Armosta Armoon

1. Tim. 1:5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.
Ajattelin hiukan kirjoittaa rakkaus käsitteestä. Rakkauden lajeja on useita, mutta kaiken ylläpitäjänä ja suurin on Jumalan rakkaus. Ihmisellä on taipumus sekoittaa kaikkiin hyveisiin Jumalan rakkaus tai poistaa se kokonaan. En lähde nyt pohtimaan eri rakkaus muotoja vaan otan lihasta lähtöisin olevien rakkausmuotojen yhteiseksi nimittäjäksi omarakkaus.
Omarakkaus tahtoo pyytää omaansa esim. vastarakkautta, kiitosta, huomion osoitusta, ymmärtämistä, hyväksymistä, nöyryyttä ym. ym.
Oman rakkauden töillä me ruokimme ainoastaan omaa pyhyyttämme ja hyvyyttämme.
Jos nämä seuraavat sanat saisi kaikua voimakkaana korvissa.
”Teidän kiitoksenne, joilla te puette toinen toisianne. On minulle, niin kuin saastainen vaate.”
tai nämä
”Teidän pääkallo uskonne minä repäisen pois juurineensa”
Voi jos näitten sanojen jälkeen tulisi omarakkaus, työ ja oma uskokin turhaksi ja valheelliseksi. Ettei olisi enää mitään pintaa mihin tarttuisi eikä sanaa mihin turvaisi vaan ainoastaan jostakin sisältä kuuluisi huuto.
Ps. 88:14-19   ”Mutta minä huudan avukseni sinua, Herra, ja minun rukoukseni tulee varhain sinun eteesi. Miksi, Herra, hylkäät minun sieluni, miksi peität kasvosi minulta?
Minä olen kurja ja lähellä kuolemaa hamasta nuoruudestani, minä kärsin sinun kauhujasi, olen neuvoton. Sinun vihasi vyöryy minun ylitseni, sinun hirmusi hukuttavat minut.
Ystävät ja toverit sinä olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.”
Nämä psalmin sanat, ovat lähtöisin epätoivoisesta sydämestä. Tästä huomaamme miten oma viisaus lakastuu ja oma rakkaus kuihtuu. Luther sanoo Mannaa Jumalan lapsille elokuu 17 päivä: ” Kun vanha mieli on kuollut, ihmisen koko elämän ja kaikkien kykyjen on taivuttava ja muututtava uuden mukaisiksi. Niin kuin käärme luodessaan nahkansa etsii ahtaan kolon, pujottautuu se läpi jättäen vanhan nahkansa kolon ulkopuolelle, niin on ihmisenkin antauduttava evankeliumiin ja sulkeuduttava sen lupauksiin luottaen siihen, että Jumala ei voi valehdella. Näin hän luo nahkansa ja jättää ulkopuolelle sen vanhan, nimittäin oman valonsa, mielipiteensä, tahtonsa, rakkautensa, halunsa, puheensa ja toimensa sekä muuttuu kokonaan uudeksi ihmiseksi, joka toisin arvostelee ja päättelee, toisin tahtoo ja mielii, toisin puhuu ja ajattelee, toisin rakastaa ja haluaa, toisin menettelee ja vaikuttaa kuin aikaisemmin.”
Mikä on tämä ahdas kolo, jossa poistuu kaikki vanha? Silloin kun vanha poistuu voiko se olla kivuton ja huomaamaton? Mitä kasvaa vanhan tilalle? Jos ja kun tätä ei saa aikaa meidän uskomme, rakkautemme eikä laki.
Jeesus sanoo. ”Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, voisitte siirtää vuoria ja puita, istuttaen niitä toiseen paikkaa.” Kun meillä ei ole uskoa edes sinapinsiemenen verran niin eihän meillä silloin ole edes versoa puhumattakaan puuta.
Mikä saa aikaa nahan luomisen?
Tämän kaiken saa aikaan Jumalan rakkaus, jonka Hän on osoittanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Matt. 19:24-26 ”Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."
Ja vielä lopuksi Jeesuksen sanoja:
”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.”
Ja toisessa paikassa.
”Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
Näitten sanojen jälkeen voi vain todeta että Hän riisuu eli luo nahkamme ja pukee Hänen rakkauden pukuun. Rakkauden kaltainen ja itse rakkaus on Herramme Jeesus Kristus.
Uskon ja lain päämäärä on rakkaus, joka meille annetaan yksin armosta.
Kun rakkaus on puettu meidän päällemme, joka on Kristus. Enää ei vaikuta oma rakkaus, vaan Kristuksen rakkaus, joka kehoittaa työtä tekemään. Näin Hän antaa sitä elämän vettä, joka alkaa meissä pulputa ja vaikuttaa lähimmäisiin. Tämä rakkaus ei vaadi mitään eli kiitokset ja välinpitämättömyys tuntuu samalta kuin moitteet. Herra ottaa sen mikä Hänelle kuuluu ja Kristuksen rakkauden jakaja saa tyytyä Hänen armoonsa.