Tapsa mollasi Mika Pohjosta koska Mika oli niin valtavan lahjakas. Nyt oopperassa. Tapsa on myös haukkunut Mikko Kilkkistä ja Mikko on tekemässä Pohjoset! Viime konserttien arvostelut Killkkisen konserteista ovat ylistävät. Korkeat b sävelet irtoavat helposti ja ääni on kehittynyt valtavasti. Kyllä Tapsa on nyt kateellinen ja katkera! Itse yritti päästä taidelaulajaksi, mutta eväät eivät riittäneet. Nyt nuoremmat tekevät sen mitä Tapsa ei pystynyt.
Tapsaa harmittaa!
Kilkkinen
523484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Mika Pohjosella onkin hieno tenoriääni, mutta en ymmärrä, että miten kukaan voi kehua sitä Mikko Kilkkistä??? Mielestäni Kilkkisen ääni ja tyyli tulkita lauluja on on suoraansanottuna ruma. En myöskään pidä hänen tyylistään matkia Olavi Virtaa.
Kansallisoopperallahan on pulaa hyvistä tenoreista, mutta en usko ,että heillä siltikään on sentään niin suurta pulaa ,että Kilkkisen palkkaisivat.
kun se on mennyt niin kehnoksi, ettei viitsi enää vapaehtoisesti kuunnella! Nuorempana miehellä oli vielä ääntä, muttei enää! Ei soveltuisi missään tapauksessa oopperalaulajaksi!
Tapani Kansan ääni on aivan upea ! Tapsa paranee vaan vanhetessaan, kuin hyvä viini.
Kyllä ! Loistava laulaja. Vaikka Tapsaa on jo monet kerrat livenä kuullut ja nähnyt, niin joka kerta hän sävähdyttää ja sykähdyttää enemmän ja enemmmän. Viimeksi nyt joulukonsertissaan lauloi kertakaikkiaan aivan mahtavasti !
Tapani Kansalla on hieno lyyrinen baritoniääni. Vuosienmyötä se on kehittynyt paremmaksi. Viimevuosina siihen on tullut myös syvyyttä ja lämpöä ja siinä soi sävyjen kaunis kirjo.
Jos Tapsaa verrataan viiniin, tulee muistaa tämä oleellinen ero hänen ja viinipullon välillä: pullo useasti halutaan korkata ja sisällöstä nauttia. Tapsa taas... No jaa.
Tapsaa ei tarvitsekkaan korkata ;) Tapsasta ja hänen laulujensa sisällöstä pystyy nauttimaan muutenkin.
En tiedä Kansan kateellisuudesta, mutta se on totta että Kilkkistä on kehuttu paljon. Hän on panostanut opiskeluun, jättänyt viihdekeikat vähemmälle ja laulanut upeasti. Ikäähän hänellä ei ole vielä paljon? Tietääkö joku kuinka paljon? Tapsa taisi olla olla aika raakile, jonka ääni hyppi hallitsemattomasti 20-25 vuotiaana? Tämän ovat monet fanitkin myöntäneet.
Tapani Kansa on jo 40 vuotta puhunut paskaa kuinka hyvä hän on. Kuinka häntä on kehuttu, kuinka valtava ääniala hänellä, kuinka olisi päässyt oopperaan jne. Juttua riittää, yhteistä niille on että mikään fakta/saavutus ei tue niitä. Mika Pohjonen ja Mikko Kilkkinen ovat laulajia, joiden ei tarvitse kehua itseään- he myös tekevät jotain. Ja aika nopealla aikataululla. Toivottavasti kun Tapsalla on jo aika paljon ikää(se näkyy) tulee myös viisautta. Muuten hän tekee itsestään täysin pellen.
Mika Pohjonen on muuten kylläkin vanhemman näköinen , kun Tapsa.
Tapsa on hyvän näköinen ja charmantti sekä myös komeaääninen. Mikalla on hyvä ääni myös, mutta voisi vähän laihduttaa. Ei tarvitse olla missään Pavarotin mitoissa.
Eikähän Tapani Kansan esteeksi nousseet 70-luvun ennakkoasenteet ja Tapanin ristiriitainen ja vaikea persoona.Häntä ei olisi pystytty sitomaan oopperan ahdasmieliseen ja sisäänlämpiävään ilmapiiriin.Onneksi hänen ja hyvän viihdemusiikin ystäville.
Mitähän ne Pohjosen näytöt oopperassa ovat.? Minun tietääkseni hän laulaa oopperan kuorossa.Solisti tehtävät eivät kummoisia ole olleet.Mutta aika näyttää.Kilkkinen vasta on kouluttamassa itseään, joten näytöistä on liian aikaista puhua.Sensijaan Kansa ,Taipale ,Tapio,MARION, KOIVUNIEMI,YM. ovat jo 40- vuosikymmentä viihdyttäneet Suomalaisia.Heidän kohdallaan voidaan jo puhua näytöistä ja kestävistä urista.Kyllä he ansaitsevat hatun noston elämän työstään.
Olen kyllä täysin samaa mieltä. Se ,että on pystynyt tässä maassa jo tähänmennessä 40- vuotta elättämään itsensä musiikilla on kyllä meriitti jos mikä. Kunnioitettavaa elämäntyötä ja hatun noston arvoinen suoritus ilman muuta.
Mika Pohjonen on laulanut 5 tenoripääroolia Suomen Kansallisoopperassa. Hyvin vaikean Turandot oopperan tenoriosan jo 30-vuotiaana. KUKAAN maailmassa ei ole laulanut kyseistä roolia noin nuorena. Manne, häpeä tietämättömyyttäsi. Ja ottakaa muutkin ensin selvää ennenkuin kirjoitatte tänne väitteitänne!
Minua ihmetyttää se ,että miksi tämän Tapani Kansan luonteenpiirteitä arvostellaan ,vallan mahdottomiksi.Ei ole pitkä kun luin Mika Pohjosen haastattelun ja yllätyin hänen vanhakantaisesta käsityksestään naisten ja miesten tasa-arvosta.Hänelle nainen on jonkinlainen palvelija ja muusa joka odottaa ,että kotona on kaikki häntä varten valmiina.Mattojen hapsutkin piti olla kammattuna ennenkuin hän oli tyytyväinen.Ei oikein vakuuta ,että hän olisi luonteeltaan,niitä kaikkein helpoinpia.Mutta mikäs siinä ,jos nainen alistuu tällaiseen.
Mika on oikein kunnon sovinistisika. ei voi kun ihmetellä miten sen muija moista öykkäriä.
Tapsa on luonteeltaan myös sellainen omanlaisensa persoona, etten usko ,että hän edes mihinkään oopperan tiukkaan kuriin,kurinalaiseen ja sisäänpäin lämpiävään ilmapiirin edes koskaan olisi sopeutunutkaan.
eihän Tapsa oo oopperalaulaja?! iskelmää ja poppia paremminkin. vai onko esim. r-a-k-a-s oopperaa?
Mikko Kilkkisestä voi hyvinkin tulla vielä hyvä tenori kansallisoopperaan jos vaan jaksaa kouluttaa itseään. Ihan mihinkään maailman menestykseen en kylläkään usko hänen rahkeidensa riittävän.Mika Pohjosen ääni on kirkkaampi, kuin Kilkkisellä. Pidän enemmän hänen äänestään.
En usko Tapsan olevan katkera tai kateellinen Kilkkiselle tai Pohjoselle. Tapsa on luonut omaa upeaa uraa ja hienosti raivannut sellaista totutusta poikkeavampaa vähän leveämpää tietä, niin ,että on omalta osaltaan kaatanut klassisen- ja viihdemusiikin raja-aitoja, ja se on hienoa työtä se, eikä siitä ole ainakaan pienintäkään haittaa eikä harmia klassiselle-eikä viihdemusiikille. Päinvastoin. Monille viihdemusiikinystäville on tullut Kansan esittämänä tutuksi monia hienoja klassisialauluja ja päinvastoin.
Suomessa on vaikka millämitalla hienoja oopperalaulajia, mutta tuolalisia kansan kaltaisia monipuolisia, ennnakkoluulottomia,kaavoihin kangistumattomia ja muotteihin sullomattomia artisteja ei nykyään juurikaan muita ole,eikä ole ennenvanhaankaan montaakaan ollut ( Georg Malmsten oli yksi ).
Pohjonen on pienen ikänsä yrittänyt matkia Kansaa.
Tapani on hieman sellainen väliinputoaja; Liian hyvä iskelmään ja ulkopuolinen oopperaan.
Miten muka "liian hyvä iskelmään"? Ihan älytöntä soopaa. Kuinka määrittelet sen liian hyvän? Se kun nyt on täysin makuasia. Mielestäni Kansa on liian huono ihan kumpaankin ja se on jo helpoimpi määritellä. Siis kun ei ole ääntä niin ei ole.
Kyllähän Tapsukkakkin on oopperassa ollut äänessä. Joku kertahan se oli siellä katsomossa häiriköinyt ja mesonnut, huudellut esiintyjille kommenttejaan ja yrittänyt villitä muutakin yleisöä mukaan touhuunsa.
Niinpä on tehnyt ;D voi luoja, varmaan moni on tuntenut suurta myötähäpeää.
Tapsalla karkasi vaan vähän mopo käsistä tuolloin.
Ei siellä muillakaan ollut mopoa mukana. Se kantsis jättää kotiin kun lähtee tuollaiseen tilaisuuteen ;D
Joo joo, euroopassahan se on kuulemma ihan tyypillistä ,että oopperanäytöksissä usein yleisöstä huudellaan jotain kommentteja. Mutta täällä Suomessa se touhu on vaan niin jäyhää ja ihan liian vakavaa... ollaan vaan olevinaan niin hienostuneita.
Etkö tosiaankaan ymmärrä mikä on hyvän käytöksen raja. Ihan turha tätä selittää kun kaikki menee yli hilseen sulta.
Eipä tuota kyseistä Tapsan tempausta voi selittää eikä puolustella. Tapsa välillä innostuu vähän liikaa.
Sä tunnut olevan niitä harvoja Tapsafaneja joilla on säilynyt jonkinlainen realiteetti idoliisi nähden.
Kyllä se on faninakin myönnettävä, että tuo nyt oli Tapsalta vaan ja ainoastaan huonoa käytöstä. Mutta kyllähän sitä kai kaikki pölhöilee aina välillä.
Minua ihmetyttää, että miksiköhän Tapsaa ei sitten poistettu sieltä yleisöstä ? Kyllä joku tavis olisi poistettu jos olisi silleen häiriköinyt.
Sen konsertin väliajallahan Tapsa oli ollut hyvinkin vaitonainen, olisi sitten vaikka mielummin silloin mesonnut, eikä sen oopperaesityksen aikana.
En tiedä vaan, mutta aijaijai, kun olisin halunnut nähdä sen, kun oopperaeliitiltä meni silakanruoto väärään kurkkuun, kun Tapsuli toi siihenkin hautajaistunnelmaan vähän eloa. Hienot rouvat täysissä tällingeissään: jalokivi-koruissaan, kuohkeissa kampauksissaan, juhlamekoissan ja minkkiturkeissaan , sekä herrat frakeissaan, smokeissaan tai puvuissaan olivat varmaan järkytyksestä lähes shokissa, kun moinen iskelmälaulajanplanttu ja liikennehulttio kehtasikin tulla sinne heidän reviirilleen häiriköimään korkeatasoista taide-elämystä . Kyllä he sitä varmasti pitkään pikkurillipystyssä taivastelivat ja hajusuolallekkin oli käyttöä.
Tuosta kirjoituksestasi päätellen elät keskiaikaa.
Minä en kovin kauheasti pidä tuosta Mikko Kilkkisen äänestä. Se on jotenkin sellanen painuneen kuulonen. Tulee hieman joku Topi Sorsakoski mieleen.
En ymmärrä miksi pitää laulaa "kovaa ja korkealta" ollakseen joidenkin mielestä hyvä laulaja. En tykkää tippaakaa Kansasta ja Pohjosen ääni on mun makuuni todella kalsea ja pelkästään surkea. Ulkonäöstä nyt puhumattakaan mut siitä ei kannata puhua näiden kenenkään kohdalla. Kilkkinen laulaa aivan kamalalla tyylillä. Ääni on parempi kuin Pohjosella ja se on jo paljon. Kilkkinen kun sattuu olemaan mun inhokkeja.
Tapsalla on kyllä paras ääni noista. Mika Pohjosen ääni on tosi kolkko ja tulkinnat jättää kylmäksi. Ihan sama jos korvapuusti laitettaisiin tarjolle suoraan pakastimesta juuri ennen ruokailua.
Kilkkisen ääni ei ole myöskään ollenkaan minun mieleeni. Kamalaa , teennäisen kuuloista mongerrusta.
En tykkää tenoreiden korviaraastavasta kailotuksesta yleensä muutenkaan, joten ehkä siksi en pidä Mikasta ja Mikostakaan.
Ainoa tenori josta pidän on Placido Domingo, mutta hänhän olikin alunperin baritoni. Domingon äänessä on sellaista pehmeyttä ja lämpöä, jota baritonien äänessä just on (myös siis Tapsankin äänessä etenkin nykyään).
Tapsa on komea ja tyylikäs mies. Mikko Kilkkinen on jotenkin limasen ja lipevän näköinen... sellanen kauhean sliipattu. Mika Pohjonen taas tosiaan voisi laihduttaa ( oman terveytensä vuoksikin), kuten joku mainitsikin . Olisi varmaan helpompi vetää oopperaroolejakin hiukan kevyempänä.
Puhutaan välillä asiaa.Totuus on , että Mika Pohjosen ulkoisella olemuksella ei pärjätä kovassa viihdemaailmassa.Mika tiesi sen itsekkin ,vaikka lahjakkuutta olisi kuinka paljon hyvänsä.Nyt hän on sitten alkanut laulaa veronmaksajien piikkiin.Kyllä tosiasia on se, mitä Tapani Kansa on sanonut, että hänen on joka esiintymisessä lunastettava seuraava työtilaisuus.Jos tulee tappiota ,niin se on maksettava omasta kukkarosta.En ole mikään Kansa fani, mutta kyllä joku kohtuus pitää olla hänenkin mollaamisessaan.
oopperaan, kuunnelkaa vaikka kappale "rokkivaari Hotanen!"
Siis pelleoopperaan,hahahahaa!
haluaa päästä laulamaan veronmaksajien piikkiin, on sitä ennen lunastettava itselleen useita esiintymistilaisuuksia, osallistuttava kilpailuihin ja koelauluihin vuosien ajan sekä treenattava päivittäin. Jos haluaa pärjätä taidelaulajana, on oltava huima etumatka humppaveikkoihin (joita nousee joka perunakellarista) nähden. Siinä lienee syy, miksi Kansan ura taidelaulajana ei lähtenyt käyntiin. Usko omiin kykyihin yltyi suuriluuloisuudeksi, mikä näkyi kehittymishaluttomuutena.
Kyllä mieluummin kuuntelen upeaa laulua Jyrki Niskaselta ja Jyrki Anttilalta. Niskanenhan vetäisee Oi jouluyönkin kuin konsanaan Jussi Björling.
Jyrki Anttila on todellinen laulajan kauhukuva. En ole eläessäni kuullut kaameampia ja tunteettomanpia joululaulu "tulkintoja" kun hänen joululevyllään oli. Järkyttävää ulvomista, vailla minkäänlaista herkkyyttä. Hänen äänensä ei herätä pienintäkään joulun tunnelmaa ja lämpöä. Tärykalvot menee vereslihalle kun on kaksi biisiä työllä ja tuskalla pystynyt kuuntelemaan.
Minullekin Anttila oli suuri pettymys.Todella tunteetonta ja kolkkoa laulamista.
dramaattisia tenoreita, eli hän pinnistelee korkeammalle, kun palkka on tenoreilla parempi. Ääni on vielä kunnossa, mutta kyllä hänen kannattaisi baritoniosia tyytyä laulelemaan. Dramaatiset tenorit eivät yleensä pitkään laulele (Sirkiäkin jäi lopulta 55-vuotiaana eläkkeelle).
Niskasesta en ole kauheesti tykännyt, mutta Adamin Jouluyön hän laulaa hienosti, kyllä siinä Tapani Kansa jää kauas hänestä.
Minusta kyllä baritoniääni kuulostaakin paremmalta kuin tenorien kirkuminen.
Oopperasta jäädään 25-vuoden palvelun jälkeen "eläkkeelle" Esim. Jorma Hynninen on kai jäänyt jo vuonna 85- "eläkkeelle" Mutta laulaa esim. tänään aivan kohta televisiossa viikko sitten nauhoitetussa tilaisuudessa. Joten tuo väitteesi eläkkeelle jäämisestä ei mene läpi.
Siis vuonna 95 jäi eläkkeelle.
Mika Pohjoselta ja Mikko Kilkkiseltä löytyy ammattitaitoa moninverroin enemmän kuin Kansalta. Se vaikuttaa paljon laulajan kehitykseen. Kun on nuotinlukutaitoa ja käsitystä(tietoa) mitä laulaa ja miten- laulaja kehittyy. Tapani Kansan kehitys laulajana on jäänyt vuoteen- 78 ja sen jälkeen äänenkäyttöön on tullut vaikeuksia. Kun mentaalipuolikin on pettänyt, ei voida paljon odottaa. Tämä on totuus.
Tapani Kansan varsinainen kehitys laulajana on mielestäni vasta ALKANUT v. 1978.
Tapsa on koko 40-vuotisen uransa ajan kehittänyt itseään laulajana ja myös on kehittynyt. Hänestä on jalostunut ihan sykähdyttävä tulkitsija viimevuosina. Ei ole oopperalaulaja, mutta hyvä laulaja kuitenkin.
Laulajat voidaan jaotella kolmeen ryhmään :
A)viihdelaulajat(lasken myös siis rocklaulajat tähän)
B)Klassisenlaulajat
C)Tapani Kansa
Tapani Kansa on ikäänkuin siinä viihdelaulajien ja klssisenlaulajien välimaastossa. Hänessä on kumpaakin ryhmää eli sekä viihde- että myös klassistalaulajaa.
Sirkiä ei kylläkään ole palvellut Kansallisoopperassa kuin 16 vuotta.