiin älyttömän nälvimisen sijaan!

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Mikä siinä nyt jäi niin epäselväksi?

    "Mitä epäasiallista on todeta sellainen fakta, ettei sikiöllä voi olla mielipidettä aborttinsa suhteen, koska sen on biologinen mahdottomuus millään pienelläkään tasolla ymmärtää vielä mitään??"

    No ei kai täällä kukaan väitäkään että sillä olisi mielipide. Ja mistä olet saanut käsityksen että alkion ajatukset olisi jonkun mielestä arvokkaampia kuin syntyneiden?
    Kuten jo monesti todettu, ajatukset tai niiden puute ei oikeuta hengenriistoon. Ja sikiöstähän kuitenkin on mitä todennäköisimmin tulossa ihan yhtä ajatteleva kuin muistakin. Myöhemminhän sen mielipiteen sitten saa tietää.

    (en sama kuin tuo jankuti-jankuti.)

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Ihmettelen äärettömän suuresti ajatuksen juoksujasi...

    Palataan taaksepäin aiheeseen; "selitys kuulostaa loogiselta, mutta uskon sen olevan valheellinen..." Jatka samaa linjaa. Älä ihmettele miten kukaan ei ymmärrä epäloogisuuttasi ja pitää juttujasi lähinnä vitseinä. Sulje silmäsi todellisuudelta, hallusinaatioissaan onkin kiva yrittää selittää jotain niille jotka elävät realistista maailmaa...

    Abortista on mielipide ja se on abortin hyväksyvä jos aborttiin on menossa, jos kielteinen asian suhteen toimenpiteeseen ei mene. Jos maailmaa määrää jotkin ulkopuoliset asiat, kuten huumeet, niin omalla mielipiteellä ei ole väliä, vain riippuvuudella...

    Oli mielipide mikä tahansa; niin sinusta on JEES ja helkutin kivaa olla maksamassa abortista, jos sillä ei ole väliä (nainen vain haluaa jonkun muun maksamaan toimenpiteensä...). Siis kaiken kaikkiaan puolustat abortteja niin henkeen ja vereen, että haluat maksaakin ihmisten aborteista. Hienoa; miksi sitten väittelet täällä jotain aborttien eettisyyttä vastaan?

    Ensinnä, en ole sama kuin joka on kirjoittanut tuon lainaamasi lauseen. Pari edellistä on minun.

    En kylläkään ymmärrä mikä konkonaisuudessa on hirveän epäloogista.

    Abortin vastustajat haluavat kuvamateriaalia jotta ruma totuus voidaan näyttää niillekin jotka sitä eivät muuten usko.
    He maksavat naiselle (tai kenelle hyvänsä) jos eivät kuvia muutenkaan saa (ja sikiöistähän niitä varmasti saakin).
    Nainen on päättänyt hankkia abortin ja tekee sen jokatapauksessa. Tai sitten se on tehty jo (sikiökuvissa). Kuvat ovat pienen uhrin viimeinen - ja ainoa - tehtävä tässä maailmassa, todistaa ihmisenmielen käsittämätöntä julmuutta. Kaikki eivät saa edes tätä.

    Tuo lopputekstisi oli jokseenkin käsittämätöntä. Pyrit ilmeisesti hämmentämään muiden ajatuksia ja johdattelet niitä muissakin paikoin epäolennaisuuksiin. Siis nyt se tekeekin minusta puolustajan jos haluan mahdollisimman monen näkevän aborttikuvia??!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Olet käsittänyt täysin väärin. Kukaan ei halua piilottaa aborttia, vaan sen kuuluu ja pitää näkyä jokaiselle varteenotettavana vaihtoehtona. Nyt on kyse siitä, että näitä kuvia ei kenenkään pitäisi haluta, sillä kuvat ovat maksetuista aborteista.

    Nuorille pitää kertoa abortista, kuten se on. Se ei tarvitse yhtään provosoivaa kuvaa tosielämästä (maksettua!!!), vaan faktat puhuvat yleensä toimenpidettä vastaan. Kukaan joka toimenpiteestä koskaan on kuullut ei pidä sitä miellyttävänä ja varta vasten hakeudu siihen.

    Mutta näitä materiaaleja täytyy boikotoida, sillä niiden tuottamisessa maksetaan toimenpiteestä!!!

    Sinä taidat vetää aika mututuntumalla... Kysele vähän vaikka prolifeltä kuvien taustoja. Ota ihan asiallinen linja ihmetelläksesi kuvien alkuperää; huomaat, että suuri ristiriita on.

    Kuvien laillisuus ei ole ongelma, vaan ongelma on edelleen se, että ihmisille maksetaan abortin teosta. Mitenkäs sinä nyt aloit kertomaan laillisuuden olevan tae moraalisesti oikeasta toiminnasta?!? Etkö näe tässä mitään ristiriitaa aiempiin avautumiisi nähden? (Mikä ongelma se abortissa olikaan; se on laillinen?)

    Abortti päätöksen pitäisi perustua muihin asioihin kuin rahaan.. Liippaako jo läheltä...? Valtaosa Suomalaisista hyväksyy abortin, valtaosa taatusti myös halveksuu huokuttumien tarjoamista päätöksessä. (voisin veikata kaikkia muita paitsi sinua ja muutamaa prolifen sivujen ylläpitäjää...)

    Olen kysynyt strerilisaatiota. Lähennä sillä kun kolmekymppiä lähestyy; tohtori sanoi, että "ei saa". Ei toiveitakaan kolmekymppiselläkään terveellä ihmisellä, lääketiede on niin ihmeellistä että se kehittyy, nykyisin nelikymppinenkään ei enää ole riskisynnyttäjä, vaan ihan jokapäiväinen...

    Käsitit yhden kohdan väärin, lain ja eettisyyden yhteyden (tai sen olemattomuuden).
    Luulin että paheksuit kuvien laillisuutta. Tämän takia vertasin sitä abortin laillisuuteen.

    Abortti on laillinen muttei eettisesti oikea valinta. Kuvat ovat laillisia mutta myös eettisesti oikeita (todenmukaisia, ja pelastaa henkiä, varmasti!).

    Ongelmasi on siis aborteista maksaminen. Miksi?
    Mitä merkitystä sillä on sikiön kannalta kun se näissä tapauksissa kuolee kuvattuna tai ei kuvattuna? Tämän takia mistään houkuttimistakin on turha edes puhua. Vastustajien tuskin tarvitsee ketään erikseen aborttiin houkutella, niitä tehdään kyllä muutenkin aivan yli kuvaustarpeenkin.. Ja edelleen, kukahan niistä sikiön kuvista on maksun vastaan ottanut?
    Ja varmuuttahan/ todisteita ei edes ole(?) että kuvista todella on maksettu.

    Äänestä

  • so what? kirjoitti:

    Kannattaisi keskittyä enemmän siihen mitä sanotaan/ kirjoitetaan, ei siihen mitä oletata sanottavan.

    Olen alusta asti sanonut kuvien maksamisen ja katselun olevan epäeettistä, en laitonta. Laittomaksi väittämiseen ei käy esimerkiksi kohdat jotka löytyvät jo ekoista viesteistä tyyliin; kuvien oikeudet on ostettu levittäjille ja laitonta materiaalia ei netissä julkaista laillisten yhdistysten taholta...

    Miksi aborttien maksaminen on väärin? Siksi että kuvista maksamalla käytetään ihmisen huonoa tilannetta hyväksi. Siksi, että näin tuotetaan abortteja, jotka eivät perustu oikeisiin tarpeisiin/naisen vilpittömään haluun tehdä abortti, vaan ne perustuvat ahdingon hyväksi käyttämiseen. Minua ei kiinnosta sen sikiön kanta; minua kiinnostaa tiedostavien ihmisten hyväksikäyttäminen, tiedostaville ihmisille valehtelu jne. Se sikiö on tasan se ainut osapuoli joka näistä kuvista ei kärsi, eikä ole koskaan kärsinyt. Ei se äitikään ns. kärsi, vaan saahan tarpeensa tyydytettyä vähäksi aikaa...

    Mutta se mikä näissä eniten riepoo on se, että tekopyhät ihmiset suullaan kannustavat katselemaan näitä kuvia, oikealla kädellään vastustavat abortteja, samalla kun vasen käsi tarjoaa rahaa ihmiselle siitä, että hän tekisi abortin... Oliko tarkoituksesi siis kannustaa abortteihin vai yrittää vastustaa niitä? Älä tee molempia!

    Minun tarkoitukseni on puolustaa aborttioikeutta. Silti en halua kenenkään tekevän maksettua aborttia, siksi en kannusta katselemaan realityabortti materiaalia. Haluan ihmisillä olevan mahdollisuus vapaaseen valintaan, huokuttimien tarjoaminen asiassa, ivaa sanaa "vapaa valinta".

    Vastustajien tarvitsee houkutella ihmisiä aborttiin!!! Muuten tasan ei olisi yhtään tälläistä materiaalia saatavana. Ymmärräthän; kukaan nainen, joka tahtoo abortin ei ota kameraa mukaansa tilanteeseen, sillä nainen joka tahtoo abortin ei pidä tilannetta jo etukäteen raakana julmuutena, jonka tahtoo näyttää koko maailmalle.

    Mutta koska tämä asia on itsestäsi niin selvä, niin voimme olettaa, että itse, kun pidät abortia julmuutena jne, olet valmis milloin tahansa ryntäämään aborttiin, jotta saadaan hienoa opetus materiaalia. Oikein tällä hetkellä odotat milloin tulet raskaaksi, kuvaajat onkin jo varattu... Totta se sinun oma rakas pieni lapsesihan siinä kuolisi, mutta saattaisipa kuvat silti säikäyttää jonkun bangladeshilaisen katulapsen alun äidin...

    Kuvien oikeudet ovat yhdistyksillä, sen voit kysyä milloin tahansa esim prolife suomelta.

    Ehkä sinun siihen epäloogisiin totuuksiisi perustuvaan totuuteen istuu, että kuvat on kuvattu kaltaistesi vastustajien aborteista, ja silloin oikeudet on saatu lunastettua ilmaiseksi... Tuskin kukaan muu uskoo, että esimerkiksi sinä tekisit aborttia edes näin hyvän asian vuoksi?

    Äänestä

  • hukassa? kirjoitti:

    Ensinnä, en ole sama kuin joka on kirjoittanut tuon lainaamasi lauseen. Pari edellistä on minun.

    En kylläkään ymmärrä mikä konkonaisuudessa on hirveän epäloogista.

    Abortin vastustajat haluavat kuvamateriaalia jotta ruma totuus voidaan näyttää niillekin jotka sitä eivät muuten usko.
    He maksavat naiselle (tai kenelle hyvänsä) jos eivät kuvia muutenkaan saa (ja sikiöistähän niitä varmasti saakin).
    Nainen on päättänyt hankkia abortin ja tekee sen jokatapauksessa. Tai sitten se on tehty jo (sikiökuvissa). Kuvat ovat pienen uhrin viimeinen - ja ainoa - tehtävä tässä maailmassa, todistaa ihmisenmielen käsittämätöntä julmuutta. Kaikki eivät saa edes tätä.

    Tuo lopputekstisi oli jokseenkin käsittämätöntä. Pyrit ilmeisesti hämmentämään muiden ajatuksia ja johdattelet niitä muissakin paikoin epäolennaisuuksiin. Siis nyt se tekeekin minusta puolustajan jos haluan mahdollisimman monen näkevän aborttikuvia??!

    Siis tämä epäloogisuus on siinä, että kirjoittajan mielestä ihminen joka pitää aborttia vääryytenä, julmuutena ja raakuutena, menee aborttiin.

    Menisitkö sinä ihan milloin tahansa saisit rahaa tai et, koska silloin saataisiin tätä materiaalia ja voisti pelastaa jonkun jossain abortilta? Muista että itse olisit silloin siinä käynyt, eli olisit erittäin tekopyhä aukaisemaan suutasi aborttia vastaan...

    (Sikiöistä ei saa kuvamateriaalia... Jos et tähän mennessä tiennyt, niin roskiksista löytyvät sikiöt terveydenhuollon piiristä ovat urbaanilegendaa, joka puolella sivistynyttä maailmaa... Jos löytyy kyseessä on yksittäisen henkilön tekemä rikos, jolla ei ole mitään tekemistä laillisten aborttien kanssa...)

    Juuri se tekee puolustajan, että haluat maksaa ihmisia tekemään abortteja. Teot kertovat aina enemmän kuin sanat.

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    Tässä keskustelussa on puhuttu empatiasta, ja on sanottu, että abortissa pitäisi ensisijaisesti tuntea empatiaa sitä sikiötä kohtaan. On myös oikein erikseen teroitettu, että se empatia tarkoittaa myötäelämisen kykyä, kykyä asettua toisen asemaan. Eli siis abortissa pitäisi ensisijaisesti asettua sen sikiön asemaan, myötäelää sen tunteita ja ajatuksia. Useassa kohtaa tätä ketjua on nimenomaan abortinvastustajat ottaneet puheenaiheeksi sen sikiön ajatukset ja tunteet.

    Minä olen sitten ihmetellyt, että koska sen ikäisellä sikiöllä ei vielä mitään omaa asemaa, omia tunteitä ja ajatuksia tämän asian suhteen voi olla, niin parhaimmillaankin on kyse spekulaatiosta sen potentiaalisten ajatusten suhteen. Eli, jos on ensisijassa asetuttava niiden asemaan, eikö se tarkoita nimenomaan sitä, että sen elävän, jo syntyneen naisen tunteet ja ajatukset ovat toisarvoisia sikiöön nähden?? Edelleenkään en ole saanut vastausta siihen, että miksi aborttitilanteessa pitää ensisijassa asettua juuri sikiön asemaan, ei sen äidin? Miksi sen sikiön (potentiaaliset) ajatukset ovat arvokkaampia kuin ne, joita sen äiti läpikäy juuri sillä hetkellä?

    Sikiön kyvyttömyys ajatella ei minustakaan ole syy aborttiin. Minä en päätä toisten ihmisten puolesta heidän syitään tehdä abortti. Mutta minusta ei ole tarpeen ensisijaisesti miettiä sen ajattelukyvyttömän sikiönkään tulevia ajatuksia, kun siinä kuviossa on mukana kerran jo ihminen, jolla on niitä ajatuksia ihan sillä hetkelläkin ja omasta takaa, ilman että kenenkään ulkopuolisen tarvitsee niitä spekuloida.

    Äänestä

  • kelpoisuus kirjoitti:

    Aborttia ei voi verrata synnytykseen, vaikka verisiä ovatkin.
    Synnytyksessä luodaan elämää, abortissa se hävitetään.

    Kuin ei voi verrata myöskään aborttia ja keskenmenoa. Jälkimmäisen aiheuttaa luonto, ei ihminen.
    Abortin aiheuttamat supistukset eivät ole myöskään luonnollisia, vaan ne on saatu aikaan erilaisilla myrkyillä.

    Abortista juuri se tekee niin ruman koska koko raakuus olisi voitu välttääkin eikä aiheuttaa tahallisesti kuolemaa. Rumaa ja irstasta todella olisi nähdä äiti tappamassa syntymätöntä lastansa.

    "Abortin aiheuttamat supistukset eivät ole myöskään luonnollisia, vaan ne on saatu aikaan erilaisilla myrkyillä."

    Niin ne samat "myrkyt", jotka aiheuttavat sen täysiaikaisenkin lapsen syntymän ja supistukset :D

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Tekstisi oli mahtava... Mikään ei varmasti kasvata ihmisellä suurempaa suvaitsevaisuutta kun joutua tilanteeseen, jota ei olisi itselleen koskaan uskonut. Mikään ei kasvata ymmärrystä ihmisen erehtyväiseen luonteeseen enemmän, kun kokea se itse pohjamutia myöten.

    Juuri niinhän se on kuin muotoilit.

    Kyllähän se omien periaatteiden uudelleen punnitseminen avartaa näköalaa; kasvattaa tietoa ja ymmärrystä. Myös muita ihmisiä kohtaan. Ja vähentää tuon ajatusmallin "en minä koskaan" käyttöä. Onneksi raskaasta kokemuksesta oli siis hyötyäkin.

    Kaiken muun lisäksi huono puoli oli, että meni tuo vastustajien harhakäsitys ehkäisyn pettämättömyydestä siinä samassa. Onneksi asiaa on nyt tullut käsiteltyä sen verran paljon, että tuskin menisi sormi suuhun seuraavallakaan kerralla.

    Äänestä

  • hyvänen aika kirjoitti:

    "Minäkin kestin ne tuskat, koska niillä oli tarkoitus. Siis tavallaan sillä lapsella oli myös tarkoitus: se teki minusta paremman ihmisen sekä itselleni että niille muille ihmisille.

    Ei sitä voi katua."

    Kaikkienhan kannattaa sitten hankkiutua raskaaksi ja tehdä abortti: tuloksena on parempia ihmisiä!!?? Ja lapsen kuolemallakin on niin ylevä tarkoitus..

    Ikävä kyllä uskottavuutta katumuksen osalta ei lisää asioiden kaunistelu, vähättely ja oikeaksi todistelu.
    Jostain syystä uskon mieluummin sellaista joka myöntää asiat suoraan sellaisina kuin ne ovat, ilman sen kummempia selittelyjä. 'Kyllä, tapoin syntymättömän lapseni ja tein sen ihan oman mukavuuteni takia.'

    ""Minäkin kestin ne tuskat, koska niillä oli tarkoitus. Siis tavallaan sillä lapsella oli myös tarkoitus: se teki minusta paremman ihmisen sekä itselleni että niille muille ihmisille.

    Ei sitä voi katua."

    Kaikkienhan kannattaa sitten hankkiutua raskaaksi ja tehdä abortti: tuloksena on parempia ihmisiä!!?? Ja lapsen kuolemallakin on niin ylevä tarkoitus.."

    Käskinkö hankkiutumaan raskaaksi? En minäkään sitä ehdoin tahdoin tehnyt. Mutta kuule kun ei kysytty mielipidettä. Välillä tosin tulee mieli toivottaa teille, että voisi sen kaltainen kokemus olla teillekin suotavaa, voisi vähän tuo ehdottomuus karista. Voisi teistäkin tulla parempia ja empatiakykyisempiä ihmisiä. Tuntuisi olevan äärettömän tarpeellista...

    "Ikävä kyllä uskottavuutta katumuksen osalta ei lisää asioiden kaunistelu, vähättely ja oikeaksi todistelu."

    Kieltämättä sinun uskottavuuttasi ei lisää tuon saman liirumlaarumin toistaminen yhä uudestaan ja uudestaan. Vähentää vain koko ajan. Edelleenkään siinä ei ole yhtään sen enempää pohjaa kuin ennenkään. Vähitellen alan kohta sääliä sinua sen alkion sijaan.

    "Jostain syystä uskon mieluummin sellaista joka myöntää asiat suoraan sellaisina kuin ne ovat, ilman sen kummempia selittelyjä. 'Kyllä, tapoin syntymättömän lapseni ja tein sen ihan oman mukavuuteni takia.'"

    Sä olet kyllä uskomaton. Uskotko sinä itse tosissasi tuohon köyhään ajatusmalliisi? Uskotko oikeasti, että kaikkien muiden ihmisten ajatuksenkulku menee täsmälleen samaa yksitoikkoista rataa kuin sinunkin? Uskotko oikeasti, että kaikkien ihmisten vaikuttimet olisivat noin yksitahoisia? Valitan, sinulla on vielä paljon oppimista, ehkä se maailma opettaa sinuakin vielä...

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    " Edelleenkään en ole saanut vastausta siihen, että miksi aborttitilanteessa pitää ensisijassa asettua juuri sikiön asemaan, ei sen äidin? Miksi sen sikiön (potentiaaliset) ajatukset ovat arvokkaampia kuin ne, joita sen äiti läpikäy juuri sillä hetkellä?"

    Toinen on vaarassa kuolla toisen ajatusten seurauksena. Empatia ja asettuminen heikomman asemaan ei kuitenkaan uhkaa sen henkeä jolla ne ajatukset on.

    " siinä kuviossa on mukana kerran jo ihminen, jolla on niitä ajatuksia ihan sillä hetkelläkin ja omasta takaa,"

    Siinä kuviossa on mukana kaksi ihmistä, joista toinen kykenee ajatteluun ja toinen ei. Tämä ei kuitenkaan oikeuta tekemään sen toisen puolesta häntä koskevia, elintärkeitä päätöksiä vain siksi ettei heikompi voi mielipiteiden ja puhekyvyn puuttuessa itseään puolustaa.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Siis tämä epäloogisuus on siinä, että kirjoittajan mielestä ihminen joka pitää aborttia vääryytenä, julmuutena ja raakuutena, menee aborttiin.

    Menisitkö sinä ihan milloin tahansa saisit rahaa tai et, koska silloin saataisiin tätä materiaalia ja voisti pelastaa jonkun jossain abortilta? Muista että itse olisit silloin siinä käynyt, eli olisit erittäin tekopyhä aukaisemaan suutasi aborttia vastaan...

    (Sikiöistä ei saa kuvamateriaalia... Jos et tähän mennessä tiennyt, niin roskiksista löytyvät sikiöt terveydenhuollon piiristä ovat urbaanilegendaa, joka puolella sivistynyttä maailmaa... Jos löytyy kyseessä on yksittäisen henkilön tekemä rikos, jolla ei ole mitään tekemistä laillisten aborttien kanssa...)

    Juuri se tekee puolustajan, että haluat maksaa ihmisia tekemään abortteja. Teot kertovat aina enemmän kuin sanat.

    Ahaa, veikkaat siis että lähtisin tappamaan lastani jostain tietystä rahasummasta? HAH.

    Kuten todettu, niistä aborteista ei makseta siksi että ne TEHDÄÄN, vaan siksi että niitä saa KUVATA! Päätös abortista on tehty jo kauan ennen rahan tarjoamista. (Siis JOS niistä edes on jotain maksettu..)

    Ei kuvia sikiöistä?? Urbaanilegendaa? Tähh? No mitähän ne olemassaolevat kuvat sitten on? Kuvamanipulaatioita, eikö vaan? Ja mihin sitten kuvittelet että ne sikiöt laitetaan jollei roskapussiin?? Heitetään heti vieressä odottavaan biojäteuuniin vai?!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Kannattaisi keskittyä enemmän siihen mitä sanotaan/ kirjoitetaan, ei siihen mitä oletata sanottavan.

    Olen alusta asti sanonut kuvien maksamisen ja katselun olevan epäeettistä, en laitonta. Laittomaksi väittämiseen ei käy esimerkiksi kohdat jotka löytyvät jo ekoista viesteistä tyyliin; kuvien oikeudet on ostettu levittäjille ja laitonta materiaalia ei netissä julkaista laillisten yhdistysten taholta...

    Miksi aborttien maksaminen on väärin? Siksi että kuvista maksamalla käytetään ihmisen huonoa tilannetta hyväksi. Siksi, että näin tuotetaan abortteja, jotka eivät perustu oikeisiin tarpeisiin/naisen vilpittömään haluun tehdä abortti, vaan ne perustuvat ahdingon hyväksi käyttämiseen. Minua ei kiinnosta sen sikiön kanta; minua kiinnostaa tiedostavien ihmisten hyväksikäyttäminen, tiedostaville ihmisille valehtelu jne. Se sikiö on tasan se ainut osapuoli joka näistä kuvista ei kärsi, eikä ole koskaan kärsinyt. Ei se äitikään ns. kärsi, vaan saahan tarpeensa tyydytettyä vähäksi aikaa...

    Mutta se mikä näissä eniten riepoo on se, että tekopyhät ihmiset suullaan kannustavat katselemaan näitä kuvia, oikealla kädellään vastustavat abortteja, samalla kun vasen käsi tarjoaa rahaa ihmiselle siitä, että hän tekisi abortin... Oliko tarkoituksesi siis kannustaa abortteihin vai yrittää vastustaa niitä? Älä tee molempia!

    Minun tarkoitukseni on puolustaa aborttioikeutta. Silti en halua kenenkään tekevän maksettua aborttia, siksi en kannusta katselemaan realityabortti materiaalia. Haluan ihmisillä olevan mahdollisuus vapaaseen valintaan, huokuttimien tarjoaminen asiassa, ivaa sanaa "vapaa valinta".

    Vastustajien tarvitsee houkutella ihmisiä aborttiin!!! Muuten tasan ei olisi yhtään tälläistä materiaalia saatavana. Ymmärräthän; kukaan nainen, joka tahtoo abortin ei ota kameraa mukaansa tilanteeseen, sillä nainen joka tahtoo abortin ei pidä tilannetta jo etukäteen raakana julmuutena, jonka tahtoo näyttää koko maailmalle.

    Mutta koska tämä asia on itsestäsi niin selvä, niin voimme olettaa, että itse, kun pidät abortia julmuutena jne, olet valmis milloin tahansa ryntäämään aborttiin, jotta saadaan hienoa opetus materiaalia. Oikein tällä hetkellä odotat milloin tulet raskaaksi, kuvaajat onkin jo varattu... Totta se sinun oma rakas pieni lapsesihan siinä kuolisi, mutta saattaisipa kuvat silti säikäyttää jonkun bangladeshilaisen katulapsen alun äidin...

    Kuvien oikeudet ovat yhdistyksillä, sen voit kysyä milloin tahansa esim prolife suomelta.

    Ehkä sinun siihen epäloogisiin totuuksiisi perustuvaan totuuteen istuu, että kuvat on kuvattu kaltaistesi vastustajien aborteista, ja silloin oikeudet on saatu lunastettua ilmaiseksi... Tuskin kukaan muu uskoo, että esimerkiksi sinä tekisit aborttia edes näin hyvän asian vuoksi?

    Uskot siis että ihmiset (ja nimenomaan vastustajat) hakeutuvat abortteihin pelkästään rahaa saadakseen tai yhdistyksiä rahapulassa auttaakseen.. juupajuu.

    Et sitten millään kykene ajattelemaan että abortteja tehdään valtavasti, ihan ilman maksuja ja kuvauksiakin. Niitä ei tarvitse erikseen tuottaa tai niihin ketään houkutella.

    Millä tavoin naista hyväksikäytetään maksamalla abortista? Eikö ole päinvastoin helpompi siinä tilanteessa saada rahaa kuin menettää sitä?
    Eiköhän sille naiselle ole yks hailee mihin kuvia käytetään, kunhan hänen ei tarvitse itse aborttia maksaa/ tai saa siitä jopa palkkion...

    Millä tavoin aborttikuvia sitten sallisit otettavan vai onko mielestäsi parempi ettei niitä näytettäisi lainkaan ja näin lähteä salailu/ holhouslinjalle avoimuuden sijaan?

    Niin, milloinkas puolustajia olisi sikiön oikeudet/edut kiinnostaneetkaan..

    "Haluan ihmisillä olevan mahdollisuus vapaaseen valintaan, huokuttimien tarjoaminen asiassa, ivaa sanaa "vapaa valinta"."

    Älä nyt viitsi. Aborttikuvia boikotoimalla yrität vain sulkea mahdollisimman monen muunkin silmät abortin koko kauheudelta ja käyttämään hyväkseen niitä vaalimiasi 'naisen oikeuksia' ja kieroutunutta lakia. Ja sitten taas joku tajuaa tekonsa raakuuden - liian myöhään.
    Mitä sanot naiselle, joka kuvia nähtyään sanoo ettei olisi aborttia tehnyt jos olisi nähnyt kuvat ajoissa?

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    "Tämä ei kuitenkaan oikeuta tekemään sen toisen puolesta häntä koskevia, elintärkeitä päätöksiä vain siksi ettei heikompi voi mielipiteiden ja puhekyvyn puuttuessa itseään puolustaa."

    Ja aivan varmasti aborttiin on yleensä jokin muukin syy kuin sikiön puhekyvyn ja mielipiteiden puute. Silti niitä päätöksiä pitää tehdä, joten kun toisella ei mielipidettä ole, niin miksei ole oikeutettua tehdä sitten oman mielensä mukaan? Ihan oikeasti, se raskaana oleva nainenkin on osallisena siihen juttuun, ei ainoastaan se sikiö.

    Se raskaana oleva nainen on se, joka ne päätökset joutuu tekemään, ei sikiö, et sinä tai minä. Seraskaana olevan nainen joutuu myöskin vastuun päätöksestään kantamaan ja sen seurausten kanssa elämään, ei sikiö, et sinä tai minä. Se raskaana oleva nainen on itse omien resurssiensa, kykyjensä, ajatustensa ja tunteidensa paras asiantuntija, ei sikiö, et sinä tai minä.

    Eli kun kaikki todellinen vastuu teoista ja niiden seurauksista on sillä naisella, niin kuinka ihmeessä hänen mielipiteensä asiaan ei saisi painaa vaakakupissa? Kuinka ihmeessä kukaan voi, tilannetta ja syitä tuntematta, määritellä toisen ihmisen puolesta, ettei hänellä olisi oikeutta OMAA ELÄMÄÄNSÄ koskevaan päätöksentekoon? Millä oikeudella täällä tuomitaan abortintekijät tuosta vaan, tilanteesta ja syistä riippumatta, itsekkäiksi lapsensa surmaajiksi? Kukaan muu ei kuitenkaan niitä syitä voi itsekkäiksi ja ei-oikeutetuiksi määritellä paremmin kuin ne ihmiset, joita kukin tilanne koskettaa.

    Tätä minä juuri ihmettelen, jos kerran on väärin tehdä päätöksiä sikiön puolesta, niin kuinka ihmeessä olisi oikein tehdä niitä päätöksiä raskaana olevan naisen puolesta? Tällaisella logiikalla sille sikiölle asetetaan suurempi ihmisarvo ja oikeus omaa elämää koskevaan päätöksen tekoon kuin jo syntyneelle ihmiselle. Minä en vain kykene näkemään juurikaan järkeä tässä, olen pahoillani. Minusta tällaisessa tilanteessa, kun molempien mielipidettä ei vain voi kunnioittaa, niin suurempi oikeus mielipiteeseen on sillä, jolla sellainen sillä hetkellä on. Abortti kun ei suurimmalle osalle ihmisistä ole mikään läpihuutojuttu, vaan vaikea ja raskas ratkaisu epätoivoisessa elämäntilanteessa. Jotta siitä ei kauheita traumoja saisi, se pitäisi todellakin perustua asianomaisen itsensä miettimään ja harkitsemaan päätökseen, ei sikiön, ei sinun taikka minun.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Abortin aiheuttamat supistukset eivät ole myöskään luonnollisia, vaan ne on saatu aikaan erilaisilla myrkyillä."

    Niin ne samat "myrkyt", jotka aiheuttavat sen täysiaikaisenkin lapsen syntymän ja supistukset :D

    kuten voit käydä toteamassa kaypahoito-sivulta.

    Ja jotkut niistä voivat aiheuttaa sikiövaurioita. Ja eikös joku lääke pysäytä sikiön kehityksen ja tappaa sen? Näin puolustajat usein ainakin mainostavat..

    Erittyykö tälläisiä normaalissa raskaudessa?

    Äänestä

  • johdoksia. kirjoitti:

    muistitkos, että puhuttiin niistä supistuksista...

    Toki kohdun tyhjentymisen aiheuttamat aineet lopettavat alkion kehityksen, jos ei se kerran ole valmis ulkomaailmaan.

    Ja synteettisistä:
    Sanotkos maidonvalmistajillekin heidän myrkyttävän meitä, kun lisäävät maitoomme synteettistä D-vitamiinia? Sanotkos ehkäisyn valmistajille, että he myrkyttävät meidät, kun kauppaavat meille hormoneja ehkäisyvalmisteissa? Käytätkös kuitenkin niitä? Vaikka ne "myrkyttävät" ja estävät sen hedelmöittymisen tai jopa estävät sen kiinnittymisen? TIEDÄTHÄN, mihin myrkkyihin käyttämäsi ehkäisyvalmisteen teho perustuu?

    Myrkytetäänkö sinusta vauva ja äiti silloinkin kun synnytys käynnistetään?

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    "Ja aivan varmasti aborttiin on yleensä jokin muukin syy kuin sikiön puhekyvyn ja mielipiteiden puute."

    Varmaan siihen ihan muut syyt on, tätä vaan käytetään yhtenä epäpätevänä oikeutuksena sille.
    Kuten tässä juuri teet:
    "Silti niitä päätöksiä pitää tehdä, joten kun toisella ei mielipidettä ole, niin miksei ole oikeutettua tehdä sitten oman mielensä mukaan?"

    "Ihan oikeasti, se raskaana oleva nainenkin on osallisena siihen juttuun, ei ainoastaan se sikiö."

    Niin, ja silti sitä toista ei huomioida lainkaan.

    "Seraskaana olevan nainen joutuu myöskin vastuun päätöksestään kantamaan ja sen seurausten kanssa elämään, ei sikiö, et sinä tai minä."

    Ei joudu, koska adoptiokin on keksitty. No, sen adoptiopäätöksen kanssa tietysti joutuu mutta niin joutuu aborttipäätöksenkin.

    "Kuinka ihmeessä kukaan voi, tilannetta ja syitä tuntematta, määritellä toisen ihmisen puolesta, ettei hänellä olisi oikeutta OMAA ELÄMÄÄNSÄ koskevaan päätöksentekoon? Millä oikeudella täällä tuomitaan abortintekijät tuosta vaan, tilanteesta ja syistä riippumatta, itsekkäiksi lapsensa surmaajiksi?"

    Koska se koskee vielä merkittävämmin sitä toista osapuolta, myös TOISTA ELÄMÄÄ. Anteeksi nyt vain jos en kykene näkemään samanarvoisina tai yhtä tärkeinä oikeuksia, jossa toisessa vaakakupissa on itsekkyys ja toisessa koko elämä.
    Ja itsestään selvyyksistä ei tarvitse tuomita, syistä ja tilanteista viis. Jos joku sen tälläiseksi kokee niin voi voi.

    Äänestä

  • usko mitä uskot. kirjoitti:

    Uskot siis että ihmiset (ja nimenomaan vastustajat) hakeutuvat abortteihin pelkästään rahaa saadakseen tai yhdistyksiä rahapulassa auttaakseen.. juupajuu.

    Et sitten millään kykene ajattelemaan että abortteja tehdään valtavasti, ihan ilman maksuja ja kuvauksiakin. Niitä ei tarvitse erikseen tuottaa tai niihin ketään houkutella.

    Millä tavoin naista hyväksikäytetään maksamalla abortista? Eikö ole päinvastoin helpompi siinä tilanteessa saada rahaa kuin menettää sitä?
    Eiköhän sille naiselle ole yks hailee mihin kuvia käytetään, kunhan hänen ei tarvitse itse aborttia maksaa/ tai saa siitä jopa palkkion...

    Millä tavoin aborttikuvia sitten sallisit otettavan vai onko mielestäsi parempi ettei niitä näytettäisi lainkaan ja näin lähteä salailu/ holhouslinjalle avoimuuden sijaan?

    Niin, milloinkas puolustajia olisi sikiön oikeudet/edut kiinnostaneetkaan..

    "Haluan ihmisillä olevan mahdollisuus vapaaseen valintaan, huokuttimien tarjoaminen asiassa, ivaa sanaa "vapaa valinta"."

    Älä nyt viitsi. Aborttikuvia boikotoimalla yrität vain sulkea mahdollisimman monen muunkin silmät abortin koko kauheudelta ja käyttämään hyväkseen niitä vaalimiasi 'naisen oikeuksia' ja kieroutunutta lakia. Ja sitten taas joku tajuaa tekonsa raakuuden - liian myöhään.
    Mitä sanot naiselle, joka kuvia nähtyään sanoo ettei olisi aborttia tehnyt jos olisi nähnyt kuvat ajoissa?

    "Älä nyt viitsi. Aborttikuvia boikotoimalla yrität vain sulkea mahdollisimman monen muunkin silmät abortin koko kauheudelta ja käyttämään hyväkseen niitä vaalimiasi 'naisen oikeuksia' ja kieroutunutta lakia. Ja sitten taas joku tajuaa tekonsa raakuuden - liian myöhään.
    Mitä sanot naiselle, joka kuvia nähtyään sanoo ettei olisi aborttia tehnyt jos olisi nähnyt kuvat ajoissa?"

    Että olisi ehkä voinut käyttää järkeään ja ottaa asioista selvää ennen kuin sinne aborttiin meni. Kuten esimerkiksi tarkastella alkion kehitystä ja käydä katselemassa, mitä olikaan sisältään poistamassa. Nykyisen tietoyhteiskunnan ja internetin aikakautena on kyllä kaikki mahdollisuudet saada tietoa sekä alkion kehityksestä että abortoinneista ilman, että tarttee mennä propagandasivustoille ja edesauttaa aborttien tekemistä maksusta. Vai eikö ihmiset osaa käyttää järkeään ja "mielikuvitustaan", että jos alkio näyttää kuusi viikkoisena tuollaiselta, niin tuollaisen minä silloin olen itsestäni poistamassa ja tuollaisen kehitys lopetetaan? Kenen mielikuvitus ei siihen riittäisi?

    "Pelastetaan alkioita" maksamalla niiden tappamisesta ja kuvien levittämisestä? Eikö yhtään sinusta kuulosta tekopyhältä ja kaksinaamaiselta? Ja eettisyys oli missä?

    Mutta siihenhän sinä pyrit... Holhousyhteiskuntaan, jossa ihmisten ei tarvitse ajatella, tehdä päätöksiä, eikä etenkään kantaa vastuuta niistä. Missä kaikki tuodaan valmiina eteen ja minimoidaan ihmisten ajatteleminen? Ei voi tehdä vääriä ratkaisuja, kun ei voi tehdä ratkaisuja ollenkaan. Löytyypähän aina syntipukki, eli siis joku muu kuin itse.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    muistitkos, että puhuttiin niistä supistuksista...

    Toki kohdun tyhjentymisen aiheuttamat aineet lopettavat alkion kehityksen, jos ei se kerran ole valmis ulkomaailmaan.

    Ja synteettisistä:
    Sanotkos maidonvalmistajillekin heidän myrkyttävän meitä, kun lisäävät maitoomme synteettistä D-vitamiinia? Sanotkos ehkäisyn valmistajille, että he myrkyttävät meidät, kun kauppaavat meille hormoneja ehkäisyvalmisteissa? Käytätkös kuitenkin niitä? Vaikka ne "myrkyttävät" ja estävät sen hedelmöittymisen tai jopa estävät sen kiinnittymisen? TIEDÄTHÄN, mihin myrkkyihin käyttämäsi ehkäisyvalmisteen teho perustuu?

    Myrkytetäänkö sinusta vauva ja äiti silloinkin kun synnytys käynnistetään?

    Eikä se kohtu ilman niitä ulkopuolelta tulevia aineita alkaisi supistella kesken raskautta.

    Eli se sikiö kuoleekin vasta siinä vaiheessa kun limakalvo alkaa irtoilla (toisin kun jotkut antavat ymmärtää)?

    Synteettisillä aineilla on eri käyttötarkoituksia. Vitamiinit, useimmat pillerit tai synnytyksen käynnistäjät eivät vahingoita käyttäjäänsä tai sivullisia.
    Abortissa niiden tarkoituksena on paitsi kohdun tyhjentäminen, myös elämän tuhoaminen.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Älä nyt viitsi. Aborttikuvia boikotoimalla yrität vain sulkea mahdollisimman monen muunkin silmät abortin koko kauheudelta ja käyttämään hyväkseen niitä vaalimiasi 'naisen oikeuksia' ja kieroutunutta lakia. Ja sitten taas joku tajuaa tekonsa raakuuden - liian myöhään.
    Mitä sanot naiselle, joka kuvia nähtyään sanoo ettei olisi aborttia tehnyt jos olisi nähnyt kuvat ajoissa?"

    Että olisi ehkä voinut käyttää järkeään ja ottaa asioista selvää ennen kuin sinne aborttiin meni. Kuten esimerkiksi tarkastella alkion kehitystä ja käydä katselemassa, mitä olikaan sisältään poistamassa. Nykyisen tietoyhteiskunnan ja internetin aikakautena on kyllä kaikki mahdollisuudet saada tietoa sekä alkion kehityksestä että abortoinneista ilman, että tarttee mennä propagandasivustoille ja edesauttaa aborttien tekemistä maksusta. Vai eikö ihmiset osaa käyttää järkeään ja "mielikuvitustaan", että jos alkio näyttää kuusi viikkoisena tuollaiselta, niin tuollaisen minä silloin olen itsestäni poistamassa ja tuollaisen kehitys lopetetaan? Kenen mielikuvitus ei siihen riittäisi?

    "Pelastetaan alkioita" maksamalla niiden tappamisesta ja kuvien levittämisestä? Eikö yhtään sinusta kuulosta tekopyhältä ja kaksinaamaiselta? Ja eettisyys oli missä?

    Mutta siihenhän sinä pyrit... Holhousyhteiskuntaan, jossa ihmisten ei tarvitse ajatella, tehdä päätöksiä, eikä etenkään kantaa vastuuta niistä. Missä kaikki tuodaan valmiina eteen ja minimoidaan ihmisten ajatteleminen? Ei voi tehdä vääriä ratkaisuja, kun ei voi tehdä ratkaisuja ollenkaan. Löytyypähän aina syntipukki, eli siis joku muu kuin itse.

    ettet lukenut kuin viestin loppuosan?

    "Pelastetaan alkioita" maksamalla niiden tappamisesta ja kuvien levittämisestä? Eikö yhtään sinusta kuulosta tekopyhältä ja kaksinaamaiselta? Ja eettisyys oli missä?"

    Lue MISTÄ on maksettu, jos on.

    "Löytyypähän aina syntipukki, eli siis joku muu kuin itse."

    Ja ihmisistä yleensä on hienompaa kantaa syyllisyyttä?

    Äänestä

  • muttakun kirjoitti:

    ja kun vaan joku vastaisi minulle siihenkin, että miksi alkion oletetut, potentiaaliset tulevat ajatukset ovat arvokkaampia kuin jo syntyneen ihmisen ajatukset tällä hetkellä?

    "Varmaan siihen ihan muut syyt on, tätä vaan käytetään yhtenä epäpätevänä oikeutuksena sille."

    No vihdoin sinäkin siis tajusit, että abortin syyt ovat eri asia kuin sen oikeutus. Mitä taas tuon oikeutuksen epäpätevyyteen tulee, niin se lienee näkemyksestä kiinni. Sinun näkemyksesi siitä, ettei naisella ole oikeutta aborttiin, koska et pidät sitä syistä riippumatta itsekkäänä, on minun mielestäni aika epäpätevä. Tosin en viitsi ruveta siitä asiasta vääntämään, sillä kaikkein pätevin oman elämänsä tärkeän päätöksen arvostelija on jokainen ihminen ihan itse, ei kukaan meistä ulkopuolisista.

    "Niin, ja silti sitä toista ei huomioida lainkaan."

    Ei huomioida niin. Kuten sinunkaan mallissasi ei huomioida sitä raskaana olevaa naista, ainoastaan sikiö. Siitähän tässä juuri on kysymys: koska molempia ei voida huomioida, pitää valita puolensa. Sinulle se sikiö on arvokkaampi ja tärkeämpi, minulle se jo syntynyt ihminen.

    Kiitän sinua siitä, että vihdoin ja viimein asiallisesti vastasit, minun älyäni nälväämättä, kysymykseeni siitä, miksi sinulle se sikiö on arvokkaampi. Sinusta siis abortti koskettaa enemmän sen elämää kuin äitinsä, etkä näe sen äidin haluille muita motiiveja kuin itsekkyys. Olen eri mieltä kanssasi näistä asioista, mutta kysymykseeni se kyllä vastaa. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • puhe.. kirjoitti:

    Eikä se kohtu ilman niitä ulkopuolelta tulevia aineita alkaisi supistella kesken raskautta.

    Eli se sikiö kuoleekin vasta siinä vaiheessa kun limakalvo alkaa irtoilla (toisin kun jotkut antavat ymmärtää)?

    Synteettisillä aineilla on eri käyttötarkoituksia. Vitamiinit, useimmat pillerit tai synnytyksen käynnistäjät eivät vahingoita käyttäjäänsä tai sivullisia.
    Abortissa niiden tarkoituksena on paitsi kohdun tyhjentäminen, myös elämän tuhoaminen.

    kun samaa lääkettä käytetään synnytyksen käynnistämiseen?

    "Eli se sikiö kuoleekin vasta siinä vaiheessa kun limakalvo alkaa irtoilla (toisin kun jotkut antavat ymmärtää)? "

    En ole perillä, enkä asiasta ala väittelemään. Mutta, kun se alkio ei edes tajua, onko väliä kuoleeko se ennen ulostuloaan vai vasta sen aikana. Ei se sitä koe mitenkään erilaisena eikä kummassakaan tapauksesa mitenkään, kun puhumme valtaosasta raskauksista, jotka keskeytetään ennen rv 12.

    "Synteettisillä aineilla on eri käyttötarkoituksia. Vitamiinit, useimmat pillerit tai synnytyksen käynnistäjät eivät vahingoita käyttäjäänsä tai sivullisia.
    Abortissa niiden tarkoituksena on paitsi kohdun tyhjentäminen, myös elämän tuhoaminen."

    Eli sinä et jälleen kerran kritisoinut tippakaan puhuttua aihetta eli niitä sinun mielestäsi "luonnottomia keinoja", vaan itse asiassa pelkästään sitä, että abortti on sinusta väärin. No, sehän oltiin jo kuultukin.

    "Eikä se kohtu ilman niitä ulkopuolelta tulevia aineita alkaisi supistella kesken raskautta. "

    Ennen 22 viikkoa sitä kutsutaan keskenmenoksi. 22 viikon jälkeen sitä kutsutaan ennenaikaiseksi synnytykseksi.

    ***

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    ettet lukenut kuin viestin loppuosan?

    "Pelastetaan alkioita" maksamalla niiden tappamisesta ja kuvien levittämisestä? Eikö yhtään sinusta kuulosta tekopyhältä ja kaksinaamaiselta? Ja eettisyys oli missä?"

    Lue MISTÄ on maksettu, jos on.

    "Löytyypähän aina syntipukki, eli siis joku muu kuin itse."

    Ja ihmisistä yleensä on hienompaa kantaa syyllisyyttä?

    Jos minulta kysytään, suurempi kunnioitus minulla on sellaista ihmistä kohtaan joka itse tekee päätöksensä ja kantaa niiden seuraukset kaikessa, hyvässä ja pahassa, kuin ihminen joka elää käskytyksen mukaan ja syyttää ja kiittää kaikesta jotakuta muuta. Vastuun pakoilu on lasten touhua, ei aikuisen ihmisen siihen enää pitäisi joutua turvautumaan. Silti, mikä merkitys uskonnoillakin nykyjään on... toimittavat vanhempien virkaa ja sanelevat mitä saat ajatella ja mitä et :D

    Ehkä minä vain arvostan vapautta liikaa, ja yliarvioin ihmisiä siinä että heidän kuuluisi itse saada hallita omaa elämäänsä. (lain puitteissa, kommenttina sille joka ei usko että ihmisellä ilman rangaistuksen pelkoa voi olla moraalia) Kun osaan ja tahdon itse tehdä ratkaisuni ja elää niiden mukaan... oletanko turhaan muidenkin pystyvän siihen?

    Onko sinusta parempi mennä pässinä narussa vaikka teuraalle, mitään kyselemättä, mitään kyseenalaistamatta, koska käsketään? Sitä holhousyhteiskunta tarkoittaa. Hyvä sille jonka mielipiteet ovat täsmälleen samat kuin valtaapitävien, orpo juttu yksilönvapaudelle. Ei kiitos.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Olisin voinut kirjoittaa tismalleen samoin. Kiitos sinulle siitä.

    Ilmeisesti tosiaan joidenkin mielestä liika ajatteleminen ja itsestään ja päätöksistään vastuun ottaminen täytyy olla kiellettyä. Uskomatonta vastuun pakoilemista, ei todellakaan aikuisen kypsän ihmisen käytöstä minun mielestäni. Ja niiden samaisten ihmisten sitten tulisi ottaa vastuu sen lapsen kasvattamisesta... Tai no voivathan he taas syyttää koululaitoksen puutteellisuutta lasten kasvatuksessa; eihän lastensa kasvatuksen epäonnistuminenkaan voi toki olla omaa syytä, jotain muutahan täytyy siitäkin syyttää... Onhan tuostakin jo esimerkkejä nähty.

    Minusta vain on kauheata ajatella, että toiset oikeasti haluaisivat lakien määräävän, koska niitä lapsia tehdään. Ovatko ihmiset oikeasti niin kykenemättömiä asioiden selvittämiseen ja niistä päättämiseen, ettei edes oman elämänsä käännekohtiin haluta itse vaikuttaa? Eivätkö he näe, että jos joudumme sellaiseen yhteiskuntamuotoon, on todennäköistä että ne lait määräävät siinä vaiheessa jo paljon muustakin? Onhan sitä historiassa tosiaan nähty...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    kun samaa lääkettä käytetään synnytyksen käynnistämiseen?

    "Eli se sikiö kuoleekin vasta siinä vaiheessa kun limakalvo alkaa irtoilla (toisin kun jotkut antavat ymmärtää)? "

    En ole perillä, enkä asiasta ala väittelemään. Mutta, kun se alkio ei edes tajua, onko väliä kuoleeko se ennen ulostuloaan vai vasta sen aikana. Ei se sitä koe mitenkään erilaisena eikä kummassakaan tapauksesa mitenkään, kun puhumme valtaosasta raskauksista, jotka keskeytetään ennen rv 12.

    "Synteettisillä aineilla on eri käyttötarkoituksia. Vitamiinit, useimmat pillerit tai synnytyksen käynnistäjät eivät vahingoita käyttäjäänsä tai sivullisia.
    Abortissa niiden tarkoituksena on paitsi kohdun tyhjentäminen, myös elämän tuhoaminen."

    Eli sinä et jälleen kerran kritisoinut tippakaan puhuttua aihetta eli niitä sinun mielestäsi "luonnottomia keinoja", vaan itse asiassa pelkästään sitä, että abortti on sinusta väärin. No, sehän oltiin jo kuultukin.

    Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta...

    Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen).

    Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin...

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    "Eikä se kohtu ilman niitä ulkopuolelta tulevia aineita alkaisi supistella kesken raskautta. "

    Ennen 22 viikkoa sitä kutsutaan keskenmenoksi. 22 viikon jälkeen sitä kutsutaan ennenaikaiseksi synnytykseksi.

    ***

    ..keskenmenossa/ennenaikaisessa synnytyksessä aineet ovat elimistön tuotosta, kun abortissa ne ovat synteettisiä (eli epäluonnollisia).

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Jos minulta kysytään, suurempi kunnioitus minulla on sellaista ihmistä kohtaan joka itse tekee päätöksensä ja kantaa niiden seuraukset kaikessa, hyvässä ja pahassa, kuin ihminen joka elää käskytyksen mukaan ja syyttää ja kiittää kaikesta jotakuta muuta. Vastuun pakoilu on lasten touhua, ei aikuisen ihmisen siihen enää pitäisi joutua turvautumaan. Silti, mikä merkitys uskonnoillakin nykyjään on... toimittavat vanhempien virkaa ja sanelevat mitä saat ajatella ja mitä et :D

    Ehkä minä vain arvostan vapautta liikaa, ja yliarvioin ihmisiä siinä että heidän kuuluisi itse saada hallita omaa elämäänsä. (lain puitteissa, kommenttina sille joka ei usko että ihmisellä ilman rangaistuksen pelkoa voi olla moraalia) Kun osaan ja tahdon itse tehdä ratkaisuni ja elää niiden mukaan... oletanko turhaan muidenkin pystyvän siihen?

    Onko sinusta parempi mennä pässinä narussa vaikka teuraalle, mitään kyselemättä, mitään kyseenalaistamatta, koska käsketään? Sitä holhousyhteiskunta tarkoittaa. Hyvä sille jonka mielipiteet ovat täsmälleen samat kuin valtaapitävien, orpo juttu yksilönvapaudelle. Ei kiitos.

    ***

    Minä arvostan ihmistä joka tekee moraaliltaan yleviä, inhimillisiä päätöksiä, jotka kunnioittavat elämää ja ottavat huomioon heikommankin, vaikka samalla se tarkoittaisi joistakin omista intresseistä ja mukavuuksista luopumista määrätyksi ajaksi.

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Jos minulta kysytään, suurempi kunnioitus minulla on sellaista ihmistä kohtaan joka itse tekee päätöksensä ja kantaa niiden seuraukset kaikessa, hyvässä ja pahassa, kuin ihminen joka elää käskytyksen mukaan ja syyttää ja kiittää kaikesta jotakuta muuta. Vastuun pakoilu on lasten touhua, ei aikuisen ihmisen siihen enää pitäisi joutua turvautumaan. Silti, mikä merkitys uskonnoillakin nykyjään on... toimittavat vanhempien virkaa ja sanelevat mitä saat ajatella ja mitä et :D

    Ehkä minä vain arvostan vapautta liikaa, ja yliarvioin ihmisiä siinä että heidän kuuluisi itse saada hallita omaa elämäänsä. (lain puitteissa, kommenttina sille joka ei usko että ihmisellä ilman rangaistuksen pelkoa voi olla moraalia) Kun osaan ja tahdon itse tehdä ratkaisuni ja elää niiden mukaan... oletanko turhaan muidenkin pystyvän siihen?

    Onko sinusta parempi mennä pässinä narussa vaikka teuraalle, mitään kyselemättä, mitään kyseenalaistamatta, koska käsketään? Sitä holhousyhteiskunta tarkoittaa. Hyvä sille jonka mielipiteet ovat täsmälleen samat kuin valtaapitävien, orpo juttu yksilönvapaudelle. Ei kiitos.

    ***

    Solidaarisuus ja toisen huomioiminen ei ole vastuun pakoilua tai asettumista holhottavaksi.

    Pakoilua vastuusta on sen sijaan aikuisen, kypsän ihmisen mukavuudenhalu joka estää näkemästä elämää muualla kuin oman napansa ympärillä (sisällä?) ja valitsemasta moraalisesti kestävää vaihtoehtoa.

    Äänestä

  • sivuraiteille? kirjoitti:

    Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta...

    Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen).

    Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin...

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    Mitä väliä niiden aineiden luonnottomuudella on jos käyttötarkoitus on hyvä ja eettisesti oikea?

    Koko tämä väittely lähti siitä kun sinä väitit abortinaiheuttavia lääkkeitä (ja koko tapahtumaa?) luonnollisiksi.
    Koska minä olen sanonut ettei luonnottomia aineita saisi käyttää?

    Abortin lopputuloksen kannalta on samantekevää vaikka käytettäisiin luonnollisiakin hormoneja.

    "Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua..."

    Ajattelu sijaitsee aivojen ulkokuorella ja on niiden viimeisinä kehittyviä osia. Tuntoaisti sensijaan on alkeellisemmissa osissa jotka myös kehittyvät varhaisemmassa vaiheessa.

    Ja sinun tekstisi on lähinnä tätä 'abortti on oikein koska minä sanon niin' -juttua...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    Viestihierarkia on liian syvä...

    Kyllä, minä puhuin luonnollisista _supistuksista_. Onko supistukset luonnottomia, jos niiden aikaansaamiseen on käytetty lisättyjä aineita? Näin ollen suora jatkokysymys: Jos synnytyksen käynnistämiseksi käytetään näitä samaisia aineita, onko silloin aikaansaadut supistukset myös luonnottomia? Samoilla aineilla aikaansaatuja ne on, vastoin luonnon suunnitelmia.

    Eli sinä et vastannut kysymyksiin. Mites oli sen ehkäisyn käytön luonnottomuuden ja sallimisen kanssa? Luonnollistahan ei missään tapauksessa ole kropan täyttäminen hormoneilla tai vierailla esineillä lisääntymisen estämiseksi.

    "Mitä väliä niiden aineiden luonnottomuudella on jos käyttötarkoitus on hyvä ja eettisesti oikea?"

    Niin, pointti onkin, kenen mielestä on hyvä ja eettisesti oikea ja kenen mielestä ei. Minä olen moneen otteeseen sanonut täällä palstalla, ettei eettisiin kysymyksiin ole yhtä ainoaa oikeata ratkaisua, vaan ihmiset ajattelevat ja perustelevat ne eri tavoin. Eikä kukaan ole sen enempää oikeassa kuin muutkaan. Sitähän sinä et tässä nyt ymmärrä.

    Minä: ehkäisyn käyttäminen ja abortin tekeminen ovat eettisesti oikeita toimia, jos olosuhteet niin vaativat.

    Sinä: ehkäisy on sallittua, mutta abortti ei, koska sinusta ehkäisyn käyttäminen on eettisesti oikein, mutta abortti eettisesti väärin (korjaa, jos olen väärässä; ehkäisyn eettisyyteenhän et ole vielä vastannut, vaikka moneen otteeseen olen kysynyt).

    Paavi ja katolinen kirkko: Sekä ehkäisyn käyttäminen että abortti ovat eettisesti vääriä ratkaisuja aina.

    Ja miksi näistä eri katsantokannoista juuri eettisyyteen nähden sinä olet enemmän oikeassa kuin minä tai koko katolinen kirkko? Näin ollen, minkä tähden aborttia harkitsevan tulisi miettiä abortin _eettisen oikeuden tai vääryyden_ (ja ehkäisyn käytön eettisyyden) sinun eettisten perusteluidesi mukaisesti mieluummin kuin OMAN näkökantansa mukaisesti? Tai katolisen kirkon, valtion uskontomme, lakimme tai minun näkökantani mukaisesti.

    Näin ollen abortissa tapahtuvien supistusten "luonnottomuuden" selitykseksi ja argumentiksi ei riitä se, että sinusta abortti on eettisesti väärin. Etkö tajua tätä? Sinä et ole siis perustellut väitteitäsi niiden luonnottomuudesta vielä mitenkään muuten kuin, että _sinusta_ abortti on eettisesti väärin ja näin ollen ne supistuksetkin ovat luonnottomia.

    Ja ei, et voi väittää, etteikö ehkäisy kuuluisi abortin pohdintaan. Luonnollista olisi jälkeläisten hankkiminen. Luonnotonta on ehkäisyn käyttäminen. Luonnotonta on keinotekoinen raskauden käynnistäminen (hedelmöityshoidot). Luonnotonta on keinotekoinen synnytyksen käynnistäminen. Ja luonnotonta on toki myös abortin tekeminen. Mutta ei siis yhtään sen luonnottomampaa kuin ehkäisyn käyttäminen.

    Koko tämä väittely lähti siitä kun sinä väitit abortissa tapahtuvien supistusten aiheuttavia lääkkeitä (ja koko tapahtumaa?) luonnottomiksi ja myrkkyjen aikaan saamaksi.

    "Ja sinun tekstisi on lähinnä tätä 'abortti on oikein koska minä sanon niin' -juttua..."
    Minä olen perustellut asiaani faktoilla. Millä sinä olet?

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    Vastasin tähän jo aiemmin, mutta jostain syystä viestin lähetys ei onnistunut ja koko juttu hävisi johonkin bittiavaruuteen...joten en nyt jaksa enää ihan niin pitkää ja kattavaa vastausta toistamiseen antaa mutta kommentoin vielä tiivistetysti.

    Niin ovat synnytyssupistuksetkin luonnottomia kun ne käynnistetään. Mutta raskausaikana niitä tulee loppuvaiheessa kyllä ihan luonnostaankin, toisin kuin kesken raskautta.

    "Eli sinä et vastannut kysymyksiin. Mites oli sen ehkäisyn käytön luonnottomuuden ja sallimisen kanssa? "
    Olenko jossain sanonut etten hyväksy luonnottomien aineiden käyttöä?
    En tiedä mihin kysymykseen en vastannut mitä olisit kysynyt, mutta kuten olit jostakin(?) jo osannut päätellä ehkäisykantani, niin eihän siinä ole mitään eettisesti väärää koska mitään elämää ei ole alkanut.

    "Näin ollen, minkä tähden aborttia harkitsevan tulisi miettiä abortin _eettisen oikeuden tai vääryyden_ (ja ehkäisyn käytön eettisyyden) sinun eettisten perusteluidesi mukaisesti mieluummin kuin OMAN näkökantansa mukaisesti?"

    Ja mitä huonoa on saada erilasia näkökulmia tärkeässä(?) päätöksessä? Miksi a-puolustajat haluavat estää näkemästä muita kantoja kuin omansa ja kiihkeästi vastapuolen näkemyksiä tukahduttaa ja kumota? Onko aborttia miettivän kanta silloin todella se OMA jos vaikuttimena on ollut vain a-puolustajien antama "tuki"?

    "Näin ollen abortissa tapahtuvien supistusten "luonnottomuuden" selitykseksi ja argumentiksi ei riitä se, että sinusta abortti on eettisesti väärin. Etkö tajua tätä?"

    Sinä tunnut nyt takertuneen tähän luonnoton/luonnollinen juttuun vaikkei se liity mitenkään abortin eettisyyteen. Yhtä väärin abortti olisi luonnollisisllakin aineilla.
    Luonnotttomuuden olen perustellut jo aineiden synteettisyydellä ja sillä että aineet tulevat elimistön ulkopuolelta, eli aiheuttavat jotakin mitä muuten ei tapahtuisi.

    " Luonnotonta on ehkäisyn käyttäminen. Luonnotonta on keinotekoinen raskauden käynnistäminen (hedelmöityshoidot). Luonnotonta on keinotekoinen synnytyksen käynnistäminen. Ja luonnotonta on toki myös abortin tekeminen. Mutta ei siis yhtään sen luonnottomampaa kuin ehkäisyn käyttäminen."

    Mitä sillä on väliä?
    Muissa kuin viimeisessä ei tuhota elämää, jopa päinvastoin.

    "Koko tämä väittely lähti siitä kun sinä väitit abortissa tapahtuvien supistusten aiheuttavia lääkkeitä (ja koko tapahtumaa?) luonnottomiksi ja myrkkyjen aikaan saamaksi."

    No eikö se sitten ole näin? Eihän niitä supistuksia tulisi ilman lääkkeitä.

    "Minä olen perustellut asiaani faktoilla. Millä sinä olet? "

    Muilla kuin 'omilla' faktoillani. Perusteluihini vastauksesi on yleensä jotakin että 'onko asiat silloin niin kun sinä niin päätät'. Yrität kääntää kannaltasi epämieluisat faktat omiksi mielipiteiksini.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    "En tiedä mihin kysymykseen en vastannut mitä olisit kysynyt, mutta kuten olit jostakin(?) jo osannut päätellä ehkäisykantani, niin eihän siinä ole mitään eettisesti väärää koska mitään elämää ei ole alkanut."

    Tosiaan tuon päättelin sinun kommenteistasi ja siis oikeaan päättely osui.

    Ihan ohjeistukseksi, että kun puhut eettisistä asioista, laita ihan mielellään, että puhut omasta eettisestä mielipiteestäsi, et yleisesti. Muuten tulee mielikuva, että sinun mielestäsi vain sinun kantasi olisi oikea, muiden kannat vääriä. Kuten muistat, katolinen kirkko esimerkiksi ei todellakaan pidä ehkäisyä eettisesti hyväksyttävänä. Millään muotoa. (nyt taidettiin kondomit hyväksyä pitkin hampain?) Siis esimerkiksi heille tuo sinun perustelusi, ettei elämä ole vielä alkanut, ei ole riittävä, koska siinä kuitenkin estetään elämän syntyminen.

    Näin ollen: sinusta ehkäisyn käytössä ei ole mitään väärää, koska määrität ratkaisevaksi kynnykseksi hedelmöittymisen (vai kohtuun kiinnittymisen?; tälläkin on huomattava ero!!)

    Katolinen kirkko kai sitten määrittää kynnykseksi sen, että puututaan Jumalan suunnitelmiin ja estetään elämän alkaminen, joten he eivät hyväksy ehkäisyäkään.

    Minä taas määrittelen kynnykset samoin kuin lakimme. Olen siis samaa mieltä lakimme muodostamiseksi käytetyistä perusteluista, en vain siksi että se on laki. Näin ollen minusta sekä ehkäisyn käyttö että aborttioikeus ovat eettisesti oikein.

    "Sinä tunnut nyt takertuneen tähän luonnoton/luonnollinen juttuun vaikkei se liity mitenkään abortin eettisyyteen. Yhtä väärin abortti olisi luonnollisisllakin aineilla."

    Tuota. Etkös se ollut sinä, joka aloit puhua "myrkyistä" ja niiden luonnottomuudesta.

    Korostetaan nyt sitten vielä: Yhtä väärin abortti olisi sinusta luonnollisillakin aineilla, koska sinun mielestäsi abortti on eettisesti väärin.

    Taisit myös tajuta, ettei todellakaan ehkäisyllä, sairaanhoidolla, hedelmöityshoidoilla tai valtaosalla muistakaan ihmisten toimista ole luonnollisuuden kanssa mitään tekemistä, joten peräännyit siinä asiassa. Vain abortti on hyi hyi, paha juttu.

    "" Luonnotonta on ehkäisyn käyttäminen. Luonnotonta on keinotekoinen raskauden käynnistäminen (hedelmöityshoidot). Luonnotonta on keinotekoinen synnytyksen käynnistäminen. Ja luonnotonta on toki myös abortin tekeminen. Mutta ei siis yhtään sen luonnottomampaa kuin ehkäisyn käyttäminen."

    Mitä sillä on väliä?
    Muissa kuin viimeisessä ei tuhota elämää, jopa päinvastoin."

    Ei ole ehkä väliä sinulle. Monille muille on väliä paljonkin. Ja ne kuuluvat oleellisesti keskusteluun, kun puhumme abortin eettisyydestä. Esimerkiksi asiaan liittyy se, että minkä takia vain ihmiselämän tuhoaminen on väärin, mutta vaikka nautaeläimen tuhoaminen ei. Eläimiähän kasvatamme ja tuotamme tuhoaksemme ne. Miksi siinä tapauksessa on sallittua "tuhota elämää", kuten sinä sanoit? Vai onko sinusta ihmisen arvo maapallolla paljon suurempi kuin eläinten arvo?

    Tai onko kiinalaislapsen arvo pienempi kuin suomalaislapsen? Kiinassahan joudutaan suuren väestömäärän takia abortoimaan lapsia pilvin pimein... Onko eettisesti oikein tehdä keinohedelmöityksiä tai pakottaa naiset synnyttämään lapsia täällä, kun samalla Kiinassa (ja monessa muussakin maassa) pidetään kurissa väkilukua abortoimalla pakolla niitä samaisia ihmiselämiä. Jotka heidän vanhempansa oikeasti haluaisivat pitää. Olemmeko me ihmiset eri arvoisia?

    ""Minä olen perustellut asiaani faktoilla. Millä sinä olet? "

    Muilla kuin 'omilla' faktoillani. Perusteluihini vastauksesi on yleensä jotakin että 'onko asiat silloin niin kun sinä niin päätät'. Yrität kääntää kannaltasi epämieluisat faktat omiksi mielipiteiksini."

    No niin, viitsitkö sitten kertoa minulle, mitkä olivat ne sinun käyttämäsi faktat, jotka olen kääntänyt sinun mielipiteeksi? Selvyyden vuoksi:

    1. Abortti on eettisesti väärin. Ei ole fakta.
    2. Ehkäisy on eettisesti oikein. Ei ole fakta.

    Nämä olen jo selittänyt sekä edellisessä että tässä viestissä.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    "Näin ollen: sinusta ehkäisyn käytössä ei ole mitään väärää, koska määrität ratkaisevaksi kynnykseksi hedelmöittymisen (vai kohtuun kiinnittymisen?; "

    Ensin mainitun. Ja kyllä, olen tietoinen kuparikierukan ja jälkiehkäisyn toimintaperiaatteista jotka myös ovat mielestäni epäeettisiä.

    "Minä taas määrittelen kynnykset samoin kuin lakimme. Olen siis samaa mieltä lakimme muodostamiseksi käytetyistä perusteluista, en vain siksi että se on laki."

    Olet muodostanut käsityksesi sen perusteella että olet tehnyt lain sallimalla tavalla.
    No, minusta kaikki lait eivät ole oikeudenmukaisia tai eettisiä.

    "Tuota. Etkös se ollut sinä, joka aloit puhua "myrkyistä" ja niiden luonnottomuudesta."

    Minun oli vastattava 'faktaasi' jonka mukaan abortin supistukset olisivat luonnollisia.
    Muita 'faktojasi' esim.
    -sikiön ruumis häpäistään kuvauksella. Mielipiteesi.
    -Synnytys on verinen ja raaka, ei ollenkaan kaunis tapahtuma. Mielipiteesi.

    "Korostetaan nyt sitten vielä: Yhtä väärin abortti olisi sinusta luonnollisillakin aineilla, koska sinun mielestäsi abortti on eettisesti väärin."

    Hyvä! Juuri näin.

    "Taisit myös tajuta, ettei todellakaan ehkäisyllä, sairaanhoidolla, hedelmöityshoidoilla tai valtaosalla muistakaan ihmisten toimista ole luonnollisuuden kanssa mitään tekemistä, joten peräännyit siinä asiassa. Vain abortti on hyi hyi, paha juttu."

    Niimpä. Alat ymmärtää! Tosin en perääntynyt mistään mitä olisin alunperin väittänytkään.

    " Vai onko sinusta ihmisen arvo maapallolla paljon suurempi kuin eläinten arvo? "

    Itseasiassa kyllä. Ihmisen erottaa eläimestä moraali. Eläimet toimivat vaistojensa varassa, vain ihminen ajattelee mikä on oikein tai väärin.

    "Tai onko kiinalaislapsen arvo pienempi kuin suomalaislapsen? Kiinassahan joudutaan suuren väestömäärän takia abortoimaan lapsia pilvin pimein..."

    Täällä tehtäviä abortteja ei voi oikeuttaa jonkun kehitysmaan väestöräjähdyksellä tai yhdenlapsenpolitiikalla, joka aiheuttaa miljoonia abortteja vain siksi että sikiö on tyttö. Väestön sukupuolijakauma on nyt jo kieroutunut ja ongelmat senkun kasvavat. Kulttuuriset piirteet, kuten molempien sukupuolten tasapuolinen arvostus, ovat kuitenkin valitettavan hitaita muuttumaan. Mutta kun näin tapahtuu, tyttösikiöitä ei enää abortoida ja koko väestön rakenne tervehtyy.

    "No niin, viitsitkö sitten kertoa minulle, mitkä olivat ne sinun käyttämäsi faktat, jotka olen kääntänyt sinun mielipiteeksi?"

    1. Alkio/sikiö on syntymätön ihminen.
    2. Abortissa tapetaan ihminen.
    3. Ihmisen tappaminen on murha.
    4. Tietty ihmisryhmä on rajattu ihmisoikeuksien ulkopuolelle.
    5. Laki sallii tällaisten ihmisten murhat.

    Jos tarkastelet näitä lauseita ja niiden yhteyttä toisiinsa, voimme päätellä seuraavaa

    Sinusta on eettistä murhata ihminen, kunhan se tehdään riittävän aikaisin, ja lakikin tuntee kohdun sisäisen murhan vain nimikkeellä 'abortti'.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    Mielenkiintoista, että sinusta biologiaan vedoten ilmeisesti ihminen on ihmisoikeudellinen ihminen jo hedelmöityksestään lähtien ja abortoiminen on murha. Sitten unohdat sopivasti sen biologian ja väität täysin oman arvomaailmasi mukaisesti (Ei siis biologista vaan eettistä), että ihmisen arvo on suurempi kuin eläimen. Kai tajuat näiden kommenttiesi olevan järjettömän suuressa ristiriidassa? Siis käytät biologiaa perusteenasi kun sinulle sopii, ja väität ettei sitä voi käyttää silloin kun sinulle ei sovi. Ja sinä saat kyllä käyttää eettistä arvomääritelmää perusteena silloin kun sinulle sopii, mutta ei silloin kun muut sitä käyttävät. Huoh, tuo on juuri sitä sinun kaksinaamaisuuttasi, mitä nähtävästi et edes itse tajua.

    ""Minä taas määrittelen kynnykset samoin kuin lakimme. Olen siis samaa mieltä lakimme muodostamiseksi käytetyistä perusteluista, en vain siksi että se on laki."

    Olet muodostanut käsityksesi sen perusteella että olet tehnyt lain sallimalla tavalla."

    Pidä sinä ne tulkinnat mahassasi asioista, joista sinulla ei ole pienintäkään käsitystä! Sinulla ei voi olla tietoa, koska minä olen käsitykseni muodostanut, joten pidä pääsi kiinni tuollaisista "tulkinnoista". Tuo kommenttisi siis kertoi nyt vain sen, ettei sinulla ollut yhtään mitään sanottavaa, etkä tainnut edes ymmärtää tarkoitusta. Muuten olisit osannut sanoa jotain järkevääkin.

    Katsos, me jotkut mietimme ihan oikeasti perusteemme, ja näin ollen puhuessamme eettisistä kysymyksistä me tiedämme oikeasti edes mistä puhumme. Sinä vain väität toisista kirjoittajista mitä tykkäät. Katsos sillä laillakin ja siihen kuuluvilla aikarajoilla on eettiset perustelunsa. Tuliko ihan yllätyksenä? Mikä on este, että ihminen ei saisi kannattaa niitä samoja rajoja, jotka siellä laissa on pätevästi perusteltu?

    Tuo sinun kommenttisi johtaa täysin siihen, että jos sinä näet esimerkiksi varastamisen eettisesti vääränä tekona, sinun on täytynyt itse varastaa, jotta olet voinut sen mukaan muodostaa käsityksesi samaksi kuin laissa on esitetty. Tätäkö mieltä olet? Tuo kommenttisi oli vain yksinkertaisesti typerä.

    "Muita 'faktojasi' esim.
    -sikiön ruumis häpäistään kuvauksella."
    Missä kohtaa minä sanoin tuota faktaksi? Mutta toisaalta se on yhtä fakta kuin se, että kuolleen ihmisen ruumista täytyy kunnioittaa. On naurettavan tekopyhää sinulta (joka sanot alkion olevan aikuisen ihmisen veroinen) sanoa, ettei kuolleen ihmisen kuvaamisessa ja kuvien käyttämisessä omaa asiaa ajaakseen _ilman asianomaisen suostumusta_ (joko raskaana oleva nainen tai se kyseinen alkio, jolta pitäisi sinusta kysyä mielipidettä elämän jatkamiseenkin) ole mitään eettisesti väärää! Mieti siis itse, mitä faktoja täällä kumoat! Häpeä edes, jos sinusta ihmisen kuoleman jälkeinen kunnioitus on yhdentekevä seikka.

    "-Synnytys on verinen ja raaka, ei ollenkaan kaunis tapahtuma. Mielipiteesi."
    Eiköhän se ole ihan faktakin :D Ajatuksen tasolla se varmasti on kaunis, mutta se onkin eri asia. Itse toimenpiteenä valtaosan mielestä tuskin on. Kuka haluaa katsoa synnytyksiä? Ihan käsi sydämellä. Verinen aina; raakakin usein. Vai miten muuten kommentoisit välilihan repeytymistä, tuskan huutoja jne.? Lääkkeellisen keskeytyksen näkeminen on VARMASTI kauniimpi tapahtuma toimenpiteenä (ei siis ajatuksen tasolla, kai ymmärrät eron?).

    ""Taisit myös tajuta, ettei todellakaan ehkäisyllä, sairaanhoidolla, hedelmöityshoidoilla tai valtaosalla muistakaan ihmisten toimista ole luonnollisuuden kanssa mitään tekemistä, joten peräännyit siinä asiassa. Vain abortti on hyi hyi, paha juttu."

    Niimpä. Alat ymmärtää! Tosin en perääntynyt mistään mitä olisin alunperin väittänytkään."

    Niin. Aluksi väitit vain että abortin supistukset ovat luonnottomia, koska ne on myrkyillä aikaansaatu. Jep, ja tämä tosiaan kumottiin, eli ei siinä ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa asioissa, joita ihmiset tekee (ESIM EHKÄISY).

    "" Vai onko sinusta ihmisen arvo maapallolla paljon suurempi kuin eläinten arvo? "

    Itseasiassa kyllä. Ihmisen erottaa eläimestä moraali. Eläimet toimivat vaistojensa varassa, vain ihminen ajattelee mikä on oikein tai väärin."

    Ja kuka antaa ihmiselle tuon arvon? Yllätys yllätys, ihminen! Siis tajuatko vertauksen: jos julistaudun maamme päämieheksi, olenko minä maamme johtohenkilö, vaikka kukaan muu ei sitä kannattaisikaan? En ole. Hullujen huoneella saattaisin tosin nopeasti olla, jos tuota julkisesti väittäisin. Siis tuo sinun selostuksesi ei kumoa biologista faktaa, että ihminen on yksi eläin muiden eläinten joukossa.

    Ja ai niin vielä: ne moraalittomat vaistojensa varassa toimivat eläimet eivät tuhoa tätä maapalloa. Ihminen siihen pystyy helposti ja huonolla tiellä ollaan jo. Missä olikaan se ihmisen "hyvyys"?

    Se eläinten "hyvyys" tulee myös siinä, eläimet tosiaan toimivat vaistojensa varassa, joten he eivät tarkoituksella pysty pahuuteen. Ihminen tähän kykenee. Sekö nostaa ihmisen arvoa?

    "Tai onko kiinalaislapsen arvo pienempi kuin suomalaislapsen? Kiinassahan joudutaan suuren väestömäärän takia abortoimaan lapsia pilvin pimein..."

    Täällä tehtäviä abortteja ei voi oikeuttaa jonkun kehitysmaan väestöräjähdyksellä tai yhdenlapsenpolitiikalla, joka aiheuttaa miljoonia abortteja vain siksi että sikiö on tyttö. Väestön sukupuolijakauma on nyt jo kieroutunut ja ongelmat senkun kasvavat. Kulttuuriset piirteet, kuten molempien sukupuolten tasapuolinen arvostus, ovat kuitenkin valitettavan hitaita muuttumaan. Mutta kun näin tapahtuu, tyttösikiöitä ei enää abortoida ja koko väestön rakenne tervehtyy."

    Näinpä juuri. Meille omat säännöt ja muille muut. Sinun tapaasi toimia, hyvä hyvä. Mitä turhaan ajateltaisiin muiden maiden ongelmia, kun meillä on kaikki hyvin. Eli vastauksesi oli kyllä; kiinalaislapsen arvo on sinusta pienempi kuin suomalaislapsen arvo. Että sä olet empatiakyvytön, et edes viattomia lapsia osaa sympatiseerata.

    ""No niin, viitsitkö sitten kertoa minulle, mitkä olivat ne sinun käyttämäsi faktat, jotka olen kääntänyt sinun mielipiteeksi?"

    1. Alkio/sikiö on syntymätön ihminen.
    2. Abortissa tapetaan ihminen.
    3. Ihmisen tappaminen on murha.
    4. Tietty ihmisryhmä on rajattu ihmisoikeuksien ulkopuolelle.
    5. Laki sallii tällaisten ihmisten murhat."

    Jep, on tullut jo puhuttuakin, että sinä perustat "faktasi" lakiin, silloin kun sinulle passaa, ja muissa tapauksissa "laki ei ole yhtä kuin moraalisäännöt". Biologiaan vedot silloin kun sinulle passaa, ja taas vastaavasti kiellät sen, kun se ei sinun perusteluihisi sovi. Näin juuri, sama kaksinaamaisuus perusteluiden suhteen jatkuu.

    Laissa määritellyn ihmisoikeudellisen ihmisen tappaminen on murha "fakta". Ja laki ei määrittele alkiota ihmisoikeudelliseksi ihmiseksi "fakta". Näin ollen sinun kohta 5 on virheellinen, koska lain mukaan abortti ei ole murha, koska murha on ihmisoikeudellisen ihmisen tappaminen, eikä alkio sitä ole "fakta". Siis perustellaksesi kohdan 5, sinä kiellät sen samaisen lain virheellisenä, jota äsken käytit perusteluna. Näin ollen myöskään sinun kohta 3 "ihmisen tappaminen on murha" ei liity mitenkään aborttikysymykseen; se samainen lakihan määritteli, ettei se ole ihmisoikeudellinen ihminen, joten raskauden keskeyttäminen lain aikarajoissa ei ole murha "fakta".

    Alkio/sikiö on syntymätön ihminen eli ihmislajin varhaisimpia kehitysvaiheita "fakta" (jota muuten en ole kiistänyt). Abortissa sen kehittyminen ihmisoikeudelliseksi ihmiseksi keskeytetään "fakta". Palataan edelliseen kappaleeseen: abortti ei ole murha, koska ihmisoikeudellista ihmistä ei vielä ole.

    Mitäs jos käyttäisit edes pientä logiikan poikasta väittämissäsi ja perustelisit niitä etenkin jotenkin samaan lähteeseen vedoten, etkä ihan miten sattuu.

    "Jos tarkastelet näitä lauseita ja niiden yhteyttä toisiinsa, voimme päätellä seuraavaa

    Sinusta on eettistä murhata ihminen, kunhan se tehdään riittävän aikaisin, ja lakikin tuntee kohdun sisäisen murhan vain nimikkeellä 'abortti'."

    Väärin tulkittu. Minusta on eettisesti oikein keskeyttää raskaus, mikäli ihmisoikeudellinen ihminen kokee sen oikeaksi ratkaisuksi lain suomissa pätevissä aikarajoissa. Tämän ihmisoikeudellisen ihmisen vastuulla on tehdä omien ihmisoikeutensa mukaisesti päätös sen ihmislajin varhaisen kehitysasteen, joka hänen sisällään on ja josta joskus olisi voinut ihmisoikeudellinen ihminen tulla, kehittymisen jatkumisesta tämän parhaan huomioiden kyseisen ihmisoikeudellisen ihmisen omien eettisten näkökantojen mukaisesti. Aivan niin kuin laki ja enemmistö sanoo. Valitan, jos et lakia kykene ymmärtämään ja hyväksymään.

    Äänestä

  • sivuraiteille? kirjoitti:

    Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta...

    Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen).

    Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin...

    "... Katsos sillä laillakin ja siihen kuuluvilla aikarajoilla on eettiset perustelunsa. Tuliko ihan yllätyksenä?..."

    Kertoistiko nyt meille, mitkä ovat a-lakiin kuuluvien aikarajojen eettiset perustelut?

    Palataan noihin muihin pointseihin, jos keretään...

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    "Siis käytät biologiaa perusteenasi kun sinulle sopii, ja väität ettei sitä voi käyttää silloin kun sinulle ei sovi. Ja sinä saat kyllä käyttää eettistä arvomääritelmää perusteena silloin kun sinulle sopii, mutta ei silloin kun muut sitä käyttävät."

    Missä vaiheessa väitin että ihmisen biologinen arvo olisi eri suhteessa muihin eläimiin?
    Eettinen arvo on eri asia. Miksi muuten useimmissa kulttureissa eläimiä saa tappaa, syödä, ym. hyödyntää, mutta kannibalismi on tabu ja kammoksuttu asia?

    "Pidä sinä ne tulkinnat mahassasi asioista, joista sinulla ei ole pienintäkään käsitystä! Sinulla ei voi olla tietoa, koska minä olen käsitykseni muodostanut, joten pidä pääsi kiinni tuollaisista "tulkinnoista". Tuo kommenttisi siis kertoi nyt vain sen, ettei sinulla ollut yhtään mitään sanottavaa, etkä tainnut edes ymmärtää tarkoitusta. Muuten olisit osannut sanoa jotain järkevääkin."

    HAH! Eiköhän täällä saa kuule sanoa asiat juuri miten lystää eli suoraan siten kun ne on. Vai sinäkös täällä määräät?!
    Näköjään osu ja uppos..?

    " Mutta toisaalta se on yhtä fakta kuin se, että kuolleen ihmisen ruumista täytyy kunnioittaa."

    Ja kuka niin määrää? Onko sikiökin kunnioituksen arvoinen vasta kuolleena? Kuoleman jälkeinen kunnioitus on siis tärkeämpää kuin elämän??

    Voi tekopyhyyksien kaksnaamasuus!!!

    " Lääkkeellisen keskeytyksen näkeminen on VARMASTI kauniimpi tapahtuma toimenpiteenä (ei siis ajatuksen tasolla, kai ymmärrät eron?)."

    No mieluummin valitsisin silti sen synnytyksen katselun.

    "Niin. Aluksi väitit vain että abortin supistukset ovat luonnottomia, koska ne on myrkyillä aikaansaatu. Jep, ja tämä tosiaan kumottiin, eli ei siinä ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa asioissa, joita ihmiset tekee (ESIM EHKÄISY)."

    Missähän kohtaa se kumottiin?? Se tais olla ihan toisinpäin. Kumosin niiden luonnollisuuden muutamaankin otteeseen.

    "Se eläinten "hyvyys" tulee myös siinä, eläimet tosiaan toimivat vaistojensa varassa, joten he eivät tarkoituksella pysty pahuuteen. Ihminen tähän kykenee. Sekö nostaa ihmisen arvoa?"

    No, ihmisiä yksinkertaisesti on monenlaisia. Kuten hyviä ja pahoja. Tunteellisia, tunnekylmiä. Itsekkäitä, epäitsekkäitä. Syntymättömän lapsensa tappaneita, ja niitä jotka eivät siihen kykenisi...jne.

    " Että sä olet empatiakyvytön, et edes viattomia lapsia osaa sympatiseerata."

    Minä en sentään ole tappamassa ketään, ennen syntymäänsäkään.

    "1. Alkio/sikiö on syntymätön ihminen.
    2. Abortissa tapetaan ihminen.
    3. Ihmisen tappaminen on murha.
    4. Tietty ihmisryhmä on rajattu ihmisoikeuksien ulkopuolelle.
    5. Laki sallii tällaisten ihmisten murhat."

    Jep, on tullut jo puhuttuakin, että sinä perustat "faktasi" lakiin, silloin kun sinulle passaa, ja muissa tapauksissa "laki ei ole yhtä kuin moraalisäännöt". Biologiaan vedot silloin kun sinulle passaa, ja taas vastaavasti kiellät sen, kun se ei sinun perusteluihisi sovi. Näin juuri, sama kaksinaamaisuus perusteluiden suhteen jatkuu."

    Ja itse et missään kohtaa näin tee??
    Käytin erilaisia faktoja havainnollistaakseni niiden todenperäisyyttä, koska et sitä muutenkaan näytä tajuavan (vieläkään?). Faktat katsos eivät ole siitä kiinni, sopivatko ne minulle vai ei.

    " Näin ollen sinun kohta 5 on virheellinen, koska lain mukaan abortti ei ole murha, koska murha on ihmisoikeudellisen ihmisen tappaminen, eikä alkio sitä ole "fakta". Siis perustellaksesi kohdan 5, sinä kiellät sen samaisen lain virheellisenä, jota äsken käytit perusteluna. Näin ollen myöskään sinun kohta 3 "ihmisen tappaminen on murha" ei liity mitenkään aborttikysymykseen; se samainen lakihan määritteli, ettei se ole ihmisoikeudellinen ihminen, joten raskauden keskeyttäminen lain aikarajoissa ei ole murha "fakta"."

    Jokin asia voi olla jotakin, ilman että se lukisi missään lakikirjoissa.
    Ja tämä murhan kieltämisesi kohdassa 5 kumoutuu kohdilla 1-3 (jotka siis itsekin ymmärsit myöntää oikeiksi, koska tajuat kai kumoamisen mahdottomuuden.

    " Palataan edelliseen kappaleeseen: abortti ei ole murha, koska ihmisoikeudellista ihmistä ei vielä ole."

    Mutta ihmisen (ihmisoikeudellisen tai oikeudettoman) tappamisen vakiintunut, tarkennettu nimike on murha, lakipykälistä tai termeistä viis. Tästä et mihinkään pääse.

    " Tämän ihmisoikeudellisen ihmisen vastuulla on tehdä omien ihmisoikeutensa mukaisesti päätös sen ihmislajin varhaisen kehitysasteen,"

    Se ihmisoikeudellinen voisi ymmärtää myös sen ettei ihmisen tappaminen ole yhtään sen oikeutetumpaa tilanteessa jossa toiselta on viety ihmisoikeudet.

    " Valitan, jos et lakia kykene ymmärtämään ja hyväksymään."

    Valitan jos et pysty tosiasioita näkemään ja myöntämään.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    " "Siis käytät biologiaa perusteenasi kun sinulle sopii, ja väität ettei sitä voi käyttää silloin kun sinulle ei sovi. Ja sinä saat kyllä käyttää eettistä arvomääritelmää perusteena silloin kun sinulle sopii, mutta ei silloin kun muut sitä käyttävät."

    Missä vaiheessa väitin että ihmisen biologinen arvo olisi eri suhteessa muihin eläimiin?
    Eettinen arvo on eri asia. Miksi muuten useimmissa kulttureissa eläimiä saa tappaa, syödä, ym. hyödyntää, mutta kannibalismi on tabu ja kammoksuttu asia?"

    Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista. Eettisesti tosiasia on, että ihmiset määrittelevät ihmiselämän alun eettiseltä kannalta eri tavoin. Laki sallii sen, sinä et. Se on sinun tyhmyytesi, kun kuitenkin itse käytät eettisiä arvoja perusteluina muualla. Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu.

    ""Pidä sinä ne tulkinnat mahassasi asioista, joista sinulla ei ole pienintäkään käsitystä! Sinulla ei voi olla tietoa, koska minä olen käsitykseni muodostanut, joten pidä pääsi kiinni tuollaisista "tulkinnoista". Tuo kommenttisi siis kertoi nyt vain sen, ettei sinulla ollut yhtään mitään sanottavaa, etkä tainnut edes ymmärtää tarkoitusta. Muuten olisit osannut sanoa jotain järkevääkin."

    HAH! Eiköhän täällä saa kuule sanoa asiat juuri miten lystää eli suoraan siten kun ne on. Vai sinäkös täällä määräät?!
    Näköjään osu ja uppos..?"

    No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä. Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason.

    Ja ihan vinkkinä sinulle: jo lukion oppimäärällä sekä ihmisen biologiasta että etiikasta yleensä ja abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan.

    "" Mutta toisaalta se on yhtä fakta kuin se, että kuolleen ihmisen ruumista täytyy kunnioittaa."

    Ja kuka niin määrää? Onko sikiökin kunnioituksen arvoinen vasta kuolleena? Kuoleman jälkeinen kunnioitus on siis tärkeämpää kuin elämän??

    Voi tekopyhyyksien kaksnaamasuus!!!"

    :D Eiköhän se kuulu ihan kristinskoonkin :D Ja myös niihin ihmisoikeuksiin. Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?

    Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita. Me vain kunnioitamme niiden lisäksi muitakin tilanteeseen liittyviä ihmisiä ja päätökset tehdään kokonaisuuden kannalta parhain eväin. Sinä olet kyllä sanonut, ettet kuolleita alkioita kunnioita. Etkä niitä ihmisiä, jotka asioista ajattelevat eri tavoin kuin sinä. Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin) Sinun kaksinaamaisuutesi on siis omien puheidesikin myötä suoraan sanottu.

    ""Niin. Aluksi väitit vain että abortin supistukset ovat luonnottomia, koska ne on myrkyillä aikaansaatu. Jep, ja tämä tosiaan kumottiin, eli ei siinä ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa asioissa, joita ihmiset tekee (ESIM EHKÄISY)."

    Missähän kohtaa se kumottiin?? Se tais olla ihan toisinpäin. Kumosin niiden luonnollisuuden muutamaankin otteeseen."

    Että sä olet jästi. Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?

    ""Se eläinten "hyvyys" tulee myös siinä, eläimet tosiaan toimivat vaistojensa varassa, joten he eivät tarkoituksella pysty pahuuteen. Ihminen tähän kykenee. Sekö nostaa ihmisen arvoa?"

    No, ihmisiä yksinkertaisesti on monenlaisia. Kuten hyviä ja pahoja. Tunteellisia, tunnekylmiä. Itsekkäitä, epäitsekkäitä. Syntymättömän lapsensa tappaneita, ja niitä jotka eivät siihen kykenisi...jne."

    Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä.

    Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa.

    "" Että sä olet empatiakyvytön, et edes viattomia lapsia osaa sympatiseerata."

    Minä en sentään ole tappamassa ketään, ennen syntymäänsäkään."

    Ja tapatat niitä suosimalla propagandasivustojen aborttikuvia... Niin, sinä vain sanot, ettei muilla ihmisillä ole merkitystä kuin suomalaisilla alkioilla. Kannattaisi miettiä, että me elämme avoimella maapallolla, emmekä voi sulkeutua kuoreemme muun maailman ongelmilta.

    "" Palataan edelliseen kappaleeseen: abortti ei ole murha, koska ihmisoikeudellista ihmistä ei vielä ole."

    Mutta ihmisen (ihmisoikeudellisen tai oikeudettoman) tappamisen vakiintunut, tarkennettu nimike on murha, lakipykälistä tai termeistä viis. Tästä et mihinkään pääse."

    Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?

    "" Tämän ihmisoikeudellisen ihmisen vastuulla on tehdä omien ihmisoikeutensa mukaisesti päätös sen ihmislajin varhaisen kehitysasteen,"

    Se ihmisoikeudellinen voisi ymmärtää myös sen ettei ihmisen tappaminen ole yhtään sen oikeutetumpaa tilanteessa jossa toiselta on viety ihmisoikeudet."

    Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia.

    Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä.

    Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?

    Äänestä

  • sivuraiteille? kirjoitti:

    Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta...

    Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen).

    Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin...

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    "Nyt kai keskusteltiin luonnottomuudesta aborttiin liittyen, ei niinkään yleisellä tasolla? Taidat taas lähteä eksyttelemään perusaiheesta..."

    Niin keskusteltiin. Ja sinä pakenit heti, kun alettiin puhua, että niitä sinun "luonnottomia" aineitasi ja keinojasi käytetään kaikkialla ja kaiken aikaa. Synnytyksen käynnistäminen on luonnotonta. Ehkäisy on luonnotonta. Kirurgiset toimenpiteet ovat luonnottomia. Keinohedelmöitykset ovat luonnottomia. Ainoa sinun perusteesi todellakin oli, että niitä lääketieteen luonnottomia keinoja käytetään alkion kehitykseen päättämiseen ja se on sinusta väärin. Kaikki muut luonnottomat keinot ovat sallittuja, koska sinä ne kerran sallit? Mitään muuta sen luonnottomampaa niiden käyttämisessä abortin yhteydessä ei ole kuin hormonien käyttämisessä ehkäisyssä. Voitko väittää toisin?

    "Aineet synnytyksen käynnistäjänä ovat toki myös luonnottomia mutta silloin käyttötarkoitus on eri (elämän pelastaminen, ei tuhoaminen)."

    Niinpä. Eli siis luonnottomia keinoja saa käyttää niissä tarkoituksissa, joissa sinä ne hyväksyt. Mites ehkäisy? Sehän on ÄÄRETTÖMÄN luonnotonta?

    "Ja missään ei ole varmuudella todistettu millä asteella sikiön tuntoaisti on lähempänä 12 viikkoa. Tuntuu vain jotenkin armollisemmalta jos se tosiaan olisi kuollut kaapimen silpoessa sen imuriin..."

    Niin, sillä vain ei ole vielä kykyä ajatella sitä. Ja loppu oli taas tuota, sinusta vain tuntuu että abortti on niin väärin -juttua...

    Tähän siis vastaus tuossa vähä alempana.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    ""Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai?? "

    Todellakin, teot puhuvat puolestaan. Siis empatiakyky jo syntyneitä ja täällä maailmassa eläneitä ihmisiä kohtaan puuttuu sinulta täysin. Kuin myös kunnioitus. Valitan, jos et ymmärrä, kuinka paljon tärkeämpää on huomioida KAIKKI aborttitilanteeseen liittyvät ihmiset, eikä vain puusilmäisesti sitä yhtä siellä kohdussa. Missään todellisessa reaalimaailmassa, et tuollaisen tilanteeseen törmää, jossa vain sen alkion oikeudet olisivat merkityksellisiä. Uskomatonta, että voit olla noin empatiakyvytön ihmisiä kohtaan, ja unohtaa täysin kaikki ne viattomat tilanteeseen konkreettisesti liittyvät, jotka oikeasti tuntevat sen kärsimyksenkin... Todella ajattelematonta sinulta.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    Oletko sinä oikeasti se ihminen, joka väittää täällä, ettei puutu henkilökohtaisuuksiin? Mitä sinä sitten teet?

    Väität tuntevasi paremmin toiset ihmiset ja heidän tilanteet kun he itse. Idiotismista sellainen vain kertoo. Tuo tietämättömyyden aiheuttama ehdottomuus erottaa sinun kaltaisesi vastustajat oikeista abortin vastustajista ja aborttioikeuden puolustajista. Teillä ei ole minkäänlaista todellisuuden tajua. Järkevät ihmiset sentään ymmärtävät, ettei ulkopuolinen voi koskaan tietää toisten tilanteista kaikkea, eikä etenkään muodostaa tietämättömyyttään yhtään minkäänlaisia käsityksiä toisten ihmisten henkilökohtaisista ajatuksista.

    Tee sinä palvelus, ja pyri hoitoon. Koulutus tekisi myös varmaan hyvää. Sinulla on joku yli-ihmis -syndrooma, joka sanoo pääsi sisällä, että kaikki asiat, joita sinä et ymmärrä, on tekaistuja. Käytännössä se kertoo selvää kieltään sinun kouluttamattomuudesta. Sekään ei toki ole muuten paha asia, mutta tietämättömänä ei kannata tulla viisaampia neuvomaan. Ja etenkin kaikki sinun väitteesi toisten ihmisten perusteluista korostavat vain sinun omaa tietämättömyyttäsi ja suhteellisuudentajusi puutetta. Vähänkin asioista perillä oleva näkee niiden järjettömyyden ja tyhjyyden.

    Jos et tajua esimerkiksi hedelmöityshoitojen ja eutanasian (todellakaan, sitä ei välttämättä tehdä asianomaisen tahdosta, koska sitä tahtoa ei välttämättä ole käytettävissä) "harmautta" eettisten keskustelujen käynnissä, kertoo se vain sinun mustavalkoisesta maaimankatsomuksestasi ja tietämättömyydestäsi. Maailmaa vähänkin tarkastelleena tietää, kuinka eri tavoin noihin kysymyksiin eri puolilla maailmaa ja jopa Suomenkin sisällä vastataan. Se harmaus ei siis ole minun silmissäni, vaan eettisiin kysymyksiin tutustuneiden silmissä. Mutta koska sinä et sitä tiedä/ymmärrä, sitä harmautta ei voi olla olemassa? Voi kuule, ota asioista vähän selvää.

    Ja muuten, mitään aborttikuviin littyvää et ole saanut kumotuksi. siis omat juttusi ovat täyttä skeidaa. Päinvastoin on pikemminkin saatu kumotuksi se, että niiden levittämisessä olisi yhtään mitään järkeä. Siinähän kun ei ole. Kuin myös on jo todistettu se, kuinka kaksinaamaista niiden levittäminen on. Kuuluu lähes samaan kategoriaan kuin "elämän puolustaminen" aborttiklinikoiden työntekijöitä tappamalla.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    " Valitan, jos et ymmärrä, kuinka paljon tärkeämpää on huomioida KAIKKI aborttitilanteeseen liittyvät ihmiset, eikä vain puusilmäisesti sitä yhtä siellä kohdussa."

    Katsoppa kuka todella on se joka huomioi ne IHAN KAIKKI eikä vain itseään/ puolustuskykyisiä!!

    " Uskomatonta, että voit olla noin empatiakyvytön ihmisiä kohtaan, ja unohtaa täysin kaikki ne viattomat tilanteeseen konkreettisesti liittyvät,"

    En unohda, näen ne ihan vain tasavertaisina.
    Ja ainoa taatusti viatonhan tilanteessa on se siellä kohdussa oleva...murhaan ryhtyjästä on viattomuus kaukana.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    " Sinulla on joku yli-ihmis -syndrooma, joka sanoo pääsi sisällä, että kaikki asiat, joita sinä et ymmärrä, on tekaistuja. Käytännössä se kertoo selvää kieltään sinun kouluttamattomuudesta."

    Buahhahahh! No minulla on toki useampikin koulutus enkä katso niitä nyt enempää tarvitsevani.
    Yli-ihmissyndrooma on niillä jotka tekaistuihin teksteihin tukeutuen uskovat olevansa oikeutettuja ottamaan itselleen päätösvallan toisen ihmisen elämästä ja kuolemasta.
    Asiat, joita et halua nähdä sellaisina kuin ne tosiasiassa ovat, ovat tekaistuja tai niitä ei ole olemassa.

    " Vähänkin asioista perillä oleva näkee niiden järjettömyyden ja tyhjyyden."

    Vähänkin totuuksista perillä oleva näkee mihin pyrit viesteilläsi, naurahtaa sitten surullisesti ja lopulta päällimmäiseksi tunteeksi jää sääli.

    "Ja muuten, mitään aborttikuviin littyvää et ole saanut kumotuksi. siis omat juttusi ovat täyttä skeidaa. Päinvastoin on pikemminkin saatu kumotuksi se, että niiden levittämisessä olisi yhtään mitään järkeä. Siinähän kun ei ole. Kuin myös on jo todistettu se, kuinka kaksinaamaista niiden levittäminen on."

    Jos luet tuolta ekasivulta tuoreempia kuvakeskusteluja niin huomaat että tilanne on kyllä ihan päinvastoin. Eikä minun niitä siellä edes ole tarvinnut olla kumoamassa, jotkut avuliaat ovat sen puolestani tehneet.

    "että niiden levittämisessä olisi yhtään mitään järkeä. Siinähän kun ei ole."

    Hehheh! Tästähän sinä aina niin mielelläsi muita olet syyttämässä.. -KUNMINÄSANONJOTAKINNIINKYLLÄHÄNNÄINON!!!
    (ja perusteitahan - todisteista puhumattakaan - ei ole..)

    Hei pliis, kohtaa jo ongelmasi, niin ei tarvitse enää paeta.
    Kivettynyt sydämesi ei pehmene lujaa takomalla, vaan hitaasti lämmittäen.
    Sielustasi myymääsi ihmisen kokoista palaa et takaisin saa huutamalla, kokeileppa välillä kuiskaamista, takaisin se ei tule, mutta ehkä se siten voi jonakin päivänä edes eheytyä..

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    "" Valitan, jos et ymmärrä, kuinka paljon tärkeämpää on huomioida KAIKKI aborttitilanteeseen liittyvät ihmiset, eikä vain puusilmäisesti sitä yhtä siellä kohdussa."

    Katsoppa kuka todella on se joka huomioi ne IHAN KAIKKI eikä vain itseään/ puolustuskykyisiä!!"

    Ei hyvää päivää, avaa silmäsi!!! TAJUATKO, että sen raskaana olevan naisen ja siellä kohdussa olevan alkion lisäksi tilanteeseen liittyy useimmissa tapauksissa VIATTOMIA LAPSIA, JOTKA EIVÄT OLE PUOLUSTUSKYKYISIÄ, vaan vanhempiensa vastuulla ja päätöstenteon alaisuudessa. Idiootti, ei noin sokea voi olla... Että alkaa korpea, jos ei yhtään vastapuoli osaa puusilmiään avata ja järkeään käyttää.

    " Sinulla on joku yli-ihmis -syndrooma, joka sanoo pääsi sisällä, että kaikki asiat, joita sinä et ymmärrä, on tekaistuja. Käytännössä se kertoo selvää kieltään sinun kouluttamattomuudesta."

    Buahhahahh! No minulla on toki useampikin koulutus enkä katso niitä nyt enempää tarvitsevani."

    No ei se ainakaan ole sinulle sitten käytännön järkeä tuonut. Voihan tosin sielläkin samalla tavalla kulkea silmät kiinni kuin mitä nytkin harrastat. Toivottavasti edes nyt luit oikeasti, että SIIHEN TILANTEESEEN LIITTTYY PALJON MUITAKIN VIATTOMIA OSAPUOLIA KUIN SE ALKIO KOHDUSSA!!!

    "Asiat, joita et halua nähdä sellaisina kuin ne tosiasiassa ovat, ovat tekaistuja tai niitä ei ole olemassa."

    Anteeksi, puhutko itsestäsi?

    "" Vähänkin asioista perillä oleva näkee niiden järjettömyyden ja tyhjyyden."

    Vähänkin totuuksista perillä oleva näkee mihin pyrit viesteilläsi, naurahtaa sitten surullisesti ja lopulta päällimmäiseksi tunteeksi jää sääli."

    Niin, jos ei järkeen mene edes peruslähtökohta eettisiin kysymyksiin, niin kieltämättä sääli nostaa päätään, kun sinua kuuntelee. Kyllä sinä nyt "tekaistuilla jutuilla" -väitteilläsi teet itsesi naurunalaiseksi, koska ne minun juttuni ovat ihan yleisesti todistettua ja tieteellisissäkin piireissä hyväksyttyä faktaa.

    ""Ja muuten, mitään aborttikuviin littyvää et ole saanut kumotuksi. siis omat juttusi ovat täyttä skeidaa. Päinvastoin on pikemminkin saatu kumotuksi se, että niiden levittämisessä olisi yhtään mitään järkeä. Siinähän kun ei ole. Kuin myös on jo todistettu se, kuinka kaksinaamaista niiden levittäminen on."

    Jos luet tuolta ekasivulta tuoreempia kuvakeskusteluja niin huomaat että tilanne on kyllä ihan päinvastoin. Eikä minun niitä siellä edes ole tarvinnut olla kumoamassa, jotkut avuliaat ovat sen puolestani tehneet."

    :D Ei ole totta. Käypä lukemassa niin tosiaan huomaat, että tuossa kuvakeskustelussa on ainakin kolme aloitusta, joissa aloittajan kuvien esittämisen turhuus on ihan käsin todistettu, eikä kukaan ole osannut enää mitään aiheeseen viittaavaa niistä kritisoida ja kysymyksiin vastata.

    ""että niiden levittämisessä olisi yhtään mitään järkeä. Siinähän kun ei ole."

    Hehheh! Tästähän sinä aina niin mielelläsi muita olet syyttämässä.. -KUNMINÄSANONJOTAKINNIINKYLLÄHÄNNÄINON!!!
    (ja perusteitahan - todisteista puhumattakaan - ei ole..)"

    On perusteita ja laajasti esitettykin, mutta kuten tuo sinun edellisesikin kommentti todisti, sinä et vain osaa lukea niitä, vaan suljet ilmeisesti silmäsi kaikilta niiltä teksteiltä, jotka ei sinun ajatusmalliisi sovi.

    "Hei pliis, kohtaa jo ongelmasi, niin ei tarvitse enää paeta.
    Kivettynyt sydämesi ei pehmene lujaa takomalla, vaan hitaasti lämmittäen.
    Sielustasi myymääsi ihmisen kokoista palaa et takaisin saa huutamalla, kokeileppa välillä kuiskaamista, takaisin se ei tule, mutta ehkä se siten voi jonakin päivänä edes eheytyä.."

    Voi hani kulta, kun sinun tietämystä ja oppimiskykyä tässä on yritetty laajentaa ihan laajasti hyväksytyillä tosiasioilla, mutta kun et mitään lukemastasi ymmärrä, alat alentuvasti kohtelemaan vastapuoltasi. Tuohon luetun ymmärtämiseen ja sen sisäistämiseen sinun tosiaan kannattaisi panostaa hieman enemmän. Voisivat alkaa ne yleisinä pidetyt asiat, joista olen kertonut, alkaa tuntua ihan ymmärrettäviltä!

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    Yhä vaan jaksaa...

    "Ei hyvää päivää, avaa silmäsi!!!"

    Niin, juurikin niin.

    " tilanteeseen liittyy useimmissa tapauksissa VIATTOMIA LAPSIA, JOTKA EIVÄT OLE PUOLUSTUSKYKYISIÄ, vaan vanhempiensa vastuulla ja päätöstenteon alaisuudessa."

    Ja nytkö se asia yhtäkkiä kuuluukin niille syntyneillekin lapsille?? Ennenhän se abortti on kai ollut vain vanhempien asia..

    " Idiootti, ei noin sokea voi olla... Että alkaa korpea, jos ei yhtään vastapuoli osaa puusilmiään avata ja järkeään käyttää."

    Samoin.

    " Voihan tosin sielläkin samalla tavalla kulkea silmät kiinni kuin mitä nytkin harrastat. Toivottavasti edes nyt luit oikeasti, että SIIHEN TILANTEESEEN LIITTTYY PALJON MUITAKIN VIATTOMIA OSAPUOLIA KUIN SE ALKIO KOHDUSSA!!!"

    Kuten (muita kuin lapsia)? Ei ainakaan se aikuinen jolla se lopullinen vastuu ja päätösvalta on. Paitsi ratkaistessaan asian eettisyyden ja inhimillisyyden voitoksi.

    "Anteeksi, puhutko itsestäsi?"

    Osaat vain niin ihailtavan hyvin kuvailla itseäsi minuun kohdistuvilla syytöksilläsi.

    " Kyllä sinä nyt "tekaistuilla jutuilla" -väitteilläsi teet itsesi naurunalaiseksi, koska ne minun juttuni ovat ihan yleisesti todistettua ja tieteellisissäkin piireissä hyväksyttyä faktaa."

    Missä sellaisia on? Minä sanon asiat sentään ihan suoraan sellaisina kuin ne ovat.

    "Käypä lukemassa niin tosiaan huomaat, että tuossa kuvakeskustelussa on ainakin kolme aloitusta, joissa aloittajan kuvien esittämisen turhuus on ihan käsin todistettu, eikä kukaan ole osannut enää mitään aiheeseen viittaavaa niistä kritisoida ja kysymyksiin vastata."

    Ne vain on kumottu jo niin monta kertaa että ehkä niitä ei enää joka kohdassa kukaan ole vaivautunut korjaamaan. Nämä puolustelijat kun jatkavat itsepäistä inttämistään vaikka sormensa ruvelle, järkiseikkoja kiistäen vaikka muille ne ovat olleet jo aikaa sitten ihan itsestäänselviä.

    "Voi hani kulta, kun sinun tietämystä ja oppimiskykyä tässä on yritetty laajentaa ihan laajasti hyväksytyillä tosiasioilla, mutta kun et mitään lukemastasi ymmärrä, alat alentuvasti kohtelemaan vastapuoltasi."

    Lue omia ohjeitasi ja mieti uudestaan, kenelle ne itseasiassa tulisi kohdistaa..

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    "" tilanteeseen liittyy useimmissa tapauksissa VIATTOMIA LAPSIA, JOTKA EIVÄT OLE PUOLUSTUSKYKYISIÄ, vaan vanhempiensa vastuulla ja päätöstenteon alaisuudessa."

    Ja nytkö se asia yhtäkkiä kuuluukin niille syntyneillekin lapsille?? Ennenhän se abortti on kai ollut vain vanhempien asia.."

    Edelleen, luetko sä näitä ollenkaan? Ymmärrätkö sä mitään lukemastasi? KOKO AJAN aborttioikeuden puolustajat (mukaan lukien minä) ovat sanoneet, että tilanteessaa täytyy huomioida kaikki muutkin osapuolet, ei ainoastaan se alkio. Ja todellakin, kuten on lukemattomia kertoja toistettu, näiden vanhempien, jotka sen päätöksen joutuvat tekemään, täytyy huomioida KAIKKI NE, joista ovat vastuussa. SIIS JO NE SYNTYNEETKIN LAPSET! Ja tehdä päätös kaikkien osapuolten parasta ajatellen, ei pelkästään sen alkion pakkosynnyttämistä! MIKÄ ON KUN EI TÄLLAISET USEIN TOISTETTAVAT PERUSJUTUT MENE JAKELUUN? Nyt sentään vihdoin ja viimein ilmeisesti ymmärsit, että KYLLÄ, todellakin puhun niistä muista viattomista lapsista, jotka tuntevat kärsimyksen ja ovat oikeutettuja vanhempiensa täyteen panostukseen. Voi luoja...

    "" Voihan tosin sielläkin samalla tavalla kulkea silmät kiinni kuin mitä nytkin harrastat. Toivottavasti edes nyt luit oikeasti, että SIIHEN TILANTEESEEN LIITTTYY PALJON MUITAKIN VIATTOMIA OSAPUOLIA KUIN SE ALKIO KOHDUSSA!!!"

    Kuten (muita kuin lapsia)? Ei ainakaan se aikuinen jolla se lopullinen vastuu ja päätösvalta on. Paitsi ratkaistessaan asian eettisyyden ja inhimillisyyden voitoksi."

    MITEN VOI OLLA MAHDOLLISTA, että sinä peräät vielä jotain muita viattomia kuin niitä lapsia? NE lapsethan siinä tärkeimpiä ovat, koska he eivät voi itse itseään hoitaa. EIKÖ NE RIITÄ? Tämä tosiaan antaa kuvan siitä, ettei sinua kiinnostaa pätkääkään, mitä niille alkioille tapahtuu syntymän jälkeen, kunhan vaan ne syntyy. Sinua ei pätkääkään kiinnosta, kuinka paljon he mahdollisesti kärsivät sen syntymänsä jälkeen.

    "Osaat vain niin ihailtavan hyvin kuvailla itseäsi minuun kohdistuvilla syytöksilläsi."
    IHAN OIKEASTI VOITKO TÄMÄNKIN VIESTIN JÄLKEEN EDELLEEN VÄITTÄÄ, ETTEI SINULLA OLISI VAIKEUKSIA LUETUN YMMÄRTÄMISEEN?

    "" Kyllä sinä nyt "tekaistuilla jutuilla" -väitteilläsi teet itsesi naurunalaiseksi, koska ne minun juttuni ovat ihan yleisesti todistettua ja tieteellisissäkin piireissä hyväksyttyä faktaa."

    Missä sellaisia on? Minä sanon asiat sentään ihan suoraan sellaisina kuin ne ovat."

    Et sinä mitään ole sanonut. Väittänyt vain vastaan ja lauot jotain käsittämättömiä kommentteja tyyliin "miten ne lapset nyt kiinnostaa, kun ennen on vain vanhempien päätös ollut aiheellinen?" Siis älyttömiä kommentteja, joilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa toisten teksteihin.

    TUTUSTU ABORTIN ETIIKKAAN. Tai yleensä eettisiin kysymyksiin. Minun puheeni ovat yleisesti tiedossa olevia asioita, sinun puheesi täyttä idiotismia ja kaiken tieteen ja yleisentiedon unohtamista.

    Mistä tulikin mieleen, että täytyy kysyä sinulta muutama kysymys. Oletko uskovainen? Tunnustatko luonnontieteen ja muiden tieteenalojen tutkimustulokset? Tunnustatko esimerkiksi evoluution perusajatukset ja lajien kehityksen? Sinun teksteistäsi valitettavasti saa sen käsityksen, että olisit voimakkaasti uskonnollinen, koska heillä on kyky unohtaa ja ignoorata kaikki, mikä ei kuulu heidän uskonsa sanomaan tai mikä on ristiriidassa sen kanssa.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    "Edelleen, luetko sä näitä ollenkaan? Ymmärrätkö sä mitään lukemastasi?"

    Kun sinuun kohdistetaan kritiikkiä tai väitteitäsi kumotaan niin vastapuolella on vaikeuksia lukemisessa...

    "KOKO AJAN aborttioikeuden puolustajat (mukaan lukien minä) ovat sanoneet, että tilanteessaa täytyy huomioida kaikki muutkin osapuolet, ei ainoastaan se alkio."

    No, useimmat puoltajat näyttäisivät olevan sitämieltä ettei aikuisten päätökset kuulu lapsille. Nehän vaan on parempi - hieman 'yllättäen' - salata!

    "Ja tehdä päätös kaikkien osapuolten parasta ajatellen, ei pelkästään sen alkion pakkosynnyttämistä!"

    Ajattelevatko myös onko lapsille mukavampi että sisrus on elossa vai äidin tappama? Tuskin..

    Pakkosynnytys? No, jos sitä muutamaa tuntia ei omastaan voi toisen KOKO ELÄMÄN eteen uhrata niin olemassa on myös sektio. Tämä voisi olla ihan kohtuullinen vaihtoehto niille jotka ovat luovuttamassa adoptioon. Ja siinä meni taas yksi puoltajien suosikki-vakisyistä..

    "Sinua ei pätkääkään kiinnosta, kuinka paljon he mahdollisesti kärsivät sen syntymänsä jälkeen."

    Lue edellinen vastaus.
    Kuule, tuskin yhtään sen useampi sen enempiä kärsisi kuin syntyvistäkään.

    " Siis älyttömiä kommentteja, joilla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa toisten teksteihin."

    Lue näitä ketjuja ja sano sitten vasta toisten teksteistä.

    "TUTUSTU ABORTIN ETIIKKAAN. Tai yleensä eettisiin kysymyksiin. Minun puheeni ovat yleisesti tiedossa olevia asioita, sinun puheesi täyttä idiotismia ja kaiken tieteen ja yleisentiedon unohtamista."

    Ei minun tarvitse. Katsos, minä tiedän ihan lukemattakin mikä on oikein, mikä väärin. Toisille eettisyys näkyy olevan hämärän peitossa.
    Kyllä se faktojen unohdus taitaa kallistua lähinnä sinne päähän.

    'Järki'seikat, lääketiede, lakipykälät, terminologia jne. ehkä siellä(kin).
    Moraali, 'sydämen laki', omatunto, inhimillisyys, eettisyys, empatiakyky täällä.

    "Oletko uskovainen? Tunnustatko luonnontieteen ja muiden tieteenalojen tutkimustulokset? Tunnustatko esimerkiksi evoluution perusajatukset ja lajien kehityksen?"

    En (tapakristittyä ei lasketa?). Kyllä. Kyllä.

    Sinun teksteistäsi saa sen käsityksen että soimaava omatuntosi pakottaa sinut muuntelemaan totuuksia itseäsi miellyttävämpään muotoon, sekä syyttelemään omista virheistäsi niitä jotka sen totuuden uskaltavat silmiesi eteen tuoda ilman omia hämärryksiäsi.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    ""Edelleen, luetko sä näitä ollenkaan? Ymmärrätkö sä mitään lukemastasi?"

    Kun sinuun kohdistetaan kritiikkiä tai väitteitäsi kumotaan niin vastapuolella on vaikeuksia lukemisessa..."

    Mikä kritiikki? Mikä kumoaminen? Sinä et ainakaan ole sitä kyennyt tekemään missään. Katsos kun siihen tarvittaisiin TIETOA! JA MILLÄS KUMOAT YLEISET EETTISET KÄSITYKSET, KUN ET YMMÄRRÄ ETKÄ HALUA OPPIAKAAN MITÄÄN ETIIKASTA? Et sinä pysty kumoamaan mitään, mistä et mitään tiedä! Tyhmää edes väittää sellaista. Sillähän ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että sinä ihmettelet, että tosiaanko huomioin nyt ne toiset lapsetkin? Kun olen niin useampaan otteeseen sanonut...

    ""KOKO AJAN aborttioikeuden puolustajat (mukaan lukien minä) ovat sanoneet, että tilanteessaa täytyy huomioida kaikki muutkin osapuolet, ei ainoastaan se alkio."

    No, useimmat puoltajat näyttäisivät olevan sitämieltä ettei aikuisten päätökset kuulu lapsille. Nehän vaan on parempi - hieman 'yllättäen' - salata!"

    Sattumalta keskustelit minun kanssani. Ja minä sanoin sinulle useaan otteeseen, että ne kaikki lapset huomioidaan. Samaa on sanottu joka puolella. Mutta jos olet yhtä huono ymmärtämään muidenkin tekstejä kuin minun, niin en yhtään ihmettele, ettet sitä ole muiden teksteistä huomannut. Nytkin meni monen viestin jälkeen vielä täysin ohi, ja koska nyt pakenet koko kysymystä, tuskin tämänkään jälkeen muistat, että näin on sanottu. Kuvaa hyvin sinua ja toimintaasi täällä. Mistään et mitään ymmärrä, mutta pakko vain väittää vastaan.

    ""Ja tehdä päätös kaikkien osapuolten parasta ajatellen, ei pelkästään sen alkion pakkosynnyttämistä!"

    Ajattelevatko myös onko lapsille mukavampi että sisrus on elossa vai äidin tappama? Tuskin.."

    Kyllä. Ihan tosissaan ajattelevat. Katsos me osaamme ajatella vähän laaja-alaisemmin kuin mihin sinä nähtävästi kykenet. Eli kun tajuat kuinka empatiakykyisesti me suhtaudumme, alat vain vittuilemaan... Kyllä on taas asiallista käytöstä sinulta. Valitan, jos et suostu huomaamaan, että todellakin me ajattelemme tilannetta kokonaisvaltaisemmin kuin sinä kaikkien tilanteeseen liittyvien kannalta. Myös niiden viattomien.

    "Pakkosynnytys? No, jos sitä muutamaa tuntia ei omastaan voi toisen KOKO ELÄMÄN eteen uhrata niin olemassa on myös sektio. Tämä voisi olla ihan kohtuullinen vaihtoehto niille jotka ovat luovuttamassa adoptioon. Ja siinä meni taas yksi puoltajien suosikki-vakisyistä.."
    Sori ei mennyt. Jälleen kerran, pätevää argumentointia ei ole kommentoida omia väitteitään siitä, mitä uskoo toisten sanovan, vaan heidän todellisia kantojaan. Tätä eroa sinä et nähtävästi kykene näkemään...

    ""Sinua ei pätkääkään kiinnosta, kuinka paljon he mahdollisesti kärsivät sen syntymänsä jälkeen."
    Lue edellinen vastaus.
    Kuule, tuskin yhtään sen useampi sen enempiä kärsisi kuin syntyvistäkään."
    Ja mitähän pätevää tuossa vastauksessa oli? Perustit tuon puhtaaseen mutuun, edes ajattelematta niiden lapsien olosuhteita. Sinun katsantokantasi on kyllä valitettavan suppea.

    ""TUTUSTU ABORTIN ETIIKKAAN. Tai yleensä eettisiin kysymyksiin. Minun puheeni ovat yleisesti tiedossa olevia asioita, sinun puheesi täyttä idiotismia ja kaiken tieteen ja yleisentiedon unohtamista."

    Ei minun tarvitse. Katsos, minä tiedän ihan lukemattakin mikä on oikein, mikä väärin. Toisille eettisyys näkyy olevan hämärän peitossa."

    TÄMÄ KERTOOKIN KAIKEN! Eli myönnät ihan itse, etteivät sinua eettisten asioiden faktat kiinnosta, etkä niistä mitään tiedä. Samoin sinua ei abortin faktat kiinnosta, etkä nistä mitään tiedä, etkä haluakaan tietää, koska silloinhan saattaisit joutua myöntämään olevasi väärässä.

    Pahasti ristiriitaista tekstissäsi vain on se, että kommentoit kaikkia minun tekstejäni "puolustajien teksteinä", mutta siitä huolimatta kaiki eettiset jutut kommentoit sinuna. Ilman pienintäkään haisua abortin eettisyydestä muiden kuin sinun mielipiteenäsi. Eli tosiaan todistit tuossa idiotismisi väitteidesi suhteen.

    "'Järki'seikat, lääketiede, lakipykälät, terminologia jne. ehkä siellä(kin).
    Moraali, 'sydämen laki', omatunto, inhimillisyys, eettisyys, empatiakyky täällä."

    HEH HEH! Todistit jo aiemmin, ettet eettisyyksistä ja empatiakyvystä tiedä mitään, mutta tosiaan pyövelinä haluat toimia, mutta siinäkään sinua ei häiritse, vaikkei väitteilläsi mitään totuuspohjaa olekaan tai edes valtaväestön mielipidettä takanasi. Ehkä se sitten on sitä sinun "sydämen lakiasi", valitettavasti vain sen ainoa sanoma on, että "tieto lisää tuskaa". On niin helppoa olla ehdoton, kuin ei mistään mitään tiedä, eikä halua oppiakaan.

    "Sinun teksteistäsi saa sen käsityksen että soimaava omatuntosi pakottaa sinut muuntelemaan totuuksia itseäsi miellyttävämpään muotoon, sekä syyttelemään omista virheistäsi niitä jotka sen totuuden uskaltavat silmiesi eteen tuoda ilman omia hämärryksiäsi."

    Voi pieleen meni. Satuin puhumaan abortin eettisistä kysymyksistä YLEISELLÄ TASOLLA, eikä he ole muuttaneet kantaansa minun aborttini takia. Mikähän siinä on, että täällä kritisoidaan aborttioikeudenpuolustajien puhuvan minätasolla, ja nyt käy ilmi, että aborttioikeuden vastustajat puhuvat abortin ETIIKASTAKIN minätasolla, eivätkä halua kantaansa edes laajentaa... Minä vain kuvittelin sinun olevan kiinnostunut siitä, miten muut ihmiset ajattelevat abortin eettisyydestä, mutta opin jo tuosta vastauksestasi, ettei sinua toisten mielipiteet eettisyydestä ja moraalikäsityksistä kiinnosta. Se selittääkin jo mustavalkoisuutesi täydellisesti.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    "Mikä kritiikki? Mikä kumoaminen? Sinä et ainakaan ole sitä kyennyt tekemään missään."

    Et siis itse edes huomaa sitä? (tai et HALUA huomata..)

    "Katsos kun siihen tarvittaisiin TIETOA! JA MILLÄS KUMOAT YLEISET EETTISET KÄSITYKSET, KUN ET YMMÄRRÄ ETKÄ HALUA OPPIAKAAN MITÄÄN ETIIKASTA? Et sinä pysty kumoamaan mitään, mistä et mitään tiedä!"

    Ainakin enemmän kuin sellainen jonka perus'faktat' lähtevät abortin "eettisyydestä"..

    "Sattumalta keskustelit minun kanssani. Ja minä sanoin sinulle useaan otteeseen, että ne kaikki lapset huomioidaan."

    Juu, niiltähän aina kysytään mitä mieltä ne on, kumpaa ne haluais...

    "Samaa on sanottu joka puolella. Mutta jos olet yhtä huono ymmärtämään muidenkin tekstejä kuin minun, niin en yhtään ihmettele, ettet sitä ole muiden teksteistä huomannut. Nytkin meni monen viestin jälkeen vielä täysin ohi, ja koska nyt pakenet koko kysymystä, tuskin tämänkään jälkeen muistat, että näin on sanottu. Kuvaa hyvin sinua ja toimintaasi täällä. Mistään et mitään ymmärrä, mutta pakko vain väittää vastaan."

    Jälleen osui nappiin - OMAKUVAUKSESI meinaan.

    " Valitan, jos et suostu huomaamaan, että todellakin me ajattelemme tilannetta kokonaisvaltaisemmin "

    Ahaa.. nyt se itsekkyys kätkeytyy 'kokonaisvaltaisen ajattelun' taakse..! Valitan, edelleenkään en näe MITÄÄN empatiaa hengenriistossa jota tällä ajattelulla toteutetaan.

    "Ja mitähän pätevää tuossa vastauksessa oli? Perustit tuon puhtaaseen mutuun, edes ajattelematta niiden lapsien olosuhteita."

    Ja sinä perustat huonojen olojen oletuksen - MIHIN??

    "TÄMÄ KERTOOKIN KAIKEN! Eli myönnät ihan itse, etteivät sinua eettisten asioiden faktat kiinnosta, etkä niistä mitään tiedä. Samoin sinua ei abortin faktat kiinnosta, etkä nistä mitään tiedä, etkä haluakaan tietää, koska silloinhan saattaisit joutua myöntämään olevasi väärässä."

    Ei. Ethän edes lue tekstejäni huolella. Sanopin että ei TARVITSE koska TIEDÄN jo kaiken sen minkä tarvitseekin.
    Eettisten asioiden faktat..? Eikös ne juuri ollu niitä mitä sinun mukaasi ei edes ole, ei, vaan nehän ovat mielipiteitä!!

    " Ilman pienintäkään haisua abortin eettisyydestä muiden kuin sinun mielipiteenäsi."

    Abortin eettisyys on muuten aika ristiriitainen ilmaisu. Eettisyys (oikeamielisyys, moraalisuus) on abortista KAUKANA.

    " mutta tosiaan pyövelinä haluat toimia,"

    Pyövelinä, minä? Kenet minä haluan tappaa? Ajanko minä jonkin ihmisoikeudettoman ihmisryhmän tappo-oikeutta?

    " ettei sinua toisten mielipiteet eettisyydestä ja moraalikäsityksistä kiinnosta. Se selittääkin jo mustavalkoisuutesi täydellisesti."

    Nii, hankalampi sellasten kans joilla niitä ei itsellä ole eikä muiden olemassaolevia hyväksy.

    No, kunhan yritin vain auttaa. Että vihdoin asiassa pääsisit eteenpäin, eikä tarvis täällä enää pakkomielteisesti selitellä, inttää ja todistella oikeeks sitä minkä kyllä itsekin aivan varmasti jossain syvällä sisimmässäs ja alitajuntaan ankarasti torjuttuna VÄÄRÄKS TIEDÄT.
    Mutta senkus jatkat tota uskotteluas...

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    ""Katsos kun siihen tarvittaisiin TIETOA! JA MILLÄS KUMOAT YLEISET EETTISET KÄSITYKSET, KUN ET YMMÄRRÄ ETKÄ HALUA OPPIAKAAN MITÄÄN ETIIKASTA? Et sinä pysty kumoamaan mitään, mistä et mitään tiedä!"

    Ainakin enemmän kuin sellainen jonka perus'faktat' lähtevät abortin "eettisyydestä".."

    :D :D :D Sä olet kyllä äärimmäisen huvittava.

    ""Sattumalta keskustelit minun kanssani. Ja minä sanoin sinulle useaan otteeseen, että ne kaikki lapset huomioidaan."

    Juu, niiltähän aina kysytään mitä mieltä ne on, kumpaa ne haluais..."

    Oletko sä idiootti? Miksi kysyttäisiin konkreettisesti _lapsilta_ mielipidettä tässä asiassa? Sanoin, että ne lapset ja kaikkien paras huomoidaan päätöstenteossa. Etkö näe näissä mitään eroa? Ihan tosissako sinä teet päätöksesi esim. lasten hankinnasta sen perusteella, haluaako sinun parivuotias jo syntynyt lapsi pikkusiskon vai ei? Eiköhän nämä päätökset puoleen tai toiseen kuulu vanhempien vastuulle! Lapset ovat lapsia, eivätkä heille kuulu aikuisten päätökset ja niihin liittyvät perusteet, joista he eivät mitään ymmärtäisikään! Tuo oli täysin naurettava kommentti sinulta ja osoitti todellakin tyhmyytesi jälleen kerran.

    "" Valitan, jos et suostu huomaamaan, että todellakin me ajattelemme tilannetta kokonaisvaltaisemmin "

    Ahaa.. nyt se itsekkyys kätkeytyy 'kokonaisvaltaisen ajattelun' taakse..! Valitan, edelleenkään en näe MITÄÄN empatiaa hengenriistossa jota tällä ajattelulla toteutetaan."

    Et kai, kun et vielä ymmärräkään :D Minäkään en kieltämättä näe mitään empatiaa siinä, että unohdetaan niiden kaikkien jo syntyneiden, sekä viattomien että vastuun ottavien oikeudet ja tunteet, kuten sinä teet. Yhden ihmisen edun vuoksi olet valmis riistämään kaikkia muita? Eli vastaavasti sinun etujesi ajamiseksi olet valmis kieltämään ihmisten lailliset oikeudet, koska sinä nyt satut olemaan eri mieltä HEIDÄN tilanteestaan, josta sinä et tiedä mitään. Ai niin, mutta johan sinä olet monesti sanonutkin, ettei sinun tarvitsekaan tietää mitään, riittää että uskot olevasi oikeassa, vaikka tosiasiat muuta sanoisivatkin :D

    ""Ja mitähän pätevää tuossa vastauksessa oli? Perustit tuon puhtaaseen mutuun, edes ajattelematta niiden lapsien olosuhteita."

    Ja sinä perustat huonojen olojen oletuksen - MIHIN??"
    "Huonot olot" ovat suhteellinen käsite. Vastaukseni perustan siihen, että Maailmanlääkäriliiton ohjeistuksen mukaisesti: "Elise Ottesen Jensenin vuonna 1933 luomaan sanontaan, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna, voidaan ehkä lisätä, että jokaisella toivotulla lapsella olisi oikeus ja mahdollisuus syntyä."

    http://www.laakariliitto.fi/files/Etiikka05.pdf ; s.62

    Että jokainen tähän maailmaan tuotava lapsi ansaitsee parhaat mahdolliset eväät elämälleen. Niihin eivät kuulu syntyminen haluttomille vanhemmille.

    Eli mihis sinä omasi perustat?

    ""TÄMÄ KERTOOKIN KAIKEN! Eli myönnät ihan itse, etteivät sinua eettisten asioiden faktat kiinnosta, etkä niistä mitään tiedä. Samoin sinua ei abortin faktat kiinnosta, etkä nistä mitään tiedä, etkä haluakaan tietää, koska silloinhan saattaisit joutua myöntämään olevasi väärässä."

    Ei. Ethän edes lue tekstejäni huolella. Sanopin että ei TARVITSE koska TIEDÄN jo kaiken sen minkä tarvitseekin.
    Eettisten asioiden faktat..? Eikös ne juuri ollu niitä mitä sinun mukaasi ei edes ole, ei, vaan nehän ovat mielipiteitä!!"

    Jep jep. Ja osoitat taas, ettet TIEDÄ. Eettisten asioiden fakta? Se, että ihmisten käsitykset eettisistä kysymyksistä eroavat. Se on fakta, ei mielipide. Ne eri ihmisten eri näkökannat ovat mielipiteitä. Ja niitä eri näkökantoja etiikka tutkii. Sekin on siis fakta.

    "" Ilman pienintäkään haisua abortin eettisyydestä muiden kuin sinun mielipiteenäsi."

    Abortin eettisyys on muuten aika ristiriitainen ilmaisu. Eettisyys (oikeamielisyys, moraalisuus) on abortista KAUKANA."
    No niin, tuo oli taas sinun mielipiteesi. Jos oikeasti asiasta jotain tietäisit, tietäisit valtaosan ihmisistä olevan kanssasi eri mieltä. Mutta pysy vain umpiossasi, helpompi on sieltä huudella, kun ei todellisuudesta ole tietoa...

    "" mutta tosiaan pyövelinä haluat toimia,"

    Pyövelinä, minä? Kenet minä haluan tappaa? Ajanko minä jonkin ihmisoikeudettoman ihmisryhmän tappo-oikeutta?"

    Ajat ihmisiltä pois heidän ihmisoikeuksiaan ja itsellesi päätösvaltaa heidän elämäänsä kuin myös heidän lastensa elämään. No joo, se on ehkä enemmän orjuuttamista, mutta käsittääkseni sekään ei ole nyky-yhteiskunnassamme sallittua. Vai pitäisikö sinusta olla? Siihenhän sinä olet kovaa vauhtia pyrkimässä.

    "" ettei sinua toisten mielipiteet eettisyydestä ja moraalikäsityksistä kiinnosta. Se selittääkin jo mustavalkoisuutesi täydellisesti."

    Nii, hankalampi sellasten kans joilla niitä ei itsellä ole eikä muiden olemassaolevia hyväksy."

    HEH HEH. Voi kuin menet metsään :D Eiköhän nyt ole tullut koko ajan selväksi, että sinä et hyväksy minun (ja muiden sinun kanssa eri mieltä olevien) eettisiä käsityksiäni. Missä vaiheessa minä olen sanonut sinun kantasi olevan väärä? En missään. Olen vain yrittänyt tuoda esille, ettei se ole
    "ainoa oikea", kuten sinä näytät kuvittelevan. SE OLET SINÄ, JOKA ET SALLI MUILLE OIKEUTTA AJATELLA EETTISISTÄ KYSYMYKSISTÄ ITSE! Sinun toimintasi on hyvin kaukana eettisestä.

    "No, kunhan yritin vain auttaa. Että vihdoin asiassa pääsisit eteenpäin, eikä tarvis täällä enää pakkomielteisesti selitellä, inttää ja todistella oikeeks sitä minkä kyllä itsekin aivan varmasti jossain syvällä sisimmässäs ja alitajuntaan ankarasti torjuttuna VÄÄRÄKS TIEDÄT.
    Mutta senkus jatkat tota uskotteluas..."

    Äskeiseen kommenttiini viitaten: Näin juuri. Sinä väität minun eettisiä käsityksiäni VÄÄRIKSI. Ja sitten väität minun olevan se, joka ei muiden käsityksiä salli. Naurettavan sokea olet! Ihan vinkkinä sinulle, että minulla on valtaosan tuki takanani demokraattisessa valtiossamme. Mihin sinä pyövelihakuisuutesi perustat? Et ainakaan tietoon tai eettiseen hyvyyteen, se on varma.

    Ja sinä vain jatkat silmien sulkemista ja laput korvilla kulkemista...

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    " Sanoin, että ne lapset ja kaikkien paras huomoidaan päätöstenteossa. Etkö näe näissä mitään eroa?"

    Ei. Tehdään siis vain se, minkä vanhemmat kuvittelevat olevan lapsille (ja itselleen) paras.
    En näe mitä etua lapsille on kuolleesta sisaruksesta.

    " unohdetaan niiden kaikkien jo syntyneiden, sekä viattomien että vastuun ottavien oikeudet ja tunteet, kuten sinä teet. Yhden ihmisen edun vuoksi olet valmis riistämään kaikkia muita?"

    Kyllä, silloin kun ne toisten edut/tunteet uhkaavat sen yhden ihmisen koko elämää.

    Niin, mitäs siitä linkistä nyt sitten?
    ...Lääkärillä voi tulla ristiriitaa raskauden keskeyttämisen ja elämän kunnioituksen kanssa...pitäisi saada valita omantunnon mukaan ja voida kieltäytyä....

    "Että jokainen tähän maailmaan tuotava lapsi ansaitsee parhaat mahdolliset eväät elämälleen. Niihin eivät kuulu syntyminen haluttomille vanhemmille."

    Oma lisäyksesikö?
    Niimpä. Mutta kun ne haluttomat vanhemmat on vain ne biologiset. Sitä paitsi raskautta jatkettaessa asenteet voi muuttua, niinkuin usein käykin.

    "No niin, tuo oli taas sinun mielipiteesi. Jos oikeasti asiasta jotain tietäisit, tietäisit valtaosan ihmisistä olevan kanssasi eri mieltä."

    Ja tämän todistat - millä??

    "Ajat ihmisiltä pois heidän ihmisoikeuksiaan ja itsellesi päätösvaltaa heidän elämäänsä "

    'Ihmisoikeus' jonka puuttuminen ei kuitenkaan uhkaisi heidän henkeään, toisin kuin sen jolla niitä ei ole.
    Lapsi ei orjuuta naista toisessa perheessä ollessaan.

    "Äskeiseen kommenttiini viitaten: Näin juuri. Sinä väität minun eettisiä käsityksiäni VÄÄRIKSI. Ja sitten väität minun olevan se, joka ei muiden käsityksiä salli."

    Tottakai uskot ne oikeiksi koska sinun on ollut tavallaan pakko ne tekojesi pohjalta sellaisiksi kehittää, en siis väitä että valehtelisit käsityksistäsi tieten tahtoen.
    no jos sallit käsitykseni niin miksi väittelet täällä kanssani?

    "Ihan vinkkinä sinulle, että minulla on valtaosan tuki takanani demokraattisessa valtiossamme. Mihin sinä pyövelihakuisuutesi perustat?"

    Onko se todella niin että se arkadianmäen 200 päinen joukko sitten edustaa koko kansan mielipiteitä kuten annetaan ymmärtää...hyväksyihän kansa ihan mukisematta esim. niiden omat huimat palkankorotuksetkin, eikö..?
    Kukaan ei tietenkään uskalla tehdä radikaalia aloitetta asiassa jossa on suuri vaara tulla a-puoltajien kaltaisten kiihkofeministien nuijimaksi. On siis huomattavasti helpompaa antaa asialle ns. 'hiljainen hyväksyntänsä'.
    Ja lain salliman mahdollisuuden hyväksyntä ei tarkoita itse teon pitämistä eettisesti oikeamielisenä. 'Niin vain tehdään (tai jotkut muut tekee) vaikka se onkin väärin.'
    Ja jos tätä nyt ajatellaan ihan maailmanlaajusesti eikä vaan näitä harvaan asuttuja, feminismin luvattuja "sivistys"valtioita, niin taitaa se vaakakuppi vähän toisinpäin kallistua..?

    Tiedätkö kuinka monen ihmisenalun kuolemaa sinä olet edesauttanut "hyvillä neuvoillasi" tämän palstan kautta? Vai haluatko tietääkään?

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    "" Sanoin, että ne lapset ja kaikkien paras huomoidaan päätöstenteossa. Etkö näe näissä mitään eroa?"

    Ei. Tehdään siis vain se, minkä vanhemmat kuvittelevat olevan lapsille (ja itselleen) paras."

    Oletko sä sokea :D Ja meidän ero oli mikä? Se, että sinä yrität väkisin tarjota toisille ihmisille ratkaisua, jonka SINÄ KUVITTELET olevan niille ja sille kyseiselle alkiolle paras. Minä annan sentään jokaiselle henkilökohtaisen valintaoikeuden toimia omien käsitystensä mukaisesti. Sinä et tätä soisi.

    Etkö oikeasti käsitä, ettet sinä yhtään sen enempää ajattele asiaa sen kyseisen alkion näkökulmasta, vaan määrittelet täysin oman näkökulmasi kautta, mikä olisi sille tuntemattomalle alkiolle tuntemattomassa tilanteessa SINUN MIELESTÄSI parasta. Sen kyseisen alkion parhaan tietää aivan varmasti pätevämmin se (ne) henkilö(t), jotka tilanteen oikeasti tuntevat, et sinä tai minä. Siksi meillä on aborttioikeus ja siksi haluan sitä kannattaa.

    "" unohdetaan niiden kaikkien jo syntyneiden, sekä viattomien että vastuun ottavien oikeudet ja tunteet, kuten sinä teet. Yhden ihmisen edun vuoksi olet valmis riistämään kaikkia muita?"

    Kyllä, silloin kun ne toisten edut/tunteet u
    uhkaavat sen yhden ihmisen koko elämää."

    Eli vaihtoehdosta 1. onnelliset isä, äiti ja kolme lasta ja 2. onnettomat isä, äiti ja neljä lasta, sinä valitsisit jälkimmäisen. Jos yksi kärsii, niin kaikki kärsii. Mitä väliä silä, ettei se yksi tunne/tiedosta vielä mitään, joten ei siis kärsimystäänkään. Haluat siis saada lisää töitä sosiaalihuollolle ja psykologeille?

    "Niin, mitäs siitä linkistä nyt sitten?
    ...Lääkärillä voi tulla ristiriitaa raskauden keskeyttämisen ja elämän kunnioituksen kanssa...pitäisi saada valita omantunnon mukaan ja voida kieltäytyä...."

    Ja tuohon halusit tarttua? Vinkki, juuri noin lääkärit saavat halutessaan tehdä. Sitäkään et tiennyt?

    "Että jokainen tähän maailmaan tuotava lapsi ansaitsee parhaat mahdolliset eväät elämälleen. Niihin eivät kuulu syntyminen haluttomille vanhemmille."

    Oma lisäyksesikö?
    Niimpä. Mutta kun ne haluttomat vanhemmat on vain ne biologiset. Sitä paitsi raskautta jatkettaessa asenteet voi muuttua, niinkuin usein käykin.

    Ja jos ei muutu, niin onhan se lapsi joka tapauksessa syntynyt, vaikka siinä olisi sitten tuhottu sekä sen lapsen että kaikkien muiden osapuolien elämä? Onneksi sinun kaltaisesi ihmiset eivät ole vallankahvassa kiinni, vaan sivistysvaltiossamme kunnioitetaan ihmisoikeuksia, mielipideoikeutta ja omaa valinnanvapautta. Sinä varmaan olisit juuri sellainen diktaattori, joka ajattelukyvyttömänä pakottaisi kaikki ei-toivotut lapset syntymään ja sitten kymmenen vuoden kuluttua ihmettelisit kasvaneita huostaanotto- ja psykologisen hoitotarpeen (sekä lasten että aikuisten) lukuja. Mistähän voisivat johtua...

    ""Äskeiseen kommenttiini viitaten: Näin juuri. Sinä väität minun eettisiä käsityksiäni VÄÄRIKSI. Ja sitten väität minun olevan se, joka ei muiden käsityksiä salli."

    Tottakai uskot ne oikeiksi koska sinun on ollut tavallaan pakko ne tekojesi pohjalta sellaisiksi kehittää, en siis väitä että valehtelisit käsityksistäsi tieten tahtoen.
    no jos sallit käsitykseni niin miksi väittelet täällä kanssani?"

    Näin juuri. Koska yritän idiooteille kertoa, ettei heidän mielipiteensä ole faktoja. Ja koska vastapuolet ovat idiotteja, jotka uskovat tietävänsä tarpeeksi ja olevansa aina oikeassa, yritys on kieltämättä tuhoontuomittu. Eihän ihminen, joka kuvittelee tietävänsä kaiken tarpeellisen, ole kehityskelpoinen ja toisaalta on tähänkin mennessä kulkenut silmät suljettuina ja omaa "hyvyyttään" hehkuttaen ja muiden ajatuksia halveksuen. Lopputuloksenahan siitä on narsistinen ihminen, joka kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken ja suhtautuu muiden mielipiteisiin halveksuvasti ja yrittää väkisin väittää niitä keksityiksi. Valitettavasti näyttäen silloin vain oman tyhmyytensä. Näinhän sinä olet kertonutkin toimivasi.

    Ja ennen kuin taas kommentoit minun "puhuvan itsestäni", kommentoin jo sitä ennen ettei tuo sovi minuun mitenkään. Minä katselen maailmaa silmät avoinna ja yritän oppia koko ajan lisää. Minä tiedän, että vaikka tiedän paljon, en todellakaan tiedä kaikkea, siksi olen avoin myös toisten ihmisten kokemuksille. Oppiakseni koko ajan lisää ja ymmärtääkseni paremmin toisia ihmisiä ja heidän elämäntilanteitaan. Se on paitsi tiedon myös sen empatiakyvyn kehittämistä.

    Sinä kuvittelet, ja olet niin sanonutkin, tietäväsi kaiken tarpeellisen. Valitettavasti se on suora osoitus siitä, että tiedät hyvin vähän, etkä ole asioihin tutustunut. Mitä tarkemmin asioihin tutustuu, sitä paremmin tietää, että on vielä paljon opittavaa. Sinä olet ilmeisesti jäänyt sille "abiturientti-tasolle", jolloin uskotaan tietävän kaikesta kaiken, mutta vuosien kuluttua ymmärtää, kuinka vähän sitä oikeasti tiesikään ja kuinka suuria oletuksia niihinkin tietoihin oli tehty. Sinä olet vain ilmeisesti sulkenut silmäsi ja korvasi ja jäänyt tuohon abiturienttien harhaiseen uskoon omasta tietävyydestään.

    ""Ihan vinkkinä sinulle, että minulla on valtaosan tuki takanani demokraattisessa valtiossamme. Mihin sinä pyövelihakuisuutesi perustat?"

    Onko se todella niin että se arkadianmäen 200 päinen joukko sitten edustaa koko kansan mielipiteitä kuten annetaan ymmärtää...hyväksyihän kansa ihan mukisematta esim. niiden omat huimat palkankorotuksetkin, eikö..?
    Kukaan ei tietenkään uskalla tehdä radikaalia aloitetta asiassa jossa on suuri vaara tulla a-puoltajien kaltaisten kiihkofeministien nuijimaksi. On siis huomattavasti helpompaa antaa asialle ns. 'hiljainen hyväksyntänsä'.
    Ja lain salliman mahdollisuuden hyväksyntä ei tarkoita itse teon pitämistä eettisesti oikeamielisenä. 'Niin vain tehdään (tai jotkut muut tekee) vaikka se onkin väärin.'"

    Niin, sinäkään et ole niin varma kannastasi, että uskaltaisit sitä oikeasti puolustaa, vaan kiihkoilet vain täällä netissä kun ei tarvitse omaa pärstäänsä nolata?

    Ja niin kuin on huomattu, sen kansan tietämys on useissa tapauksissa (esim. sinun) aika heikko ja kapeakatseinen. Tasoa "mihin me viidettä ydinvoimalaa muka tarttettaisiin, onhan meillä sähkö!" Onneksi(!) siis tämä tietämätön kansa ei pääse päättämään laeista pelkällä mutu-tuntumalla. Ne kansanedustajat (ainakin toivottavasti) saavat sentään jonkinnäköistä totuuspohjaa asioista, joista sitten päättävät. Ja siellä sentään tajutaan huomioida kaikki tilanteeseen liittyvät osapuolet ja myös ymmärretään, mihin kaikkiin asioihin lain muuttaminen vaikuttaisi. Siis niitä asioita, jotka eivät sinua kiinnosta, koska "tiedät jo kaiken tarvittavan" ja pääasiasi on vain sen yhden alkion syntymä; kaikkien muiden oikeuksia ja hyvinvointia voidaan riistää sumeilematta! No valitettavasti lainsäätäjät eivät saa katsoa asioita noin sokeasti!

    "Ja jos tätä nyt ajatellaan ihan maailmanlaajusesti eikä vaan näitä harvaan asuttuja, feminismin luvattuja "sivistys"valtioita, niin taitaa se vaakakuppi vähän toisinpäin kallistua..?"

    Puhuitko esimerkiksi Kiinasta? Viidennes maailmamme väestöstä on siellä pakkoaborttien piirissä. Mitäs siihen sanot? Intiassa (miljardi ihmistä) tehdään etenkin tyttölasten abortteja tai köyhimmillä alueilla myös jo syntyneiden eliminointeja, jos ei abortteja oltu saatu. Nyky-Venäjällä (melkein 150 miljoonaa ihmistä) abortti on yksi suosituimmista ehkäisymuodoista.

    Eiköhän se tosiaan ole tullut huomatuksi, että mitä kehittyneempi maa on, sitä varmemmin siellä sallitaan ehkäisy ja abortti. Ne kun liittyvät hyvin läheisesti naisten ihmisarvon nousuun. Ja mitä suurempi väestönkasvu on, sitä varmemmin suvaitaan tai jopa pakotetaan aborttiin. Eri asia toki on nämä kehitysmaiden pahimmat kasvukeskukset, joissa ei ole varaa ruokaan, saati sitten ehkäisyyn tai aborttiin, vaikka molempia kaivattaisiinkin. Sitä vastoin niissä saattaa kyllä elää usko, että hivistä parantuu ottamalla tytön neitsyyden; oli se sitten 10-vuotias tai pelkkä vauva. Mutta joo tosiaan, ei siellä välttämättä _abortteja_ tehdä... Nämäkin lapset saavat olla onnellisia, että heidät on synnytetty, vaikka elämä yhtä mittaista kärsimystä onkin... No, minä olen eri mieltä.

    "Tiedätkö kuinka monen ihmisenalun kuolemaa sinä olet edesauttanut "hyvillä neuvoillasi" tämän palstan kautta? Vai haluatko tietääkään?"

    Voi hanipuppeli, en yhdenkään. Minä en usko, että yksikään ihminen voi tehdä päätöstä abortistaan keskustelupalstan perusteella. Kuvittelitko sinä täällä sitten estäväsi jonkun abortin ja siten pelastavasi alkioita? Jos jonkun mielipide lapsen synnyttämisen suhteen muuttuu aivan toiseksi jonkun tuntemattoman mielipiteen tähden (etenkin kun se tuntematon koko ajan korostaa, että päätös täytyy olla varma ja omasta sisimmästään lähtevä; eikä se koskaan ole helppo), kyse on kyllä enemmän luonnonvalinnasta estää tyhmien ihmisten lisääntyminen eli parantaa lajin laatua.

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    ...turhaa väittelyä joka ei mihinkään johda.

    Toisaalta.. samapa tuo. Voinhan sentään lähteä tästä hyvinkin vastenmielisestä aiheesta 'lomalle' milloin vain, toisin kuin eräät jotka sitä tekoa mukanaan aina kantavat ja palsta on suorastaan elintärkeäksi illusiointikanavaksi muodostunut..

    " jonka SINÄ KUVITTELET olevan niille ja sille kyseiselle alkiolle paras."

    No, kuolema se ei ainakaan ole.

    "Eli vaihtoehdosta 1. onnelliset isä, äiti ja kolme lasta ja 2. onnettomat isä, äiti ja neljä lasta, sinä valitsisit jälkimmäisen."

    Miten olis 3. kaksi onnellista perhettä? (äiti, isä, kolme lasta äiti, isä ja adoptiolapsi/lapsia)

    "Haluat siis saada lisää töitä sosiaalihuollolle ja psykologeille?"

    Ei. Lapsia lapsettomille pareille. Elämä niille jotka sen ovat saneet.

    " ihmettelisit kasvaneita huostaanotto- ja psykologisen hoitotarpeen (sekä lasten että aikuisten) lukuja. Mistähän voisivat johtua..."

    HAH! Joo, näkis vaan..

    " Koska yritän idiooteille kertoa, ettei heidän mielipiteensä ole faktoja. Ja koska vastapuolet ovat idiotteja,"

    Blaah.. tämän takia ihmettelen miksi enää edes vaivaudun vastailemaan mitään.

    " Valitettavasti näyttäen silloin vain oman tyhmyytensä. Näinhän sinä olet kertonutkin toimivasi."

    ???????

    " Se on paitsi tiedon myös sen empatiakyvyn kehittämistä."

    Noniin, ongelman myöntäminen on jo iso askel paranemiseen!

    " jolloin uskotaan tietävän kaikesta kaiken, mutta vuosien kuluttua ymmärtää, kuinka vähän sitä oikeasti tiesikään ja kuinka suuria oletuksia niihinkin tietoihin oli tehty."

    Niin, eikös monille abortin tehneille käykin jotenkin näin..? Tai asiat tiedetään mutta niitä ei myönnetä..

    "Niin, sinäkään et ole niin varma kannastasi, että uskaltaisit sitä oikeasti puolustaa, vaan kiihkoilet vain täällä netissä kun ei tarvitse omaa pärstäänsä nolata?"

    No etpä ole itsekään pärstääsi julkaissut vaikka et ole mitään laitonta tai moraalisesti arveluttavaa tehnyt..?
    Niin, täällä voit nähdä mitä ne monet ihmiset OIKEASTI siitä abortista on mieltä vaikkei ne sitä tietenkä sulle päin naamaa sano.. tämän takia ehkä kuvittelet myös useimpien sen hyväksyvän.

    "Ja niin kuin on huomattu, sen kansan tietämys on useissa tapauksissa (esim. sinun) aika heikko ja kapeakatseinen."

    Nyt siis se ei ehkä olekaan enää enemmistön mielipidettä vaan vain 'viisaiden' ja kaikkitietävien kansanedustajien?!!
    Varmuudella se lakimielipidekin on siis vain sen enemmistön niistä 200 kansalaisesta.

    "Eiköhän se tosiaan ole tullut huomatuksi, että mitä kehittyneempi maa on, sitä varmemmin siellä sallitaan ehkäisy ja abortti."

    Tai sit ehkäsytilanne on niin heikko että väestöä keskitytään rajottaan epätoivosesti aborteilla..
    Mutta monessako maassa on abortin kieltävä laki? Eihän sitä kaikki tietenkä noudata (puoskarointi).
    Monessako sen saa yhtä helposti kuin täällä?

    " kyse on kyllä enemmän luonnonvalinnasta estää tyhmien ihmisten lisääntyminen eli parantaa lajin laatua."

    Joo, alan tulla siihen tulokseen että ehkä tosiaan se sun aborttis oli sittenki ihan tarpeen..

    Äänestä

  • perille?? kirjoitti:

    Ahaa, veikkaat siis että lähtisin tappamaan lastani jostain tietystä rahasummasta? HAH.

    Kuten todettu, niistä aborteista ei makseta siksi että ne TEHDÄÄN, vaan siksi että niitä saa KUVATA! Päätös abortista on tehty jo kauan ennen rahan tarjoamista. (Siis JOS niistä edes on jotain maksettu..)

    Ei kuvia sikiöistä?? Urbaanilegendaa? Tähh? No mitähän ne olemassaolevat kuvat sitten on? Kuvamanipulaatioita, eikö vaan? Ja mihin sitten kuvittelet että ne sikiöt laitetaan jollei roskapussiin?? Heitetään heti vieressä odottavaan biojäteuuniin vai?!

    Vaikea uskoa enää, että olet tosissasi...

    Milloin ja missä veikkaan? Se, että sinä lähtisit aborttiin oli täysin itsestään selvyys tekstiesi perusteella, kun abortin vastustajat niitä abortteja tekee, opetusmateriaali mielessä. Mistään "tietyistä summista" ei kai ole ollut puhetta? Paljonko hintasi olisi? Mutta eihän se niin ollut, kun nämä kuvat siis ovat ei-maksettuja, koska ne olivat vastustajien aborteista. Siis täysin eettisiä sillä niissä ei ole liikkunut raha. Siis olet valmis milloin tahansa menemään täysin ilmaiseksi aborttiin kameroinesi? Sitäkö hah -huomatuksesi merkitsi.

    Vai väitätkö, että et menisi aborttiin maksusta tai ilmaiseksi? Höh? Mikä sinut sitten erottaa niistä vastustajista jotka haluavat antaa materiaalia ilmaiseksi? Itsekkyys? Et oikein taida olla ajamasi asian takana, jos et ole valmis siihen pikkuiseen uhraukseen...

    Elämän realiteettejä noudattaen, jos kuvataan jotain realityna, niin sen pitää tapahtua. Eli kuvia varten täytyy suorittaa abortti. Päätös kuvaus sessiosta ja tapahtuman rahoittamisesta on todella tehty varmasti usein ennenkuin nainen on edes tiennyt olevansa raskaana. Päätökset tehdään sen perusteella miten hyvin menekkiä on aikaisemmilla tuotteilla. Jos mietit naisen päätöstä asian suhteen, sitä on vaikea tietää. Mutta jos nainen on menossa aborttiin jokatapauksessa, hän tekee sen ennen kuin raskaus on yli 20 viikkoinen, mikäli nainen on täysipäinen (reppanoiden hyväksikäyttö se vasta kauheaa on...).

    Joo, koska puhe oli roskapöntöistä löytyneistä sikiöistä, niin niitä ei todella ole, ja jos on, sillä ei ole mitään tekemistä laillisten abortien kanssa. Se, että työllistät mahdollisesti vielä jotain puoskaria katselemalla "roskapönttö kuvia" on vielä ehkä pelottavampaa... Jos niitä löydät niin ilmoita poliisille; ne eivät ole laillisia ja se toiminta pitää ehdottomasti saada loppumaan. (Ne on varmaan kyllä manipuloitu, kylvämään moista kauhua jota sinäkin tunnet; sikiöt ovat roskapöntöissä ja talon talkkari niitä kuvailee.. Jos äänen saisi mukaan, niin ne irtopäät varmasti vielä itkisikin?)

    Mihin sikiöt laitetaan? no se varmaan on niiden sikiön omistajien (eli oikeuksien ostaneiden tai äitien) päätös... Ilmeisesti jotkut haluaa laittaa ne roskapussi ympäristöön... Omani meni vessanpöntöstä alas, kuten useat muutkin, jotkut joutuvat sinne mihin muutkin sairaalajätteet, suurinosa suomalaisista yli 20 viikkoisista sikiöistä taatusti haudataan vanhempien toiveiden mukaisesti (sen ikäiset abortoidut lapset meillä on toivottuja, sairauden takia keskeytettyjä).

    Muuten sekin vielä, että ei tarvitse pelätä sitten kun menet siihen keskeytykseesi; loppuraskaudesta tehdyt keskeytetykset (yli 12-viikkoiset?) tehdään kemiallisesti; eli irtonaisia ruumiinosia ei tule näkymään. tietenkin jos suoritat toimenpiteen Suomessa...

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    "...turhaa väittelyä joka ei mihinkään johda."

    Niinhän se on turhaa, kun ei sinulla ole mihinkään mitään vastauksia tai perusteluita. Kommenttisi ovat täysin tyhjänpäiväisiä, eivätkä johdata keskustelua mihinkään. Vaikea se on yksinään keskustelua syvemmälle viedä, jos toinen näyttää koko ajan hukkumisen merkkejä ja sille joutuu uudestaan ja uudestaan näyttämään pintaa ja happea...

    "Toisaalta.. samapa tuo. Voinhan sentään lähteä tästä hyvinkin vastenmielisestä aiheesta 'lomalle' milloin vain, toisin kuin eräät jotka sitä tekoa mukanaan aina kantavat ja palsta on suorastaan elintärkeäksi illusiointikanavaksi muodostunut.."

    No, idiotismia osaat kyllä viljellä paremmin kuin minä, se on totta, ja valitettavasti taitaa seurata sinua myös tämän keskustelun ulkopuolelle :D Minä sentään läpikäyn tekojani ja peruteluitani, sinä vain kiellät ne. Minä johdan sinua siis itsetuntemuksessa ja kehittymisessä.

    "" jonka SINÄ KUVITTELET olevan niille ja sille kyseiselle alkiolle paras."

    No, kuolema se ei ainakaan ole."

    Olipa selventävä kommentti! :D Niin tosiaan, sinulla ei ole mitään perusteita ja tajusit minun olleen oikeassa siinä, että todellakin sinä puhut siitä, mikä SINUN MIELESTÄSI olisi parasta jonkun tuntemattoman ihmisen tuntemattomalle alkiolle sinulle tuntemattomassa tilanteessa parasta. Siihenhän sinulla ei ole mitään vastausta, minkä ihmeen takia tuon tuntemattoman tulisi kuunnella sinua, varsinkaan kun sinä et mistään mitään tiedä, etkä halua oppiakaan. Varmaan olisi todella kaikin puolin harkittu tuo sinun päätöksesi (tuo oli siis puhdasta sarkasmia)

    ""Haluat siis saada lisää töitä sosiaalihuollolle ja psykologeille?"

    Ei. Lapsia lapsettomille pareille. Elämä niille jotka sen ovat saneet."

    Ahaa. Mitäs tehdään niille kaikille JO vanhemmittomille ja kodittomille lapsille, joita maailma on pullollaan? Mitäs tehdään kaikille niille lapsille, jotka on huostaanotettu ja elävät laitoksissa? Mitäs tehdään kaikille niille lapsille, jotka jäävät yli, kun adoptiojonot on käytetty? Tungetaan laitoksiin kasvamaan? Oi onnea! Kannattaisi harkita ehdotuksensa loppuun asti. Miksei nämä adoptiojonoissa elävät voi toimia sijaisperheinä ja auttaa siten lapsia, jotka jo elävät ja jotka on huostaanotettu? Ovatko he niin itsekkäitä, että haluavat jonkun tuntemattoman tehtailevan heille sopivan lapsen, koska he eivät halua kuin terveen, vastasyntyneen, SUOMALÀISEN lapsen, eikä vähän vanhemmat heille kelpaa? Vastaisitko tähän. Nämä olivat niitä kysymyksiä, joihin voi vastata.

    "" ihmettelisit kasvaneita huostaanotto- ja psykologisen hoitotarpeen (sekä lasten että aikuisten) lukuja. Mistähän voisivat johtua..."

    HAH! Joo, näkis vaan.."

    Onneksi et tulekaan näkemään, koska sinun pyrkimyksesi eivät tule sivistysvaltiossamme läpi menemään. Mutta tuo oli siis se sinun hieno "perustelusi" ja väitteeni "kumoaminen"? No, tuota tasoahan ne ovat usein olleet sinulla ennenkin. Siis ei perusteluita lainkaan.

    "" Valitettavasti näyttäen silloin vain oman tyhmyytensä. Näinhän sinä olet kertonutkin toimivasi."

    ???????"
    Siis ettei sinun tarvitse enää oppia ja ymmärtää uutta, koska kuvittelet tietäväsi kaiken tarpeellisen. Näinhän sanoit. Ja sitten ymmärtämättömyyttäsi "jumaluuskompleksisilla" väitteilläsi näytät kaikille muille, kuinka vähän aiheesta todellisuudessa tiedät.

    "" Se on paitsi tiedon myös sen empatiakyvyn kehittämistä."

    Noniin, ongelman myöntäminen on jo iso askel paranemiseen!"

    Oi, sinäkö myönsit sen! Onnea parantumis- ja kehitysyrityksille! Sinulla on vielä kova työ edessäsi viesteistäsi päätellen, mutta hiljaa hyvää tulee. Ehkä sinä vielä joskus näet maailman muunakin kuin mustavalkoisena ja opit empatiakykyiseksi! Ongelman myöntäminen on jo iso askel pranemiseen, joten ehkä sinä jo ensi vuonna osaat avata ne silmäsi ja nähdä ettet asioista juuri mitään tiennytkään. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa..." Mutta jotta voi hämmästyttää, se oma tietämättömyys täytyy ensin tunnustaa. Joko siihen kykenit? Minulle se on ollut koko ajan selvää.

    "" jolloin uskotaan tietävän kaikesta kaiken, mutta vuosien kuluttua ymmärtää, kuinka vähän sitä oikeasti tiesikään ja kuinka suuria oletuksia niihinkin tietoihin oli tehty."

    Niin, eikös monille abortin tehneille käykin jotenkin näin..? Tai asiat tiedetään mutta niitä ei myönnetä.."

    Voi rakas kultapieni, kun ei siihen tarvita abortin tekemistä. Se on yleinen näkökulma maailman ja asioiden kokemiseen ja useimmat tajuavat sen joko omien tai läheisten kokemusten kautta. Siis onko sinullekin käynyt niin, että tiedät kyllä oman tietämättömyytesi tässä asiassa, mutta et vain suostu myöntämään sitä, ja sen tähden nyt kirjoittelet näitä turhanpäiväisiä vänkäämisiä, joissa näytät kirkkaasti, ettei sinulla ole mitään perusteita jutuillesi? Vai miten kuvittelet kumoavasi mitään jutuistani, jos kommenttisi ovat tuota tasoa (yhden lauseen mittaisia), joita tässä ketjussa olet esittänyt? Todistat vain ettei sinulla ole mitään perusteita väitteillesi.

    ""Niin, sinäkään et ole niin varma kannastasi, että uskaltaisit sitä oikeasti puolustaa, vaan kiihkoilet vain täällä netissä kun ei tarvitse omaa pärstäänsä nolata?"

    No etpä ole itsekään pärstääsi julkaissut vaikka et ole mitään laitonta tai moraalisesti arveluttavaa tehnyt..?"

    Miksi minun pitäisi, kun kannatan nykyistä oikeutta, johon sinun kaltaisesi eivät ole julkisesti edes muutosta hakemassa? Voin näyttää sen oman pärstänikin siinä vaiheessa, jos joku oikeasti olisi lakia muuttamassa. Tällä hetkellä siitä ei todellakaan ole pelkoa, jos väitteet ja perustelut nykylain kumoamiseksi ovat noin heikkoja kuin mitä täällä on esitetty. Katsos kun lakiehdotuksen läpimenoon vaaditaan se, että sitä ajavat pystyisivät vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin. Sinä et ole tähän pystynyt, vaan heittelet vain turhanpäiväisiä lausahduksia, joissa ei ole mitään voimaa. Noilla perusteluillasi tai paremminkin niiden puutteilla olisi aivan mahdotonta saada muutoksia lakiin aikaiseksi. Jotta siihen edes pystyisi, täytyisi sinun tuntea paitsi nykyinen laki, myös mykyiset käytännöt, abortin todellisuus Suomessa ja se, miten sinun muutoksesi vaikuttaisivat lukuisiin muihin lakeihin ja toimiin. Näitä sinä et näytä vielä miettineen lainkaan. Siksi sinun perusteesi ovat todella köyhiä.

    "Niin, täällä voit nähdä mitä ne monet ihmiset OIKEASTI siitä abortista on mieltä vaikkei ne sitä tietenkä sulle päin naamaa sano.. tämän takia ehkä kuvittelet myös useimpien sen hyväksyvän."

    Jep, ja täällä olen myös huomannut, kuinka tietämättömiä maailmasta ja ihmisistä ylipäätään ne samaiset ihmiset ovat. Muuten en olisi sitä varmaan huomannutkaan, kun oikeassa elämässä useimmat ihmiset tajuavat pitää päänsä kiinni asioista, joista ovat ihan pihalla. Muilla ihmisillä kun on empatiakyky, teiltä se puuttuu vallan. Ja se näkyy.

    ""Eiköhän se tosiaan ole tullut huomatuksi, että mitä kehittyneempi maa on, sitä varmemmin siellä sallitaan ehkäisy ja abortti."

    Tai sit ehkäsytilanne on niin heikko että väestöä keskitytään rajottaan epätoivosesti aborteilla..
    Mutta monessako maassa on abortin kieltävä laki?" En tiedä, tiedätkö sinä? Kerro toki.

    "Eihän sitä kaikki tietenkä noudata (puoskarointi)."

    Niinpä. Siis minkä takia useimpien salliman ja hyväksyvän toimenpiteen pitäisi olla kielletty sen tähden, että sinusta se on väärin, kun kuitenkin abortin kieltäneissäkin maissa niitä tehdään jatkuvalla syötöllä? Siis mikä oli idea?

    "Monessako sen saa yhtä helposti kuin täällä?"
    Voi kuule monissa :D Suomessa on loppujen lopuksi aika tiukat aikarajat aborttien tekemiselle. Täällä myöskin siihen oikeasti tarvii luvan ja se täytyy perustella. Muistaakseni muissa pohjoismaissakin tehdään enemmän abortteja kuin Suomessa. Yllätyitkö?

    "" kyse on kyllä enemmän luonnonvalinnasta estää tyhmien ihmisten lisääntyminen eli parantaa lajin laatua."

    Joo, alan tulla siihen tulokseen että ehkä tosiaan se sun aborttis oli sittenki ihan tarpeen.."

    Niin, minä vain tiedostan oman puutteellisuuteni, sinä et, joten minä olen paremmalla puolella kehityksessä. Sinä et jumaluuskompleksissasi ole enää kehityskelpoinen ja uutta oppiva yksilö, kuten suoraan kerroit. Sinä siis myös jäät alhaiselle kehitystasolle tuolla meiningillä. Minulla on siis toivoa, sinulla ei, jos et avaa silmiäsi ja korviasi. Toivottavasti et kasvata lapsistasi yhtä kapeakatseisia.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Vaikea uskoa enää, että olet tosissasi...

    Milloin ja missä veikkaan? Se, että sinä lähtisit aborttiin oli täysin itsestään selvyys tekstiesi perusteella, kun abortin vastustajat niitä abortteja tekee, opetusmateriaali mielessä. Mistään "tietyistä summista" ei kai ole ollut puhetta? Paljonko hintasi olisi? Mutta eihän se niin ollut, kun nämä kuvat siis ovat ei-maksettuja, koska ne olivat vastustajien aborteista. Siis täysin eettisiä sillä niissä ei ole liikkunut raha. Siis olet valmis milloin tahansa menemään täysin ilmaiseksi aborttiin kameroinesi? Sitäkö hah -huomatuksesi merkitsi.

    Vai väitätkö, että et menisi aborttiin maksusta tai ilmaiseksi? Höh? Mikä sinut sitten erottaa niistä vastustajista jotka haluavat antaa materiaalia ilmaiseksi? Itsekkyys? Et oikein taida olla ajamasi asian takana, jos et ole valmis siihen pikkuiseen uhraukseen...

    Elämän realiteettejä noudattaen, jos kuvataan jotain realityna, niin sen pitää tapahtua. Eli kuvia varten täytyy suorittaa abortti. Päätös kuvaus sessiosta ja tapahtuman rahoittamisesta on todella tehty varmasti usein ennenkuin nainen on edes tiennyt olevansa raskaana. Päätökset tehdään sen perusteella miten hyvin menekkiä on aikaisemmilla tuotteilla. Jos mietit naisen päätöstä asian suhteen, sitä on vaikea tietää. Mutta jos nainen on menossa aborttiin jokatapauksessa, hän tekee sen ennen kuin raskaus on yli 20 viikkoinen, mikäli nainen on täysipäinen (reppanoiden hyväksikäyttö se vasta kauheaa on...).

    Joo, koska puhe oli roskapöntöistä löytyneistä sikiöistä, niin niitä ei todella ole, ja jos on, sillä ei ole mitään tekemistä laillisten abortien kanssa. Se, että työllistät mahdollisesti vielä jotain puoskaria katselemalla "roskapönttö kuvia" on vielä ehkä pelottavampaa... Jos niitä löydät niin ilmoita poliisille; ne eivät ole laillisia ja se toiminta pitää ehdottomasti saada loppumaan. (Ne on varmaan kyllä manipuloitu, kylvämään moista kauhua jota sinäkin tunnet; sikiöt ovat roskapöntöissä ja talon talkkari niitä kuvailee.. Jos äänen saisi mukaan, niin ne irtopäät varmasti vielä itkisikin?)

    Mihin sikiöt laitetaan? no se varmaan on niiden sikiön omistajien (eli oikeuksien ostaneiden tai äitien) päätös... Ilmeisesti jotkut haluaa laittaa ne roskapussi ympäristöön... Omani meni vessanpöntöstä alas, kuten useat muutkin, jotkut joutuvat sinne mihin muutkin sairaalajätteet, suurinosa suomalaisista yli 20 viikkoisista sikiöistä taatusti haudataan vanhempien toiveiden mukaisesti (sen ikäiset abortoidut lapset meillä on toivottuja, sairauden takia keskeytettyjä).

    Muuten sekin vielä, että ei tarvitse pelätä sitten kun menet siihen keskeytykseesi; loppuraskaudesta tehdyt keskeytetykset (yli 12-viikkoiset?) tehdään kemiallisesti; eli irtonaisia ruumiinosia ei tule näkymään. tietenkin jos suoritat toimenpiteen Suomessa...

    Alat olla jo skitsouden rajamailla etten enää tiedä onko aihetta mitään järkeenkäypää yrittääkään..

    Kerrohan miksi kuvia pitäisi ottaa varta vasten aiheutetusta abortista kun materiaalitilanteista on muutenkin jo ylitarjontaa?

    Miksi vastustajat hankkisivat tällaisia ilmaiskuvia itsellään? Myisivät periaatteensa kuvausmaksuissa säästääkseen? HAH!!

    Niitä roskapönttökuvia on netti pullollaan joten eivätköhän ne sieltä jo olisi lähteneet jos laittomia olisivat..

    Äänestä

  • edes väitellä.. kirjoitti:

    "Lue uudestaan kommenttini, meni näköjään pointti täysin ohi ja harhaan. Sinä tosiaan käytät biologiaa perusteena jossain yhteydessä ja toisessa eettistä. Mutta et suvaitse toisten käyttää niitä biologisia perusteita toisessa yhteydessä ja eettisiä toisessa, koska sinä et niitä niissä kohdin suvaitse. Se on kaksinaamaista."

    Jutuistasi puolet menee tälläiseen tyhjänpäiväiseen jauhamiseen jossa analysoit vastapuolen kirjoitustyyliä ja keskität huomion itse asiasta muualle ja vältyt vastaamasta kysymyksiin joihin sinulla ei vastausta ole.

    " Tai sitten olet vain täysin pihalla eettisistä arvokysymyksistä ja niihin liittyvistä "harmaista alueista", joihin aborttikin esimerkiksi kuolemantuomion ja eutanasian kanssa kuuluu."

    Ei ne nyt niin harmaita oo, miltä ehkä sun silmin näyttää?
    Kahdessa viimesessä tapetaan myös ihminen, kyllä, mutta se on hänen oma valintansa, joko suoranainen toive, tai tekojensa seuraus.

    "No, jos tuota mieltä olet lopetan tämän keskustelun älyttömänä."

    No voi kuule, teeppä se. Kukaan ei varmaan kovasti kaipaile sua jos poistut samalla koko palstalta.

    "abortista erityisesti on mahdollista tehdä TIETOON
    perustuvat johtopäätökset aborttiin liittyen. Ja silmät auki kävelemällä lisääntyy se empatiakyky kanssaihmisiä kohtaan."

    Ja pelkällä 'järkiajattelulla' ei kykene näkemään niitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia, joidenka koko elämä saattaa riippua siitä empatiasta. Siihen tarvitaan myös näkemistä sydämellä ja sielullaan (jos niitä vielä on..).

    "Kukaan muuten ei ole sanonut, ettei alkiota kunnioita."

    Ei tarvi sanoakaan mitään. Teot puhuvat puolestaan. Kunnioitus tappamalla? Jokin uhrilahja jumalille, vai??

    " Ja olet valmis alkioita pelastaaksesi tappamaan niitä ja levittämään niiden kuvia "hyvää asiaa ajaakseen". (siis vaikka et henkilökohtaisesti niitä tapa, sinun toimesi edesauttavat niiden tappamista ja kuvaamista jatkossakin)"

    Ja taas tätä uskomatonta skeidaa, HOHHOI. Siihen ei jaksa enää edes lähteä, niin monesti tämä on jo kumottu täysin JÄRJENVASTAISENA!!

    "Niissä supistuksissa ei ollut mitään sen luonnottomampaa kuin miljoonissa muissa ihmisen toimissa, kuten esim. ehkäisyssä tai keinohedelmöityksessä. Ihmisen toimet eivät ole luonnollisia. VOITKO KIISTÄÄ TÄMÄN?"

    Ihmiselimistön toiminnat ovat luonnollisia niin kauan kun ne tapahtuvat itsestään, ilman ulkopuolisia vaikuttimia.
    Ihmisen toimet, kuten yhdyntä tai raskaus ovat luonnollisia. Luonnotonta on usea ehkäisy (muttei monikaan epäeettistä) ja raskauden keskeytys.

    "Jep, se tunnekylmyys ja itsekkyys kieltämättä huokuu sieltä päästä."

    Noh, täällä voi olla ajatuksia, siellä päässä on ne TEOT...

    "Ja valtaosan ihmisten mielestä alkion kehityksen päättäminen on joko raskaudenkeskeytys tai abortti. Murhan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Tästä sinä et pääse mihinkään, vai torpedoitko jälleen kerran ENEMMISTÖN kannan omalla kannallasi?"

    Näinhän vois luulla...olet siis asiasta galluppia tehnyt? Edessäsi ehkä puhutaan kaunistelluin termein, takanasi kuiskitaan murhaajista...

    "Sinulla on kyllä paha väärinymmärrys tässä kohtaa. Ei ole viety, koska ei sillä ole niitä ollutkaan. Hyväksy vain tosiasia."

    No, nussitaanpa pilkkua sitten. Okei, on jätetty niiden oikeuksien ulkopuolelle (muutenhan koko lakia ei voisi ollakaan..).

    "Ai niin, oliko sinulla oikeasti yhtään mitään sanottavaa tässä viestissä, vai epätoivoisestiko vain piti sanoa vastaan minulle tyhjillä kommenteilla, vaikka omat perustelut oli jo kuolleet ja haudatut?"

    Juuri näin, SIELLÄ PÄÄSSÄ meinaan.

    "Valitettavasti näyttää tosiasioiden hahmottaminen olevan hankalampaa siellä päässä."

    "Ei ole asiallista keskustelupalstallakaan toimia noin, etkä missään tapauksessa saa tuollaisilla kommenteilla asiallista keskustelua aikaiseksi. Mutta tuohan toki kertoi snun kommenttiesi tason."

    "Ja tämä on sinun kommenttiesi taso?"

    "Mutta kuten huomasit itsekin, sinulla ei ollut asiaan mitään kommentoitavaa."

    Näin näköjään käy kun jauhot on suussa.

    (katkelma ituprojektin sivulta)
    >Abortissa syyllisyyskysymystä on kuitenkin vaikeampi käsitellä.
    Surun ensimmäinen vaihe on usein helpotus. Lyhyen ajan kuluttua ensimmäiset helpotuksen tunteet haihtuvat ja tuntuu vaikealta ajatella, mitä on oikeasti tapahtunut. Tässä vaiheessa moni kieltää koko asian ja siihen liittyvät tunteet. Kieltäminen saattaa kestää muutamasta tunnista jopa vuosikymmeniin asti.
    Naiset reagoivat hyvin eri tavoin.
    Lakattuaan kieltämästä tosiasioita naiset usein ahdistuvat ja vihastuvat. Joskus tunteiden vahvuus voi olla yllättävän suuri. He saattavat olla vihaisia itselleen ja/tai toisille. Vihan ilmaiseminen on tärkeää, koska sisäänpäin kääntyessään se saattaa aiheuttaa psykosomaattisia oireita mm. masennusta ja itsetuhoisuutta. Syyllisyys, häpeä ja itsesääli ovat myös usein esiin tulevia tunteita.
    Anteeksiantaminen ja -saaminen on yksi tärkeimmistä askelista kohti parantumista.>

    Oikeasti, kaikki uskoo jo että kärsit abortin jälkeisestä traumasta, ja tapauksessas se on jo aika pahana. Tee palvelus itsellesi ja tälle palstalle, ja siisti se viesteistäsi. Sen jälkeen hakeudu hoitoon jotta pääset asian käsittelyssä vihdoin eteenpäin, mitä nopeammin lakkaat kieltämästä tosiasioita, sen nopeammin toipuminen voi alkaa.

    Pikaista paranemista, koitahan pärjäillä!

    ...toivottavasti älyät mahdollisimman pian hakeutua terapiaan ihan ammattilaisen luo tämän lisäksi..

    "Niinhän se on turhaa, kun ei sinulla ole mihinkään mitään vastauksia tai perusteluita. Kommenttisi ovat täysin tyhjänpäiväisiä, eivätkä johdata keskustelua mihinkään."

    Vaikeaa se on kun toinen suodattaa pois kaiken oleellisen tärkeän, itselleen epämieluisan ja kumoamattoman eikä niitä halua nähdä saati myöntää.

    Vastustajien puolella on näissä keskusteluissa se etu että ylimääräisiä piiitkiä selittelyjä ja kiertelyjä ei tarvita vaan ne yksinkertaiset tosiasiat voi sanoa ihan suoraan lyhyesti siten kuin ne ovat.

    " Minä sentään läpikäyn tekojani ja peruteluitani, sinä vain kiellät ne. Minä johdan sinua siis itsetuntemuksessa ja kehittymisessä."

    No senkus. Faktoista on hankala väitellä. Ne ovat jokatapauksessa muuttumattomia. Olen yrittänyt auttaa sinua näkemään ne.

    " Niin tosiaan, sinulla ei ole mitään perusteita ja tajusit minun olleen oikeassa siinä, että todellakin sinä puhut siitä, mikä SINUN MIELESTÄSI olisi parasta jonkun tuntemattoman ihmisen tuntemattomalle alkiolle"

    Kuten sanottu, lyhyestä virsi kaunis, miksi turhia (sinun tavoin) jaarittelemaan. Tuttu tai tuntematon ei muuta tilannetta miksikään.

    " Mitäs tehdään niille kaikille JO vanhemmittomille ja kodittomille lapsille, joita maailma on pullollaan? Mitäs tehdään kaikille niille lapsille, jotka on huostaanotettu ja elävät laitoksissa? Mitäs tehdään kaikille niille lapsille, jotka jäävät yli, kun adoptiojonot on käytetty?"

    Kaikilla ei ole varaa lähteä hakemaan ulkomaan adoptiota. Huostaanotetut lapset ovat usein jo isompia ja tietynlaiseen elämään tottuneina tavallisille kasvattajille haasteellisia. Monesti ne lapset myös menevät lopulta takaisin omiin perheisiinsä. Mihin ne jonot ovat loppumassa? Joka vuosi tulee lisää lapsettomia pareja ja useimmat kai haluaa enemmän kuin yhden lapsen? No selvähän se on ettei suomalaisin voimin koko maailman orpoja pelasteta. Ja se että mieluummin valitaan suomalainen lapsi on ihan sen eri näköisen ja kulttuurisen lapsen parhaaksi ajateltu.
    Mutta näillä muun maan ongelmilla ja oloilla ei edelleenkään voi abortteja oikeuttaa.

    " Mutta tuo oli siis se sinun hieno "perustelusi" ja väitteeni "kumoaminen"? No, tuota tasoahan ne ovat usein olleet sinulla ennenkin. Siis ei perusteluita lainkaan."

    Koska skenaariosi oli kartakaikkiaan utopistinen, eikä niin mitä todennäköisimmin tulisi käymään. Jos porukkaa olisi enemmän niin toki ongelmiakin on enemmän, mutta samassa suhteessa prosentuaalisesti kuin nytkin.

    "se oma tietämättömyys täytyy ensin tunnustaa. Joko siihen kykenit?"

    Jos sanon tietäväni ihan riittävästi, ei kai ole sama kuin kaiken..?

    " Siis onko sinullekin käynyt niin, että tiedät kyllä oman tietämättömyytesi tässä asiassa, mutta et vain suostu myöntämään sitä, ja sen tähden nyt kirjoittelet näitä turhanpäiväisiä vänkäämisiä, joissa näytät kirkkaasti, ettei sinulla ole mitään perusteita jutuillesi?"

    Faktoja voi todeta. Ei niitä tarvitse sen kummemmin perustella. Niistä ei voi oikeastaan edes väitellä koska ne on mahdotonta kumota. Ne joko ymmärtää ja uskoo tai sitten ei.

    " Katsos kun lakiehdotuksen läpimenoon vaaditaan se, että sitä ajavat pystyisivät vastaamaan heille esitettyihin kysymyksiin."

    Luulet että tämän palstan maallikot ovat ajamassa asioita? Epäilen miten olisi edes käytännössä mahdollistakaan. Jätän ihan suosista virallisen osuuden jollekin vaikutusvaltaiselle varbaalivirtuoosille.

    " Muilla ihmisillä kun on empatiakyky, teiltä se puuttuu vallan."

    Ja teillä se puutos näkyy verilammikoissa aborttiklinikoiden viemäreissä.

    "Täällä myöskin siihen oikeasti tarvii luvan ja se täytyy perustella."

    Niin. miksiköhän yleisesti hyväksytylle ja eettiselle teolle on haettava lupia ja perusteita..?

    "Sinä siis myös jäät alhaiselle kehitystasolle tuolla meiningillä."

    Ja se sama luonnonvalinta ilmeisesti laittaa empatia-alueiltaan vajavaiset tappamaan omia jälkeläisiään.
    Mieluummin se 'alhainen kehitystaso' mikä minulla nyt on jos se ylhäinen tarkoittaa äärimmäistä kylmähermoisuutta ja tunnevammaisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on Tabu kirjoitti:

Tabu on asia, joka on olemassa, mutta josta ei saa puhua.

Abortti-palstalla Tabu on abortti - lapsen kehityksen ja elämän päättävä toimenpide. Sitä ei saa käsitellä yksityiskohtaisesti toimenpiteen kohteen kannalta.

Täällä ei saa:

A. linkittää aborttia koskeviin valokuviin. Seriffi kertoo niiden sisältävän väkivaltaa.
Hän ei kuitenkaan ole - useista pyynnöistä huolimatta - vastannut kahteen kysymykseen:

1. Minkälaisesta väkivallasta on kyse?

2. Keneen tämä väkivalta kohdistuu?

B. Yllättäen myös verbaalinen kysymys siitä, miten ja milloin lapsi menehtyy abortissa hävisi bittien avaruuteen. Ei näytä olevan sallittua kysyä:

3. Miten ja missä vaiheessa lapsi menehtyy kaavinnassa, eli imurin käsittelyssä.

4. Miten aborttilääke eli lapselle annettava myrkky vaikuttaa? Mitä se on? Lamauttaako se lihakset, hermoston, aineenvaihdunnan, istukan vai onko sillä joku muu vaikutusmekanismi?

5. Onko lääkkeen avulla surmansa saava lapsi aina kuollut poistuessaan kohdusta, vai menehtyykö hän vasta myöhemmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu