Tässä jatkoa!
........
Seuraavana aamuna Leevi heräsi hikisenä. Oli tulossa kuuma päivä. Siispä olisi ihanteellista lähteä pulikoimaan läheiselle järvelle. Voisi ottaa aurinkoa, katsella mimmejä ja ottaa ihan vain rennosti. Isolla sakilla sinne piti lähteä, niin tulisi oikein hauskaa.
Syötyään aamiaista, luettuaan urheilu-uutiset ja kuunneltuaan äidin marmatusta lattialle lojumaan jätetyistä vaatteista hän päätti soittaa kaverit läpi. Enemmittä vaikeuksitta hän sai Saken, Timon ja Henkan innostumaan järvelle menosta. Kaverukset päättivät tavata Leevin talon edessä ja lähteä sieltä sitten yhdessä uimaan.
Leevi vaihtoi uimasortsit päälle ja juoksi pumppaamaan ilmaa pyöränsä kumeihin. Sen jälkeen hän kiiruhti Miksun luokse. Mikaelin isä avasi oven ja sanoi, että poika oli jo vajaa tunti sitten häipynyt omille teilleen. ”Olisikohan se ollut menossa myös järvelle”, hän arveli Leevin toljottaessa hieman hölmistyneenä. ”Meidänhän piti mennä yhdessä”, Leevi pohti hieman harmistuneena. Kyllä Miksu pitäisi saada mukaan tai muuten ei olisi sataprosenttisen hauskaa. No, ehkä törmättäisiin siihen järvellä.
”Missäs Mikke on?”, Sakke huusi tullessaan viimeisenä paikalle. Kaikki muut kaverit kutsuivat Mikaelia Mikeksi, vain Leevi sanoi aina jääräpäisesti ”Miksu”. Hän oli nimittänyt Mikaelia Miksuksi kuusivuotiaasta saakka eikä ollut suostunut lopettamaan, vaikka Mikael oli joskus nauraen maininnut, että nimi on hieman liian nössömäinen. Leevistä ”Miksu” vain sopi tuollaiselle kiltille ja kiltinnäköiselle pojalle kuin nakutettu.
Muut pojat harmittelivat Mikaelin puuttumista Leevin tavoin. Kenelläkään ei koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa Miksusta. Hän oli ystävällinen kaikille ja muutenkin kaikella tapaa hyvä ja luotettava kaveri.
Sakke pyöräili edellä ja selosti samalla koko ajan edellisiltaista baariretkeään. Oli kuulemma meinannut tulla tappelu naapurikaupungin sällien kanssa. Sakke on isokokoinen ja äänekäs nuorukainen, joka oli tietynlaisesta röyhkeydestään huolimatta kunnon kaveri. Timo ja Henkka taas kulkivat aina Saken vanavedessä, mutta usein saivat seurakseen Leevin ja Mikaelin. Siinä oli ihan kelpo viisikko, ei mitään suuria koviksia, mutta ei myöskään niitä joita toiset polkivat tossuillaan.
He saapuivat järven rantaan, suojaisaan poukamaan oli tuotu hiekkaa ja rakennettu oikein mainio uimapaikka, jossa oli nytkin paljon lähiseudun väkeä viettämässä viikonloppua, olihan sää mitä mainioin. Sakke vislaili jo näkemilleen bikiniasuisille tytöille, mutta sillä hetkellä Leevi huomasi jotain muuta. ”Hei, tuollahan on Miksu”, hän huudahti ja osoitti läheisen kallion päälle. Siellä istui poika mäntyyn nojaten, tuosta keltaisesta hiuspehkosta Leevi ei voinut erehtyä. Heti Mikaelin nähdessään lämmin tunne läikähti hänen rinnassaan.
Henkan ehdotuksesta kaverukset päättivät yllättää Mikaelin, joka näytti keskittyneen johonkin kirjaan. Niinpä he kipusivat kalliolle vaivihkaa tämän selän takaa. ”Katsokaa, Mikkehän kirjoittaa jotain”, Sakke kuiskasi. He olivat jo melkein Miksun selän takana eikä tämä ollut vieläkään huomannut mitään, vaan oli täysin uppoutunut kirjaan.
Vihdoin annettuaan merkin Sakke komensi joukkonsa liikkeelle. Kaikki huusivat täyttä kurkkua ja Mikael melkein pomppasi ilmaan säikähdyksestä. Kirja putosi hänen kädestään ja Sakke nappasi sen itselleen. Ensityrmistyksestään toivuttuaan Mikael pälyili ympärilleen ja sitten huomasi tuon kirjan Sakella. ”Hei, anna se takaisin!”, hän huudahti. ”Ootas nyt, mä katson mikä tää on”, Sakke sanoi ja ryhtyi selailemaan kirjaa. ”Etkä!”, Mikael hyppäsi ylös ja oli ryntäämässä nappaamaan kirjansa takaisin. Henkka ja Timo olivat hetkessä mukana leikissä ja nappasivat Mikaelia käsistä. Leevi katseli hymy suussa vieressä poikien hevosenleikkiä, josta Miksu oli ihmeen hädissään.
Syy Mikaelin hätäännykseen selvisi, sillä hetkellä kun Sakke karjaisi riemuissaan, ”täähän on päiväkirja! Mikke kirjoittaa päiväkirjaa!”. Mikael yritti nyt aivan tosissaan riuhtoa itseään vapaaksi, ”vittu älä koske siihen, se on mun!” ”Ootas nyt mä vaan luen vähäsen…”, Sakke vastasi miettiväisen näköisenä. Leevi rypisti otsaansa ja oli kahden vaiheilla, että pitäisikö jo puuttua asiaan ja käskeä Sakkea palauttamaan päiväkirja, kun Miksu kerran otti asian noin vakavasti. Henkka ja Timo kuitenkin tiukensivat otettaan.
Sakke aloitti lukemaan ääneen: ”26.5. Tänään on ollut aika tavallinen päivä. Ilma ei ole ollut mitenkään ihmeellisen hyvä. Sääli, olisi ollut mukavaa olla ulkona nämä viimeiset päivät, ennen kuin pitää alkaa paiskia kesätöitä. Onneksi nyt illalla oli oikein hauskaa Leevin kanssa. Pelasimme koripalloa läheisellä kentällä….(-Tässä kohtaa Saken ääni muuttui paksuksi ja hän puhui ikään kuin epäillen lukemaansa)…Leevi riisui paitansa ja vain vaivoin pystyin peittämään tuijotukseni. Hänen yläkroppansa on niin upea. Muutenkin on yhä vaikeampi piilottaa tunteeni Leeviä kohtaan. Mieleni huutaa, että saisin sanoa hänelle miten paljon rakastan häntä, mutta en voi….
Sakke lopetti lukemisen. Vallitsi kuolemanhiljaisuus. Kaikki tuijottivat Mikaelia silmät selällään. Hän seisoi hartiat lysyssä paikoillaan eikä enää edes yrittänyt saada päiväkirjaa itselleen, vaikka Timo ja Henkka olivat tyrmistyneinä irrottaneet otteensa. Leevi tempaisi päiväkirjan Saken kädestä ja totesi että Sakke oli todella lukenut Mikaelin kirjasta sen mitä äsken sanoi.
Leevi antoi kirjan pudota kädestään maahan. Joitain sivuja irtosi ja leijaili kalliolle. Hän kohtasi Miksun alistuneen ja surullisen katseen. Tyrmistys Leevin sisällä alkoi muuttua kiehuvaksi raivoksi. ”Sä…sä saatanan hintti, voi vittu…”, Leevi karjaisi. Miksu vavahti. Leevi otti askeleen eteenpäin ja mielettömän raivon vallassa hän lennätti nyrkkinsä Mikaelin naamaan. Kuului vaimea tömähdys, kun Miksu kaatui Leevin iskusta mäntyä vasten.
Vapisten Mikael nousi ylös ja tunnusteli kädellään silmäkulmasta valuvaa verinoroa. Leevi oli perääntynyt ja käsitti vasta nyt lyöneensä parasta ystäväänsä. Miksu kohotti katseensa ja Leevi tapasi hänen silmänsä, jotka olivat täynnä suunnatonta pettymystä. Kolme muuta poikaa toljotti edelleen saamatta sanaa suistaan.
Mikael syöksähti eteenpäin ja nappasi maasta päiväkirjan ja haroi irtosivuja mukaansa. Sitten hän kompasteli sanaakaan sanomatta rinnettä alas. Leevi lyyhistyi kalliolle takapuolelleen. Hän näki vieressään yhden irronneen aukeaman Mikaelin päiväkirjasta. Hetken mielijohteesta Leevi taitteli sen taskuunsa välittämättä katselivatko muut.
Vihdoin Sakke rikkoi poikien kesken vallinneen pitkän hiljaisuuden, ”oliko sun pakko lyödä sitä?”. Moite Saken äänessä sai Leevin jälleen kiukustumaan, ”no helkkari, jos olisit mun asemassa niin olisit varmaan itsekin lyönyt”. Sakke ei osannut tai halunnut vastata mitään.
Pojat istuivat kalliolla vaitonaisina. Enää ei huvittanut lähteä uimaan. Nyt Timo avasi suunsa, ”tää on paha tilanne”. ”On joo”, Henkka kuittasi. ”Eikös meidän…tai mä ajattelin…että pitäis varmaan pyytää anteeksi Mikeltä”, Timo lisäsi. Sakke ryki hetken, ”joo, pitää joo, onhan se kuiteski se sama vanha Mikke, vaikka se on…homo”. Timo ja Henkka myötäilivät, mutta Leevin sappi kiehahti taas samalla kun itseinho hänen sisällään kasvoi. ”Ootteko te ihan hulluja?…Tai helppohan se teidän on, kun hinuri ei ole teihin kusessa…” ”Leevi, mä luulin, että Mikke on sun paras kaverisi”, Sakke tokaisi. ”Oli”, Leevi vastasi lakonisesti. ”Moikka… nähdään”, hän sanoi ja paineli niine hyvineen kalliolta alas.
…..
Oli päivällisaika Leevi ahtoi kotona vaitonaisena spagettia suuhunsa. Vanhemmat pälättivät keskenään jotain, mutta Leeviä ei kiinnostanut ottaa osaa keskusteluun. Ei etenkään tänään. Hän kyllä arvasi, että kohta vanhemmat taas alkaisivat tapansa mukaan kysellä hänen asioistaan. Oli aika rasittavaa olla ainoana lapsena vanhempien tulilinjalla nyt, kun siskot olivat muuttaneet pois kotoa. Hän oli perheensä kuopus, aivan kuten Mikaelkin, jonka isoveli ja –sisko asuivat myös omillaan.
Leevi tiesi olevansa huono peittelemään tunteitaan ja siksipä hänen äitinsä huomasi pojan happaman ilmeen. ”Leevi, mikä sulla on, kun näytät noin myrtsiltä?”. ”Ei mikään”, Leevi kivahti ja pursotti lisää ketsuppia lautaselleen. ”Voi vittu…Miksu…voi helvetin helvetti…”, hänen päässään soi.
Kun perhe oli jo päättämässä ruokaansa Leevin isä, joka istui kasvot ikkunaan päin huudahti, ”eikös tuo ole Järvisen Seija!”. Leevi käännähti ikkunaan ja näki miten Mikaelin äiti käveli ripein askelin pihatietä heidän ovelleen. Nyt tuli kiire! Tämän kohtaamisen Leevin halusi välttää. ”Mä meen ylös”, hän sanoi samalla kun ovikello soi ja melkeinpä juoksi portaat yläkertaan. ”Mikäs sille tuli?”, Leevin isä ihmetteli.
Leevi heittäytyi sängylleen ja painoi tyynyn päähänsä. Leevi kirosi itsekseen. Miksi hän ei ollut osannut arvata, että nyrkinisku ei jäisi pelkästään poikien väliseksi asiaksi? Nyt oli sitten samalla tuhottu vuosien ystävyys Miksun vanhempiinkin. ”Miksi mun piti mennä lyömään Miksua?” Ärsytti, kadutti ja taas ärsytti.
Sitten Leevi ei enää kestänyt, vaan raotti huoneensa ovea. Vaimea keskustelu kantautui hänen korviinsa alakerrasta. Sanoista oli vaikea saada selvää, vaikka kiihtymys kuului kaikkien äänestä. ”…tapelleet ikinä ennen…”, Leevin äiti ihmetteli. ”Tässä on enemmänkin…”, Mikaelin äiti kuului sanovan. ”…Miksu kertoi meille koko jutun…”. Leevi ei saanut lopusta selvää. Oliko Miksu mennyt laulamaan kaikki sairaat fantasiansa vanhemmilleen? Nyt hän kuuli taas selvemmin. ”…mutta eihän se ole mikään syy! Onpa se meidän Leevi typerä!”, hänen äitinsä kuului huudahtavan.
Leevi painoi oven kiinni. Niinpä tietysti, kukaan ei siis puolustaisi häntä, vaan omat vanhemmatkin olivat ”Mikael-enkelin” puolella ja Leevi yksin saisi kärsiä. Hän rojahti taas vuoteelle ja otti urheilulehden käteensä. Lukemisesta ei tullut mitään Leevin mielentilassa. Miksi tällaista piti mennä tapahtumaan juuri kun elämä tuntui kaikin tavoin mukavalta? Leevi tiesi, että elämä ilman Miksua ei enää olisi ollenkaan niin hauskaa. ”Miksi sen piti olla homo ja pilata meidän ystävyys! Ja miten se voi olla rakastunut muhun! Ja miksi mä vedin sitä turpaan! Paska, millainen soppa…”
Äkkiä Leevi kuuli askeleita portaissa. Hän yritti kuulostella kuinka monta tulijoita oli. Ei kai se Seija tunge itseään tänne?, hän hätääntyi. Leevi yritti esittää keskittyneesti lehteä lukevaa. Ovi avautui ja (onneksi vain) hänen vanhempansa astuivat sisään. ”Leevi, laita se lehti pois!”, hänen isänsä komensi äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä. Isä seisoi kädet puuskassa ja äiti hänen vieressään, molemmat näyttivät kiukkuisilta.
Leevi yritti huonolla menestyksellä olla mahdollisimman rento. ”Mitä nyt?”, hän kysyi laiskalla äänellä. ”Sä tiedät aivan hyvin! Leevi, mä luulin, että sä olisit jo mies etkä pikkukakara. Mies osaa käyttäytyä, suvaitsee erilaisia ihmisiä eikä vedä parasta kaveriaan turpaan!” Leevi ei sanonut mitään, vaan tuijotti uhmakkaasti lattiaan. Hän tiesi, että Isän sanoissa oli perää. Äiti puuttui puheeseen, ”Seija kertoi, että Miksun ohimoon piti ommella neljä tikkiä ja että silmä alkaa mustua. Mieti sitä!” Leeviä vihlaisi ankarasti rinnasta. Ei hän tällaista ollut tarkoittanut. Miksu olisi viimeinen ihminen, jota hän haluaisi satuttaa. ”Mä…”, Leevi aloitti. ”Niin sä! Sä löit parasta kaveriasi siksi, että se sanoi olevansa homo!”
Ikään kuin ratas olisi käännähtänyt Leevin pääkopassa. Miksu siis oli sanonut, että mä löin sitä siksi, että se on homo enkä siksi, että se kirjoitti rakastavansa mua! Leevi halusi varmistaa asian, ”Ai Miksu sanoi noin Seijalle ja Ristolle”, hän mutisi. ”Niin, kyllä ne tiesivät jo ennestään, että Miksu on homo…oikeastaan mekin Heikin kanssa tiedettiin (Äiti nyökkäsi Isää kohti)…ja oli näemmä tosi hyvä, ettet sä saanut aiemmin tietää, kun et kerran osaa suhtautua asiaan oikein”, Leevin äiti katsoi poikaansa masentuneena.
”Leevi, me sovittiin, että sä menet huomenna Järvisille pyytämään anteeksi Mikaelilta. Saa nähdä auttaako se mitään teidän väleihin, Miksu oli kuulemma ollut hyvin surullinen ja vihainen”, Äiti jatkoi. ”En mä voi!”, Leevi huudahti. Vanhemmat olivat hetken hiljaa. ”Sitten sulla ei enää ole Miksua ystävänä”, Leevin äiti sanoi vakavalla äänellä. Sen jälkeen Äiti ja Isä lähtivät huoneesta. Leevi jäi sängylle tuijottamaan tyhjyyteen. Ulkona paistoi kesäinen aurinko, mutta hänen sydämessään oli syksy.
........
Seuraavana aamuna Leevi heräsi hikisenä. Oli tulossa kuuma päivä. Siispä olisi ihanteellista lähteä pulikoimaan läheiselle järvelle. Voisi ottaa aurinkoa, katsella mimmejä ja ottaa ihan vain rennosti. Isolla sakilla sinne piti lähteä, niin tulisi oikein hauskaa.
Syötyään aamiaista, luettuaan urheilu-uutiset ja kuunneltuaan äidin marmatusta lattialle lojumaan jätetyistä vaatteista hän päätti soittaa kaverit läpi. Enemmittä vaikeuksitta hän sai Saken, Timon ja Henkan innostumaan järvelle menosta. Kaverukset päättivät tavata Leevin talon edessä ja lähteä sieltä sitten yhdessä uimaan.
Leevi vaihtoi uimasortsit päälle ja juoksi pumppaamaan ilmaa pyöränsä kumeihin. Sen jälkeen hän kiiruhti Miksun luokse. Mikaelin isä avasi oven ja sanoi, että poika oli jo vajaa tunti sitten häipynyt omille teilleen. ”Olisikohan se ollut menossa myös järvelle”, hän arveli Leevin toljottaessa hieman hölmistyneenä. ”Meidänhän piti mennä yhdessä”, Leevi pohti hieman harmistuneena. Kyllä Miksu pitäisi saada mukaan tai muuten ei olisi sataprosenttisen hauskaa. No, ehkä törmättäisiin siihen järvellä.
”Missäs Mikke on?”, Sakke huusi tullessaan viimeisenä paikalle. Kaikki muut kaverit kutsuivat Mikaelia Mikeksi, vain Leevi sanoi aina jääräpäisesti ”Miksu”. Hän oli nimittänyt Mikaelia Miksuksi kuusivuotiaasta saakka eikä ollut suostunut lopettamaan, vaikka Mikael oli joskus nauraen maininnut, että nimi on hieman liian nössömäinen. Leevistä ”Miksu” vain sopi tuollaiselle kiltille ja kiltinnäköiselle pojalle kuin nakutettu.
Muut pojat harmittelivat Mikaelin puuttumista Leevin tavoin. Kenelläkään ei koskaan ollut mitään pahaa sanottavaa Miksusta. Hän oli ystävällinen kaikille ja muutenkin kaikella tapaa hyvä ja luotettava kaveri.
Sakke pyöräili edellä ja selosti samalla koko ajan edellisiltaista baariretkeään. Oli kuulemma meinannut tulla tappelu naapurikaupungin sällien kanssa. Sakke on isokokoinen ja äänekäs nuorukainen, joka oli tietynlaisesta röyhkeydestään huolimatta kunnon kaveri. Timo ja Henkka taas kulkivat aina Saken vanavedessä, mutta usein saivat seurakseen Leevin ja Mikaelin. Siinä oli ihan kelpo viisikko, ei mitään suuria koviksia, mutta ei myöskään niitä joita toiset polkivat tossuillaan.
He saapuivat järven rantaan, suojaisaan poukamaan oli tuotu hiekkaa ja rakennettu oikein mainio uimapaikka, jossa oli nytkin paljon lähiseudun väkeä viettämässä viikonloppua, olihan sää mitä mainioin. Sakke vislaili jo näkemilleen bikiniasuisille tytöille, mutta sillä hetkellä Leevi huomasi jotain muuta. ”Hei, tuollahan on Miksu”, hän huudahti ja osoitti läheisen kallion päälle. Siellä istui poika mäntyyn nojaten, tuosta keltaisesta hiuspehkosta Leevi ei voinut erehtyä. Heti Mikaelin nähdessään lämmin tunne läikähti hänen rinnassaan.
Henkan ehdotuksesta kaverukset päättivät yllättää Mikaelin, joka näytti keskittyneen johonkin kirjaan. Niinpä he kipusivat kalliolle vaivihkaa tämän selän takaa. ”Katsokaa, Mikkehän kirjoittaa jotain”, Sakke kuiskasi. He olivat jo melkein Miksun selän takana eikä tämä ollut vieläkään huomannut mitään, vaan oli täysin uppoutunut kirjaan.
Vihdoin annettuaan merkin Sakke komensi joukkonsa liikkeelle. Kaikki huusivat täyttä kurkkua ja Mikael melkein pomppasi ilmaan säikähdyksestä. Kirja putosi hänen kädestään ja Sakke nappasi sen itselleen. Ensityrmistyksestään toivuttuaan Mikael pälyili ympärilleen ja sitten huomasi tuon kirjan Sakella. ”Hei, anna se takaisin!”, hän huudahti. ”Ootas nyt, mä katson mikä tää on”, Sakke sanoi ja ryhtyi selailemaan kirjaa. ”Etkä!”, Mikael hyppäsi ylös ja oli ryntäämässä nappaamaan kirjansa takaisin. Henkka ja Timo olivat hetkessä mukana leikissä ja nappasivat Mikaelia käsistä. Leevi katseli hymy suussa vieressä poikien hevosenleikkiä, josta Miksu oli ihmeen hädissään.
Syy Mikaelin hätäännykseen selvisi, sillä hetkellä kun Sakke karjaisi riemuissaan, ”täähän on päiväkirja! Mikke kirjoittaa päiväkirjaa!”. Mikael yritti nyt aivan tosissaan riuhtoa itseään vapaaksi, ”vittu älä koske siihen, se on mun!” ”Ootas nyt mä vaan luen vähäsen…”, Sakke vastasi miettiväisen näköisenä. Leevi rypisti otsaansa ja oli kahden vaiheilla, että pitäisikö jo puuttua asiaan ja käskeä Sakkea palauttamaan päiväkirja, kun Miksu kerran otti asian noin vakavasti. Henkka ja Timo kuitenkin tiukensivat otettaan.
Sakke aloitti lukemaan ääneen: ”26.5. Tänään on ollut aika tavallinen päivä. Ilma ei ole ollut mitenkään ihmeellisen hyvä. Sääli, olisi ollut mukavaa olla ulkona nämä viimeiset päivät, ennen kuin pitää alkaa paiskia kesätöitä. Onneksi nyt illalla oli oikein hauskaa Leevin kanssa. Pelasimme koripalloa läheisellä kentällä….(-Tässä kohtaa Saken ääni muuttui paksuksi ja hän puhui ikään kuin epäillen lukemaansa)…Leevi riisui paitansa ja vain vaivoin pystyin peittämään tuijotukseni. Hänen yläkroppansa on niin upea. Muutenkin on yhä vaikeampi piilottaa tunteeni Leeviä kohtaan. Mieleni huutaa, että saisin sanoa hänelle miten paljon rakastan häntä, mutta en voi….
Sakke lopetti lukemisen. Vallitsi kuolemanhiljaisuus. Kaikki tuijottivat Mikaelia silmät selällään. Hän seisoi hartiat lysyssä paikoillaan eikä enää edes yrittänyt saada päiväkirjaa itselleen, vaikka Timo ja Henkka olivat tyrmistyneinä irrottaneet otteensa. Leevi tempaisi päiväkirjan Saken kädestä ja totesi että Sakke oli todella lukenut Mikaelin kirjasta sen mitä äsken sanoi.
Leevi antoi kirjan pudota kädestään maahan. Joitain sivuja irtosi ja leijaili kalliolle. Hän kohtasi Miksun alistuneen ja surullisen katseen. Tyrmistys Leevin sisällä alkoi muuttua kiehuvaksi raivoksi. ”Sä…sä saatanan hintti, voi vittu…”, Leevi karjaisi. Miksu vavahti. Leevi otti askeleen eteenpäin ja mielettömän raivon vallassa hän lennätti nyrkkinsä Mikaelin naamaan. Kuului vaimea tömähdys, kun Miksu kaatui Leevin iskusta mäntyä vasten.
Vapisten Mikael nousi ylös ja tunnusteli kädellään silmäkulmasta valuvaa verinoroa. Leevi oli perääntynyt ja käsitti vasta nyt lyöneensä parasta ystäväänsä. Miksu kohotti katseensa ja Leevi tapasi hänen silmänsä, jotka olivat täynnä suunnatonta pettymystä. Kolme muuta poikaa toljotti edelleen saamatta sanaa suistaan.
Mikael syöksähti eteenpäin ja nappasi maasta päiväkirjan ja haroi irtosivuja mukaansa. Sitten hän kompasteli sanaakaan sanomatta rinnettä alas. Leevi lyyhistyi kalliolle takapuolelleen. Hän näki vieressään yhden irronneen aukeaman Mikaelin päiväkirjasta. Hetken mielijohteesta Leevi taitteli sen taskuunsa välittämättä katselivatko muut.
Vihdoin Sakke rikkoi poikien kesken vallinneen pitkän hiljaisuuden, ”oliko sun pakko lyödä sitä?”. Moite Saken äänessä sai Leevin jälleen kiukustumaan, ”no helkkari, jos olisit mun asemassa niin olisit varmaan itsekin lyönyt”. Sakke ei osannut tai halunnut vastata mitään.
Pojat istuivat kalliolla vaitonaisina. Enää ei huvittanut lähteä uimaan. Nyt Timo avasi suunsa, ”tää on paha tilanne”. ”On joo”, Henkka kuittasi. ”Eikös meidän…tai mä ajattelin…että pitäis varmaan pyytää anteeksi Mikeltä”, Timo lisäsi. Sakke ryki hetken, ”joo, pitää joo, onhan se kuiteski se sama vanha Mikke, vaikka se on…homo”. Timo ja Henkka myötäilivät, mutta Leevin sappi kiehahti taas samalla kun itseinho hänen sisällään kasvoi. ”Ootteko te ihan hulluja?…Tai helppohan se teidän on, kun hinuri ei ole teihin kusessa…” ”Leevi, mä luulin, että Mikke on sun paras kaverisi”, Sakke tokaisi. ”Oli”, Leevi vastasi lakonisesti. ”Moikka… nähdään”, hän sanoi ja paineli niine hyvineen kalliolta alas.
…..
Oli päivällisaika Leevi ahtoi kotona vaitonaisena spagettia suuhunsa. Vanhemmat pälättivät keskenään jotain, mutta Leeviä ei kiinnostanut ottaa osaa keskusteluun. Ei etenkään tänään. Hän kyllä arvasi, että kohta vanhemmat taas alkaisivat tapansa mukaan kysellä hänen asioistaan. Oli aika rasittavaa olla ainoana lapsena vanhempien tulilinjalla nyt, kun siskot olivat muuttaneet pois kotoa. Hän oli perheensä kuopus, aivan kuten Mikaelkin, jonka isoveli ja –sisko asuivat myös omillaan.
Leevi tiesi olevansa huono peittelemään tunteitaan ja siksipä hänen äitinsä huomasi pojan happaman ilmeen. ”Leevi, mikä sulla on, kun näytät noin myrtsiltä?”. ”Ei mikään”, Leevi kivahti ja pursotti lisää ketsuppia lautaselleen. ”Voi vittu…Miksu…voi helvetin helvetti…”, hänen päässään soi.
Kun perhe oli jo päättämässä ruokaansa Leevin isä, joka istui kasvot ikkunaan päin huudahti, ”eikös tuo ole Järvisen Seija!”. Leevi käännähti ikkunaan ja näki miten Mikaelin äiti käveli ripein askelin pihatietä heidän ovelleen. Nyt tuli kiire! Tämän kohtaamisen Leevin halusi välttää. ”Mä meen ylös”, hän sanoi samalla kun ovikello soi ja melkeinpä juoksi portaat yläkertaan. ”Mikäs sille tuli?”, Leevin isä ihmetteli.
Leevi heittäytyi sängylleen ja painoi tyynyn päähänsä. Leevi kirosi itsekseen. Miksi hän ei ollut osannut arvata, että nyrkinisku ei jäisi pelkästään poikien väliseksi asiaksi? Nyt oli sitten samalla tuhottu vuosien ystävyys Miksun vanhempiinkin. ”Miksi mun piti mennä lyömään Miksua?” Ärsytti, kadutti ja taas ärsytti.
Sitten Leevi ei enää kestänyt, vaan raotti huoneensa ovea. Vaimea keskustelu kantautui hänen korviinsa alakerrasta. Sanoista oli vaikea saada selvää, vaikka kiihtymys kuului kaikkien äänestä. ”…tapelleet ikinä ennen…”, Leevin äiti ihmetteli. ”Tässä on enemmänkin…”, Mikaelin äiti kuului sanovan. ”…Miksu kertoi meille koko jutun…”. Leevi ei saanut lopusta selvää. Oliko Miksu mennyt laulamaan kaikki sairaat fantasiansa vanhemmilleen? Nyt hän kuuli taas selvemmin. ”…mutta eihän se ole mikään syy! Onpa se meidän Leevi typerä!”, hänen äitinsä kuului huudahtavan.
Leevi painoi oven kiinni. Niinpä tietysti, kukaan ei siis puolustaisi häntä, vaan omat vanhemmatkin olivat ”Mikael-enkelin” puolella ja Leevi yksin saisi kärsiä. Hän rojahti taas vuoteelle ja otti urheilulehden käteensä. Lukemisesta ei tullut mitään Leevin mielentilassa. Miksi tällaista piti mennä tapahtumaan juuri kun elämä tuntui kaikin tavoin mukavalta? Leevi tiesi, että elämä ilman Miksua ei enää olisi ollenkaan niin hauskaa. ”Miksi sen piti olla homo ja pilata meidän ystävyys! Ja miten se voi olla rakastunut muhun! Ja miksi mä vedin sitä turpaan! Paska, millainen soppa…”
Äkkiä Leevi kuuli askeleita portaissa. Hän yritti kuulostella kuinka monta tulijoita oli. Ei kai se Seija tunge itseään tänne?, hän hätääntyi. Leevi yritti esittää keskittyneesti lehteä lukevaa. Ovi avautui ja (onneksi vain) hänen vanhempansa astuivat sisään. ”Leevi, laita se lehti pois!”, hänen isänsä komensi äänellä, joka ei sietänyt vastaväitteitä. Isä seisoi kädet puuskassa ja äiti hänen vieressään, molemmat näyttivät kiukkuisilta.
Leevi yritti huonolla menestyksellä olla mahdollisimman rento. ”Mitä nyt?”, hän kysyi laiskalla äänellä. ”Sä tiedät aivan hyvin! Leevi, mä luulin, että sä olisit jo mies etkä pikkukakara. Mies osaa käyttäytyä, suvaitsee erilaisia ihmisiä eikä vedä parasta kaveriaan turpaan!” Leevi ei sanonut mitään, vaan tuijotti uhmakkaasti lattiaan. Hän tiesi, että Isän sanoissa oli perää. Äiti puuttui puheeseen, ”Seija kertoi, että Miksun ohimoon piti ommella neljä tikkiä ja että silmä alkaa mustua. Mieti sitä!” Leeviä vihlaisi ankarasti rinnasta. Ei hän tällaista ollut tarkoittanut. Miksu olisi viimeinen ihminen, jota hän haluaisi satuttaa. ”Mä…”, Leevi aloitti. ”Niin sä! Sä löit parasta kaveriasi siksi, että se sanoi olevansa homo!”
Ikään kuin ratas olisi käännähtänyt Leevin pääkopassa. Miksu siis oli sanonut, että mä löin sitä siksi, että se on homo enkä siksi, että se kirjoitti rakastavansa mua! Leevi halusi varmistaa asian, ”Ai Miksu sanoi noin Seijalle ja Ristolle”, hän mutisi. ”Niin, kyllä ne tiesivät jo ennestään, että Miksu on homo…oikeastaan mekin Heikin kanssa tiedettiin (Äiti nyökkäsi Isää kohti)…ja oli näemmä tosi hyvä, ettet sä saanut aiemmin tietää, kun et kerran osaa suhtautua asiaan oikein”, Leevin äiti katsoi poikaansa masentuneena.
”Leevi, me sovittiin, että sä menet huomenna Järvisille pyytämään anteeksi Mikaelilta. Saa nähdä auttaako se mitään teidän väleihin, Miksu oli kuulemma ollut hyvin surullinen ja vihainen”, Äiti jatkoi. ”En mä voi!”, Leevi huudahti. Vanhemmat olivat hetken hiljaa. ”Sitten sulla ei enää ole Miksua ystävänä”, Leevin äiti sanoi vakavalla äänellä. Sen jälkeen Äiti ja Isä lähtivät huoneesta. Leevi jäi sängylle tuijottamaan tyhjyyteen. Ulkona paistoi kesäinen aurinko, mutta hänen sydämessään oli syksy.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos tästä joululahjasta.
Tosi hieno kappale! Tykkäsin noiden muiden reaktioista; kerrankin näin päin. Ne vanhemmat oli aivan mahtavia! Loistavaa, ei voi muuta sanoa :)
vähän surulliseksi jäi...olis kiva lukee jotain piristävää vielä ennen joulua...
harmaalokki aloittaa aina hyvin, tykkäsin varsinkin tämän alusta, mutta sen jälkeen alkaa mennä juuri tällaiseksi pelleilyksi minkä takia jättää mielihyvin loput jaksot lukematta.
päivien viemää/ kauniit & rohkeat tekstimuotoisena ei oikein iske.
Taas olet saanut tehtyä aivan ihanan novellin alun. Pidän tästä juonesta ja odotan innolla miä seuraavassa osassa tapahtuu..
Hyvält näyttää :) Kiva tosiaan, et kerranki vanhemmil ei oo mitään ongelmaa ton homouden kanssa. Tulee sitä linjaa, et aikuiset ja fiksut hyväksyy, pennut ei, eli hyvä :)
eka osassa olin tunnistavinani joitakin maneereita (keltainen pörröinen tukka, pisamat, urheilullisuus, apua :)! ), jotka alkoi jo naurattaa, ja ajattelin että höh, mut toka osa pelasti, ja osoitti että et nimenomaan ole pelkkää kaunista ja rohkeaa tässäkään! hyvä käänne se hirvi, hyvä käänne toi että stoorin tässä vaiheessa pojista tykkäsikin miksu eikä leevi, vaikka ensi alkuun olisi voinut luulla että "ja kohta leevi huomasi ihastuneensa miksuun and then they lived happily for ever after". eli (vaikka uskon et lopussa leevi tosiaan tajuaa ihastuneensa miksuun, mikä on kliseistä mutta söpöä ja toimii _jos_ tehty oikein) hyvä että se olikin miksu. ja suht tuore näkökulma, että päähenkilö on se straight (tai luulee-olevansa-straight) joka on puulla päähän lyöty, kun saa kuulla jotain odottamatonta omalta frendiltä. eli ettei aina niin päin, että päähenkilö on se joka ymmärtää ja rakastaa jne, vaan toisinpäin..