Hain eilen paketin postista. Kummieni lähetämä postipaketti tähän aikaan vuodesta tietää aina joululahjaa. Avasin lahjan jo etukäteen, koska en ole jouluna kotona enkä halua viedä omia pakettejani muualle avattavaksi.
Ilo oli suuri, kun sain uuden yöpaitulin ja ison kasan suklaata! On aivan mielettömän ihanaa saada kummeilta edelleenkin joulupaketti, vaikka ikää minulla on lähemmäs 30v. ja yhteyttäkin pidetään lähinnä kortein ja tekstiviestein. Omien kummieni ansiota on, että olen päättänyt antaa hyvän kiertää: aion muistaa omaa kummipoikaani niin kauan kuin meissä vaan henki pihisee.
Hyvää ja lämmintä joulua kaikille!! :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihanaa, otan itsekin mallia! Hyvää joulua.
oma kummisetä on sukuakin,enoni. Mutta kaikki muistaminen loppui siihen kun ripille pääsin. Sitä ennen muisti vaimonsa ja lastensa kanssa AINA. Nyt nähtiin koko suku hautajaisissa moneen vuoteen. Siellä rohkeni tupakalla sitten kysästä sen verran: mitäs kuuluu =)