surun joulu

Meidän pienen vauvamme sydän ei enää jaksanut ja olin keskiviikkona synnyttämässä pientä 8 viikkoista sikiötä pois. Raskausviikkoja oli kertynyt jo 10, ennen kuin huomattiin pieni vika sydämessä ja kaikki olikin jo ollut ohi monta päivää sitten. Kaikki oli jotenkin hullua sairaalassa, olin koko päivän yksin huoneessani, seuraa sain vain hetkeksi kun tuotiin lääkkeet. Sikiö tuli ulos kokonaisena. Lääkkeet eivät olleet sitä "tuhonneet".Tuntui kurjalta nähdä se pieni kämmenen kokoinen kasa jolta erotti jo selvästi pään ja pienet käden alut. Voimia yritän kerätä perhejouluamme varten, vaikka se onkin hankalaa. Onneksi meitä piristää poikamme joka on terve ja saanut olla koko ajan meidän kanssamme.
4883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

.. myös minun kolmas vauvani kuoli kohtuun 11. viikkoisena ja kaavittiin ulos maanantaina. Joulusta tulee rankka, kaikki sanovat että ole iloinen kun sinulla on kaksi tervettä ja hyvinkehittynyttä lasta, mutta ei se juuri nyt paljon lohduta kun suree sitä pientä kolmatta. Koitan ajatella, vaikka se jostakusta kliseeltä kuullostaisikin, että pieni vauvani on nyt jossakin edesmenneiden rakkaiden isovanhempieni hyvässä hoivassa. Rauhallista joulua kuitenkin sinulle ja perheellesi.

Äänestä

Minun keskenmenostani on pari viikkoa. Viikkoja oli kasassa 13 ja lapsi olisi ollut neljäs. Surulliselta tuntuu, vaikka tuntuu, ettei saisi surra sellaista, jota ei ollutkaan (ympäristön mielestä). Kenellekään ei voi edes surusta puhua, kun eivät läheiset tienneet raskaudestakaan. Jouluna piti kertoa. Kaikki työpaikalla ja ympäristössä muutenkin lisääntyvät, paitsi minä... Nuo kolme lasta ovat jo sen verran isoja, etteivät vauvan kaipuuta täytä.

Äänestä

Surettaa lukea tuollaista. Ajatella miten noin voi sattua :( Kamalaa. Ei sitä lapsettomat ihmiset osaa samanlailla ajatella. Ihmeellistä ettet saanut sairaalassa mitään tukea.. Jos sitä tunnet tarvitsevasi niin kysy neuvolasta?
Kovasti toivon voimia ja siunasta teille. Niin,onhan teillä jo poika,mutta ei se sitä surua pienemmäksi tee :(
Hyvää Joulua(jos niin voi sanoa) :)

Äänestä
  • Todella kiva kun huomaa, miten voi toista lohduttaa, vaikka kukaan ei tunne ketään. Ainoat tukeni ovat olleet mieheni ja anoppini. Sairaalassa tuntui henkilökuntaa kiinnostavan enemmän vain se milloin kenenkin työvuoro loppuu ja pääsee kotiin...se satutti kaikkein eniten kun tuli se tunne ettei ketään kiinnosta...
    Nyt uskallan toivotella jo muillekin hyviä jouluja!
    Tämä kokemus ei unohdu ehkä milloinkaan, mutta olen päättänyt selvitä pirteänä ja iloisena joulun yli edes poikani takia.
    kiitos teille kaikille kasvottomille, jotka olette minua tukeneet täällä!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


:(:( kirjoitti:

Meidän pienen vauvamme sydän ei enää jaksanut ja olin keskiviikkona synnyttämässä pientä 8 viikkoista sikiötä pois. Raskausviikkoja oli kertynyt jo 10, ennen kuin huomattiin pieni vika sydämessä ja kaikki olikin jo ollut ohi monta päivää sitten. Kaikki oli jotenkin hullua sairaalassa, olin koko päivän yksin huoneessani, seuraa sain vain hetkeksi kun tuotiin lääkkeet. Sikiö tuli ulos kokonaisena. Lääkkeet eivät olleet sitä "tuhonneet".Tuntui kurjalta nähdä se pieni kämmenen kokoinen kasa jolta erotti jo selvästi pään ja pienet käden alut. Voimia yritän kerätä perhejouluamme varten, vaikka se onkin hankalaa. Onneksi meitä piristää poikamme joka on terve ja saanut olla koko ajan meidän kanssamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu