Samizar!!!

Tapasin kesällä miehen, joka teki minuun valtavan suuren vaikutuksen, suuremman kuin kukaan koskaan. Hänen kanssaan oli hyvä olla, koska hän tuntui heti alusta asti jotenkin tutulta. Pystyimme jollakin tavoin lukemaan toistemme ajatukset.
Meitä ei ainakaan tällä hetkellä oltu luotu toisillemme, koska suhde päättyi jo ennen syksyn tuloa.. ikävä kuitenkin jäi. Ja jonkinlainen henkinen yhteys vielä eronkin jälkeen toimi jonkin aikaa, mutta nyt sekin on kadonnut.

Mietin vain, että miksi jotkut ihmiset ovat jotenkin niin "tuttuja", vaikka heitä ei olisi koskaan tavannut. Ja saatko mitään tuntumaa tästä ihmisestä, mikä merkitys hänellä oli elämässäni? Tuleeko hän kenties vielä merkitsemään minulle jotain?

Hyvää ja rauhallista joulua!
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joskus tapaa ihmisen, josta tuntuu kuin olisi hänet tuntenut aina. Ajatukset, puheet ja huumorintaju käyvät yhteen kitkattomasti, mutta se ei aina tarkoita sitä, että tämä ihminen olisi tarkoitettu elämänkumppaniksi. Tämä mies jää menneisyyteesi, mutta muistuttaa sinua siitä, että meillä kaikilla on ihmisiä, jotka ovat sielunkumppaneitamme, vaikka ei heistä elämänkumppaneitamme tulisikaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MarikoS kirjoitti:

Tapasin kesällä miehen, joka teki minuun valtavan suuren vaikutuksen, suuremman kuin kukaan koskaan. Hänen kanssaan oli hyvä olla, koska hän tuntui heti alusta asti jotenkin tutulta. Pystyimme jollakin tavoin lukemaan toistemme ajatukset.
Meitä ei ainakaan tällä hetkellä oltu luotu toisillemme, koska suhde päättyi jo ennen syksyn tuloa.. ikävä kuitenkin jäi. Ja jonkinlainen henkinen yhteys vielä eronkin jälkeen toimi jonkin aikaa, mutta nyt sekin on kadonnut.

Mietin vain, että miksi jotkut ihmiset ovat jotenkin niin "tuttuja", vaikka heitä ei olisi koskaan tavannut. Ja saatko mitään tuntumaa tästä ihmisestä, mikä merkitys hänellä oli elämässäni? Tuleeko hän kenties vielä merkitsemään minulle jotain?

Hyvää ja rauhallista joulua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu